Artilkkeli on julkaistu Kanadan sanomissa 7.5.2024.
Teksti ja kuva: pastori Johanna Porkola, New Hope Lutheran Chuch
Kuvassa ovat Niagaran putouksella vasemmalta lukien Tuula Särkkä, Mikko Särkkä, Pauli ja Raija Särkkä sekä Marja-Leena Laitinen ja Markus Särkkä.
Huhtikuun alussa juhlittiin 100-vuotiaan Sanni Särkän syntymäpäivää. Sanni on vaikuttanut työssään Agricolan luterilaisessa seurakunnassa Torontossa ja myöhemmin eläkkeelle jäätyään Sudburyn hengellisessä elämässä. Sanni tunnetaan vahvasta kristillisestä julistuksesta ja lyömättömästä muististaan virsien ja laulujen esittäjänä.
Sanni syntyi kahdeksantena kuopukseksi pienviljelijäperheeseen Toivakkaan, Jyväskylän lähikuntaan. Sannin koti oli onnellinen ja turvallinen. Lapsista välitettiin ja heitä pidettiin sylissä. Perheen kantava voima oli äiti Iida-Maria, jonka körttiläinen tausta vaikutti kodin hengelliseen ilmapiiriin suopeasti. Se kuljetti perheen myös alueella alkavan helluntaiherätyksen piiriin. Eräässä rukouskokouksessa Jumala kosketti voimakkaasti Sannin elämää ja halu Jumalan käytettäväksi heräsi. Sanni oli tuolloin 12 -vuotias.
Niin kuin monen muunkin suomalaisen perheen, niin Särkkien perhe-elämää järkytti 1939 alkava talvisota. Elävästi Sanni edelleen muistaa, kun tieto sodasta kerrottiin radiouutisissa. Oli selvää, että perhe joutuisi antamaan kolme poikaansa rintamalle. Talvisodassa Sanni oli mukana kotirintaman tehtävissä. Kotimetsästä kaadettiin veljen kanssa koivuja rintamalle suksia varten. Eräässä tällaisessa savotassa Sannin jalkaan osui vahingossa kirves ja sairaalareissu metsän ja hankien keskeltä Jyväskylään, oli edessä. Sanni koki, että Jumala oli antanut hänelle merkin siitä, että hänen tiensä kulkisi toisin kuin muiden nuorten. ”Talvisodan ihme” oli pelastanut suomalaiset vääjäämättömältä neuvostoliittolaisten ylimarssilta. Seistiin yhtenä miehenä ja naisena vihollista vastaan ja unohdettiin poliittiset ja uskonnolliset erimielisyydet. Oltiin kaikki suomalaisia. Tätä vahvistamaan koottiin kotirintamalta asemasodan aikaan ryhmiä, jotka kirjoittivat ja lähettivät postia rintamalle, erityisesti niille, joilla ei ollut omaa perhettä. Sanni oli yksi näistä kotirintaman kirjeystävistä ja muistelee lämmöllä niitä herkkiä ja hengellisiä kirjeitä, joita sai sotilailta vastaanottaa. Sanni menetti rintamalle veljensä ja rakkaan ystävänsä Paavon.
Sannin rohkea ja määrätietoinen esiintyminen kuljetti Sannin mukaan helluntaiherätykseen ja kiertämään Suomea evankelistana. Myöhemmin kutsu vei Vapaakirkkoon, Kauhavalle, jossa hän toimi seurakunnan evankelistana. Eräässä rukouskokouksessa, ystävä evankelista Hilja Aaltonen profetoi, että Sanni tulisi lentämään lentokoneella jonnekin kaukaiseen maahan. Sanni kielsi asian jyrkästi, mutta jo puolen vuoden päästä kokouksesta hänellä oli lentolippu Torontoon 1964. Sannin ystäväperhe Torontossa oli Agricolan luterilaisen seurakunnan kantavia voimia, ja he toivat Sannin ensimmäistä kertaa seurakuntaan puhumaan ja laulamaan kitaroineen. Seurakunnan pastori, kolmannen polven suomalainen, innostui Sannin vahvasta esiintymisestä ja halusi Sannin jäävän seurakuntaan työskentelemään ja opettamaan pastorille parempaa suomen kieltä. Pastorin suostuttelutaitoja tarvittiin, että seurakuntavaltuusto suostuisi ottamaan työntekijäkseen Sannin, joka oli oikeastaan toisen kirkon jäsen. Tätä ei kuitenkaan nähty ongelmana ja Sanni saatiin palkattua seurakuntasisaren tittelillä.
Hänen työalaansa olivat vanhukset ja ”etsivä suomalaistyö”. Sannin tehtäväksi tuli etsiä kirkosta vieraantuneita suomalaisia ympäri Torontoa seurakunnan lahjoittamalla vaaleansinisellä kuplavolkkarilla. Usein tarvittiin melkoisia salapoliisin taitoja ja diplomaattisia kykyjä suomalaisiin tutustuessa. Suomalaiset tunnisti yleensä heidän rakentamistaan taloista, ja siitä olikin talon isännän kanssa hyvä aloittaa keskustelu, ennen kuin mentiin hengellisiin asioihin. Myöhemmin Sannin tehtäviin lisättiin myös jumalanpalvelusten johtaminen pastorin ollessa estyneenä.
Kesälomat Sanni vietti ystävänsä Anjan kanssa Sudburyssä Hanna-järvellä. Näistä yhteyksistä johtuen Sannista tuntui luonnolliselta muuttaa eläkkeellä pois suurkaupungista Sudburyyn. Sudburyssä oli vilkas suomalainen yhteisö ja Finlandia-kylää oltiin rakentamassa. Eläkkeellä Sannia pitivät kiireisenä vapaaehtoistehtävät jumalanpalveluksen johtajana Pyhän Matteuksen seurakunnassa, puhujana Hanna-järvellä ja Siionin helluntaikirkossa. Vaikka Sanni on pysynyt perheettömänä, on hänellä lukuisia ystäviä ja työtovereita, jotka huolehtivat hänestä ja pitävät seuraa Finlandia-kylällä. Rakkaat sukulaiset saapuivat Suomesta Sannin syntymäpäiville ja yhteyttä pidetään taajaan. Kysyttäessä Sannilta, oliko jotain mitä hän olisi tehnyt pitkän elämänsä aikana toisin, ei Sanni osaa lisätä siihen mitään. Elämä on ollut niin kokonaisvaltainen kutsumuksen kautta.
Ainoa, mikä Sannia viehätti nuorena ja mitä olisi mielellään halunnut kokeilla, oli teatteri, jota hänen veljensä Eemeli harrasti. Teatteria ja näytelmäkirjoittamista olisi voinut enemmänkin käyttää osana julistustyötä. Nuorelle itselleen Sanni sanoisi, ”Jeesus Kristus meidän välimiehemme, on vastaus kaikkiin elämämme kysymyksiin.” Hyvää syntymäpäivää Sanni ja armorikkaita vuosia!
