Kankaisten kyläkoululla ei oltu hiljaa torstaina vaan näyteltiin, laulettiin, naurettiin ja itkettiin, kun maailman paras kouluruuan tekijä Hilja Puikkonen istui kuningattaren tuoliin. Eläkkeelle siirtyvä ikuinen farkkutyttö pääsi katsomaan koululaisten tekemää juhlanäytelmää, jossa ei puhuttu naisten iästä eikä painosta, vaan sen sijaan käytiin vakoilemassa Hiljuskan työelämää Toivakan kunnan palveluksessa kuudella eri vuosikymmenellä.
Kaikki alkoi 1970-luvun kokkaamiskoulusta, josta valmistunut Hilja pyöräili Kankaisten koululle töihin Elsa-opettajan ja pönttöuunien aikaan. Oppilaat haaveilivat kanaviillokista ja lantusta, ja sitä varten oli ensin kynittävä se kana ja laitettava tulet keittiön puuhellaan. 1980-luku toi mukanaan koulun remontin ja paljon uusia työkavereita mm. ylioppilastyttö Päivin. Oppilaat kuiskivat, että onko se totta, että Hilja voi ottaa uunimakkaravuuan kuumasta uunista ilman patalappuja? Ja olihan se totta – ne sormet pystyy mihin vaan!
Sitten tuli 90-luku ja työkavereiksi pari nuorta opettajaa: Vesa ja Taina. Keittiö oli koulun keskus ja Hilja kuunteli siellä kaikkien huolet vuorotellen. Sirkka toi ruokatarvikkeita ja Pentti johti johtokuntaa. Kymppiuutiset tulivat kuvaamaan avaruusyökoulua loppukevennykseensä. Ja Hilja palautti työkavereitaan säännöllisesti maanpinnalle ja opetti vähän elämää. 2000-luku oli astianpesukoneiden, tietokoneiden ja kännyköiden aikaa. Suomea johti Tarja Halonen ja koulussa pomottivat Hiljan lisäksi Jonna, Taina ja Päivi. Puhelinasia puhutti ja Hiljalla oli varmaan sormensa pelissä, kun vanhempien kanssa sovittiin lasten kännyköiden repussa pitämisestä.
2010-luvulla Hilja siirtyi kokkailemaan keskuskeittiöön Toivakkaan ja huristeli sieltä ruuan kanssa Kankaisille. Vanha koulu todettiin niin huonokuntoiseksi, että piti rakentaa uusi. Ruuhiryhmäkin tuli mukaan ja Hilja ja Irma pääsivät koristelemaan uuden ruokasalin joulun kunniaksi vimosen päälle. 2020-luku aloitettiin räväkästi maaliskuun koronasululla. Koululaiset laitettiin etäopetukseen. Hilja jakoi perheille ruokakasseja ja patisti oppilaita meet-tunneille, ja päästinhän sitä lopulta maskien kanssa takaisin koululle ja tortilloja syömään.
Vuosikymmenten kuluessa Hilja on ruokkinut satoja kyläkoulun oppilaita. Näin he Hiljaa muistelevat:
– Hilja oli aivan maailman paras kouluruuan valmistaja. Jonossa seisottiin ja Hilja annosteli sopivan annoksen. Muisti aina kysyä: Onko sopivasti?
– Hiljan lempeä katse on vieläkin muistoissa, kun hän istui tiskipöydän lähellä keittiössä ja katseli ruokailevia oppilaita.
– Hilja keittiössä oli kuin äiti kotona, joka päivä ne tutut kasvot ja ojentikin, jos ei ihan toiminut pelisääntöjen mukaan.
– Hilja oli aina iloinen ja jutteli ja kuunteli, jos oli jotain tärkeää mielen päällä.
– Laskiaisen pulkkamän ”pitkien pelaavien” jälkeen mentiin koulun keittiöön ja siellä oli Hiljan kermalla täytetyt laskiaispullat. Maistui erityisen hyvältä kirpsakan pakkaspäivän päälle.
– Parasta olivat mantelikala ja spagettipaistos – vieläkin tulee vesi kielelle, kun niitä muistelee.
Ei siis ihme, että juhlanäytelmä päättyi sanoihin: – Tästä ei enää nyt muuta puutu kuin kolminkertainen eläköön-huuto Hiljalle! Eläköön! Eläköön! Eläköön!
Taina Hoskari
