Terveen talon tekijä

03.07.2024

Ei taho pysyä kädet taskussa, perustelee kotaperäläinen Eino Kuitunen sitä, että pihamaalla on yleensä aina jonkinlainen hirsikehikko tekeillä. Isoja hirsitalojakin hän on tehnyt ainakin kaksi, toisen pojalle Leppävirralle ja toisen lähes naapuriin Petäjäveden puolelle Lähteelään. Hirsirakentamisen lisäksi Eino on taitava muurari. Siitä, kuinka monta mökkiä, aittaa, liiteriä, grillikatosta, saunaa tai huussia hän on hirrestä rakentanut, ei ole tullut pidettyä kirjaa, mutta paljon niitä on.
Sen hän muistaa, että ensimmäisen hirsikehikkonsa hän teki tasan 50 vuotta sitten vuonna 1974.
– Kauimmaiset on Kaamasessa ja Korppoossa ja aika monta siinä välissäkin, Eino kertoo.
Kehikot Eino rakentaa männystä, mutta mikä tahansa mänty ei hirsiseiniksi ole hyvä.
– Puut pitää kaataa mieluusti tammikuussa tai ainakin talvella, niin että puu on kuolleessa tilassa. Keväällä puu alkaa imeä vettä, niin se ei ole ollenkaan niin hyvää työstää, eikä niin kestävääkään.
Puut Eino yleensä ostaa, mutta ei aina.
– Joskus on asiakas halunnut, että sauna tehdään oman maan tontin puista, kyllähän sekin vaan sopii.
Toistaiseksi materiaalia on löytynyt ja joskus löytyy vähän spesiaalimpaakin, kuten esimerkiksi pystykeloa, josta nyt valmiina oleva kehikko on tehty. Aikaisemmin Eino Kuitunen teki pyöröhirrestä, mutta viime aikoina pelkkahirrestä, jossa kaksi sivua on sahattu suoraksi. Sahaus on onnistunut jo jonkin aikaa kätevästi naapurissa Markku Koskisella.
– Pelkkahirressä tulee tyvihyöty käyttöön, kun hirret asettelee sopivasti vuorotellen, hän kertoo.
Eino Kuitunen taitaa myös harvinaisen perinnetaidon, hän osaa käyttää piilukirvestä.
– Tuossa naapuriin Lähteelään veistin vuonna -95 kirveellä sisäpinnat laineveistolla, semmoisia seiniä ei taida montaa olla. Sinä vuonna tehtiin Suomessa vain kolme asuinrakennusta hirrestä, Lähteelä oli yhtenä maaseutunäyttelykohteena ja kävijöitä oli kolmisen sataa.
Valmis, tuoreesta hirrestä rakennettu rakennus muuttaa hiukan muotoaan vielä ennen kuin asettuu lopulliseen muotoonsa ja kestää sitten hyvinkin sata vuotta ja ylikin, jos vain katosta pidetään huolta.
– Tuore puu kuivaa tuuman vuodessa, eli seitsemäntuumainen hirsi kuivaa ja rakennus laskehtii noin kolmen vuoden ajan, Eino kertoo.
Einon pojan Kimmo Kuitusen 185-neliöiseen taloon Leppävirralla meni 200 kiintokuutiota hirttä ja semmoisen hyvälaatuisen hirsimäärän löytäminen vaati jo vähän etsintää. Rakennusvuosi oli 2004.
– Kimmo laittoi lehteen, että ostetaan isoa suorakasvuista mäntyä, jossa latvaläpimitta on 12 metrin korkeudella yli 30 senttiä. Vastauksia tuli, mutta eipä monestakaan metsästä löytynyt kuin kymmenkunta niin isoa puuta. Sitten Siilinjärveltä löytyi isäntä, jonka metsästä löytyi tarvittava määrä ja vielä jäi monen talon tarpeet metsäänkin, Eino kertoo.
Hirsiveiston taidon Eino on oppinut tekemällä, mutta avuksi ovat olleet työteliäät geenitkin.
– Isä oli semmoinen, joka alan ammattimies, rakensi hirrestä ja muurasi, mutta oli myös suutari ja räätäli, hän kertoo eikä peitä tyytyväisyyttään, että myös pojalle ovat taidot periytyneet. Einolla olisi paljon tärkeää oppia jaettavaksi.
– Jos minä jotain osaan, niin en minä piilota sitä. Hirrestä rakentaminen aika työläs tapa rakentaa, siksi se ei kai ole tämän suositumpaa. Hirsitalo on kuitenkin tervein talo, mitä on, jos sitä ei peitetä muovilla tai muuten pilata, Eino päättää.

Hanna Lahtinen

Lue myös nämä: