Eläkeliiton Uuraisten yhdistyksellä viidenkympin villitys

Eläkeliiton Uuraisten yhdistyksellä viidenkympin villitys

Eläkeliiton Uuraisten yhdistys vietti railakkaita viisikymppisiä Uuraisten seurakuntakodilla maaliskuussa.
– Sanotaan, että yhdistyksen tärkein tehtävä on edunvalvonta. Ei ole, se on yhteisöllisyyden ylläpito ja ihan silkka hauskanpito, jyrähti puheenjohtaja Simo Koskinen, mutta myönsi, että kun epäkohtiin pitää tarttua, niin siinä ei epäröidä. Julkilausumat ovat tärkeitä, mutta Uuraisilla on totuttu toimimaan, vaikkapa keräämällä nimiä S-Marketin puolesta. Piirin tervehdyksen toi varapuheenjohtaja Jukka Hiltunen.

Kolme pastoriakin, Antti Toivio, Hannu Koskinen ja Heikki Tukiainen olivat pistäneet viihdevaihteen silmään ja Meksikon pikajunan sävelin lauloivat osuvasti Eläkeliiton vuosittaisesta sokkomatkasta. Musiikkia tarjoili myös Konginkankaan Rengit. Välillä hiljennyttiin kuulemaan Sirkka Salmisen ja Anita Vääräsen lausuntaa.

Lopuksi esitettiin näytelmä Paluu tulevaisuuteen, jonka juontaja-käsikirjoittaja Tellervo Lehtoranta vakuutti olevan ihan täyttä hömppää. Vaan paljon ei hömpän pintaa tarvinnut raaputtaa, että vakava sanoma toisen ihmisen kohtaamisesta löytyi sieltäkin.

Teivaalan tuvan Marja Piesala ja Pirjo Heinäaho olivat valmistaneet herkullisen keittoaterian täytekakkukahveineen.

Juhlassa hopeisen ansiomerkin saivat Matti Alapiha, Pirkko Hakkarainen, Seija Hartikka, Matti Heinonen, Mirja Hiekkanen, Simo Koskinen, Marja-Leena Liukkonen, Reijo Länkinen, Impi Niininen, Jalo Paanala, Aino Paananen, Esko Palonen, Liisa Riihimäki, Tapio Stenman ja Ritva Uuttera. Standaareilla muistettiin Marjatta Johanssonia, Eine Puurusta, Simo Koskista ja Tellervo Lehtorantaa.

Hanna Lahtinen

Eläkeliitto on sallittu piriste

Tellervo Lehtoranta oli laatinut Eläkeliiton Uuraisten yhdistyksen historiikin, jonka Seija Hartikka juhlassa luki. Ohessa tiivistelmä historiikista:

Perustavan kokouksen 50 vuotta sitten järjesti Alapihan Eemeli pankin kerhohuoneeseen ja sinne hän ajaa päräytti Kelloperältä mopolla. Liitosta tuli mukaan Eetu Jormalainen ja johtokuntaan valittiin Enni Silvoranta, Jukka Flyktman, Toivo Savolainen, Tyyne Kässi, Dagmar Pihl, Aatu Mecklin, Väinö Riihimäki ja Lahja Mattila. Kukaan heistä ei ole enää elossa, mutta tilintarkastajaksi valittu Veikko Muhos ja varamiehiksi valitut Salme Puttonen ja Mirja Hiekkanen ovat. Salme ja Mirja ovat tietenkin nyt jäseniä. Koskisen Matti Kotaperältä valittiin puheenjohtajaksi. Hän viihtyikin tehtävässä kauan, samoin kuin hänen poikansa Simo, nykyinen puheenjohtaja, ja kohta sieltä on Simon pojan Juhanin vuoro astua remmiin.
Matti Koskinen oli niin innostunut, että perusti Kotaperälle alaosaston. Toinen sellainen perustettiin Kangashäkkiin, jossa sitä johti Aili Mattila.
Kotaperän ala-osaston pöytäkirjatkin ovat tallella. Kuulkaas nyt tätäkin pykälää: ”Kahvittelun jälkeen aloitimme kerhon laululla. Sitten Bertta luki kirjaa Ihmisen ekolokia, aiheesta, että ihmisen olisi seurattava luonnon ekolokiaa paremmin kuin teknolokiaa. Lopuksi keskusteltiin kummassa oli syy syntiinlankeemuksessa, Eevan ja Aatamin vai käärmeen. Alpo Hannunen sanoi että ihmisten, mihin me kaikki yhtyimme.”
Matti Koskisen jälkeen Eero Havumäki oli puheenjohtajana vuoden, sitten alkoi Irma Siipolan 11-vuotinen kausi. Irma johti kerhot ja matkat ja lausui runot ja kulki kylät ja keräsi rahaa Lehmirannan rakentamiseksi. 1997 valittiin puheenjohtajaksi Aarne Lehtoranta kuusivuotiskaudeksi ja häntä seurasi Tellervo Lehtoranta ja sitten Simo Koskinen, jonka yli kaikkien rajojen kestänyt kausi päättyy vuodenvaihteessa.
Sihteeritkin olivat pitkäaikaisia. Toivo Savolainen aloitti ja häntä seurasivat Signe Lappi, Olavi Vääräsmäki, Eero Havumäki, Irja Salminen, Toini Paanala, Anneli Bärlund, Liisa Kivelä, Aarne Lehtoranta ja Tellervo Lehtoranta.
Retkiä on yhdistyksessä tehty satoja. On käyty pohjoismaat ja leningradit ja koluttu Suomi ristiin rastiin monta kertaa joskus kahdellakin linja-autolla. On käyty naapuriyhdistyksissä, pilkkikisoissa, tietoyhteiskuntatoiminnan koulutuksessa, kesäpäivillä, kirkkopyhässä, Lehmirannassa ja Ahvenanmaalla.
On järjestetty valtakunnalliset rantaongintakisat ja kalailtamat näytelmineen, tanssittu Martin Kievarissa, käyty teatterissa, saatu toiminnasta juttuja lehtiin, kerätty uusia jäseniä, hankittu ilmoituksia ja kirjoitettu juttuja joululehteen ja vaikka mitä. Ihan hengästyttää ajatellakin.
Naurettu on ihan katketakseen monissa iltamissa ja iloisissa iltapäivissä, joita yhdistys järjesti. Hintikan Pentti ja Sylvi ne olivat näytelmäporukan vetäjiä ja rengit ja piiat ja isännät ja emännät sanailivat sketseissä. Oli laulukuoro Mantat, joka heläytti laulut monissa kunnan juhlissa ja vierailuja naapuriyhdistyksiin oli mukava tehdä ohjelman kanssa ja sitten tietysti kerho, jossa tavataan asian merkeissä ja opitaan uuttakin. Ja kerhossakin nauretaan.
Eikä me olla sitä edunvalvontaakaan unohdettu. Vihdoin viimein saatiin vanhusneuvostokin, ihan viimeisenä Keski-Suomessa, mutta saatiin kuitenkin. Siellä ne meidänkin yhdistyksen edustajat asioita ajavat eteenpäin.
Monille yhdistyksen jäsenelle Eläkeliitto ja sen kerhot ovat olleet elämän piristystä. Jos joltakin kerhopäivä säästää lääkärimatkan, emme ole turhaan toimineet. Elämme yhteistä elämää me uuraislaiset, toisiamme tukien ja virkistystä tarjoten.

Puoli vuosisataa vanhustentukiyhdistystyötä Toivakassa

Puoli vuosisataa vanhustentukiyhdistystyötä Toivakassa

Toivakan Vanhustentukiyhdistys vietti 50-vuotisjuhlaa viime sunnuntaina. Jouluaterian tarjosi helluntaiseurakunta, joulutortut juhlaan lahjoitti K-Market Perälä ja suklaakonvehdit Sale Toivakka. Juhla pidettiin helluntaiseurakunnan toimitiloissa ja juhlaan osallistui yhdistyksen jäseniä ja tukihenkilöitä.
Toivakkaan perustettiin Vanhustentukiyhdistys vuonna 1972 vanhusten rivitalon rakentamista varten. Samalla perustettiin ohjelmatoimikunta, jonka tehtäväksi määriteltiin virkistystoiminnan järjestäminen paikkakunnan ikäihmisille.
Alusta alkaen alettiin järjestää päivän kestäviä erittäin suosittuja kesäretkiä lähiseudulle ja kauemmaksikin esimerkiksi Helsinkiin ja Turkuun. Toiminta näiltä osin jatkuu edelleen. Vanhustentukiyhdistyksen vanhustentalon harjakaisia vietettiin 11.4.1975 ja rakennus valmistui sittemmin syksymmällä. Nimikilpailun jälkeen valituksi tuli Alvar Tahvosen esittämä Kotisilta. Vanhustentukiyhdistys ry rakensi myöhemmin toisen yksikön nimeltään Kotisilta II. Tämä rakennus rakennettiin silloisen vanhainkodin siipirakennukseksi ja sittemmin vuonna 2009 kunta osti sen ja hoiti sitä siitä eteenpäin.
Nykyään Toivakan Vanhustentukiyhdistyksen puheenjohtaja on Isto Liimatainen ja ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana toimii Tuula Särkkä, sihteerinä Maire Jääskeläinen. Vanhustentukiyhdistyksen johtokuntaan kuuluvat tällä hetkellä Isto Liimatainen pj, Pentti Saukko, Jaana Lamberg ja Jari Bågman. Kiinteistöjen isännöinnistä vastaa Jukka Taskinen.
Helluntaiseurakunnan pastori Markus Tattari lausui vieraat tervetulleiksi sekä toivotti kaikille siunattua joulunaikaa. Vanhustentukiyhdistyksen historiaan päästiin tutustumaan yhdistyksen puheenjohtaja Isto Liimataisen esittämän kuvaesityksen kautta. Lähestyvän joulun hengessä Isto Liimatainen puhui myös lahjoista ja lahjoittamisesta.
Samalla kun kuvasarja eteni, monet. kuten Maire Jääskeläinen ja Irja Lamberg käyttivät puheenvuoroja ja kertoivat mitä missäkin kuvassa oli meneillään. Mielenkiintoinen oli Kotisillan asuinkiinteistön ensimmäisen talonmiehen Rauno Bågmanin kertomus Kotisillan alkuajoista.
– Kun asukkaat muuttivat uusiin Kotisillan asuntoihin, he olivat erittäin tyytyväisiä, kun pääsivät asuntoihin, missä kaikki mukavuudet olivat valmiina, eikä tarvinnut esimerkiksi kantaa kaivosta vettä, kertoi Bågman.
Bågman otti esimerkiksi ensimmäisistä muuttajista naisihmisen, jota hän ja monet muut kävivät tämän kotona auttamassa. Hänellä oli porsas kammarissa ja keittiö oli siinä vieressä.
– Se oli semmoista rinnakkaiseloa eläinten kanssa. Kun hän sitten traktorin lavalla saapui Toivakkaan, oli lavalla tuoli, jolla hän istui. Matkassa oli kaikki hänen mukaansa ottama omaisuus. Lavalta hän huiskutti tuttuja nähdessään ja huuteli, että täällä tullaan Toivakkaan. Tällaisia mukavia muistoja sieltä jäi mieleen monista iäkkäistä ihmisistä. Sittemmin saimme heistä monia ystäviä. Moni Kotisillan asukas on vaihtanut Kotisillasta majansa jo muualle. Elämä on sellaista. Puolisoni Anja hoiteli kodissamme päivähoitolapsia. Teimme Kotisillan pihapiiriin hiihtoladunkin, missä lasten oli hyvä hiidellä. Sittemmin neljän vuoden päästä muutimme omaan asuntoomme. Vuonna 1996 olin vielä tekemässä Kotisillassa isoa remonttia, Bågman kertoi.
Kunnanjohtaja Touko Aalto laittoi videotervehdyksen juhlivalle vanhustentukiyhdistykselle.
– Olen iloinen, että sain kunnian ja kutsun tulla mukaan Toivakan Vanhustentukiyhdistyksen 50- vuotisjuhlaan. En päässyt mukaan juhlaan, mutta sain tutustua yhdistyksen historiaan. Kaikesta siitä huokuu arvokkuus, merkityksellisyys ja tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä, jota on tehty vuosikymmenet yhdessä, sanoi Aalto.

 

Veikko Ripatti