Petteri Pölkki uusien haasteiden edessä

24.09.2024

Toivakassa kymmenisen vuotta LVI-töitä tehnyt LVI Palvelu Mainio on lopettamassa toimintaansa.
Toivakassa tunnetuksi tullut yrittäjä Petteri Pölkki on nyt uusien työhaasteiden edessä. LVI Palvelu Mainio koki viime vuoden rakennussuhdanteet vaikeina. Monien toisten yritysten tavoin Mainiollakin koettiin raaka-aine- ja tarvikehintojen nousu ja samalla vähentynyt rakentaminen. Työn jatkamista ei yrityksessä koettu enää mielekkääksi vaan edessä oli toiminnan alas ajaminen.
– Kiitän kaikkia asiakkaitamme menneistä kymmenestä vuodesta. Oman yritykseni nimissä toiminta loppuu, niin työt Toivakassakin edelleen jatkuvat, toteaa Petteri.
Petteri siirtyi itse Jyväskylässäkin toimivan Saipu-STT Oy:n Jyväskylän LVI-yksikön päälliköksi. Saipu-STT-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Toiminnan ydintä on talotekniikan suunnittelu sekä urakointi uudisrakennus- ja korjausprojekteissa, myös haastavissa ja erityisosaamista vaativissa kohteissa. Yrityskonsernin palvelut kattavat rakennusten koko elinkaaren aikaisen taloteknisen huollon ja ylläpidon.
Toivakkalaisille hyvä uutinen tässä on se, että vaikka Petteri itse työskentelee Jyväskylässä, osa LVI Mainion tutuista asentajista tulee työskentelemään entiseen tapaan Toivakassa Saipu-STT:n palveluksessa. Tällä hetkellä heihin saa yhteyden LVI Mainion puhelinnumerosta. Omalla kohdallaan työkuvioitten muuttuminen mahdollistaa Petterille sen, että perheelle ja samalla myös itselle jää enemmän aikaa.
– Yrittäjänä sain kokea sen, että siinä ei juuri vapaa-aikoja ollut.

Veikko Ripatti

 

Lue myös nämä: