Uuraisilla ajetaan SM-enduroa tulevana lauantaina. Vancar SM enduro Uuraisen reitti poikkeaa hiukan myös Saarijärven puolelle. Kaksi yleisöerikoiskoetta ajetaan Höytiällä ja molemmille pätkille pääsee Muuraismäentieltä.
Maastokokeet on nimetty yhteistyökumppaneiden mukaan ja kaksi ensimmäistä, MK 1 Rantamäenkala Oy ja MK 2 Kaivutyö Salmela Oy, ovat ne, jotka ajetaan Höytiän maastoissa.
Molempia pätkiä voi seurata myös kisamakkaraa nauttien, sillä Höytiän kyläyhdistys pitää grillikioskia molemmilla pätkillä. MK3 Keljon Konehuolto Oy ajetaan Hakkaraismäentien ja Haukimäentien lähimaastoissa ja kisan päättävä MK4 Workcars Oy Palsankylällä, siellä on myös paikallisten pitämä kisakioski. Kisan kaikille neljälle maastokokeelle luvataan vaihtelevia maastoja, korkeuseroja, teknisiä osioita ja kaikin puolin vauhdikasta menoa. Parhaat katselupaikat löytyvät opasteita seuraamalla.
Kilpailukeskuksena toimii Uuraisten koulukeskus ja kisat näkyvät kyläkuvassa ainakin siten, että lauantaiaamuna alkaa seitsemän jälkeen kylällä olla huomattavasti normaalia enemmän liikennettä. Koulukeskuksella on myös mahdollisuus nauttia paistettuja muikkuja, vaikka moottoriurheilu ei kiinnostaisikaan, Rantamäen kala pystyttää sinne kisaravintolan. Kilpailu käynnistyy kello yhdeksän ja kilpailijat siirtyvät kohti Höytiän kyläkodalla sijaitsevaa haalariparkkia ajaen, joten siirtymätaipaleellakin on kaksipyöräisiä mahdollisuus bongata.
Kilpailun tiedotuksessa on kokeilussa uusi sovellus Sportity. Sovelluksesta pääsee niin kilpailijat, kuin katsojatkin seuraamaan ajantasaista tiedotusta ihan kilpailun ytimestä. Lisätietoa käyttöönotosta löytyy www.jsens.fi osoitteesta.
SM-tason kilpailutapahtuma ei synny itsestään, vaan on vaatinut pitkän valmistelun ja paljon talkootyötä.
Kilpailunjohtajana toimii Timo Soanjärvi ja viikkoa ennen kisaa, mieli on levollinen.
– Ainut asia, missä olisi toivomisen varaa on osallistujien määrä. Tällä hetkellä kilpailijoita on hiukan yli sata, mutta 150 osallistuja tavoitteeseen tuskin päästään. Syyksi hän arvelee nousseet lisenssi ja vakuutusmaksut.
Vaikka Jyvässeudun enduroseura on melko nuori seura, on kilpailunjärjestämiskokemusta myös SM-tasolta kertynyt jo useista kisoista. Lupaprosessi ennen kisoja on kohtalaisen työläs, mutta siihenkin kokemus tuo varmuutta.
– Meillä on seurassa erittäin aktiivinen kymmenikkö tekemässä kisoja ja kaikkiaan talkooväkeä on mukana noin 80 henkilöä, kertoo Jyvässeudun enduroseuran puheenjohtaja Toni Torpakko.
– Kovasti järjestelyjä sujuvoittaa, kun yhteistyö toimii. Uuraisten kunnan kanssa on ollut todella helppo toimia ja Uuraisten VPK tulee turvaamaan tapahtumaa. Tässäkin lajissa turvallisuusasiat ovat koko ajan kasvavassa osassa, Torpakko jatkaa. Hän aikoo itsekin ehtiä kisaamaan ja tavoite on korkealla.
– Siitä lähdetään, että kaikki paitsi voitto on pettymys.
Keliolosuhteet vaikuttavat maastossa ajettavaan kisaan luonnollisesti paljon. Maa on ehtinyt tänä talvena jäätyä ihan kunnolla, vaikka lunta ei paljoa olekaan, joten vaikka kisattaisiin suojasäässä, ei rata pehmene liikaa. Esimerkiksi Keravalla ajettiin äskettäin aivan kurakelissä, mutta Uuraisilla kilpailijat selvinnevät kisasta hieman puhtaampina maaliin.
Reittimestarina toimii Matti Oikari ja ensimmäinen maastokoe ajetaan aivan hänen oman pihapiirinsä tuntumassa.
– Oikein hyvältä näyttää, tässä on vielä muutamia pakkaspäiviä luvassa ja lauantaillekin luvataan muutamaa pakkasastetta, se on talviendurolle ihanteellinen sää, hän kertoo.
Reittien suunnittelu alkoi jo syyskuussa, jonka jälkeen jalkauduttiin maastoon ja tehtiin tarvittavat raivaukset. Sen jälkeen reittien ylläpito on tapahtunut pitkälti ajamalla.
Hanna Lahtinen