Kukkapalvelu Calla muutti Kyynämöisille

24.09.2024

Tikkakoskella aikaisemmin toiminut Kukkapalvelu Calla toimii nyt Kyynämöisillä Parikkalantiellä. Yritys vaihtoi sujuvasti sijaintia sen omistajan Marika Karin (os. Vanhala) mukana. Nyt aviomies Janne Karin hallin vieressä nököttää soma työmaatila, joka on sisäpuolelta viihtyisä kukkakauppa. Ensi lauantaina Callassa on avoimet ovet ja kaikki ovat tervetulleita tutustumaan.
– Tarjoan kaikenlaisia kukkakauppapalveluja tilauksesta. Esimerkiksi surulaitteet, arkkukukat ja kimput muistotilaisuuden pöytiin, tietysti myös hääkimput, ristiäiskukat tai syntymäpäiväkimput, ihan mitä nyt kukin haluaa kukkasilla juhlistaa, Marika Kari kertoo.

Tikkakosken liikkeestä luopuminen oli pitkän harkinnan tulos. Kulurakenne alkoi kuitenkin käydä sellaiseksi, että toiminta ei ollut enää mielekästä. Kukkakaupassa syntyy väkisinkin hävikkiä ja päivittäistavarakaupat ovat napanneet ison siivun kukkamyynnistä.
– Kun nyt asun täällä, on paljon mielekkäämpää toimia kodin yhteydessä. Ei tarvitse päivystää liikkeellä ja kulut ovat tietysti paljon pienemmät.
Marketit myyvät nykyään paljon kukkia, mutta jos haluaa yksilöllisen kimpun, niin sellaista ei marketista saa.
– Tykkään käyttää paljon luonnonmateriaaleja kimpuissa, suomalaisesta luonnosta voi löytää kaikenlaista hienoa, Marika sanoo.
Kukkapalvelu Callasta on hyvä tilata kukkaset edellisviikolla, niin varmasti saa mitä haluaa. – Tukut niin Suomessa kuin Hollannissakin haluavat edellisellä viikolla kukkatilaukset niin tämän vuoksi myös edellisellä viikolla minulle tilaukset, mikäli mahdollista, hän lisää.
Hautajaiskukat hän toimittaa Uuraisten kirkkoon kuten ennenkin.
Joulun aikaan Marika Kari on luvannut tehdä jouluasetelmia Uuraisten Sesonkipuoti Selmaan ja avustaa tuttuja kukkakauppiaita tarvittaessa.

Hanna Lahtinen

Lue myös nämä: