Kyllikki Vesteri on kirjoittanut puhtaaksi kotitilalla säilyneitä kirjeitä, joita on lähetetty sotavuosina. Pääosin kirjeet ovat hänen vanhempiensa toisilleen lähettämiä; isän Eino Vesterin kirjeet tulivat ”täältä jostakin”.
-Kirjeitä säilytettiin aluksi sellaisessa vanhassa käsilaukussa. Äitini sanoi, että näitä ei saa koskaan hävittää, Kyllikki Vesteri kertoo.
-Kirjeitä on yhteensä 116 kappaletta ja niitä on lähetty sekä talvi- että jatkosodasta. Isäni kirjeet olivat osoitettu äidilleni, Helville ja muulle kotiväelle. Kotona kirjeitä odotettiin ja postin kulku erityisesti rintamalta oli epätasaista.
Kirjeiden lisäksi Vesteristä löytyy kansiollinen sotavuosina otettuja kuvia.
-Tässä on kuva korsusta. Isäni lisäksi voin tunnistaa kuvasta johtaja Olli Routin ja kirjailija Jarl Louhijan. Kuvassa voisi olla myös opettaja Yrjö Saulio. Nämä nimet mainitsen siksi, että he pitivät yhteyttä aseveljinä sotien jälkeen. He kävivät muun muassa syntymäpäivillä kuten isäni juhlissa.
Täältä jostakin,
6.1.1940
Lähetän teille terveiset täältä tuliselta tantereelta. Kyllä täällä aika on mennyt nopeasti, keväisiä henkäyksiä luonnossa.
Meidän komppania on saanut pienen lepohetken taistelun lomassa. Kyllä tunnemmekin olevamme väsyksissä kun monta vuorokautta olemme olleet rumputulessa. Täällä vihollinen on jyllännyt kovalla voimalla, mutta ei ole saanut sanottavia aikaan.
Vaikka olemme tavallaan levossa, olen joutunut toimimaan lähettinä. Olen hiihtänyt suksilla, ajanut ratsulla esimiesteni käskyjä täyttäen. Tämä toiminta täällä on ripeää ja reipasta, vaikka täällä usein rakas koti tulee mieleen.
Minä olen koittanut tehdä parhaani siinä paikalla, mikä minulle on määrätty.
Olen myös iloinen siitä, että nautin esimiesteni luottamusta.
Olen myös iloinen, että olen saanut olla tähän asti terve, moni poika on joutunut sairastamaan. Olemme asuneet korsuissa, teltoissa ja joskus karjalaisissa mökkilöissä.
Siviiliväestö on täältä täydellisesti evakuoitu pois, ei ole ainoatakaan näkynyt. Naisia ei ole näkynyt, vain lottia muonitus- ja saniteettitehtävissä. Seuranpitoon ja tarinointiin ei ole ollut aikaa.
Kyllä tämä Karjalanmaa on saanut kovia kokea, ainaisena sotatantereena. Elämä on ollut uhanalaista täällä rajaseudulla, kun rajan takana vaanii tuo idän painajainen.
Toista on siellä Keski-Suomessa, missä on saatu elää rauhassa. Toivotaan, että tämä maa karistaa harteiltaan pahan sortajan kahleet ja seisoo ylväänä pystypäänä ja katsoo rohkeana tulevaisuuteen.
Täällä tulee mieleen koti, lämmin kotilies, kuinka pitkä on välimatka kotiin, tapahtukoon Herran tahto, että kodin nään.
Kun vaaralle altis on syntymämaa, meidän on seistävä valppaina isänmaan vartijoina. On lohdullista tietää, että koko maailma tukee Suomen sankarillista armeijaa.
Talvisodan tantereilta
Eino
Maarit Nurminen
