Punahilkka katsoo ulos pitsi-ikkunasta metsästäjä vierellään. Mutta Punahilkan mekon alta paljastuukin Manneken Pis, joka on matkustanut Brysselistä Uuraisille.
Liisa Stenman-Kässin ja Timo Kässin keltainen koti ”Restan mutkassa” tai ”Valtuustonmutkassa” on täynnä muistoja ja mukavia leikkipaikkoja ja esineitä lastenlasten ja isovanhempien yhteisille leikeille.
Toivolan talo on Uuraisten kirkonkylän vanhin asuinrakennus, ainut 1800-luvulta säilynyt. Sen vanhin osa, koulunpuoleinen siipi, on rakennettu 1860-luvulla ja siinä on tiettävästi toiminut kestikievari. Silloin talon ohi kulki Kokkola-Viipuri valtatie, eli valtatie 13. Uudemman osan on rakentanut Matti Riihimäki, eli Riihi-Matti, 1900-luvun alussa. Peltikaton talo sai 1950-luvulla ja se onkin ollut talon säilymisen kannalta olennaista.
Kurkun kostuketta kulkija aikoinaan tarvitsikin, sillä vaikka talo sijaitsee yhä mäellä, ovat aika ja katepillarit Nälkämäkeä kovasti loiventaneet ja nimikin muuttunut Kuukanpoluksi.
– Nälkämäen nimi on syntynyt nälkävuonna 1868, silloin tietä tehtiin valtion hätäaputöinä, tietyötä vastaan tarjottiin jotakin velliä, kertoo Timo Kässi.
Restan mutka -nimitys taas viittaa Frestadiuksen kauppaan, joka sijaitsi Toivolan talon vieressä ja purettiin tasan 50 vuotta sitten tien levennyksen ja tasauksen yhteydessä. Moni oli jo tuolloin Uuraisilla sitä mieltä, että kylänraitilta pilattiin silloin nekin viimeiset kauneuden rippeet, jotka Saarijärventien uuden linjauksen jäljiltä olivat jääneet.
– Restan Maijalta minäkin kävin ostamassa Kiekuja ja Kaikuja, Timo Kässi muistaa.
Frestadiuksen kaupan vieressä sijaitsi Uuraisten Osuuskaupan ensimmäinen kauppaliike paikalla, jolle seuraavaksi rakennettiin punatiilinen Osuuspankin rakennus, jossa myöhemmin toimi myös Uuraisten Sähkötyö. Osuuskauppa puolestaan siirtyi askeleen eteenpäin, nykyisin Lähikuukkana tunnettuun rakennukseen. Päiväkoti Pikkulan paikalla sijaitsi ensimmäinen Uuraisten Säästöpankki, sekin ehti muuttaa muutaman kerran kohti pohjoista ennen suurta pankkikriisiä 90-luvulla. 1940-luvulla rakennettiin koulun viereen Osuuskassan ja Apteekin talot, jotka yhä ovat hyväkuntoisina olemassa.
Toivolan talo sijaitsi siis ennen vielä enemmän Uuraisten ydinkeskustassa kuin nykyään. Koska se on säilynyt alkuperäisessä asussaan, sillä on myös rakennushistoriallista arvoa.
Viimeksi Riihimäen suvusta talossa asuivat Impi ja Kaisa, naimattomat sisarukset.
– Riihimäen tytöt, tarkentaa Timo Kässi ja muistaa kuinka sisaruksista railakkaampi, Impi, poltteli tupakkia ulkovessassa.
– Kivelän Kauko kertoi, että Impillä oli tapana säilyttää tupakka-askia nutturassaan, Liisa lisää.
– Kun minä muutin 80-luvulla Uuraisille, niin tuossa pellolla oli vielä lehmiä, se on minun ensimmäinen muistikuvani tästä talosta, kertoo Liisa Stenman-Kässi. Kun siskoista aika jätti, talo jäi tyhjilleen 90-luvun alussa.
Sitten taloa omisti Ruut Aaltonen, joka asui Restan Jussin (Jussi Airaksela) kanssa tuossa naapurissa, ja hän pelasti täältä vanhoja esineitä, joita on nykyään esillä esimerkiksi Teivaalan Tuvalla. Hän myi sitten talon Rauno Veijoselle, jolta me taas talon ostimme vuonna 2008, ja nyt olemme tässä jo 10 vuotta asuneet.
Se, mikä Liisan ja Timon sai aikoinaan Toivolan hankkimaan, onkin mielenkiintoinen tarina ja alkusysäys tapahtui vaellusreissulla Lemmenjoella Lapissa.
– Lemmenjoella on Karhu-Korhosen kirjasto, josta ajatus jotenkin siirtyi tähän taloon ja mietimme kirjastopubia vanhaan taloon Uuraisilla. Sitten tähän ilmestyi Myytävänä-lappu ja mehän ostimme tämän. Kirjastopubi-ajatus haihtui aika pian, mutta kun alkoi olla ajankohtaista miettiä, missä vanhana asutaan, niin tässä oli sopivasti haastetta. Talo oli kaunis – vaikkakin ränsistynyt ja sijainniltaan mitä mainioin, Liisa miettii.
Muuttoa edelsi kaikessa rauhassa tehty remontti, johon Kässit saivat 5000 euroa valtionavustusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen perustusten ja lattiarakenteiden uusintaan.
– Kaksi asiaa talossa oli kunnossa ja ne puolsivat vahvasti ostopäätöstä. Ne olivat vanhemman puolen kivijalka ja konesaumakatto. Tuvan puoli oli ns. multapenkillä ja luulimme, että hirsissä olisi paljon lahoa, mutta eipä ollutkaan. Talo edustaa vanhaa elementtirakentamista, eli rakenteista näkee, että ei tätä ole silloin 1800-luvullakaan uusista hirsistä tehty, vaan ainakin osia on siirretty muualta, Timo kertoo.
Tupaa hallitsee komea uuni, joka muistuttaa suuresti paikalla aiemmin ollutta, mutta on kuitenkin uusi.
– Perinnerakentamiseen erikoistunut arkkitehti Risto Vuolle-Apiala totesi, että kyllä vanhan uuninkin ehkä voisi korjata, mutta päädyimme rakentamaan uuden ihan paloturvallisuuden vuoksi. Entisessä kokonaisuudessa oli 50 litran pata ja tuli laitettiin hellarautojen alla, suuluukkua ei ollut. Tämä on vain hieman modernimpi ja sen muurasi Asko Sironen Saarijärveltä, Liisa ja Timo kertovat. Talossa on myös muutama uusi pönttöuuni.
Ikkunat ja ovet valmisti Kelloperän puuseppä Lauri Honkanen ammattitaidolla ja vanhoja työtapoja kunnioittaen.
– Velipoika Aapo ja Litmasen Esko olivat isona apuna rakennustöissä koko remontin ajan, Liisa ja Timo kiittelevät. Lattialankuiksi löytyi isoja tuulenkaatoja omasta metsästä ja Liisa opetteli uuden taidon ja kutoi taloon sekä räsymatot että verhot.
70-vuotiaaseen, kolmen lehmän navettarakennukseen tehtiin sauna ja pyykkitilat ja vähän kuin bonuksena Aura-tyttärelle loft-tyylinen asunto.
– Aura asuu nykyään vakituisesti Espoossa perheineen, mutta onpa tukikohta täälläkin.
Talo on vanha, mutta ei museo. Kässit ovat purkaneet muutamia kerroksia ja tuoneet omiaan lisää. Kokonaisuus on kotoisa ja jännittävä. Paljon esineitä on myös tuotu Vanhalasta, jossa Liisa ja Timo olivat sukutilan sukupolvien ketjun edellinen lenkki.
– Kyllä me edelleenkin tykätään asua tässä, mopot vähän pärisee, mutta pitää ajatella, että kaksitahtibensan haju on elämän merkki.
Elämän merkkejä ovat myös sorminuket Punahilkka ja metsästäjä, jotka ikkunalaudalta pääsevät tämän tästä pieniin sormiin mielikuvituksen apuvälineiksi lastenlasten ja isovanhempien yhteisiin leikkeihin.
Hanna Lahtinen
Remonttikuvat: Aapo Kässi
