Tämä on kertomus siitä, kuinka Kauko Sorjosesta sukeutui keskisuomalainen, taiteen kerääjä ja kotiseutuneuvos.
”Siitä on kohta kuusikymmentä vuotta”, Sorjonen laskeskeli. Hän oli tullut junantuomana Jyväskylään ja etsiskeli paikkakunnalta uusia elämänjuuria. Vanhempi veli oli ostanut Kärkisistä mökin, mutta ei ehtinyt sitä käyttää.
”Myy se minulle”, Sorjonen ehdotti ja lisäsi saman tien, ettei hänellä ollut penniäkään rahaa. Mökissä oli vielä jäljellä pankkilainaa, ja sovittiin, että se siirtyisi mökin hintana Kaukolle.
Mökki oli vaatimaton, kivisellä tontilla. Mutta rannassa oli sauna, joka oli rakennettu Jyväskylän entisen apteekin jykevistä punahonkaisista hirsistä.
”Luhankalainen lähti Jyväskylästä aamulla puoli seitsemän”, Kauko Sorjonen muisteli. ”Lossin rannassa nousin autosta ja kävelin mökille. Illalla palasin saman linjan autolla takaisin Jyväskylään.”
Pian selvisi, että naapurissa, kivenheiton päässä oli talo, jossa Akseli Gallen-Kallela oli viettänyt kesää 1886. Talon tuvassa, avotakan äärelle lienee maalattu eloisa ”Muikunpaistaja”. Taiteilijan kesämatkat alkoivat kiinnostaa ja maisema alkoi näkymään uusin silmin.
”Minulla ei ollut venettä, mutta kanootilla meloskelin Syvälahden rantoja”, Sorjonen kertoi. Lahden pohjasta löytyi Mutasen pappila. Kun sen tarinat alkoivat avautua, Sorjonen huomasi osuneensa todelliseen taidekeskittymään.
Löytyi pappilan oma poika Alvar Cawén. Kun Sorjonen myöhemmin ryhtyi keräämään taidetta, Cawénin tummat, samalla heleänväriset maalaukset herättivät muistoja.
Selvisi sekin, että kolmena kesänä Mutaseen sukuloimaan oli saapunut kameroineen ja maalausvälineineen Ahlstedtin pariskunta. Pieni Alvar pääsi läheltä seuraamaan sen ammattimaista työskentelyä.
Nina ja Fredrik Ahlstedt maalasivat Päijänteen kesäisiä maisemia. Hieman surua heille tuotti havainto, että vanha metsä oli ”tukkihuumassa” kaadettu läheisiltä komeilta harjuilta. Pappilan rantaelämä oli kuitenkin taatun tsehovilaista, ruotsia puhuttiin suomen sekaan ja ulkoilmamaalauksia syntyi.
Siitä alkoi Sorjosen salapoliisityö. Korpilahden maisemaan liittyviä Ahlstedtien tauluja löytyi huutokaupoista ja yksityisiltä omistajilta niin että viitisen vuotta sitten Jämsään, Taidetalo Pässinmäkeen niistä saatiin kokoon näyttely.
Uudelle omistajalleen merkittävin teoksista on Fredrik Ahlstedtin maalaama ”Soutumatka Päijänteellä”. Vuoteen 1898 ajoitettua teosta ei ole signeerattu, mutta taulun takaa löytyy lyijykynällä kirjoitettuna sana ”Livanlahti”. Se oli Sorjoselle mitä tutuin paikka. Siitä hän oli kanootillaan aikoinaan Syvälahteen lipunut.
Taulun takimmaisessa veneessä istuu miehiä, joista kahdella on päässään ylioppilaslakit. Emme tiedä, keitä taiteilija on siihen näin ikuistanut, mutta katsojat ovat arvelleet tunnistavansa siinä Brofeldtin veljekset, Juhanin ja Pekan. Kaksitoista vuotta aikaisemmin he olivat vuoden ajan toimittaneet Keski-Suomi-lehteä.
Entä toinen vene, nimeltään Elli, Alvar Cawénin sisaren nukaan? Siitä voisi jotain kertoa Anja Pailio. Kyseessä on Mutasen pappilan ”naistenvene”. Sellaisia valmistettiin hieman kevyemmistä laudoista, maalattiin sisältä ja ulkoa valkoiseksi, etteivät naisten pitkät hameenhelmat likaantuisi.
Sellaisen veneen sai Anja Pailion isoäiti Sofia Backström 50-vuotislahjana mieheltään vuonna 1921. ”Sillä tehtiin kesäisin retkiä Rutalahden Pätiänsaareen.” Kahvitulet viriteltiin kivenkoloon ja nuoriso uiskenteli rantavedessä. ”Meillä oli tapana kellua ja lukea samalla kirjaa”, Anja Pailio muisteli.
Maisema muovaa siihen vuorovaikutuksessa olevaa ihmistä.
Esa Sironen