Saako kirkossa nauraa? Saako kirkossa taputtaa?
Kyllä saa ja saa myös pomppia ja syödä karkkia, varsinkin kun ollaan yötä kirkossa. 23 alakouluikäistä lastenkuorolaista yöpyi kirkossa reilu viikko sitten ja kokemus oli pikkuisen jännittävä, mutta enimmäkseen hulvattoman hauska.
Uuraisten kirkko on rakennettu vuonna 1905 ja sen jälkeen sen seinät ovat nähneet koko elämän kirjon, paljon surua ja epätoivoa, mutta myös ihmiselämän onnellisimpiä hetkiä. 119-vuotiaat seinät eivät ehkä kuitenkaan ikinä ole kuulleet sellaista kikatuksen määrää, mitä toukokuun vaaleassa illassa raikui.
Lapset uskovat, että sata vuotta sitten lapsilla oli aika paljon tiukemmat säännöt, miten kirkossa käyttäydytään.
– Ei silloin saanut riehua, eikä niillä ollut yhtään karkkiakaan. Niillä oli varmaan tylsä elämä.
Mutta mikä olisikaan Herran huoneeseen sopivampaa kuin vallattomasti vyöryvä elämisen ilo.
– Me nukutaan täällä yö, mutta ensin me riehutaan!
– Ei yhtään jännitä, kun on paljon kavereita mukana!
– Me saatiin soittaa kirkonkelloja!
– Urkuparvi on ehkä jännin paikka.
– Mun isoveli on kateellinen, kun se ei päässyt tänne.
Illan päätteeksi rauhoitutaan ja esitetään iltaohjelmaa, joka sisältää puheita, huilun ja flyygelin soittoa, sekä monta helisevää lauluesitystä.
–Yö kirkossa on ollut minulla suunnitelmissa jo jonkin aikaa, mutta aikaisemmin ei oikein ole ollut resursseja, kertoo kanttori Jonna-Mari Koikkalainen, joka muutaman apuohjaajan kanssa kaitsee laumaa. – Uskon, että tästä jää monelle sellainen muisto, jonka muistaa vielä aikuisenakin.
Hanna Lahtinen