Pienviljelijä Osmo Vähäjuntta on urheilu -ja hevosmies henkeen ja vereen. Hänet tavoittaa parhaiten talikoimassa lantaa omalla hevostallillaan rispaantunut Toivakan Rivakan verryttelyasu yllään.
Kitaran varteen Osmo ei ole koskaan hairahtanut. Hevosurheilu ja eräs naiskuulantyöntäjä ovat pelastaneet miehen rockmusiikin pahoista pauloista.
Olen Osmon kanssa samaa mieltä, etteivät urheilutapahtumat kaipaa rinnalleen jytisevää taustamusiikkia. En minäkään mene hikipanta otsalla rock-konserttiin hyppäämään pituutta tai vie sinne mukanani korkeushyppytelinettä. Johonkin se kalkkinen rajaviiva on vedettävä.
Minä ja Osmo tiedämme katsojien luovat urheilutapahtumiin oikean tunnelman. Taputuksin, kohahduksin ja buuauksin. Urheilijat vastaavat yleisön huutoon omalla tavallaan. Hiihtoladuilla havulta tuoksuvien kirosanojen voimalla. Pierun paukkeella punttien noustessa rinnalle. Alastulopatjalla riemun kiljahduksin, kun värisevä seiväsrima pysyy kannattimillaan. Ei siinä enää Daruden Sandstormia kaivata tapetteja pilaamaan.
Niin se naiskuulantyöntäjä, jos asia jäi lukijaa vaivaamaan? Killerin iltaraveissa Osmo tapasi uhkean Olgan, kuulantyönnön moninkertaisen piirimestarin. Osmo jos kuka tietää, kuinka kuulanainen kirkaisee ringissä kierähtäessään. Sen rinnalla jää Jimmy Page, Telecasteri ja Stairway To Heaven -soolo pahasti takamatkalle.
Santeri Ivalo ja tekijän kuolema
Martti Korpilahden kotiseutulaulussa puhutaan verestä. Sillä on laulun syntyaikaan liittyvä,...
