29.04.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Juhana Lehmuskoski on toiminut saarnaajana jo 45 vuotta.
– Isä laittoi minut saarnaamaan koululaisjumalanpalveluksessa jo, kun olin 18-vuotias. Papiksi valmistuin vuonna 1979, Juhana Lehmuskoski toteaa ja kertoo, että hänen isänsä oli myös pappi, viimeksi Keiteleen kirkkoherra.
– Olen kuudennen polven körttiläinen, isänikin oli herännäispappi eli körttiläinen. Molemmat vanhempani olivat körttiseuduilta kotoisin, isä Pohjanmaalta ja äiti Savosta. Myös äidin puolelta olen noin kuudetta polvea körttisukua. Ensimmäisen oman Uuden testamentin sain kuuden vanhana, koko Raamatun muutamaa vuotta myöhemmin. Ja luin sen tunnollisesti läpi, Lehmuskoski kertoo.
Körttiläisyys on herätysliike evankelisluterilaisen kirkon sisällä. Lehmuskoski kuitenkin päätyi helluntaiseurakunnan saarnaajaksi, evankelisluterilaisen kirkon ulkopuolelle.
– Olen minä ollut vuoden verran evankelisluterilaisen kirkon pappinakin, Leppävirralla. Siellä asuimme Sorsakosken pappilassa, kirkon yläkerrassa, Lehmuskoski kertoo.
– Opiskeluaikana tulin henkilökohtaisesti uskoon. Lapsenusko minulla oli tietysti ollut pienestä pitäen. Uskoon tulon ajankohdan tiedän tarkasti; Jeesus tuli elämääni, kun sanoin ääneen, että haluan päästää Jeesukseen elämääni.
Lehmuskosken mukaan kaikki evankelisluterilaisen kirkon sisällä eivät siihen aikaan hyväksyneet ajatusta uskoon tulemisesta uudestisyntymisenä, piispoillakin oli erilaisia mielipiteitä ”lahkolaisuudesta”.
Juhana Lehmuskoski erosi papin virasta, ja perhe muutti Toivakkaan.
– Olin siellä puolisen vuotta töissä Stefanus-lähetyksessä. Toivakassa oli silloin hyvin vahva helluntaiseurakunta, lähes kymmenen prosenttia toivakkalaisista oli helluntailaisia. Saimme sieltä ystäviä, ja he pyysivät minua saarnaajaksi, Juhana Lehmuskoski kertoo.
– Se, että päädyimme helluntaiseurakuntaan, on kytköksissä nimenomaan Toivakassa asumiseen. Siellä uskovat olivat yhtä, ja jos oli uskovainen, kuului yleensä helluntaiseurakuntaan. Paikkakunnalle muuttaneet vapaakirkkolaisetkin liittyivät helluntaiseurakuntaan. Jos Toivakassa olisi ollut vahva vapaakirkko tai vaikkapa baptistiseurakunta, olisimme voineet liittyä siihen. Minulle helluntailaisuus oli ennestään tuttua, koska kolme isotätiäni kuului helluntaiseurakuntaan, Arjalle taas helluntailaisuus ei ollut ennestään tuttua.
Helluntailaisuudessa tärkeää on, että seurakunta on nimenomaan uskovien yhteisö. Kaste kuuluu uskoville eli kasteen voi ottaa uskoon tulon jälkeen. Armolahjat, eli esimerkiksi profetiat, tiedon sanat, sairaiden parantaminen ja kielillä puhuminen, kuuluvat helluntailaisuuteen.
– Nimi helluntailaisuus tulee nimenomaan armolahjoista. Helluntaina Pyhä Henki laskeutui ihmisten keskelle ja armolahjat alkoivat toimia. 1900-luvun alussa armolahjojen toimimista vieroksuttiin luterilaisessa kirkossa, mutta esimerkiksi me tutustuimme ensimmäisen kerran Pyhän Hengen tekoihin juuri luterilaisessa kirkossa. Armolahjat eivät ole sidottuja ihmisten tekemiin organisaatioihin, Lehmuskosket selvittävät.
– Martti Luther sanoi, että Raamattu on uskonelämän ja opin ainoa lähde. Raamatussa seurakunta syntyy, kun uskovaiset liittyvät yhteen ja uskovaiset kastetaan, myös armolahjat löytyvät Raamatusta.
Toivakan helluntaiseurakunnassa Juhana Lehmuskoski oli saarnaajana neljä vuotta, ja sen jälkeen hän oli kaksi vuotta Jyväskylän helluntaiseurakunnan saarnaajana.
– Sinä aikana löysimme Eskolan tilan Korpilahdelta. Se oli ollut kahdeksan vuotta autiona, lattiatkin olivat lahonneet. Remontoimme talon ja muutimme Korpilahdelle vuonna 1986. Kun lapsia tuli lisää, teimme taloon vielä laajennuksen, Lehmuskosket kertovat.
– Sitten olin raamatunkäännöstyössä tekemässä Raamattu kansalle -käännöstä kymmenisen vuotta. Jouko Neulanen oli Raamattu kansalle -käännöksessä puuhamiehenä. Hän halusi tarkempaa Raamatun käännöstä kuin kirkon käyttämä, jossa on käännetty enemmänkin ajatuksia kuin sanoja. Minä taas olin opiskellut teologisessa tiedekunnassa kreikkaa, joka on Uuden testamentin alkukieli, ja jatkoinkin vielä opintojani. Kreikan kieli oli alkanut kiinnostaa minua jo lapsena, kun isäni käytti saarnojensa valmisteluun kreikankielistä Uutta testamenttia ja opetti minulle siitä ensin kirjaimet, Juhana Lehmuskoski kertoo.
Raamatunkäännöstyön ohella Juhana Lehmuskoski työskenteli maatalouslomittajana.
– Raamatunkäännöstyöstä kyllä maksettiinkin, mutta aika vähän. Meillä oli Eskolassa itsellä eläimiä, ja kun minua pyydettiin maatalouslomittajaksi, lähdin siihen ja kiertelin sitten useita vuosia Korpilahden maatiloja. Yhden talven asuimme Nurmijärvellä, kun opiskelin kreikkaa Helsingin yliopistossa, ja tein sielläkin opintojen ja raamatunkäännöstyön ohella maatalouslomittajan töitä, Lehmuskoski kertoo ja sanoo toimineensa myös Taloustutkimuksen tutkimushaastattelijana.
– Kynttiläpajan perustimme vuonna 1991 Eskolan navettaan, kun eläimet oli laitettu pois. Se oli enemmän Arjan juttu, mutta kyllä minä siinäkin olin mukana.
Kun raamatunkäännöstyö loppui, Juhana Lehmuskoski toimi Jyväskylän helluntaiseurakunnassa saarnaajana.
– Meillä oli Korpilahdella oma rukouspiiri, jossa oli mukana myös muuramelaisia ja jämsäläisiä. Väki rupesi puhumaan, että pitäisi perustaa oma seurakunta, Lehmuskoski kertoo.
Länsi-Päijänteen helluntaiseurakunta perustettiin vuonna 2010, pitkä nimi lyhennettiin Länsi-Päijänteen seurakunnaksi. Juhana Lehmuskoski on ollut Länsi-Päijänteen seurakunnan saarnajana alusta lähtien, lisäksi hän on itsenäisten helluntaiseurakuntien yhdistyksen, Helluntaikansa ry:n, julkaiseman lehden Ristin Kansa päätoimittaja.
– Monena sitä on tullut oltua. Korona-aikana opettelin vielä uuden taidon, videoiden editoimisen. Kun emme voineet koronarajoitusten takia pitää kokouksia, rupesimme lataamaan puheita ja lauluja Youtubeen. Käytäntö on säilynyt, nyt Youtubeen ladataan lähinnä kokoustallenteita. Ja niitä katsellaan muuallakin kuin Suomessa, saimme juuri Unkarista kortin, Juhana Lehmuskoski kertoo.
Nykyisin Länsi-Päijänteen seurakunta pitää kokouksia Jyväskylässä ja Muuramessa.
– Meillä ei ole omia tiloja, kokoonnumme vuokratiloissa, joista maksamme tuntivuokraa. Pääsääntöisesti olemme joka toinen sunnuntai Jyväskylässä Sepänkeskuksessa Kyllikinkadulla ja joka toinen sunnuntai Muuramen työväentalolla. Lisäksi pidämme joskus kodeissa raamattupiiriä. Kuorotoiminta on mittavassa osassa seurakunnan toimintaa, jonkin verran meillä on hävikkiruoan jakoa, Lehmuskosket kertovat.
Tiina Lamminaho
29.04.2024 | Alueelta, Tätä mieltä, Tilaajille
Ensimmäinen muisto vapusta sijoittuu lapsuuteeni. Suku kokoontui suurella joukolla kehumaan talon emännän kotitekoisia munkkeja juhlapöydän äärelle. Pääkaupunkilaisilla oli serpentiiniä kaulassa ja auton antennissa heilui vappupallo.
Leikkiessäni löysin lattialta ehkäisyvälineen ja puhalsin sen täyteen ilmaa, tietämättä sen varsinaista käyttötarkoitusta. Ratsastin juomuisen vappukondomin päällä sukulaisten keskellä hihkuen innosta.– Katsokaa! Ei puhkea, vaikka kuinka pomppii. Sukulaisista yhdellä punottivat posket, toisella korvat.
Toinen muisto sijoittuu kiihkeään nuoruuteeni. Olin viettämässä vappua Jyväskylässä, Ruthin Vintillä. Siihen aikaan piti tilata ensin jotain syömistä, ennen kuin pääsi kostean kulhon pariin. Tarjoilijan tuodessa oopperavoileivän eteeni, hän ihmetteli mitä seuralaiseni tekee pöydän alla? – Se sitoo kengännauhoja, keksin hätäisen vappunarrauksen.
Edistettiinkö pöydän alla työväen liikkeen kasvua uuteen kukoistukseen vai tikanpojan nousua havupuuhun? Se jääköön jokaisen lukijan vappumielikuvituksen varaan. Päivää jatkettiin sivistyneesti viiniä maistellen ja sikamaisesti olutta ryystäen.
Palan painikkeiden ja housujen napittamisen jälkeen jalkauduttiin kadulle. Torilla puhuttiin megafoniin ja edistettiin omaa asiaa lippujen hulmutessa. Tivolin pyörivässä laitteessa pidäteltiin rusinaa ja kiljuttiin apuun kaikki voipaa. Ammuttiin ampumakojulta ”simasuun” kanssa kotiin viemisiksi pehmonalle ja upotettiin päämme suuren vaaleanpunaiset hattaran sisään.
Tänä päivänä ei koeta enää nuoruuden aikaista kevät kiimaa. Minulla ja kullannupullani on työvuosista jäljellä vain hyvin ansaitut selkäkivut ja nikamista kuuluu kumartuessa rullaatirullaa. Me elämää nähneet kapinoidaan olemalla lähtemättä mihinkään ja katsellaan tarralenkkarit jalassa parvekkeelta, kuinka sinisellä taivaalla seilaa juomuinen kuumailmapallo.
Oi, tuo taakse jäänyt soma nuoruus ja villi kapinan tunne. Vallatut talot ja jäykkäkouristusta potevat keskisormet. Adios, teltoissa nukutut kevätyöt ja kukkaan puhjenneet alastomat ihmisvartalot. Eläköön muistoissamme Nenan 99 ilmapalloa ja pala Berliinin muuria.
29.04.2024 | Tilaajille, Toivakka
Partiolippukunta Toivakan Lepinkäiset vietti tiistaina 23.4. Yrjönpäivää ja Koko Suomen partioiltaa. Tapahtumaan oli kutsuttu koko lippukunta sekä kaikki partiosta kiinnostuneet.
Lippukunnan sudenpennut esittivät partiossa legendaksi muodostuneen Pyhän Yrjön tarinan. Näytelmä oli viihdyttävä, mutta myös opettavainen: kun tekee parhaansa, usein myös onnistuu ja rohkeus palkitaan.
Muutama uusi partiolainen antoi partiolupauksen. Partiolupauksessa uudet partiolaiset lupaavat noudattaa partioihanteita, elää maansa ja maailman parhaaksi sekä kasvaa katsomuksessaan. Partiolupauksen annettua uudet partiolaiset saivat ikiomat partiohuivit sekä ensimmäiset merkit partiopaitaan.
Tapahtuma huipentui ansiomerkkien jakamiseen. Ansiomerkit ovat julkinen, näkyvä kiitos pitkäjänteisestä ja säännöllisestä toiminnasta, josta on jäänyt jälki omaan toimintaympäristöön. Suomen Partiolaiset myöntää vuosittain noin 700-800 ansiomerkkiä kiittääkseen partiotoiminnassa ja pesteissään ansioituneita partiolaisia.
Minja Juutinen ja Venla Rutajärvi saivat Louhisuden soljet. Merkki voidaan myöntää nuorelle ryhmänjohtajalle, joka on osoittanut johtajuutta ja käyttänyt johtaessaan ansiokkaasti partiomenetelmän eri osa-alueita, kuten vartiojärjestelmää, tekemällä oppimista ja toimintaa luonnossa. Myös Katariina Eskeliselle on myönnetty kyseinen ansiomerkki, mutta se luovutetaan myöhemmin.
Riina Tiainen sai Pyhän Yrjön soljen. Solki voidaan myöntää vaeltajalle vähintään kahden vuoden aktiivisesta, säännöllisestä ja ansiokkaasta partiotoiminnasta. Merkin saaja on merkittävällä tavalla toteuttanut vaeltajaohjelmaa ja hänellä on ollut selkeä panos siinä. Hän on toiminut vaeltajaikäkauden johtajatehtävissä sekä toteuttanut itsenäisesti esimerkiksi leiri-, retki- ja varainhankintaprojekteja joko lippukunnassa tai piirissä.
Ronja Hokkaselle myönnettiin II luokan Mannerheim-solki, tuttavallisesti Mannari. Solki voidaan myöntää partiolaiselle, joka ehdotusvuonna täyttää 17–19-vuotta ja joka partio- ja muussa toiminnassaan on sitoutunut partion arvoihin ja toiminut ansiokkaasti sekä innostuneesti partiotehtävissä.
On kunnia jakaa nuorille nämä merkit. He ovat omalla isolla panoksellaan järjestäneet monenlaista toimintaa nuoremmilleen, kasvaneet kantamaan vastuuta partiomenetelmän mukaisesti sekä myös oppineet monenlaisia taitoja. Ja ennen kaikkea pitäneet hauskaa. Koska sitä partiotoiminta myös on. Tutustutaan uusiin ihmisiin ja saadaan elinikäisiä partioystäviä. Meillä onkin mukavaa yhteistyötä Kangasniemen Puulapartion ja Kuokkalan Vetehisten kanssa.
Toivakassa partiotoiminta on vireää, mutta pyörii pienen porukan voimin. Nuoresta pitäen saa ottaa vastuuta ja harjoitella monenlaista johtajuutta.
Pienet partiolaiset olivat valmistaneet lohikäärmeen pään pahvilaatikoista, miettineet ja valinneet rekvisiittaa ja asuja sekä tietenkin harjoitelleet ennakkoon.
Lepinkäiset 40-vuotista taivalta juhlittiin viime syksynä ja ansiomerkkien jako on vielä osa juhlallisuuksia. Merkit anotaan tietyn protokollan mukaan ja tässä rapian puolen vuoden aikana on saanut hyvin piilotella, jottei asia paljastuisi ennen aikojaan. Vaikkei huijaaminen kuulukaan partiomenetelmään, ehkä se tässä tilanteessa hyväksytään. Ja iloiset yllätyksethän ovat aina hauskoja.
Lopuksi vielä nautittiin lettutarjoilusta suolaisella sekä makealla täytteellä. Tapahtuma oli kerrassaan onnistunut!
Ronja Hokkanen ja Minna-Mari Kivimäki
Lähteenä on käytetty Suomen Partiolaisten nettisivuja
23.04.2024 | Tilaajille, Uurainen
Ensin siinä oli Uuraisten Osuusliike Mäki-Matti, sittemmin Manteli, Siwa ja M-kauppa, joka lopetti syksyllä 2020.
Tämän jälkeen aivan kylän keskustassa sijaitseva, kunnan omistama liiketila on toiminut Sesonkipuoti Selmana ja kahvilana kolmisen kuukautta vuodessa, mutta muina aikoina se on ollut vain satunnaiskäytössä esimerkiksi ukrainalaisten kielikurssin pitopaikkana ja joidenkin liikuntaryhmien kokoontumistilana.
Nyt tilaan on valmistumassa kevyehkö remontti, jolla tilan käytännöllisyys ja sen myötä myös käyttöaste lisääntyy roimasti.
Suurin muutos on, että tilaan muuttaa tällä hetkellä vuokratiloissa toimiva Uurasposti, jolle on erotettu oma tila niin, että myös lastaussilta ja takavarasto tulevat postin käyttöön. Uuraspostin muutto tapahtuu vapun aattona, jolloin posti on suljettu, kuten tietysti myös Vapunpäivänä. Uusissa tiloissa postipalvelut toimivat 2.5. alkaen, mutta varsinaisia avajaisia vietetään vasta toukokuun lopussa, jolloin myös Sesonkipuoti Selma ja kesäkahvila ovat avautumassa.
Muutoksen myötä posti saa yhden lisäaukiolotunnin, eli jatkossa postiin pääsee torstain lisäksi tiistaisin klo 17 saakka. Tilaan tulee myös uusi esteetön wc.
Selma ry:n ylläpitämälle Sesonkipuoti Selmalle jää kohtuullisen kokoinen tila paikallisten käsityö- ja lähiruokatuotteiden pop up -myymälää varten. Kesäkahvilaa pyörittävät ja Selman tuotteiden myynnistä vastaavat nuoret 4H-yrittäjät. Ensi kesänä heitä työskentelee Selmassa seitsemän ja kahvilan ja puodin aukiolot mukailevat Uuraspostin aukioloja niin, että Selma avautuu kesäkuussa joka arkipäivä puolilta päivin, paitsi torstaina jo kymmeneltä. Heinäkuussa Selma on avoinna myös viikonloppuisin.
Kesän lisäksi Selmapuoti kasataan myös marraskuun puolivälissä jouluisella teemalla.
Selma-kauden ulkopuolinen toiminta on ideointi- ja suunnitteluasteella. Maanantai-iltana tilan käyttöä kokoonnuttiin pohtimaan Tulevaisuuden kuntakeskusta -hankkeen Outi Raatikaisen johdolla.
– Vieläkin käynnissä olevassa kyselyssä kaikkein eniten on noussut esiin ympärivuotisen kahvilan toive ja tarve, hän kertoi.
Mukana oli edustusta Martoista, molemmista eläkeläisjärjestöistä, seurakunnasta, helluntaiseurakunnasta, Selmasta ja kunnasta.
Tunnelma oli vapautunut ja innostunut, ideat lentelivät ja vahvasti näyttää siltä, että järjestövoimin tullaan kokeilemaan ainakin torstaikahvilaa myös selmakauden ulkopuolella.
Lisäksi tilaa tultaneen käyttämään kokousten, kurssien ja pienten liikuntaryhmien kokoontumispaikkana. Saattaapa olla että tulevaisuudessa Selman tilassa myös ilmajoogataan.
Kuvassa Sähkö-Teven Teemu Rantanen asentaa viimeisiä valaisimia uuteen Uuraspostiin. Remontin etenemisestä on pitkälti vastannut rakennusammattimies Markus Litmanen (vas) kunnan rakennustiimin kanssa. Toimisto- ja viestintäassistentti, sekä ”postineiti” Taru Kukkonen on ollut mukana varmistamassa, että Uuraspostista tulee käytännöllinen ja toimiva, Tarun lisäksi Uuraspostissa työskentelee Nina Puustelli.
Hanna Lahtinen
23.04.2024 | Tilaajille, Toivakka
oivakan Martat järjesti torstaina 11.4. leivontakurssin, jonka antina oli oppia muffinien ja kakkujen koristelua pursotustekniikoilla. Iloista tekemistä Toivakan koulukeskuksen opetuskeittiössä opiskeli 24 koristelusta kiinnostunutta henkilöä.
Heitä opettivat kondiittorit Marja-Leena Pitkäjärvi ja Jarko Äijänen. Pursotustekniikkojen lisäksi leivontakurssilaiset saivat tietoa kakkujen täytteistä.
Kakkuviipaleiden leikkaaminen olisi tehtävä niin, että kaikille läsnäolijoille sitä riittäisi.
– Näissä täytekakuissa on käytetty Valion sitruuna ja vadelma uutuusrahkoja sekä vanilja- ja sitruuna kreemiä ja kermaa. Nämä Valion uutuustuotteet ovat kevyitä ja raikkaita. Tärkeätä on huomata se, että täytettä laitetaan yhtä paksulti, kuin on kakun pohjaviipaleen vahvuus, kertoi Pitkäjärvi.
Kakkujenkoristeluryhmä oli varsin kansainvälinen. Mukana olivat filippiiniläiset Trixy Uaymot ja Jacqneline Obello sekä intialaiset sukujuuret omaava Sabrina Mahli. Filippiiniläisnuoret tulivat Suomeen töitä saadakseen.
– Minä tulin Suomeen opiskelemaan Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Nyt työskentelen keittiöllä Esperi Hoivakoti Soivakassa, kertoo Trixy.
Jacqneline on kouluttautunut Filippiineillä sairaanhoitajaksi ja työskentelee nyt lähihoitajana Soivakassa.
– Olemme todella tyytyväisiä saadessamme olla töissä Toivakassa ja yleensä pidämme Suomessa olosta, toteavat iloiset filippiiniläiset.
Sabrina tapasi toivakkalaisen nuoren miehen Vietnamissa. Asiat etenivät niin, että Sabrina on nyt tapaamansa miehen puolisona. Sabrinan sukujuuret ovat Intiassa, mutta Toivakkaan hänen tiensä kulki Kanadan Torontosta. Tällä hetkellä hän opiskellee Suomen kieltä Jyväskylän yliopiston Integra-ohjelmassa.
Veikko Ripatti
23.04.2024 | Alueelta, Tilaajille, Uurainen
Muutama kilometri Uuraisten rajalta länteen sijaitsee linna, komea linna onkin.
Pian satavuotias nuorisoseurantalo Sahralinna on Sahrajärven kylän keskus, ainakin nykyään, kun kaupat ja muut palvelut ovat siirtyneet Multian keskustaan tai kauemmaksi. Toki vielä Sahralinnaakin kuuluisampi nykyään on naapurikylä Nikaran Kiiskilänmäki, eteläisen ja keskisen Suomen korkein kohta, merenpintaa 268,55 metriä ylempänä. Nikaran kyläyhdistys rakensi paikalle hienon maisematornin vuonna 2004 ja maisemat tornista ovat huikeat.
Ei siis tarvitse lähteä Pariisiin linnoja ja torneja ihmettelemään, ne löytyvät itäiseltä Multialta ja niin löytyy myös paikallinen ”Moulin Rouge” kun punaisten seinien sisällä Sahralinnan näyttämö esittää aitoa multialaista teatteria, uuraislaisin maustein. Saarijärveltä ja Jyväskylästäkin on pari vahvistusta.
– Täällä on kaikki mitä ihminen tarvitsee, toteavat teatterilaiset kylästään.
Asukkaita Sahrajärven kylällä on reilut sata, mutta henkisesti sahrajärveläisiä moninkertainen määrä. Moni heistä saapuu keväisin katsomaan uutta Sahralinnan näyttämön näytelmää, joka tänä vuonna on nimeltään Ylikonstaapeli Sinkkonen ja hoivakodin kummitus. Sen on kirjoittanut Sakari Pipatti ja ohjannut uuraislainen Teuvo Tanner, joka vaikuttaa myös jyväskyläläisessä improvisaatioteatteri Impropaatissa.
Draamakomedia kertoo miehestä, joka joutuu vahingossa vanhuksille tarkoitettuun suljettuun hoivakotiin naapurinsa sijaan ja keskelle hurjia kokemuksia – mielikuvituksessa ja todellisuudessa.
– Kyseessä on komedia, mutta tämä ei ole valmiiksi naurettu, kertoo Sinkkosta näyttelevä Hannu Pekkarinen.
– Komedian tekeminen on totista hommaa, lisää ohjaaja Tanner vaikka myöntää, että aina pokan pitäminen ei ole ihan helppoa.
Ensi-ilta on Sahralinnassa vapunaattoiltana ja sen jälkeen on vielä neljä esitystä, jolloin Sinkkosen seikkailuja pääsee seuraamaan.
Kansalaisopiston alaisuudessa toimiva Sahralinnan näyttämö on toiminut jo yli 20 vuotta ja perusporukka on pysynyt melko samana.
– Ja se ryhmä tässä onkin parasta. Tietysti on hienoa, että yleisöä tulee ja he pitävät näkemästään, mutta ei tätä innostaisi tehdä, ettei ryhmän henki olisi niin hyvä, kertoo Pekkarinen.
Viime viikolla lähestyvän ensi-illan jännitys alkoi jo kohota.
– Sopiva jännitys kuuluu asiaan. Jos ei yhtään jännitä, niin on aika lopettaa, teatterilaiset miettivät.
Esitystä seuratessa kannattaa kiinnittää huomio myös valaistukseen, joka tuo upeasti esiin huolella lavastetun näyttämön yksityiskohdat. Oikea teatterivalaistus ja myös salin uudet ledit hankittiin leader-tuen avulla viime vuonna.
Näytelmän jälkeen Sahralinnassa avautuu kirppari ja kesäkahvila ja monenlaiselle muullekin toiminnalle Sahralinna tarjoaa majesteetilliset puitteet.
Hanna Lahtinen
