– Ihan heti ei kaikkia tunnistanut, ja vaikka moni näytti tutulta, nimi ei muistunut mieleen, Eeva Hirvijoki totesi 50 vuotta sitten Korpilahden yhteiskoulusta ylioppilaaksi kirjoittaneiden tapaamisessa seurakuntatalolla kesäkuun alussa. Paikalla oli 14 riemuylioppilasta, 50 vuotta sitten valkolakin painoi päähänsä 26 Korpilahden yhteiskoulusta valmistunutta.
– Keväällä rupesimme puuhaamaan luokkakokousta. Salapoliisityötä vaadittiin paljon, että kaikille saatiin kutsut, Seija Pennanen kertoo.
Osa paikalla olleista oli tavannut toisiaan jonkun kerran ylioppilaspäivän jälkeenkin, osa ei. Puheensorina oli melko moinen, kun yhdessä muisteltiin kouluaikoja.
– Pääsimme heti juttuun kiinni, mitään alkukankeutta ei ollut. Tuntui kuin tässä ei olisi ollutkaan vuosia edellisestä tapaamisesta, Seija Kailaanmäki ja Terttu-Elina Wainio kertoivat.
– Emmekä ole vielä edes päässeet siihen, mitä kenestäkin on tullut. Kuinkahan myöhään meillä vielä juttua riittää, naiset naurahtivat, kun yhdessä oli oltu parisen tuntia. Seija Kailaanmäen mielestä ihmiset olivat muuttuneet yllättävän vähän, kun vain osasi katsoa tuttuja piirteitä.
– Nyt voi Palvipäivilläkin tavata tuttuja, kun tunnistaa ihmiset, Sirkka Laukkala sanoi. Terttu-Elina Wainio tunnusti ajatelleensa, että luokkakokouksessa olisi paikalla vain vanhoja akkoja.
– Mutta olin väärässä, eihän täällä vanhoja olla, Wainio naurahti.
– On tosi ihana nähdä entisiä koulukavereita. Tapaamiset ovat jääneet vähiin, mutta nyt en osaa sanoin kuvata, kuinka ihanaa oli nähdä täällä, Seija Kailaanmäki totesi.
Viidessäkymmenessä vuodessa koulunmäki ja koko Korpilahti on muuttunut todella paljon. Vanhasta koulusta ei ole jäljellä kuin muistot.
– En ole käynyt Korpilahdella vuosikausiin. Uusi koulurakennus on todella hieno, samoin sataman alue. En ollut tunnistaa kylää, Pirjo Hallipelto kehui.
– Vanhassa koulussa meillä oli oma pesä vintillä, sinne oli oma sisäänkäyntikin. Siinä oli jotain hienoa, se kiinteytti porukkaa, Arto Rajala kertoi ja kehui Korpilahden yhteiskoulussa saamaansa hyvää opetusta.
– Meillä oli pieni luokka, saimme yksilöllistä opetusta. Jos meillä olisi ollut isompi luokka, minusta ei olisi varmaan tullutkaan ylioppilasta. Matematiikanopettajamme Keijo Rönkkö esimerkiksi antoi minulle tukiopetusta kotonaan. Koulussa pidettiin huolta kaikista oppilaista, Rajala sanoi.
Ilpo Turkkila muisteli, että oppilaille annettiin myös valtaa tehdä itseään koskevia päätöksiä.
– Tuntui, että opettajat kuuntelivat, ja me koimme, että pystymme vaikuttamaan. Se oli merkittävää itsetunnolle, Turkkila totesi.
Moni asia viidenkymmenen vuoden takaisessa koulumaailmassa olisi vieras nykykoululaiselle.
– Joka aamu me marssimme aamuhartauteen juhlasaliin, Maritta Röman muisteli.
– Siihen aikaan opettajia teititeltiin. Jotkut tietyt opettajat sanoivat, että heitä saa sinutella, mutta joitakin ei olisi edes osannut sinutella, Helena Aro kertoi ja Arto Rajala totesi, että siihen aikaan opettajia oikeasti arvostettiin ja kunnioitettiin.
Vuonna 1974 ylioppilaaksi kirjoittaneet olivat Korpilahden yhteiskoulun yhdennettoista ylioppilaat, ensimmäiset valmistuivat keväällä 1964. Samalla keväällä 1974 valmistunut ikäluokka oli viimeinen yhteiskoulun käynyt ikäluokka, peruskouluun siirryttiin Korpilahdella syksyllä 1974.
Tiina Lamminaho
