Pääkirjoitus: Hanna Lahtinen

Pääkirjoitus: Hanna Lahtinen

Toissa viikolla julkaistiin jopa kauhua herättänyt selvitys Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkoselvitys, eli suomeksi säästösuunnitelma.
Vaikka selvityksessä kuinka yritetään kirjoittaa mustaa valkoiseksi, niin kyse on siitä, että monet palvelut heikkenevät, siirtyvät kauemmaksi tai nettiin. Se, miten ja ketkä muutokseen sopeutuvat, määrää lopputuloksen – myös säästöjen osalta. Sillä aivan varmasti käy myös niin, että monelle lääkäriin lähtemisen kynnys nousee ja sinne mennä vasta niin sanotusti jalat edellä ja silloin asiakkaasta tulee hyvinvointialueelle paljon isompi menoerä kuin jos hän olisi kipaissut oman kylän tohtorille ajoissa. Eikä tämän ”isomman menoerän” elämän laatukaan kolhuitta säily.
Se että säästämistä kutsutaan kehittämiseksi, vie arvon myös oikealta kehittämiseltä, jota sitäkin hyvinvointialueella tapahtuu. Kehittämisen ei tarvitse aina olla uuden keksimistä. Kun on esimerkiksi keksitty Uuraisten Ukkokerhon kaltainen erinomainen ennaltavahvistava toimintamuoto, niin eikö sen asemaa pitäisi vahvistaa ja laajentaa koko sotealueelle, eikä yrittää ajaa alas?
Tiedotustilaisuudet ovat hyvä asia ja on kunnioitettavaa, että hyvinvointialueen johto astuu kansalaisten eteen kivitettäväksi – ainakin noin kuvaannollisesti. Vaikka moni heistä nauttii oikein mukavasta palkasta, eivät he kuitenkaan ole ilkeitä riistäjiä, jotka käärivät köyhien kansalaisten viimeiset roposet liiveihinsä. Kyse on tuhannen palan palapelistä, jota iso porukka yrittää ratkaista, vaikka mallikuva on hukkunut.
Mutta ollaan mekin täällä lehdessä kehitetty, ehkä jopa kehitytty. PaikallisUutisten ja Korpilahtilehden uudet nettisivut on nyt julkaistu ja sisältö on entistä laajempi, toivottavasti myös helppokäyttöinen ja silmää miellyttävä. Parhaamme olemme ammattilaisten tuella yrittäneet ja palaute on erittäin tervetullutta, myös risupuoli ja kehittämisehdotukset.

Pääkirjoitus Maarit Nurminen 28.2.2024

Pääkirjoitus Maarit Nurminen 28.2.2024

Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkoselvitys ja suunnitelma lakkauttaa pahimmassa tapauksessa liki puolet terveysasemista ylitti viime viikolla valtakunnallisen uutiskynnyksen. Hyvinvointialueen suunnitelmat ovat herättäneet pelkoa, huolta sekä kiukkua asukkaiden, erityisesti ikäihmisten keskuudessa.
Ensimmäinen yleisötilaisuus aiheesta pidettiin viime torstaina Toivakassa. Kirjaston sali oli ääriään myöten täynnä; asia sai liikkeelle ihmisiä siinä määrin, että kirjaston oveen piti laittaa lappu, ettei enempää osallistujia mahdu sisään. Tilannetta kuvaa hyvin se, että yleisö koostui pääosin ikäihmisistä. Heillä on aiheellisesti suurin huoli terveyspalveluiden tulevaisuudesta. Työikäisillä on paremmat mahdollisuudet liikkua sekä käyttää digitaalisia palveluita, joita suunnitellaan merkittävästi lisää.
Sama huoli koskettaa myös korpilahtelaisia. Vaikka Korpilahdelta kulkee julkista liikennettä enemmän kuin esimerkiksi Toivakasta, sen käyttäminen tottumattomalle ikäihmiselle voi olla ylitsepääsemätön paikka. Palveluverkkoselvityksen vaikutusten arvioinnissa tunnistetaan se tosiasia, että terveyskeskuspalveluiden siirtyminen kauemmas, saattaa viivästyttää hoitoon hakeutumista.
Säästötoimet ja henkilökunnan rekrytoinnin ongelmia pitää ratkaista, mutta keinovalikoimaan voisi miettiä myös lakkautuksia innovatiivisempia ratkaisuja. Suunnitelmista puuttuu vielä kosolti konkretiaa. Mahdollisimman nopeasti pitäisi päästä viestimään siitä, miten palvelut käytännön tasolla järjestyvät, jos palveluverkkoa karsitaan rajulla kädellä.

Pääkirjoitus: Hanna Lahtinen

Pääkirjoitus Hanna Lahtinen 28.2.2024

Tämä on ollut paikallisesti isojen uutisten viikko.
Uuraislaiset ovat olleet pakahtua ylpeydestä uudesta kaupastaan. Itsetunto on nyt niin korkealla, että harva uskoo, että terveysasema oikeasti pistetään kiinni, niin kuin hyvinvointialueen kakkosvaihtoehdossa ehdotetaan. Eihän siinä mitään järkeä olisikaan, tämän kävi perusturvajohtaja A-studiossakin kertomassa.
Mutta annetaanko pienen, laadukkaan, hyväkuntoisen, kustannustehokkaan ja työpaikkanakin pidetyn ”gallialaiskylän” kivijalka-aseman sittenkään säilyä, kun koko palveluverkko myllerretään? Asterix Nykänen ja kumppanit tekevät parhaansa ja se saa riittää.
Toivakan terveysaseman tilanne näyttää valitettavasti lähes taputellulta. Toivakassa ei tipahdeta aivan niin korkealta, koska erinomaisen hoitohenkilökunnan ansiosta toivakkalaiset ovat oppineet asioimaan myös etälääkärin vastaanotolla.
Myös valtakunnan tasolla elämme taitekohtaa. Parin päivän päästä meillä on uusi presidentti. Jostain kertoo jotakin, että suureksi otsikoksi nousi se, että väistyvä presidentti Sauli Niinistö herkistyi kyyneliin vieraillessaan kotiseudulla Salossa.
Itkusta on tullut peruskauraa nykymaailman tositeeveemaailmassa, jossa kyynel tirahtaa, kun vuorokauden yhdessäolon jälkeen joutuu päättämään ”huikean matkan”, toki ”henkisesti kasvaneena ja ainutlaatuista kokemusta rikkaampana”. Todennäköisesti 12 vuotta Suomen presidenttinä on myös ollut huikea matka ja henkisesti kasvattava, ainutlaatuinen kokemus ja seitsenkymppisen miehen kyyneleet ovat kuin lahja Suomen kansalle.
Kyyneleitä enemmän itseäni sykähdytti yksi videonpätkä, jossa näytettiin, kuinka Alex ja Suzanne kävivät Saulilla ja Jennillä kylässä. Kättelyn jälkeen Sauli totesi, että meillä on tämmöinen muuttosouvi tässä päällä, vähän sotkua ja sen sellaista. Siis MUUTTOSOUVI, herra presidentti käytti oikeasti sanaa muuttosouvi. Perheessämme on termi ”mummosana” ja muuttosouvi jos mikä on mummosana. Niin sanotaan, kun muutetaan Kelloperältä Rivikuukkaan tai Ruuhimäestä Kotisiltaan. Jotenkin sydämessä läikähti, että myös muutto Mäntyniemestä Espooseen aiheuttaa muuttosouvin.
Muutenkin tapaamisessa oli jotain hyvin perisuomalaista ujoa jähmeyttä. Yhtään en yllättyisi, jos päivällisen päätteeksi kahvista kysyttäessä, olisi lausuttu sanat: ”Ei meidän takia tarvitse keittää”.

Pääkirjoitus 6.12.2023: Kivijalka ja kaiken katoavaisuus

Pääkirjoitus 6.12.2023: Kivijalka ja kaiken katoavaisuus

Kuvassa on nuori mies, melkein poika. Hiukset on parturoitu lyhyiksi ja korvat vähän höröttävät. Ilme on totinen, lähes juro, mutta kenelläpä se ei armeijakuvassa olisi. Oletan, että hänelläkin on ollut samantapainen pilke silmäkulmassa kuin muilla suvun miehillä ja kuivakkaan lakoninen huumorintaju.
Oletettavasti hän ei halunnut olla armeijassa yhtään kauempaa kuin oli pakko, arvoksi riitti sotamies. Todennäköisesti hänellä oli mielessä jo aivan muut puuhat. Lapsuudenkodin takamailta oli katsottu paikka, Haanpääksi nimetty ja sinne oli tarkoitus koti rakentaa. Ehkäpä rinnalle oli jo löytynyt sopiva tyttökin yhtä jalkaa kulkemaan.
Uskon ja toivon, että hänen mielessään ei käynytkään, että sotaväessä otettu kuva päätyisi Uuraisten veteraanimatrikkelin sivulle ja siinä vieressä lukisi: Kaatui 11.12.1939 Metsäpirtin Kirvesmäessä, haudattu Uuraisten sankarihautaan.
Toivon, että Reino Lahtinen ehti 23 vuotta kestäneen elämänsä aikana kokea paljon iloa, onnea ja päräyttäviä kokemuksia. Ajattelen häntä mieluummin reippaana nuorena miehenä kuin sankarivainajana.
Reinon talonrakennus Haanpäähän jäi jämäkästi suoraan asennettuun kivijalkaan ja ensimmäisiin hirsikerroksiin. Kuviakaan hänestä ei tainnut jäädä kuin tuo yksi. Hän oli yksi tavallinen poika Höytiältä, joka teki velvollisuutensa. Myöhemmin talo rakennettiin valmiiksi ja siihen asettui Reinon veljenpoika vaimoineen, eli minun vanhempani. Muistot elivät, kunnes muistelijat kuolivat. Elämä jatkui.
Kirjoitan tämän kirjoituksen kotona Haanpäässä, tietokoneeni on yli sata vuotta vanhalla pöydällä, jonka äärellä Lahtisen Reino on ehkä joskus istunut, ehkäpä kirjeen kirjoittanut tai voita leipäpalasen päälle sipaissut.
Ja kivijalka – se on edelleen suorassa.

Hanna Lahtinen