Vesiosuuskunta Uurainen muutoksen pyörteissä

10.09.2024

Vesiosuuskuntamalli on ollut käytännössä ainut tapa saada niin kattava vesi- ja viemäriverkosto haja-asutusalueille Suomessa. Uuraisilla vesiosuuskuntia on useita. Vesiosuuskunta Uurainen, sekä Kyynämöisten ja Hankalan vesiosuuskunnat toimivat kokonaan Uuraisten alueella, Kuikan vesiosuuskunta ja Hirvaskylän vesihuolto-osuuskunta toimivat useamman kunnan alueella.
Vilkkainta vesiosuuskuntien perustamisen aikaa oli vuosituhannen vaihde ja silloin alkanut infran rakentaminen on jatkunut pikkuhiljaa hiljentyvällä vauhdilla. Tällä hetkellä vain Kyynämöisten vesiosuuskunta on laajenemassa Virtasalmentien suuntaan.
Uuraisten vesiosuuskunnan perustaminen ja hankkeet liittyvät vahvasti vuonna 2006 rakennettuun runkolinjaan Uuraisilta Jyväskylään.
Vesiosuuskunnissa on tehty ja tehdään valtava määrä vapaaehtoistyötä. Toisin kuin yleensä talkootyössä, vesiosuuskuntatoiminnassa ollaan myös tekemisessä suurten rahasummien kanssa. Rahaa rakentamiseen on saatu Ely-keskukselta ja kunnalta, sekä luonnollisesti liittymämaksuista. Verkoston rakentamista on tuettu myös lainarahalla. Osuuskunta otti lainaa pankista ja antoi edelleen osakkaille liittymät osamaksulla, jopa 25 vuoden maksuajalla. Osakkaille järjestely on ollut erittäin edullinen ja helppo tapa saada oman kodin vesijärjestelmä lain vaatimalle tasolle ja toimintavarmaksi. Tällä hetkellä Vesiosuuskunta Uuraisen osakkaita on noin 250, joista aktiivikäyttäjinä 220 taloutta.
Taloudellisten näkökulmien lisäksi vesihuoltotoimintaan liittyy erittäin vakavasti otettavia vastuukysymyksiä. Käyttöveden on oltava puhdasta sekä turvallista kaikissa olosuhteissa ja jätevettä ei saa päästä vuotamaan maastoon tai vesistöihin. Vesiosuuskunta on näistä asioista vastuussa ja asioiden mennessä vikaan, voivat korvausvastuut olla huomattavia.

Yleinen linja Suomessa on ollut, että ns. valmiit vesiosuuskunnat liittyvät kunnallisiin vesilaitoksiin. Myös Vesiosuuskunta Uurainen on käynnistänyt selvitystyön yhdistymisestä kunnan vesilaitokseen.
– Elämme muutoksen aikaa ja tulevaisuus näyttää, mitä tapahtuu. Toimintaympäristö on muuttunut aika rajusti ja lakisääteiset tehtävät alkavat olla sellaisia, että vapaaehtoisvoimin hoitamisen aika alkaa olla ohitse, kertoo Vesiosuuskunta Uuraisen puheenjohtaja Taru Rytkönen.
Uuraisilla on perustettu yhdistymistä selvittävä ja valmisteleva ”vesinyrkki”, johon kuuluvat Uuraisten kunnan vesilaitos, Hirvaskylän vesihuolto-osuuskunta, Kyynämöisten vesiosuuskunta, Hankalan vesiosuuskunta ja Vesiosuuskunta Uurainen. Selvitystyön tarkoitus on luoda pohja vesiosuuskuntien sekä kunnan vesilaitoksen yhdistymiselle, mutta varsinaiset päätökset tekee jokaisen vesiosuuskunnan osuuskuntakokous ja Uuraisten kunta omissa toimielimissään.
– Vesinyrkin aloituskokous oli viime viikolla. Työ alkaa tietojen keräämisellä. Lokakuussa käydään läpi tekniset ja toiminnalliset tiedot, sen jälkeen taloudellinen tilanne, sekä sopimukset ja saadut avustukset. Seuraavaksi selvitetään yhdistymisen edelletykset ja laaditaan yhdistymisasiakirjat. Loppuraportti annetaan 30.6.2025. ja tämän jälkeen alkavat varsinaiset yhdistymisneuvottelut, jos niihin mennään, kertoo Uuraisten kunnan tekninen johtaja Tiina Löytömäki.
Vesiosuuskunnan hallitukseen ei koskaan ole ollut jonoa, tällä hetkellä Taru Rytkösen lisäksi hallitukseen kuuluvat varapuheenjohtaja Teppo Flyktman, Terho Heimonen, Pertti Huutonen, Jari Kärkkäinen ja Hannu Lahtinen, varajäseninä Erkki Hartikka, Helena Kulmala ja Juha Tuunanen.
– On hyvä muistaa, että vesiosuuskunnalla ei ole yhtään asiakasta, vaan osuuskunta tuottaa palveluja osakkailleen – eli omistajilleen, lisää toimitusjohtaja Jaana Hirsjärvi, joka palkattiin tekemään mahdolliseen yhdistymiseen johtavaa selvitys- ja valmistelutyötä. Alkuperäisenä osakkaana hän tuntee hyvin Vesiosuuskunta Uuraisen kuviot ja hänellä on myös alan koulutus.
Selvitystyön tavoitteena on löytää vesiosuuskunnan osakkaiden kannalta paras ratkaisu.
Esimerkiksi vesinäytteiden ottaminen on hoidettu vapaaehtoistyönä, mutta lain tiukentumisen myötä se ei ole enää mahdollista, vaan osuuskunta ostaa tällä hetkellä palvelun kunnalta.

Vesiosuuskunta Uurainen on lähestynyt osakkaitaan tiedotteella, jossa osakkailta valmistellaan tuleviin muutoksiin ja toivotaan kolmea asiaa:
Ensiksi kiinteistön omistaja huolehtii siitä, että pumppaamon kansi on turvallinen ja suljettu siten, ettei putoamisvaaraa ole.
–Esimerkiksi nippuside riittää yleensä lukitukseksi. Tärkeintä on, ettei kukaan ulkopuolinen mene kurkistelemaan ja mahdollisesti tiputtamaan kaivoon jotain sinne kuulumatonta, Taru Rytkönen sanoo.
Toiseksi toivotaan, että omistaja tutustuu omaan pumppaamoonsa ja sen käyttöohjeisiin.
– Oman pumppaamon toimintaperiaatteet kannattaa ottaa haltuun nyt, kun tukea on vielä saatavissa. Ennemmin tai myöhemmin tulee se aika, että apua ei ole enää saatavissa muualta kuin maksullisia huoltopalveluja tarjoavilta yrityksiltä. Kannattaa siis opetella tekemään ne asiat, jotka on mahdollista tehdä itse. Pumppaamot eivät ole periaatteeltaan monimutkaisia, mutta turvallisuus- ja hygienia-asiat on otettava huomioon kaikissa huoltotöissä, vesiosuuskunnan tiedotteessa kerrotaan.
Kolmas kohta koskee vikatilanteita. Juuri näissä on vuosien varrella tehty valtava määrä ilmaista vapaaehtoistyötä ja joskus riennetty apuun jopa kesken jouluaterian.
Nyt osuuskunnan hallitus toivoo, että vikatilanteessa omistaja tarkastaa itse ensimmäisenä pumppaamon tyypin, testaa pumpun toimivuuden mahdollisella pakko-ohjauspainikkeella, testaa korjaantuuko häiriö sähköjen katkaisemisella noin minuutiksi, tarkastaa pumppaamon ja vippojen likaisuuden ja mahdollisuuksien mukaan puhdistaa ja testaa vipat, jos kyseessä on vipallinen pumppaamo. Vasta mikäli nämä toimenpiteet eivät auta, voi apua tiedustella osuuskunnan päivystyspuhelimesta tai mahdollisten myöhempien ohjeiden mukaan erikseen nimetyiltä osuuskunnan yhteistyökumppaneilta.
– Kiinteistöpumppaamojen vikatilanteisiin reagointi on kaatunut muutaman hallituksen jäsenen hoidettavaksi, eikä näin voi enää jatkua. Kestävä ja myös väistämätön ratkaisu on se, että jokainen ottaa jatkossa enemmän vastuuta oman kiinteistönsä kiinteistöpumppaamosta, Taru Rytkönen toteaa.
Yhä vieläkin ongelmia aiheuttaa aines, joka ei kuulu viemäriin.
– Terveyssiteet, vanupuikot, kahvinporot, kinkkurasva, ehkäisyvälineet, näiden paikka ei ole viemärissä, Jaana Hirsjärvi muistuttaa.
Osuuskunta järjesti elokuussa osakkailleen kolme koulutusiltaa kiinteistöpumppaamojen huoltamiseen. Niihin osallistui noin 50 osakasta, joista yli puolet naisia. Tulossa on myös koulutusvideo, jonka avulla jokainen voi tutustua oman aikataulunsa mukaan.
Mikäli selvityshanke etenee siihen, että Vesiosuuskunta Uurainen sulautuu Uuraisten kunnan vesilaitokseen, saattaa se ainakin alkuvaiheessa laskea asiakkaaksi muuttuneen osakkaan vesimaksujaa. Kiinteistöpumppaamot siirtyisivät kuitenkin tällöin lopullisesti kiinteistöjen omistajien vastuulle. Eli vesimaksujen osalta muutos olisi osakkaiden kannalta edullinen, mutta samalla vastuu oman kiinteistön tekniikasta lisääntyisi.
Asiasta on tiedotettu kolmella tiedotteella tämän vuoden aikana, mutta vasta postilaatikoihin jaettu paperi sai monet reagoimaan. Facebookissa käynnistyi kiivas keskustelu, johon osallistuneista suuri osa ei ollut edes vesiosuuskunta Uuraisen osakkaita. Suora palaute hallituksen jäsenille on ollut aivan toisenlaista.
– Puhelinsoitot ja sähköpostiviestit ovat olleet hyvin asiallisia ja keskustelemalla on saatu moneen asiaan selvyys, Jaana Hirsjärvi toteaa

Lisätietoa: www.vesioskuurainen.fi

Edit 11.9. korjattu virheellinen tieto kunnan perimästä vesitaksasta.

Lue myös nämä: