Ei muita unelmia
Lokakuun puolivälin tietämissä vuonna 2022 Suomessa odotettiin koko maahan pikkupakkasia, lunta ja räntäsateita. Elena, Albina, Anatolii, Olga ja hänen poikansa tuskin kiinnittivät huomiota suomalaisen myöhäissyksyn pimeyteen. Pimeydestä he olivat tulossa.
Ystäviä oli jo Suomessa ja Jämsässä. Anatolin äiti oli joskus matkustanut Suomessa, ja hän oli kuvaillut Suomea mukavaksi maaksi. Perhe oli tehnyt pitkän matkan sodan keskeltä paikkaan, missä taivas oli rauhallinen.
Helmikuussa vuonna 2022 Marja Elsinen seurasi tarkkaan tiedotusvälineitä. Varhain torstaiaamuna 24.2.2022 tuli uutinen, jota hän oli osannut odottaa. Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Marja on syntynyt ja kasvanut Itä-Suomessa, missä sodan muisto eli kasvuvuosina vahvana. Hetken tuntui siltä, että nuoruusvuosien pahimmat pelot sodasta olivat käyneet toteen.
On kulunut viisitoista kuukautta siitä, kun Elena, Anatolii ja heidän tyttärensä Albina sekä Elenan sisko Olga saapuivat Suomeen. Jämsäläisen kerrostalokodin keittiön pöydälle on katettu ateria vieraille. Suomalainen vieraanvaraisuus vaikuttaa vaatimattomalta ukrainalaiseen verrattuna. Ruokapöydästä löytyy ukrainalaisten perinteisiä ruokia, kuten bortskeittoa ja Olivier-salaattia. On perunamuusia, lihapullia, kurkku-kaali-salaattia. Työtasolla odottaa suuri hunajakakku. Kotiin on tulossa tärkeitä vieraita. Suomalaisia ystäviä.
Sota on saanut miljoonat ukrainalaiset jättämään kotinsa ja lähtemään muualle Eurooppaan; jotkut heistä ovat jo palanneet takaisin kotimaahansa. Vuosi sitten Maahanmuuttovirasto kertoi, että yli 50 000 ukrainalaista oli hakenut tilapäistä suojelua Suomesta. Sota Ukrainassa kosketti suomalaisia erityisellä tavalla ja hyvin nopeasti sosiaaliseen mediaan perustettiin ryhmiä, joissa kerättiin apua tulijoille. Marja Elsinen tarttui tilaisuuteen auttaa. Hän mietti, kuinka hänen oma isänsä sai sotavuosina apua naapurimaasta ja ajatteli, että nyt on hänen sukupolvensa vuoro olla avuksi.
Marja järjesti tavarakeräyksiä Korpilahdella ja toimitti niitä yhdessä puolisonsa Esa Ikkalan kanssa Jämsään. Astioita, siivoustarvikkeita, paistinpannuja, verhoja, mattoja, polkupyöriä… Marja käytti tulijoita Jämsässä kaupoissa, ja samalla tutustui heihin paremmin. Marja muistelee, kuinka tulijoilla ei saattanut olla yhtään rahaa tai ruokaa. Täysi ruokakassi oli suuri ilon aihe.
Tilanne tasoittui ja tulijoiden akuuteimmat tarpeet oli täytetty, koteja saatiin kuntoon. Auttamisen muodot muuttuivat. Marja sanoo, että monelle ukrainalaiselle suomalainen, digitalisoitunut yhteiskunta voi tuoda hankaluuksia. Apua tarvitaan esimerkiksi pankkiasioiden hoitamiseen, verotoimistossa käymiseen ja kaikkeen siltä väliltä. Aineellinen avustaminen vaihtui oman ajan antamiseen.
Elenaan, Anatoliin, Albinaan ja Olgaan Marja tutustui mustikoiden myötä. Elena tuli mustikkametsään toisen ukrainalaisen seuraksi, koska tätä pelotti olla yksin metsässä. Marja on kahtena syksynä etsinyt mustikoille ostajat ja opastanut ukrainalaisia poimijoita mustikkametsiin. Verottomilla marjatuotoilla on muun muassa kustannettu matkoja Ukrainasta Suomeen täällä jo asuvien ihmisten perheenjäsenten saamiseksi maahan.
Ukrainassa leipurina työskennellyt Elena sai töitä Elosen Leipomolta viime vuonna marraskuussa. Ruokailun lomassa hänen sisarensa Olga kertoo, miten työnantaja on kehunut Elenaa ja haluaa kouluttaa häntä lisää. Näillä näkymin työtä on luvassa elokuulle saakka. Marja oli apuna työnhaussa ja CV:t on tehty useille ihmisille. Kielitaidottomana työnhakuun tarvitaan suomalaista avuksi.
Anatolii on tehnyt jonkin verran töitä Esan apuna ja Albina opiskelee Gradialla TUVA-koulutuksessa ja valmistautuu tutkintoon tähtäävään koulutukseen. Albina haluaisi Jyväskylään Gradialle opiskelemaan. Mielessä on kosmetologin, kampaajan tai ravintola-alan ammatti. Elena, Olga ja Albina opiskelevat myös suomen kieltä. Olga on tehnyt kotimaassaan manikyyrejä ja rakennekynsiä ja kehuu korpilahtelaista suomen kielen opettajaansa Hanna Kovasiipi-Marcusta. Hän haluaisi jatkaa ammattiaan myös Suomessa.
Keskustelua käydään Google kääntäjän avulla. Anatolii käyttää ohjelmaa tottuneesti ja nopeasti. Samalla hän selaa kuvia puhelimeltaan. Niissä vilahtavat muistot elämästä Ukrainassa, kotona Harkovan alueella, missä perheellä oli maatila. Anatolii on tehnyt työtä erilaisten koneiden parissa ja hän kuljetti öljyä Venäjältä. Maatilaa hoidettiin päivätöiden ohella. Tilalla kasvatettiin sikoja, ankkoja ja kanoja sekä viljeltiin vihanneksia ja juureksia. On kuvia Albinasta pienenä, perhejuhlista, grillauksesta puutarhassa, isosta emakosta porsaineen. Koti sijaitsi vain muutamien kilometrin päässä Venäjän rajalta.
Naurun ja ilon illan tunnelma muuttuu hetkessä. Silmiin tulvivat kyyneleet. Ikävästä kotiin, kiitollisuudesta suomalaisille. Elena ottaa puhelimen miehensä kädestä ja puhuu kääntäjälle.
– Suuret kiitokset Marjan perheelle, kun he antoivat meille auttavan käden. Kun me tulimme ilman mitään vieraaseen maahan, meillä oli onni tavata Marjan ja Esan perhe. Kääntäjä kertoo vastauksen ukrainaksi.
– Me olemme saaneet ainakin yhtä paljon takaisin. Olemme saaneet uusia ystäviä. Maailmankuva on avartunut ja tutustuminen ukrainalaisiin ihmisiin on rikastuttanut meidän elämäämme. Maahanmuuttajien kotiutuminen on meistä suomalaisista kiinni ja voisimme sen eteen tehdä enemmän, Marja ja Esa sanovat.
Vaikka jämsäläisen kerrostalokodin asukkailla on kaikki hyvin ja elämä Suomessa on asettunut jotenkin uomiinsa, on vain yksi unelma.
– Ei ole muita haaveita. Ainoa toiveemme on, että sota loppuu ja me voimme palata kotiin. Tosin vielä ei ole paikkaa, mihin palata. Siellä on kaikki rikottu, Anatolii sanoo.
Maarit Nurminen