Olet savea vain – toki tiedän sen –
hyppysellinen tomua maasta.
Sait minulta henkeni henkäyksen,
siksi olet niin ainutkertainen,
vaikka vain hyppysellinen maata.
Olet savea vain, et enempää,
tunnet itsessäs avuttomuutta.
Oman itsesi säröjä katselet,
miksi Valajan käsiin luottaisi et?
Kädet Valajan luoda voi uutta.
Olet savea vain, mutta kuitenkin
kannat itsessäs ikuisuutta.
Kun sinua käyn muovaamaan,
sinun kipusi minua satuttaa,
halaan luoda sinussa uutta.
Maija Manninen
Toivakka