Kaatuneiden muistopäivän juhla Uuraisilla oli arvokas ja tavallistakin juhlavampi, sillä veteraanien ja lottien muistomerkin paljastustilaisuuteen oli saapunut juhlapuhujaksi valtioneuvos Matti Vanhanen. Mutta Uuraisilla kun oltiin, niin juhlapuheita säestivät lasten iloiset äänet ja penkeillä istui paljon rippikoulua käyvää teiniväkeä lököverkkareissaan. Siksi sanojen arvokas ja juhlava perään voi hyvin lisätä myös kotoisa ja lämminhenkinen. Se taas sopi oikein hyvin hautojenmerkitsemisprojektin isän, Tammenlehvän Perinneliiton Uuraisten toimikunnan puheenjohtaja, rovasti Hannu Koskisen ajatukseen, että jokaisen veteraanin muisto on tärkeä, ei vain upseerien ja palkittujen.
Myös juhlapuhuja Vanhanen muistutti, että vaikka veteraaniperintöä vaalimaan on perustettu yhdistyksiä ja toimikuntia, niin vastuu on myös suvuilla ja perheillä.
Paikalla oli myös kaksi pikkulottaa. Kaarina Moisio oli kutsunut ystävänsä Liisa Oksasen juhlistamaan päivää ja muistelemaan aikoja, jolloin he auttoivat aikuisia lottia tärkeässä työssä. Liisa Oksasen lapsuudenkoti oli keskellä Helsinkiä.
– Meidän taloon ei koskaan tullut pommia, mutta viereen kyllä. Pommisuojassa usein istuttiin ja pelättiin. Venäläiset pommikoneet suunnistivat hotelli Tornin mukaan ja asuimme aivan lähellä, hän muistaa.
Pommituksia pakoon Liisan perhe tuli Uuraisille, jossa oli sukulaisia.
– Asuimme Uuraisilla putkaa vastapäätä, siellä pidettiin venäläisiä sotavankeja. He olivat iloisia poikia, jotka soittivat balalaikkaa. Pikkulotissa opettelimme kotitaloustöitä, jotta aikuiset naiset pääsivät tekemään niitä töitä, mitä miehet yleensä kotona ollessaan tekivät, Oksanen muistelee.
Nyt kunniavartiossa Terttu Stenmanin vierellä seisoi Ukrainasta sotaa paennut Viktor Asanov.
Anita Lehmonen ja Vuoko Vilpunaho palvelivat Sotilaskotiauton tiskin takana.
Muistomerkki huipentaa Uuraisilla tehdyn veteraaniperinteen tallennustyön.
Timo Kässi nosti peukkua Hannu Koskisen tekemälle työlle.
