Jouko Asikainen on pienen Nyrölän kylän suuri mies, joka on Asikkalan talosta – kotoisammin Asikasta – monta kertaa lähtenyt yhteisiä asioita ajamaan ja aina palannut Marjatan ja perheen luokse.
Perinteisten arvojen kannattaja ei ole jämähtänyt menneeseen, vaan elää yhä ajan hermolla. Nyt Asikan katolla energiaa keräävät aurinkopaneelit, joskus aikoinaan pihassa oli tuulimyllykin. Ja on se Nyrölän puolustaminenkin ollut joskus melkoista tuulimyllyjä vastaan taistelemista.
Nyt 80 vuotta täyttävä Jouko Asikainen on syntymärohkea, seitsemästä lapsesta nuorimmainen, joka 18.6.1962 vielä alaikäisenä osti tilan vanhemmiltaan. Uskottuna miehenä toimi serkku Martti Veijonen naapurikylästä Höytiältä.
Samasta kylästä löytyi myös paria vuotta myöhemmin emäntä Asikkaan, Välimäen tyttö, Marjatta Piesanen. tytär Sirpa syntyi vuonna 1966 ja pojat Markku ja Risto hieman myöhemmin.
– Kaksi miljoonaa oli velkaa ja aika alkeellinen talo, ei tullut edes vettä sisälle tai navettaan, vaan se haettiin lähteestä. Hevoselle ei tarvinnut edes suitsia laittaa, kun se osasi kävellä lähteelle veden hakuun. Minun armeija-aikana sitten vedettiin vesijohdot, Jouko muistelee.
Sisarosuuslainan saamisen kanssakin oli aluksi ongelmia, mutta lopulta se irtosi. – Kyllä poika konkurssin teet, sanoi Suonieminenkin, mutta enpäs tehnyt, Jouko virnistää.
– Olihan se alussa tiukkaa, joskus piti pyytää maitotilistä ennakkoa, että pärjättiin, lisää vaimo Marjatta.
Ahkeruus ja rohkeus kannatti. Metsätöistä irtosi sen verran rahaa, että Jouko sai ostettua ensimmäisen kaivurinsa vuonna 1967. Sukkelalle kaivinkoneyrittäjälle riitti hommia vuosikymmeniksi ja velat saatiin maksettua ja kotitila kunnostettua.
Marjatalle koti on aina ollut tärkein ja sen eteen hän on tehnyt töitä, tuloksen huomaa yhä edelleen esimerkiksi hyvin hoidetusta pihasta. Hän myöntää, että avioliitossa vastakohdat ovat täydentäneet toisiaan.
– Jouko ei ole kova huolehtimaan, mutta kyllä minä huomaan, jos hänellä on stressiä. Hän on silloin vähän hiljaisempi ja omissa oloissaan kunnes on saanut asiat omassa päässään järjestykseen, Marjatta Asikainen kertoo.
1980-luvulla Jouko Asikaisella alkoi olla aikaa myös yhteiskunnallisten asioiden hoitoon. Sosiaalilautakunnan varajäsenyydestä alkoi pitkä ura. Vuonna 1992 hän tuli valituksi Jyväskylän maalaiskunnan kunnanvaltuustoon. Jo alusta asti oli selvää, että kotikylä Nyrölä ja muutkin maalaiskunnan sivukylät olivat niitä, joiden etuja Asikainen halusi olla ajamassa.
Lähes 30 vuoden kunnanvaltuustoura poiki lukuisia muita luottamustoimia, valtuuston varapuheenjohtajuuden ja jäsenyyksiä ja puheenjohtajuuksia teknisessä ja sosiaalilautakunnassa, yhteistyötoimikunnassa, tiejaostossa ja kaksi kautta maakuntaliitossa.
Tärkeäksi vaikuttamisen paikaksi Jouko Asikainen kokee myös jäsenyyden Jyväskylän seudun jätevesipuhdistamon hallituksessa.
– Kävimme usein ulkomaillakin tutustumassa paikallisiin järjestelmiin, se oli hyvin avartavaa. Esimerkiksi sellainen on jäänyt mieleen, kuinka Mannheimissa Saksassa valmistettiin jätemassasta sementtiä, hän kertoo.
Jyväskylän maalaiskunta oli reikäleivän mallinen usean taajaman kunta Jyväskylän kaupungin ympärillä.
– Kaihomielellä muistan Jyväskylän maalaiskuntaa. 90-luvulla alkoi kaupungin puolelta tulla ehdotuksia kuntaliitoksesta, silloin olin vahvasti vastaan liitosta, Jouko Asikainen kertoo.
Aika kuitenkin muuttui ja kehitys kulki siihen suuntaan, että yhdistyminen alkoi olla ainoa vaihtoehto. Vuonna 2009 Jyväskylään liitettiin lähes kriisikunta Korpilahti ja taloudellisesti hyvinvoiva Jyväskylän maalaiskunta. Nyrölästä tuli osa kaupunkia, mutta Jouko Asikaisesta ei tullut kaupunkilaista, vaikka hän vaikuttikin kaupunginvaltuustossa, tulevaisuuslautakunnassa, tiejaostossa, rakennelautakunnassa ja joukkoliikennejaostossa, sekä toimi kiinteistöyhtiö Education Facilities Oy:n hallituksen puheenjohtajana.
– Ei se yhdistyminen ihan hienosti mennyt. Entisiä maalaiskunnan työntekijöitä kohdeltiin vähän huonosti ja kyllä me kunnan laitaosat, kuten Nyrölä, saimme aika nopeasti kokea, että Jyväskylän keskusta edellä tässä mennään.
Keskustapuolue on ollut maanviljelijälle luonteva valinta ja monesti Jouko Asikainen on ollut puolueelle ääniharava. Juuri nyt välit eivät omaan puolueeseen ole kovin lämpimät, sillä keskustan poliitikot tekivät alkuvuodesta kunnallisjärjestön johtokunnassa päätöksen Asikaisen erottamisesta Sotainvalidien sairaskotisäätiön hallituksesta. Kaupunginhallitus ei päätöstä hyväksynyt, joten hän jatkaa hallituksessa todennäköisesti niin kauan kuin viimeinenkin sotainvalidi on kunnialla hoidettu loppuun saakka eikä sairaskotisäätiötä enää tarvita. Mutta sellaisen kuprun keskustalaisten peliliike Asikaisen ja puolueen väleihin sai, ettei keskustapuolueen aktiiveille kutsuja 80-vuotisjuhliin lähtenyt.
– Tuntui aika kiittämättömältä toiminnalta. Olen kuitenkin jo kaksi kautta hallituksessa toiminut ja tunnen säätiön toiminnan hyvin. Sotainvalideja ei ole enää montaa jäljellä, joten Kypärämäen Sotainvalidien Sairaskodin hoito- ja kuntoutustoiminta on päättynyt ja viimeiset asiakkaat siirtyneet kotikuntiensa palvelujen piiriin. Mielelläni jatkan asioiden hoitoa säätiön loppuun saakka, Asikainen sanoo.
Oman kylän asioihin Jouko on ollut vaikuttamassa luontevasti myös kyläyhdistyksen puheenjohtajana yli 20 vuotta, tästä virasta hän luopui muutama vuosi sitten. Vuonna 2009 Nyrölä valittiin Keski-Suomen Vuoden kyläksi ja valtakunnan kisassa kylä sijoittui toiseksi. Kylästä on kirjoitettu myös kaksi paksua kirjaa ja Asikainen on vaikuttanut kirjatoimikunnissa.
Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin ja alettiin perustaa leader-ryhmiä, oli Asikainen luomassa JyväsRiihi-ryhmää.
Muutama taisto on päättynyt karvaaseen tappioon kuten Nyrölän koulun kohtalo, mutta myrskyn jälkeen yleensä paistaa aurinko. Kun paras vaihtoehto, eli kyläkoulun säilyttäminen ei onnistunut, niin toiseksi paras kuitenkin. Koululla on nyt vastuulliset ja yhteisössä aktiivisesti toimivat omistajat, jotka kunnostavat koulua ja järjestävät siellä paljon toimintaa. 80-vuotisjuhliakin juhlitaan Nyrölätalolla 26.11.
Myös Nyrölän luontopolku vetää vuodesta toiseen suuria määriä retkeilijöitä.
Kaikista ansioistaan Jouko Asikainen palkittiin viime vuonna kotiseutuneuvoksen arvonimellä.
– Hienolta tuntui saada arvonimi näin syrjäkylän vaikuttajana, hän myöntää. 80 on jo sellainen lukema, että pitkän iän salaisuuttakin voi kysyä.
– En ole polttanut tupakkia, enkä juonut viinaa. Ulkona olen ollut aika paljon ja kotona on aina ollut lämmin ruoka kaksi kertaa päivässä pöytään katettuna, Jouko sanoo ja katsoo Marjattaa kiitollisena.
Myöskään peruutuspeiliin hän ei ole paljoa katsellut vaan enempi aina eteenpäin. Tulevaisuudelle on vain yksi toive. – Kun saisi elää terveenä.
Arvonimien lisäksi matkan varrelta on löytynyt monta ystävää. Myös monta sellaista, joiden aatemaailma saattaa omasta poiketa huomattavastikin. Haastatteluhetken lopuksi Jouko Asikainen istahtaa pianon ääreen ja soittaa itselleen tärkeän kappaleen – Ystävän laulun. Se lauletaan myös juhlassa.
Hanna Lahtinen
