10.02.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Tämän vuoden ensimmäinen korpilahtelaisvauva syntyi 4. tammikuuta Elisa ja Roope Perälän perheeseen, kolmevuotiaan Iivarin pikkuveljeksi.
– Iivari on tykännyt pikkuveljestä, hän sanoo, että vauva on söpö. Mutta se ei ole Iivarin mielestä kivaa, kun vauva itkee, Elisa Perälä kertoo.
– Iivari tykkää silitellä ja paijailla vauvaa ja viihdyttää häntä, kun hän on leikkimatolla.
Myös perheen puolanalankopaimenkoira Iitu on ottanut tulokkaan hyvin vastaan.
– Iitu oli tosi kiinnostunut vauvasta, kun tulimme kotiin. Nyt se on jo tottunut tilanteeseen ja tajuaa selvästi, että vauva on uusi pentu, joka kuuluu laumaan, Elisa Perälä kertoo.
Perälän vauvan laskettu aika oli loppiaisena.
– Eli vauva syntyi pari päivää ennen laskettua aikaa, ei mennyt onneksi yli, Elisa Perälä toteaa.
– Kyllä me vähän jännitimme, syntyykö vauva jo ennen vuoden vaihdetta ja toivoimme tosi paljon, että synnytys menisi tämän vuoden puolelle.
Vauva-arki on lähtenyt sujumaan hyvin.
– Nyt on ollut paljon rennompaa kuin ensimmäisen kanssa, Roope Perälä toteaa.
– Ei ole niin paljon epävarmuutta, kuin ensimmäisen lapsen kanssa oli, Elisa Perälä sanoo.
– Siinä mielessä on ollut erilaista, kun Iivari syntyi kesällä; nyt täytyy miettiä ihan eri tavalla, mitä vauvalle laittaa päälle ulosmenoa varten. Piti ostaa erilaisia vaatteitakin, meillä oli ennestään pienikokoisia sortseja, mutta niitä ei nyt tarvita.
Iivari on osan viikkoa perhepäivähoidossa.
– Siellä on kavereitakin, kotona olisi vain vauvajuttuja. Olisi kiva antaa Iivarille enemmän aikaa, mutta onneksi hän osaa jo leikkiä itsekseenkin. Monesti olemme toinen Iivarin kanssa, kun toinen on vauvan kanssa, mutta huusholliakin pitää hoitaa, Elisa Perää toteaa.
Vauva oli syntyessään 50 senttiä pitkä ja painoi kolme kiloa 60 grammaa.
– Hyvin hän on kasvanut. Olin jo unohtanutkin, miten paljon vastasyntyneet oikeasti nukkuvat; alkuaika meni niin, että vauva nukkui, söi ja nukkui taas. Nyt hän on jaksanut olla vähän pitempiä aikoja hereillä, Elisa Perälä kertoo.
– Nimet meillä on jo valmiina, kutsumanimi oli tiedossa jo ennen pojan syntymää. Tosin Iivarilla on ollut omia, Ryhmä Hau -pohjaisia ehdotuksiaan, mutta niihin emme nyt tartu.
Korpilahdella Perälät ovat asuneet kolme ja puoli vuotta, tänne he muuttivat Jyväskylästä.
– Muutimme juuri ennen Iivarin syntymää. Siinä vaiheessa alkoi omakotitaloasuminen viehättää ja halusimme omaa tilaa, Elisa ja Roope Perälä toteavat.
Tiina Lamminaho
07.02.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Korkealla mäellä Hirvimäen ja Horkan välimaastossa on Lontoon talo.
– Tässä asui joskus 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Hermanni ja Anna-Leena Lontoo, eli Lontoo oli heidän sukunimensä. Sitä en kyllä tiedä, miksi heillä sellainen nimi oli, molemmat olivat Korpilahdelta kotoisin, Eila Virtanen, talon nykyisen omistajan Juuso Mäkisen mummo kertoo. Juuso Mäkinen ja Ronja Kivimäki ostivat talon Juuson mummolta viime keväänä.
Hermanni ja Anna-Leena Lontoon jälkeen paikalle asettui Eila Virtasen miehen Rauno Virtasen isä Waldemar Virtanen.
– Anna-Leena Lontoo kuoli 1900-luvun alussa. Pariskunnalla oli kuusi lasta, ja Hermanni Lontoo muutti lasten kanssa Saarijärvelle, Eila Virtanen kertoo.
– Tämä oli Maahin torppa, mieheni isä Waldemar Virtanen lunasti tämän vaimonsa Alman kanssa vuonna 1920, ja tämä nykyinen talo on rakennuttu ilmeisesti noin vuonna 1922. Waldemar ja Alma Virtanen ehtivät olla naimisissa kymmenisen vuotta, ennen kuin Alma kuoli vuonna 1928. Waldemar meni leskeksi jäätyään naimisiin itseään paljon nuoremman Maria Lehtosen kanssa, ja he saivat yhteensä kahdeksan lasta, seitsemän poikaa ja yhden tyttären. Alman kanssa Waldemarilla ei ollut lapsia.
Eila Virtasen mies oli sisarusparven kolmanneksi nuorin.
– Me menimme naimisiin vuonna 1964 ja tämän paikan ostimme vuonna 1967, mummo jäi silloin meille syytingille, kuten siihen aikaan vielä oli tapana. Kymmenen vuotta asuimme samassa taloudessa, mummo asui kulmakamarissa, Eila Virtanen kertoo ja toteaa itse ehtineensä asua Lontoon talossa 60 vuotta, viime kevääseen asti.
Juuso Mäkiselle Lontoon talo on ollut aina tärkeä paikka.
– Asuimme parin kilometrin päässä, tämä mummola on ollut minulle toinen koti. Tänne minä mieluummin tulin hoitoon kuin päiväkotiin, täällä sai olla pihalla ja aina oli jotain tekemistä. Ja kun tulin mopoikään, täällä sai ajella mopolla pitkin peltoja, se oli iso juttu, Juuso Mäkinen kertoo.
– Me aloimme seurustella vuonna 2011, ja jo silloin Juuso sanoi, että tänne me joskus muutamme, Ronja Kivimäki toteaa ja sanoo, että Juuson mummon talon ostaminen tuntui luonnolliselta.
– Ei meillä ollut oikeastaan muita vaihtoehtoja. Työt vähän mietityttävät, mutta onneksi nykyään on etätyömahdollisuuksia. Viime kesänä tein etätöitä vanhasta aitasta käsin, se oli aikamoinen toimisto. Ja kyllä täällä on ihana asua, Ronja Kivimäki sanoo.
Ennen Lontoon taloon muuttoaan pariskunta ehti olla muutaman vuoden töissä Lapissa ja vuoden Uudessa-Seelannissa. Parisen kuukautta sitten perhe kasvoi pienellä tyttövauvalla.
– Ennen muuttoa teimme täällä remonttia, minä etupäässä, kun Ronjalla oli vauva vatsassa. Muuttamaan pääsimme loppukesästä, Juuso Mäkinen kertoo.
Nyt remontissa uusittiin lattiat ja kaikki pinnat sisällä, sähkötöitäkin tehtiin vähän. Edellisen kerran talossa tehtiin remonttia vuonna 1991.
– Silloin rakennettiin lisäosa, johon tuli sauna, pesuhuone ja kodinhoitohuone. Ja silloin tehtiin myös vesijohto, vettä tuli ensimmäisen kerran hanasta. Muistan vielä, että se oli kyllä mukava päivä, kun vettä sai hanan avaamalla, Eila Virtanen muistelee ja kertoo, että sähköt kulmakunnalle tuli vuonna 1977.
– Iso remontti talossa oli tehty 1960-luvun alussa, vähän ennen kuin minä ja Rauno menimme naimisiin. Silloin täällä uusittiin ovet, ikkunat ja muurit ja tehtiin tiilikatto, se on nyt muutettu jo peltikatoksi, Eila Virtanen kertoo.
Pihapiirissä oleva aitta ja hieman kauempana oleva riihi ovat taloa vanhempia.
– Ne ovat olleet tässä jo Hermannin ja Anna-Leenan aikaan, 1800-luvun puolella, mutta vuosilukuja niistä ei ole löytynyt. Vilja-aitan hinkalossa lukee Hermanni Lontoo, Eila Virtanen ja Juuso Mäkinen kertovat.
– 1800-luvun lopun kartoissa näkyy talo tällä samalla paikalla eli ilmeisesti tässä on ollut vanha talo, joka on purettu. Tähän taloon on käytetty vanhoja hirsiä; otimme hirsiä näkyville ja niistä näkee selvästi, että ne ovat olleet aiemmin jossain muualla, Juuso Mäkinen sanoo ja kertoo, että 1800-luvun lopulla paikalle kuljettiin eri suunnasta kuin nykyään.
– Vanhoissa kartoissa tieyhteys on täältä Palolahden pihaan. Vanha tienpohja näkyy vielä paikoitellen maastossa.
Pihapiirissä on myös navetta, joka on rakennettu Eila Virtasen mukaan ehkä 1950-luvulla.
– Kolme tai neljä lehmää siellä oli, ja hevonen. Hevonenhan oli välttämätön ennen vanhaan, Eila Virtanen toteaa ja Juuso Mäkinen kertoo muistavansa, kuinka pappa tuli häntä vastaan koulutaksille hevosella ja reellä talvisin, kun Juuso oli alaluokilla koulussa.
Aikoinaan Lontoon talo oli Korpilahdella kuuluisa pontikasta, vähän samaan tapaan kuin naapurikylä Vekkula Jämsän puolella.
– Se oli ennen minun aikaani, silloin, kun talossa oli seitsemän poikaa, ja ehkä sitä puheissa vähän liioiteltiinkin, Eila Virtanen toteaa.
Tiina Lamminaho
31.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Korpilahtelainen Mika Nyberg on lähdössä maaliskuussa Special Olympics -maailmankisoihin Italian Torinoon.
– Tai Torinon kisoista puhutaan, mutta lumilajit ovat vuoristossa lähellä Ranskan rajaa, valmentajana mukaan lähtevä Mikan äiti Eeva Nyberg kertoo.
Mika Nyberg on ollut mukana Special Olympics -toiminnassa 16-vuotiaasta lähtien eli kymmenisen vuotta. Ulkomailla hän on käynyt kilpailemassa kolme kertaa, kahdesti Viron Otepäässä ja kerran Norjassa.
– Maailmankisat ovat Mikan tähän asti isoimmat kisat, osallistujia on yli sadasta maasta, Eeva Nyberg kertoo. Kehitysvammaisille urheilijoille tarkoitetut Special Olympics -maailmankisat järjestetään neljän vuoden välein, kesämaailmankisoihin on osallistunut viime vuosina noin 7000 urheilijaa, talvimaailmankisoihin noin 2000 urheilijaa.
– Hiihtäjiä Torinon kisoissa on 278, sitä en tiedä, monestako maasta he tulevat, Eeva Nyberg toteaa ja kertoo, että Suomea edustaa kymmenen hiihtäjää.
– Koko Suomen joukkueessa on 34 urheilijaa. Hiihdon lisäksi edustajia on alppilajeissa, salibandyssa, taitoluistelussa ja lumikenkäjuoksussa. Mukana on huomattavan paljon maailmankisojen ensikertalaisia. Edellisistä talvimaailmankisoista on jo kahdeksan vuotta, koska neljä vuotta sitten kisat peruttiin.
Special Olympics -kilpailuissa on käytössä tasoluokitusjärjestelmä, urheilijat jaetaan luokkiin siten, että samantasoiset urheilijat kilpailevat keskenään.
– Mika osallistuu 4 X 1 kilometrin sekaviestiin ja hiihtää yhden sekä 2,5 kilometrin kilpailut. Suomessa on paljon 3 – 4 kilometrin kilpailuja, ja se olisi Mikalle sopiva matka, mutta maailmankisoissa 2,5 kilometrin jälkeen seuraava matka on viisi kilometriä, Eeva Nyberg kertoo.
Maailmankisoihin Mika Nyberg on valmistautunut kahdella koko Special Olympics -joukkueen valmistautumisleirillä sekä yhdellä lumilajien leirillä.
– Lisäksi olemme hiihtäneet olosuhteiden mukaan, tänä talvenahan ei aina ole hiihtämään päässyt, Eeva Nyberg toteaa.
– Kilpailuja Mikalla on ollut tänä talvena kaksi, ja kahdet kotimaassa pidettävät kisat on vielä kevättalvella. Mika osallistuu parahiihtocupiin.
Kuntoaan Mika Nyberg pitää yllä pelaamalla jalkapalloa ja käymällä uimassa sekä kuntosalilla joka viikko.
– Nyt Mika on saanut uuden avustajan, jonka kanssa hän pääsee uimaan joka viikko, kuntosalilla käydään täältä toimintakeskukselta, Mikahan käy Korpilahden toimintakeskuksella kolmena päivänä viikossa. Jalkapallo on kuulunut Mikan harrastuksiin alakouluikäisestä asti, ensin kaupungin erityisliikuntaryhmässä, nykyään JJK:n soveltavan jalkapallon ryhmässä, Eeva Nyberg kertoo.
– Nythän Jyväskylässä pyörii soveltavan liikunnan talviurheilukoulu, jossa on mukana eri seuroja ja eri lajeja, ja viime kesänä myös JKU:lla oli soveltavan liikunnan ryhmä. Toivottavasti tämä soveltavan liikunnan tarjonta lisääntyy entisestään, kehitysvammaisetkin kaipaavat mahdollisuutta liikkua, vaikka kaikki eivät haluakaan kilpailla.
Mika Nyberg on halunnut kilpailla aina.
– Jo pienenä Mika piti omia juoksukilpailuja ja osallistui niin Hippo-hiihtoihin kuin kyläkisoihinkin, Eeva Nyberg toteaa. Maailmankisoihin lähtö ei Mika Nybergiä isommin jännitä, Eeva Nyberg sanoo lähtevänsä matkaan uteliaana.
– Olen kuullut maailmankisoista paljon, nyt pääsemme itse kokemaan ne.
Tiina Lamminaho
27.01.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Tilaajille
Riskienhallinnan asiantuntija, toivakkalainen Piret Niskanen on huomannut työssään ja vapaa-ajallaan erityisesti nuorten ja iäkkäämpien ihmisten olevan peloissaan maailman ja Suomen nykyisestä turvallisuustilanteesta. Hän haluaa rauhoitella ihmisiä ja toteaa, että Suomessa viranomaiset tekevät työtä turvallisuuden eteen joka päivä. Se työ ei vain ole kovin näkyvää kansalaisille.
Niskanen opettaa Gradialla turvallisuusalan koulutuslinjalla lehtorina ja hän on perehtynyt myös hybridivaikuttamiseen. Niskanen on yksi ”Hybridivaikuttaminen ja -uhat pelastustoimen toimintakentässä” -tutkimuksen neljästä tekijästä. Tutkimus julkaistiin hiljattain Lapin ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä. Muut kirjoittajat edustivat poliisia, puolustusvoimia ja pelastuslaitosta.
Tutkimuksessa kartoitettiin hybridivaikuttamista ja -uhkia tällä hetkellä niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti pelastusviranomaisten toimintaympäristössä. Tuloksissa todetaan, että hybridivaikuttaminen on lisääntynyt ja sen muodot ovat laajentuneet. Hybridivaikuttaminen ei ole pelkästään valtiollisten toimijoiden ongelma, vaan se ulottuu alueellisiin ja paikallisiin viranomaisiin, kuten pelastuslaitoksiin. Tutkimus on osittain salainen.
-Pelastustoimeen kohdistuu päivittäistä vaikuttamista. Se voi olla esimerkiksi tekaistujen hälytysten tekemistä eli kuormitetaan aiheetta pelastustoimen resurssia. Sanoisin, ettei hybridivaikuttaminen ole kuitenkaan keskittynyt viranomaistoimintaan tällä hetkellä.
Niskanen sanoo, että tavallisillakin ihmisillä voi olla turvallisuustilanteen kannalta merkittäväkin rooli.
-Voi olla esimerkiksi sellainen tilanne, että uusi tuttavuus on kiinnostunut työpaikkasi turvallisuusjärjestelmistä. Ihmiset tekevät päivittäin tärkeitä havaintoja esimerkiksi erikoisista liikkujista tai ajoneuvoista. Jotkut havainnoista ovat todella hyviä, jos ajatellaan alueita lähellä rajaa tai kriittistä infraa, joihin pyritään vaikuttamaan. Vainoharhaiseksi ei kannata kuitenkaan ryhtyä.
Niskanen sanoo, että hybridivaikuttamiseen liittyy vaikeita sanoja ja asioita, jotka ovat ehkä vaikeasti ymmärrettäviä tavalliselle kansalaiselle. Hybridisodankäynti -sana herättää pelkoa ja iäkkäämmät ihmiset saattavat kuvitella, että Suomeen olisi joku konkreettisesti hyökkäämässä.
-Sanat ovat hyvin voimakkaita. Suurelle osalle tulee mieleen aseellinen konflikti. Minulta on aika moni kysynyt, että onko nyt sota. Itse työskentelen nuorten kanssa, jotka käyttävät paljon somea. He näkevät siellä yhden puolen asioista. Somessa on hyvinkin taidokkaasti tehtyjä postauksia, joissa esitetään niin sanotusti faktatietoa. Medialukutaitoa tarvittaisiin enemmän, Niskanen sanoo.
Niskanen toteaa, ettei pelko sinällään ole huono asia, mutta jos se ottaa vallan, tilanne on toinen.
-Moni on jopa miettinyt, pitääkö muuttaa pois tai ottaa rahat pois pankista. Harvemmin puhutaan siitä, että meillä on kuitenkin todella hyvät varautumissuunnitelmat ja -strategiat. Niistä ei niinkään paljon uutisoida.
-Hybridivaikuttaminen voi olla sitä, että meille viestitään sellaista, johon meidän halutaan uskovan. Hybridivaikuttamisen tarkoitus on vaikuttaa yhteiskuntaan ja kaikkiin sen jäseniin. Vaikuttamista esiintyy päivittäin ja sillä pyritään lietsomaan pelkoa, kahtiajakoa ja sekasortoa. Meidän täytyy vaan pitää pää kylmänä ja jalat maassa tämän edessä. Pysytään rauhallisena, eikä lähdetä panikoimaan. Hybridivaikuttamisella pyritään aiheuttamaan mahdollisimman suuria reaktioita.
Niskasen mielestä Eagle S -aluksen tapaus oli loistava esimerkki viranomaisten toiminnasta ja suhtautumisesta mahdolliseen hybridivaikuttamiseen. Kyseistä alusta epäillään sekä sähkö- että tietoliikennekaapelin rikkoutumisesta Itämerellä. Asian tutkinta on vielä kesken.
-Viranomaiset tekivät toimenpiteitä ja viestittivät siitä. Kerrottiin, mitä on tapahtunut ja mitä tehdään seuraavaksi. Viestintä oli todella selkeää. Hyvää oli myös se, etteivät viranomaiset tai johtavat poliitikot osoittaneet syyttävää sormea ennen kuin tutkinta on suoritettu loppuun.
-Olen itse työskennellyt turvallisuusalalla 19 vuotta. Gradialla koulutan vartijoita ja järjestyksenvalvojia. Tiedän, että Suomessa turvallisuusasiat ovat hyvin, eikä meillä ole mitään hätää eikä syytä huoleen.
Maarit Nurminen
24.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
– Lehti on tullut jo niin pitkään, että kyläläiset odottavat sitä. Ja se halutaan nimenomaan painettuna lehtenä, moni säilyttää lehdet tallessa, Pekka Könkkölä ja Merja Karila Moksi ry:n hallituksesta kertovat. Moksin kylälehti on ilmestynyt jo 30 vuotta, nykyään lehden kokoamisesta vastaa Moksi ry:n hallitus vajaan kymmenen hengen porukalla.
– Painatuksen ja taiton ostamme, mutta postitus tehdään edelleen talkoilla. Ja postimaksujen säästämiseksi myös jaamme itse lehteä niin paljon kuin pystymme. Ihan jokaista lehteä emme pysty itse jakamaan, lehtiä menee ympäri Suomea muun muassa kesämökkiläisille, nykyään ei kuitenkaan enää ulkomaille. Aikaisemmin Moksin kylälehteä on mennyt Ruotsiin, Merja Karila kertoo.
– Lehden teossa on ollut pakko miettiä talousasioitakin, kun myös tässä talkootyö on vähentynyt. Alkuaikoinahan lehti kopioitiinkin itse kopiokoneella, nyt olemme satsanneet paperin ja painojäljen laatuun, Moksi ry:n sihteeri Moona Tuominiemi-Karila kertoo.
– Lehden ilmestymiskerrat on vähennetty kahteen vuodessa. Suurin muutos on se, että nykyään lehti on Moksi ry:n jäsenlehti. Aikoinaan lehti on jaettu kaikille kyläläisille ja jätepisteen asiakkaille, nyt lehden saa Moksi ry:n jäsenetuna, irtonumeroita myydään toki kenelle vain. Tilattuna kylälehti menee muun muassa Korpilahden kirjastoon ja Jyväskylän pääkirjastoon.
– Moksin kylälehdessä on edelleen kyläläisten kirjoittamia kertomuksia ja koosteet kyläseuran kokouksista, kevään lehdessä kerromme tulevista kesän tapahtumista, ja kylän uusista asukkaista yritämme tehdä aina esittelyn. Kyläseuran hallituksen jäsenet tekevät myös itse sisältöä lehteen, lehdentekijät kertovat ja toivovat, että kyläläiset olisivat aktiivisia lehden teossa.
– Lehteen saa kirjoitella, tai lähettää vaikka valokuvia, jutun ei tarvitse olla iso. Otamme vastaan myös esimerkiksi syntymäpäiväonnitteluja tai muistokirjoituksia. Mainoksiakin lehdessä voidaan julkaista, nyt meillä vain ei ole ollut aktiivista mainosten hankintaa. Alkuaikoina joka lehdessä oli pari sivua mainoksia. Silloin, kun Moksissa oli vielä koulu, kylälehdessä oli paljon koululaisten piirustuksia ja juttuja.
Kylälehden painos on noin 145, Moksi ry:ssä on noin 120 jäsentä.
– Kyläseuraan tulee uusiakin jäseniä, en tiedä sitten houkutteleeko kylälehti, vai muut kyläseuran jäsenedut, kyläseuran jäsenyyshän huomioidaan esimerkiksi tilojen, koneiden ja astioiden vuokrahinnoissa. Meillä on jäsenenä tosi paljon mökkiläisiä, ja jäseniä on myös naapurikyliltä, Moona Tuominiemi-Karila ja Pekka Könkkölä kertovat.
Viime vuoden ensimmäisessä Moksin kylälehdessä Virpi Mikkola ja Sinikka Vuorsalo muistelevat kylälehden syntymää ja alkuaikoja. Lehti sai alkunsa Virpi Mikkolan ideasta, ja ensimmäinen Moksin kylälehti ilmestyi joulun alla vuonna 1994.
Aluksi Virpi Mikkola kirjoitti paljon juttuja itse, mutta kyläläisetkin innostuivat kirjoittamaan jo heti ensimmäisiin lehtiin. Virpi Mikkola ja Sinikka Vuorsalo toteavat, että yksi ahkerimpia kirjoittajia oli Tapio Levänen; Tapio Leväsen historiajuttuja on saatu lukea Moksin kylälehdestä koko kylälehden historian ajan.
Alkuaikoina lehti tehtiin kokonaan talkoilla. Mukana oli monia kyläläisiä ja lehden kasaustalkoisiin tultiin usein koko perheen voimin. ”Hienointa Moksin kylälehden tekemisessä oli se, miten lehden teon kaikki vaiheet kokosivat kyläläiset puhaltamaan yhteen hiileen”, kirjoittavat Virpi Mikkola ja Sinikka Vuorsalo Moksin kylälehdessä.
Tiina Lamminaho
