Kokemus hyvästä elämästä liitetään edelleen vahvasti maaseutuun

15.09.2024

Monen mielestä nyt halutaan muuttaa maalle, vaikka väestöennusteet povaavat laskua.
Toivakan kunnanjohtaja Touko Aalto uskoo kuntansa vetovoimaan ja on niin sanotusti laittanut tuulemaan uusien asukkaiden houkuttelemiseksi. Uuraisten Juha Valkama puolestaan katselee tyytyväisenä heinäkuun lukuja; jos loppuvuosi menee samaa rataa, kunta pysyy muuttovoittajien puolella tänä vuonna.
Maalle muuttamisen innokkuudesta ja tulevien vuosien ja vuosikymmenten väestöennustuksissa on ristiriitaisuuksia. Viime vuonna Suomen Kylät Ry,  MTK ja Maaseudun Tulevaisuus teetättivät kyselytutkimuksen, jonka mukaan liki miljoona suomalaista haaveilee muuttamisesta maalle. Heistä vajaa viidennes oli vakavissaan aikeidensa kanssa. Useimmiten muuttohaaveiden esteenä on työ.

Johanna Niilivuo. Kuva Suomen Kylät Ry

Suomen Kylät ry:n maallemuuton asiantuntija, Korpilahden Sarvenperällä asuva Johanna Niilivuo kertoo, että koronavuosien huipuista on tultu alas. Silloin muuttovoittoisten kuntien määrä kolminkertaistui. Ennen koronaa muuttovoittokuntia tilastoitiin nelisenkymmentä, koronavuosina määrä nousi lähes130:een ja on sieltä tullut alas 70-80 kuntaan. Eli vielä ei olla palattu koronavuosia edeltävälle tasolle. Kuntajohtajien väestökasvuhaaveissa on siis perää.
Viides maaseutubarometri julkistettiin tänä vuonna. Sen tuloksista todettiin muun muassa se, että kokemus hyvästä elämästä liitetään edelleen vahvasti maaseutuun. Myös maallemuuttohalukkuus on pysynyt korkealla tasolla.
– Tässä ajassa maaseutuasumiselle on paljon vastavoimia. Julkisuudessa puhutaan jatkuvasti palveluiden leikkaamisista, kuten esimerkiksi terveyspalveluiden ja koulujen lakkauttamisista. Koulu on todella merkittävä tekijä muuttopäätöksissä.
Niilivuo sanoo, ettei toimivia kyläkouluja pitäisi lakkauttaa, sillä niillä on suuri merkitys kylien ja kuntien elinvoimalle. Koulujen lakkauttamisten vaikutuksia selvittänyt erikoistutkija Olli Lehtonen on todennut, että koulujen lakkauttaminen kiihdyttää selvästi asukaskatoa.
– Puhtaasi talouslukuja esittelemällä koulut saadaan usein näyttämään säästökohteilta, vaikka todellisuudessa kerrannaisvaikutukset esimerkiksi alueen vetovoimaan ja lasten hyvinvointiin voivat kääntää vaikutuksen täysin päinvastaiseksi, Niilivuo sanoo.
Vetovoimatekijöinä maallemuutossa ovat arjen turvallisuus ja yhteisöllisyys kuin myös rauha ja hiljaisuus. Suosituimpia maallemuuton kohteita ovat maaseutumaiset alueet, joista on suhteellisen lyhyt matka kaupunkiin. Siis juuri sellaisia, joita Uuraisilla ja Toivakalla on tarjota.
Niilivuo toteaa, että kunnissa ja kylillä on paljon sellaista, jota ei edes hoksata markkinoida. Sitä jotakin, jota mahdolliset muuttajat halajavat.
– Otetaan esimerkiksi vaikkapa harrastusmahdollisuudet. Useinhan sanotaan, ettei maalla voi tehdä mitään. Asia on usein päinvastoin; harrastusryhmiin ja muuhun toimintaan mahtuu aina mukaan. Meillä maaseudulla asuvilla on paljon sellaista, mikä meille itsellemme on itsestäänselvyys.
Maallemuuton esteenä voi toimia myös asuntojen tarjonta.
– Maaseudulla on todella vähän vuokra-asuntoja ja nimenomaan kuntakeskusten ulkopuolella. Euroopan laajuisessa, nuorille suunnatussa tutkimuksessa vähiten houkutteleva asuinpaikka on kuntakeskus. Suomalaisista kotitalouksista liki puolet on kuitenkin yhden hengen talouksia ja paljon on myös yhden aikuisen perheitä. Tämäkin olisi hyvä ottaa huomioon, mikäli kasvua halutaan.
Kasvun mahdollisuuksia siis on, vaikka vastikään julkistetut väestöennusteet povaavatkin sekä Uuraisille että Toivakkaan laskusuuntaa.

Maarit Nurminen

Lue myös nämä: