Varja Oksanen jättää Toivakan valtuuston – kiinnostus yhteisiin asioihin säilyy

01.04.2025 | Tilaajille, Toivakka

Varja Oksaselle tämä vaalikevät on erilainen, pitkästä aikaa hän ei ole Vasemmistoliiton ehdokkaana Toivakassa.
Olen tiedostanut koko vaalikauden, että tämä on viimeinen kausi, olinhan Toivakan vanhin valtuutettu, hän sanoo. Mikään ikäloppu hän ei 73-vuotiaana kuntavaikuttajana vielä ole. Kaikkien tänä keväänä ehdolla olevien ehdokkaiden keski-ikä on 50,7 vuotta ja joukkoon mahtuu 18-vuotiaista reilusti yli kahdeksankymppisiin. Niin kuin Oksasen mielestä pitää ollakin, kaiken ikäisiä tarvitaan.
Varja Oksanen muutti Toivakkaan vuonna 1986, koti rakennettiin miehen lapsuudenkodin tontille Saarisen rantaan. Toivakka ei tuolloin toivottanut aivan avosylin julkivasemmistolaista pariskuntaa tervetulleeksi, vaan esimerkiksi 3 pankin kunnasta ei löytynyt lainan antajaa. Kunnassa toimi kaikki rakentamiseen liittyvä jouhevasti.
– Kului 20 vuotta, ennen kuin aloin sanoa itseäni toivakkalaiseksi, osittain hitaaseen kotoutumiseen vaikutti tietysti työpaikka Jyväskylässä. Lähdin kuntapolitiikkaan mukaan 90-luvun alussa. Nuorisolautakunnasta ja lääninnuorisolautakunnasta se alkoi ja jatkui sivistyslautakunnassa, sitten valtuustossa ja myös kunnanhallituksessa. Sillä sektorilla vastaanotto oli asiallista.

Politiikkaan hän aktivoitui jo nuorena, vaikka koti ei ollut ollenkaan poliittinen.
– Äiti oli kolmen lapsen leskiäiti, joka toi meidän vuonna -60 Pihtiputaan sivukylältä Jyväskylään. Hän teki kahta ja kolmeakin työtä, mutta silti ei ollut varaa kouluttaa meitä. Olen opiskellut vasta aikuisena lapsi kainalossa ja hankkinut ammatin, Varja Oksanen kertoo.
Hänen mielestään 1970 ja -80-luku olivat hyvää aikaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen kannalta.
– Päivähoitoa kehitettiin ja mahdollistettiin opiskelu työn ohessa. Tasa-arvo parani huomattavasti.
90-luvun lama oli kova kolaus koko yhteiskunnalle ja tragedia monille ihmisille. Myös Varja Oksanen joutui tuolloin työttömäksi ja puolisokin joutui työttömyysuhan alle. Mies aloitti yritystoiminnan Jyväskylän lentoasemalla tarjoten kaikki maapalvelut 20 vuoden ajan.
– Jyväskylässä työttömien tilaisuuksissa oli paljon ns. kaulusköyhälistöä, esimerkiksi pankkien henkilöstöä, jotka olivat tipahtaneet korkealta. Ilmapiiri oli hyvin masentunut ja minulle se toimi jotenkin herättävänä tekijänä, en halunnut lamaantua. Työpaikkoja oli Jyvässeudulla tosi vähän, mutta työttömille oli palveluja; koulutusta ja työllistymistukipaikkojakin. Itse käytin neljän vuoden työttömyysjaksosta kolme vuotta opiskeluun ja osaamiseni päivittämiseen. Viimein pääsin töihin Keski-Suomen verovirastoon ja sieltä Yliopiston tietohallintoon, jossa ehdin olla 15 vuotta ennen eläkkeelle jäämistä.
Vaikka 90-luvun lama oli rankka, ovat työttömät Oksasen mielestä tänä päivänä paljon heikommassa asemassa ja tukiverkon läpi on suurempi vaara pudota.
– On henkilöitä, joihin kaikki säästöt osuvat ja se tekee jo elämästä melko näköalatonta, hän sanoo.

Varja Oksanen on ollut mukana yli 30 vuotta toivakkalaisessa päätöksenteossa ja mieleen ovat jääneet monet hyvät tyypit ja mielenkiintoiset persoonat.
– Esimerkiksi jo alkuajoilta valtuuston puheenjohtaja Aarno Laitista muistan lämmöllä, hänellä oli hyvä ote tehtävästään, kuten myös Kalevi Jääskeläisellä. Pentti Marttinen ja Sinikka Jäntti ovat myös aivan huipputyyppejä, hän luettelee. Myös nykyisen kunnanjohtaja Touko Aallon omistautumisesta Toivakan kehittämiselle hän iloitsee, meillä on pitkästä aikaa kunnassa asuva kunnanjohtaja.
Toivakka sijaitsee kohtuullisen etäisyyden päässä kasvukeskus Jyväskylästä, hyvien liikenneyhteyksien varrella ja on lisäksi hyvin kaunista seutua. Silti kunnan kasvu on takunnut, eikä se tälläkään hetkellä aivan huikeaa ole, vaikka monia porkkanoita, kuten raksa- ja muksurahat on asian edistämiseksi kehitetty.
-Mielestäni on kolme elämänvaihetta, joihin pitäisi kiinnittää huomiota nimenomaan pitovoiman näkökulmasta. Ensimmäinen on peruskoulun päättymisen aikaan, jolloin Toivakasta lähdetään opiskelemaan ja mahdollisesti jäädään sille tielle. Lisäksi lähdetään työn tai lasten harrastusten vuoksi ja nyt uutena ovat ikäihmiset. Senioritalo jäi rakentamatta, eikä heille ole nyt oikein tarjolla hyviä vaihtoehtoja, kun omakotitalossa asuminen alkaa olla työlästä. Näihin ihmisen elämän solmukohtiin pitäisi kiinnittää huomiota ja myös vuokra-asumista kehittää. Kun vuokra-asunnot yhtiöitettiin, se jätettiin 10 vuoden ajaksi vähän oman onnensa nojaan, asunnot pääsivät menemään huonoon kuntoon ja lainojen lyhentäminen vaikeutui. Nyt ollaan pattitilanteessa, jossa kunnalla on 100-prosenttisesti omistamansa yhtiön kautta vain velkaa ja huonosti houkuttelevia asuntoja, eikä edes suunnitelmissa rakentaa uusia vuokra-asuntoja, Oksanen miettii.
Hän uskoo, että laadukkaat vuokra-asunnot houkuttaisivat sekä nuoria, että ikäihmisiä.
Vanha vanhusten palvelukeskus päätyi Matti Tiaisen osaaviin käsiin ja tarjoaa onneksi nyt laadukasta vuokra-asumista.
– Suren julkisen sektorin alasajoa. On tutkittu, että ihmiset luottavat nimenomaan kunnan tarjoamiin julkisiin palveluihin eniten. Ja hyvistä palveluista oltaisiin valmiita verojakin maksamaan.

Pitkään valtuustouraan on mahtunut paljon päätöksiä, joista vain muutamasta on jäänyt jotain hampaankoloon. Aikoinaan Oksanen kannatti kuntaliitosta Leivonmäen kanssa ja uskoo yhä, että Rutalahden, kansallispuiston ja kouluyhteistyön vuoksi liitos olisi ollut hyvä.
– Kankaisten vanhan koulurakennuksen purkaminen harmittaa. En vieläkään ymmärrä sitä kiirettä, millä vanha hirsirakennus piti jyrätä ja uusi vuokrarakennus hankkia tilalle. Vuokra on tuonut merkittävän menoerän käyttötalouteen. Kiire onkin päättäjän kannalta hankala asia ja jos hoputetaan niin kannattaa vielä kerran pyytää lisäaikaa. Vastustin aika pitkään Paloisten leirikeskuksen myyntiä ja nyt mietityttää vanhan puukoulun tilanne. Sille laskettu korjaushinta on aivan käsittämätön, eikä sellaiseen ole kertainvestointina tietenkään kunnalla varaa. Voisiko vaihtoehtona olla esimerkiksi kunnan keskustaan perustettava kyläseura, joka ottaisi talon kunnostamisesta koppia.
Oksasen mukaan pienen kunnan investointilistalle ei oikein mahdu kuin yksi investointi kerrallaan. Senioritalo oli yhtäaikaa listalla kun Toivakkatalo ja sai väistyä.
– Kun isompi investointikohde nousee esiin niin pitää samanaikaisesti miettiä, pitääkö jostakin luopua. Uuden kuntosalin uudisrakentamisen kohdalla näin joudutaan väistämättä tekemään ja samoin arvioimaan sen vaikutukset käyttötalouteen.
Yksi valtuutetun tärkeä ominaisuus on hänen mielestään kyky sietää myös pettymyksiä.
– Kunnallinen päätöksenteko on ryhmätyötä. Uusille valtuutetuille sanoisin, että pitää oppia myös häviämään. Demokratiaan kuuluu, että äänestämispäätös on myös päätös, jota virkamiesten ja päättäjien on edistettävä. Sama asia voi nousta myöhemmin esille vaikkapa jonkun muun puolueen ehdottamana ja voi edetä myönteiseen päätökseen. Olen hämmentyneenä seurannut ns. valittamiskulttuurin rantautumista kunnalliseen päätöksentekoon. Se vie viranhaltijoiden työaikaa ja aiheuttaa mainehaittaa ja taloudellistakin menetystä kunnalle. Valittaminen on tietenkin demokratiassa lain suojaamaa, mutta onko se aina viisasta niin se on toinen asia.

– Tähtihetkiksi olen kokenut sellaiset hetket, kun minua on kuunneltu ja joku toinen on saanut ajatuksesta kiinni ja lähtenyt keskusteluun mukaan. Valtuuston iltakoulut ja kuntalaisillat ovat esimerkiksi olleet hyvin antoisia ja tarpeellisia, Varja Oksanen pohtii.
Hänen mielestään myös tunteet kuuluvat politiikkaan.
– Mielestäni en ole kovettunut politiikassa, mutta tiettyä teflonia on tullut. Ilmapiiri on ollut Toivakan valtuustossa enimmäkseen hyvä, mutta on keskustelukulttuurissa korjattavaakin. Olen ilokseni huomannut, että uusista ehdokkaista moni haluaa puuttua keskustelukulttuurin parantamiseen.
Vaikka valtuustotyö on nyt loppumassa, ei Varja Oksanen aio lopettaa asioiden seuraamista ja toimimista tärkeäksi kokemiensa asioiden puolesta. Ja jos on sanottavaa, aikoo hän myös olla äänessä jatkossakin. – Hyviä ehdokkaita on listoilla, menkäähän kaikki äänestämään, Varja Oksanen kannustaa.

Hanna Lahtinen

Talven iloja Toivakassa

25.03.2025 | Tilaajille, Toivakka

Toivakan venerannassa toteutettiin lauantaina 15.3. kunnan ja eri järjestöjen toimesta Rantarieha ja Ahvon luistelut. Tällä kertaa kelit suosivat enemmän jääaktiviteetteja kuin hiihtoa.
Ahvon hiihto juontaa alkunsa Minnesotassa elämäntyönsä hiihto- ja urheilutoimen parissa tehneestä Ahvo Taipaleesta. Hän tuli tunnetuksi Yhdysvaltain hiihtäjien, kuten Jessie Digginsin, nuoruuden ajan valmennuksesta. USA:n Minnesotassa hän toimi myös hiihtovälineyrittäjänä, valmentajana sekä hiihtosponsorina. Hän on myös merkittävä lahjoittaja Toivakan kouluille. Ahvoa halutaan täten muistaa paikallisesti nimeämällä tapahtuma hänen mukaansa.
Ahvo oli tänäkin vuonna menossa mukana ja kertoi talven rapakon takana olleen yhtä oikukas kuin täällä kotimaassakin. Hän oli iloinen kotikylällään yhä saamastaan suosiosta.
Isonkylän rannan lisäksi Saarisen uimalassa Toivakan jäänsärkijät tarjosi palautumisen avantouinnin merkeissä. Kaikki tapahtuman tuotot käytetään uimalan rannalle hankittaviin piknik-pöytiin. Tapahtuman järjestivät Toivakan kunta ja alueen yhdistykset yhdessä.

Toinenkin jäätapahtuma

Eläkeliiton Toivakan yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja, liikuntavastaava Esko Hietanen järjesti eläkeläisille ja Toivakan koulukeskuksen 6.-luokkalaisille yhteisen pilkkitapahtuman torstaina 19.3. Isonkylän rannassa. Kuudesluokkalaisten vanhemmatkin olivat tapahtumaan tervetulleita. Tänä vuonna mukaan kutsuttiin myös Päivätoiminnan väki.
Esko Hietanen kertoi, että tapahtuman ideana on sukupolvien välinen kohtaaminen ja hauska yhdessä toimiminen. Monille nuorille pilkkiminen on aivan uusi kokemus. Tähän oli myös järjestäjien taholta varauduttu hankkimalla pilkkimisvälineitä, kuten vapoja ja vieheitä. Myös syöteiksi oli hankittu toukkia, ja ilman jäänaskaleita ei jäälle saanut mennä. Jäänaskalit paikalle toi Toivakan Leijonat ja makkarat sponsoroi K-kauppias Kerttu. Paikalle saapuikin kaikkiaan noin 70 eri-ikäistä osallistujaa. Kaikki kuudesluokkalaiset menivät innokkaasti pilkkimään. Grillikatoksessa paistuivat makkarat ja lämmin mehu, joita riitti kaikille mukana olleille.
Pilkkiminen ei ollut tiukkaa jännittämistä ja kaikuluotaimeen tuijottamista, vaan varsin leppoisan näköistä touhua.

Veikko Ripatti

Matti Perälän tie diplomikauppiaaksi

12.03.2025 | Tilaajille, Toivakka

Istumme toivakkalaisen diplomikauppias Matti Perälän kodissa ja kerimme hänen elämäntarinaansa.
Matti on syntynyt Eero ja Saima Mannisen keskimmäisenä lapsena. Matti kävi Vaajakosken yhteiskoulua ja hänen tarkoituksensa oli jatkaa siitä lukioon.
– Osallistuin noihin aikoihin Viisarimäen koulun opettajan Matti Männikön Toivakan urheilukentällä pitämään urheilukouluun. Illalla Männikkö kyseli minulta, että mitä aion jatkossa tehdä ja kerroin hänelle aikovani Vaajakosken lukioon. Männikkö sanoi, että ei mihinkään lukioon, vaan kauppaopistoon Jyväskylään. Tämä olikin se suuri muutos elämäni tulevaisuutta ajatellen. Menin kahdeksi vuodeksi kauppaopiston oppilaaksi.
Toivakkalainen kauppias Kerttu Perälä ihastui Matti-poikaan ja adoptoi hänet. Kerttu Perälä oli Matin isän täti. Näin Matti Mannisesta tuli Matti Perälä. Vuonna 1962 Matti valmistui merkonomiksi ja kesäkuun 1 päivänä Kerttu Perälä toi T:mi Joh. Perälän sekatavarakaupan avaimet sitä silmällä pitäen, että Matti jatkaisi hänen kaupassaan kauppiaana.
Kaupan liikkeenhoitajana oli silloin myymälänhoitaja, joka sittemmin syksyllä irtisanoi itsensä ja samana syksynä Kerttu Perälä kuoli. Kauppiaan tehtävät siirtyivät näin vain 18-vuotiaalle Matille.
Kaupankäynnin lisäksi Mattia kiinnosti urheilu.
– Olin 15-vuotias, kun voitin ensimmäisen suomenmestaruuden kolmiottelussa. Myös Juhani-veljeni voitti suomenmestaruuden pituushypyssä Hämeenlinnassa, hän kertoo.
Matti lisäsi myös pökköä pesään ja 17-vuotiaana hän voitti suomenmestaruuden sadalla metrillä ja oli pituushypyssä toinen. Urheilijan ura hiljeni taustalle kauppiasuran vaatiessa yhä enemmän aikaa ja voimia.
– Ongelmallista oli silloin se, että täysi-ikäisyys saavutettiin vasta 21-vuotiaana. Tämä tarkoitti sitä, että saadakseni kaikki kaupan toimet ja toiminnot nimiini, tarvitsin holhoojan, koska olin vasta 18. Oikeus valitsi holhoojakseni isäni Eero Mannisen. Mukaan kuvioihin tuli vielä holhouslautakunta jonka puheenjohtajana oli Herman Taipale.
– Hänelle minun tuli vuosittain selvittää kaupan raha- ja tilitilanne. Täytettyäni 21 vuotta pääsin sitten aloittamaan kaupanteon täysin omissa nimissäni.
Asevelvollisuuskin piti tietyn ikäisenä suorittaa ja sen velvollisuuden Matti suoritti Haminassa panssarintorjuntayksikössä ja kotiutui sieltä upseerina siviiliin vuonna1965. Diplomikauppiaan tutkintokin tuli häneltä suoritettua kaiken lomassa.

Kauppa kehittyi sittemmin palvelumyymälästä itsepalveluaikaan.
– Tämä jakoi asiakkaita, sillä osa heistä hyväksyi sen ja osa ei.
Uusi kuvio oli sekin, että vuonna 1969 otettiin käyttöön K-Perälän myymäläauto. Se lisäsi K-Perälän liiketoimintaa ja kauppa-autoa ajeli mm. nykyisin Gradian opettajana ajoneuvo- ja kuljetusteknologian puolella toimiva Veli Pekka Vihinen. Kauppa-autotoiminta loppui, kun auto vanheni ja Matti viehättyi yhä enemmän maatalous- ja rautakauppatoimintaan.
Matti avioitui syyskuussa 1969 joutsalaisen Paula Riita-ahon kanssa. Paulasta Matti sai rinnalleen kauppiaan rooliin ja perheyrityksen työskentelyyn sitoutuneen kumppanin. Heille syntyi kaksi lasta Jussi ja Matleena. Paula Perälä siirtyi ajan rajan yli 14.9.2004.
Paljon on mahtunut Matin kauppiasuraan ja siihen vaikuttaneita ihmisiä on myös monia. Heistä mainittakoon Perälän suvun kotiapulaisena ollut Aino Tönnäri.
– Hän kuului helluntaiseurakuntaan ja lauleskeli kitaralla säestäen. Aino oli se henkilö, joka piti minua, nuorta miestä raiteilla. Myös Vilma Lepikko vaikutti perheessämme mittavan ajan. Hän oli liki 40 vuotta kaupan työntekijänä ja asui meillä kotona. Hän oli yksi minun äitihahmoistani.
Lisäksi haluan mainita Maija Mäkelän. Hän on myös yksi Perälän kodinhoitotyöstä vastanneista naisista. Maijakin on ollut nelisenkymmentä vuotta kauppamme siivous- ja kodinhoitotöissä. Monia yrityksemme vaikuttajia jää varmasti tässä kirjoituksessa mainitsematta, mutta mainitsen vielä ”rautarouvaksikin” kutsutun Toini Jäntin. Hän oli monessa mukana niin myynnin kuin konttoritöittenkin osalta. Pitkäaikaisimpia työntekijöitä kaupassa ovat olleet Päivi Laitinen ja Eila Hokkanen. Nykyisin kotiamme Mäntymaata emännöi kumppanini Sirpa Vihavainen.
Matti on jo 81-vuotias ja kertoo luovuttaneensa kauppakiinteistönsä pojalleen Jussille ja miniälleen Minnalle.
– Jussin tullessa K-Rauta Palokan toimitusjohtajaksi, siirryin itse yritysryppäämme eläkeläiskauppiaaksi.
Matti Perälän aikanaan perustamia rautakauppoja löytyy yhä Palokan lisäksi Joutsasta, Laukaasta ja Kangasniemeltä. Lisäksi liiketoimintamme on laajentunut pääkaupunkiseudulle Oulunkylään, Pasilaan ja Vantaan Hämeenkylään.

Veikko Ripatti

Koulukyytejä Toivakan Paloskylältä yli 45 vuotta

11.03.2025 | Tilaajille, Toivakka

Toivakan Paloskylä sijaitsee Toivakan keskustaajamasta noin seitsemän kilometrin päässä. Paloskylältä on Toivakkaan matkannut taksikyydillä koululaisia jo useamman sukupolven verran. Paloskylällä asuva Kai Bågman muistelee itse kulkeneensa taksikyydillä koulumatkan vuodesta 1980 niin kauan kuin Toivakassa koulua kävi.
– 45 vuoden aikana on taksikuskikin vaihtunut moneen kertaan. Koulukyytejä ovat ajaneet mm. Urho Häkkinen, Arvo Pänkäläinen, Seppo Porri, Leena Viiala, Ritva Auvila ja nyt viime aikoina Tapani Järvelin, muistelee Kai.
Nyt tähän pitkään ketjuun on tulossa katkos, sillä koulujen keväällä loppuessa, loppuvat myös kuljetettavat koululaiset. Viimeisenä mohikaanina tässä kuljetettavien koululaisten ketjussa on Bågmannien poika Aleksi.
– Sitten näyttää todellakin tulevan useamman vuoden tauko, ennen kuin Paloskylältä matkaa taas koululaisia Toivakkaan, kertoo Kai.
Taksiautojakin on ollut monen merkkisiä vuosien saatossa.
– On ollut Peugeot 504, erilaisia Mercedes-Bentzejä, Volvoja ja Opel Record. Nyt viime aikoina kalustona ovat olleet VW Transporter ja VW Caddy. Auton merkistä riippumatta on koululainen joutunut joskus meidän mäelle loppumatkan kävelemään, kun lumi ja liukkaus ovat estäneet taksin pääsyn mäen päälle. Meiltä kotipihasta tulee korkeuseroa jyrkkää mäkeä alas Toivakan suuntaan reilu 40 metriä, toteaa Kai.
Paloskylän tie on varmasti koetellut myös taksien kestävyyttä. Hiekkapohjainen tie menee helposti montuille ja ns. nimismiehen kiharalle, ja siinä pomputuksessa ohjauslaitteet ja jousitus ovat koetuksella. Kai kertoo itse joutuneensa useitakin kertoja autoonsa jousia vaihtamaan. Taksiyrittäjä Tapani Järvelin vahvistaa Bågmannin näkemykset. Järvelin on ajanut Paloskylän kyytejä vuodesta 2005 alkaen. Kahdenkymmenen vuoden aikaan mahtuu kyseiseltä tieltä monenlaista kokemusta.
– Tie on joskus ollut niin surkea, että yhtenä talvena, kun kevät koitti, jouduin uusimaan lähes koko auton alustanrakenteet. Tuona keväänä uusittiin autooni iskunvaimentimet, jarrusatulat ja suuri määrä erilaisia niveliä. Lisäksi menivät uusiksi raidetangon päät. Pääosin nämä vauriot johtuivat Paloskylän tiestä, kertoo Järvelin.
Kai Bågman haluaa kiittää kyläläisten puolesta kaikkia taksikyytejä Paloskylän lapsille antaneita hyvistä ja turvallisista kyydeistä.

Veikko Ripatti