Terveydeksi! -iltapäivää vietettiin Ruuhimäen kylätalolla

26.02.2025

Toivakan Ruuhimäellä vietettiin keskiviikkona 19.2. iltapäivää terveyden merkeissä.
Terveydeksi! -iltapäiväksi nimetty tapahtuma keräsi toistakymmentä mukaan joutanutta. Järjestäjinä olivat Ruuhimäki-seura ry. ja Toivakan kunta. Ruuhimäki-seura ry on kunnostanut entistä koulua, nykyistä kylätaloa suurella remontilla.
Nyt pidetyssä hyvinvointia edistävässä tapahtumassa vapaa-aikasuunnittelija Susanna Liljander ohjasi osallistujat tuolijumppaan. Tuolijumpassa kehon eri lihastoiminnot pääsivät sopiviin venytyksiin ja punnerruksiin. Mentiin kumartaen alas kohti lattiaa ja ojentauduttiin kädet kohotettuina kohti kattoa. Marssittiin tuolilla istuen, ojenneltiin kaikkia jäseniä ja koukisteltiin niin, että pienetkin lihakset saatiin lämpiämään.
Keskustelussa nousi esiin tiedonsaannin ongelmat. Aina ei tapahtumien tiedotus kohtaa asukkaita, varsinkaan niitä, jotka asuvat kunnan reunamailla. Näin on esimerkiksi terveysaseman auki tai kiinnioloaikojen kohdalla.
Kunnan hyvinvointisuunnittelija Satu Korhonen kertoi mistä kunnan tapahtumista tietoa löytää. Internet on tätä päivää ja se, joka käyttää älylaitteita löytää tiedot kunnan kotisivulta uutiskirjeen muodossa. Paperiversiona uutiskirjettä voi myös tilata itselleen. Sitä on jaossa myös kirjastolla ja tapahtumissa, missä kunnan edustajat ovat läsnä.
Terveydeksi! -iltapäivän tarjoilussa oli huomioitu tarjottavien kahvileipien terveellisyys, siten, että ne sisälsivät vain luonnon omia makeuttamisaineita, eli sokeria ei leivonnaisissa ollut käytetty. Lopuksi Ruuhimäki-seuran puheenjohtaja Leena Rouhiainen kertoi tulevista tapahtumista. Kuukausittaiset tapahtumat löytyvät myös Ruuhimäki-seura ry:n nettisivulta. Koulun tilat ovat myös vuokrattavissa.

Veikko Ripatti

 

Lue myös nämä: