Timpuria aina tarvitaan

24.09.2024

Jesse Iso-Ahola perusti viime vuoden kesäkuussa yrityksen Rakennus & Raivaus Iso-Ahola. Saarijärveläissyntyinen nuori yrittäjä asuu Oikarinperällä Uuraisilla.
– Oman yrityksen perustaminen on ollut mielessä jo pitkään, mutta olosuhteet sysäsivät tekemään sen vähän aikaisemmin kuin olin suunnitellut. Edelliset 2,5 vuotta olin palkansaajana tekemässä gryndayskämppiä Jyväskylän seudulla, mutta sitten tapahtui rakennusalalla se täysi pysähdys. Korot pomppasi, urakat loppui ja työt sen myötä. Aluksi otin lomautuksen loman kannalta, mutta sitten alkoi näyttää sellaiselta, että tilanne ei ihan äkkiä palaudu entiselleen ja oma yritys olisi hyvä vaihtoehto, hän kertoo.
Vieläkään rakennusala ei vedä entiseen malliin, vaikka aallonpohja on ehkä jo saavutettu.
– Jo koronan aikaan lyötiin monia isoja kohteita jäihin ja Ukrainan sota pahensi tilannetta. Jossain vaiheessa rakentaminen kuitenkin vilkastuu jälleen ja pieniä kohteita on yksinyrittäjälle riittänyt tässäkin tilanteessa ihan mukavasti, Jesse Iso-Ahola kertoo mökin terassilla, jota hän parhaillaan rakentaa Nyrölään.
– Terasseja tehdään yllättävän paljon, nyt kahtena kesänä olen tehnyt niitä aika monta, eikä lomailuun ole jäänyt aikaa. Syksykin on jo kalenterissa aika täynnä, mutta talvelle vielä jotain remonttikohteita mahtuisi.
– Aluksi käyn katsomassa paikan ja sen jälkeen annan kiinteän hinnan tai hintahaitarin, riippuen mitä asiakas haluaa. Mieluummin hankin kaikki materiaalit itse, siinä on vähemmän turhia muuttujia ja se tulee yleensä myös asiakkaalle edullisemmaksi, hän kertoo.
Kaikenlainen puuntyöstö on se mitä Jesse Iso-Ahola kaikkein mieluiten tekee. Rakennus & Raivaus Iso-Aholan nimessä on myös sana raivaus, mutta tällä hän keskittyy rakentamiseen.
– Timpurin hommia olen tehnyt vuodesta 2010 ja se on ehdottomasti yrityksen päätoimiala, metsänraivausta teen, jos näitä hommia ei jostain syystä riitä. Toistaiseksi on puskaradio ja asiakkaiden suositukset ovat riittäneet markkinoinniksi. Eniten kohteita on ollut Uuraisten lisäksi synnyinkunnassa Saarijärvellä.
Yrittäjyys on ollut sitä mitä Iso-Ahola odottikin, isoja yllätyksiä ei ole matkan varrelle sattunut. Hän myöntää olevansa yrittäjäluonne ja nauttivansa yrittäjän vapaudesta päättää itse tekemisistään.
– Muksuna jo kun käytiin kavereiden kanssa kalalla, niin samalla poimittiin sienet ja marjat myyntiin, Jesse Iso-Ahola muistaa.

Hanna Lahtinen

Lue myös nämä: