Kolumni: Kuukan mondo ei valehtele

Kuuntelin Pariisin Olympialaisia herkällä korvalla. Ihmetystäni herätti huippu-urheilijoiden lausunnot, kuinka he ehtisivät palautua seuraavan päivän kisoihin? Seppo Rätyä tuli ikävä, kun kuunteli urheilijoiden analyyseja Eiffel-tornin juurelta. Seppo se osasi sentään sanoa aikoinaan asiat halki, poikki ja pinoon.
Otetaan yhdeksi esimerkiksi hapokkaaksi kutsuttu 400 metrin juoksu. Omassa mielessäni täysi ratakierros ei matkana kovin kummoiselta kuulostanut, lähinnä kivenheitolta.
Pukeuduin paskanruskeaan urheiluasuuni ja lähdin Uuraisten stadionille testaamaan Pariisin kisoissa kuulemiani puolitotuuksia. Tiesin, että Kuukan mondo ei valehtelisi näissä asioissa. 400 metrin lähtöpaikan vierellä pullea rusakko söi keinonurmea. Elukasta tuskin olisi vetoavukseni? Omin voimin oli otettava Ritolat. Yleisöä en myöskään paikalle kaivannut, enkä “Bankseja” häiritsemään suoritustani.
Kyyristyin lähtötelineisiin saalistavan gepardin elkein ja tunsin pinkeitten pohkeitteni uhkuvan alkukantaista voimaa. Hepin jälkeen pinkaisin täyteen raviin. Polvilumpiot rusahtelivat somasti ehtiessäni takakaarteeseen ja “hallitsevan piirimestarin” vauhti sen kuin lisääntyi.
Maalissa ravistelin housun lahkeen sisään eksyneen käpysen pois. Rivakka liike toimi samalla oivana loppuverryttelynä, enkä katsonut tarpeelliseksi lähteä yhden yön vuoksi Kiiskilänmäelle korkean paikan leirille. Eiköhän tässä palautuisi matalammallakin, omalla plyysisohvalla?
Hermotus tuntui toimivan entiseen malliin. Sakean makkarakastin ja perunamuusin tuoksun ehtiessä sohvalle saakka, reagointini oli välitöntä ja haarukka hetkessä tanakasti kädessäni. Illalla mentäisiin vielä yö kalaan ja lastattaisiin soutuveneen nokkaan korillinen Koffia palautusjuomaksi. Eikös se Tohmajärven keihäsjätti hoitanut mentaaliset harjoitteet samalla tavoin?
Seuraavana päivänä palattiin Kuukan mondolle. Ei pahemmin hapottanut ja pistelin ratakierroksen menemään edellispäivän tavoin tasaisen tappavalla tahdilla. Airi otti herätyskellolla aikaa ja totesi maalilinjan ylitettyäni juoksun menneen reilusti alle minuutin. Mitä se nyt tekee neljä kertaa kymmenen sekuntia? Aivan sama mihin aika maailmantilastoissa sijoittuisi. Tässä mitattiin pelkästään palautumisen tasoa.
Huippu-urheilijoilla saattaa olla erilaiset kriteerit palautumisen suhteen, mutta meikäläisellä ei tehnyt tiukkaakaan vetää paria ratakierrosta vuorokauden sisällä ja suorittaa vielä kotityöt päälle.
Muistan selostajan toivoneen Pariisin kisoissa sopivan hidasta alkuerävauhtia, että suomalaisilla olisi paremmat mahdollisuudet jatkoon pääsylle. Olisi ollut tietenkin mukavampaa kuulla eetteristä, kuinka suomalaiset pinkovat, niin kovaa, etteivät muut perässä pysyneet. On eri asia toivoskella, kuin suorittaa.
Osa kisailijoista palasi Pariisin kisoista maitojunalla, patonki kainalossa ja pää täynnä viiniä. Neljän vuoden kuluttua olisi vuorossa Los Angeles. Luulisi siinä ajassa palautuvan hapokkaimmankin kaverin.