Ajoimme kylältä Huutoniemen uimarannalle. Syyskuun alkupäivät olivat vielä lämpimiä. Tällä kertaa uimarannalla ei näkynyt ristin sielua. Sain vedellä selkää ihan rauhassa ja esitellä allejani lokeille. Viileä vesi poisti viimeiset unen rippeet. Vapaa päivän makea uni oli vierähtänyt pitkälle aamupäivään ja Keuruun lähtö viivästynyt.
Uinnin päälle kaivoimme eväät esille ja istuimme puupenkille aterioimaan. Omin käsin valmistetut pitsanpalat maistuivat, eikä kilo juustoa niiden päällä makua pilannut. Pari pullasorsaa lähestyi kaislikosta norkoilemaan saataviaan. Illan hämyssä olisi tukkasotkille tarjolla vain sorsastajan hauleja. Sorsien olisi hyvä silloin pysytellä piilossa kaislikkopoteroissaan.
Tänä kesänä olivat metsät täynnä mustikoita, puolukoita ja sieniä. Kotitalojen omenapuut antoivat satoa, niin paljon, että omppuja kerättiin kottikärryihin ja kärrättiin tienvarteen ohikulkijoille ilmaisjakeluun.
Sahrajärven kohdalla palautui mieleeni, kun olin ollut eräässä maatalossa perunannostotalkoissa. Vettä satoi, niin ettei perunoita erikseen tarvinnut kattilaan pestä. – Markku se syö enemmän perunoita kuin noukkii, talon velmu Maija-emäntä huokaili ruokapöydässä. Olin kovin otettu ruokahalujeni huomioinnista.
Keuruulta palattuamme kävimme uudelleen Huutoniemen rannassa polskimassa. Tällä kertaa uimassa oli “Repe Sorsien” lisäksi muitakin viileässä vedessä kiljahtelevia kaksijalkaisia. Rannalla lojui pyyhkeitä ja sandaaleita. Arviolta kaksikymmentä kiloinen hauki lähti rannasta minua pakoon. Haukkasi mennessään palan kynnestä, mutta ei jäänyt kiinni isovarpaaseen.
Huutoniemen uimarannan ulappa avautuu uimareiden eteen luonnon kauniina ja sinivihreänä akvaariona. Se on suosittu oman näköisensä- ja kokoisensa uimapaikka, ilmeisen kalaisakin. Pitkä ja matala hiekkaranta on lapsi ystävällinen. Kaksi punaista poijua on merkkinä, kun kaksimetriselläkin on aika kaivaa snorkkeli esiin ja heittäytyä aaltojen syleilyyn.
