20.08.2024 | Korpilahti, Uurainen
On asioita, joiden tärkeyden huomaa vasta kun sitä ei saa ja hanasta loriseva vesi on ehdottomasti yksi sellainen.
Merja Huutosen kotiin Uuraisten Höytiällä vesi on tullut omasta lähdekaivosta omalla paineellaan vuosikymmenet, kuten myös naapuriin, a joka on Sari, Asta, Tanja ja Matti Huutosen rakas lapsuudenkoti Paja-aho.
Eräänä aamuna Merjan aamukahvit jäivät keittämättä ja vedentulo loppui molemmista kiinteistöistä, joten selvää oli, että vian täytyy olla putkessa, joka johtaa veden noin puolen kilometrin päästä lähteeltä taloihin. Putki on kaivettu maahan 50 vuotta sitten ja sen jälkeen päälle on ehtinyt kasvaa sankka metsä.
– Hiukan putkea yritettiin kaivaa esiin rakennusten läheltä, mutta mitään vuotokohtaa ei löytynyt ja maakin oli ihan kuivaa, Merja Huutonen kertaa.
Niinpä naapurukset kartoittivat vaihtoehtoja, joita ei lopulta ollut kovin montaa.
– Metsän kaataminen, lähteen kunnostaminen ja uuden putken vetäminen olisi ollut iso, työläs ja kallis urakka ja vesiosuuskunta taas ei todennäköisesti koskaan tänne saakka laajene. Jäljelle jäi kaivon poraus. Sen kustannukset oheistöineen ovat vajaan kymppitonnin luokkaa, josta työn osuuden saa vähentää kotitalousvähennyksenä, Matti Huutonen kertoo.
Suvun lvi-yrittäjä Petri Huutonen suositteli korpilahtelaista Kaivonporaus Olympia Oy:ta ja viime viikolla koitti hetki, kun terä alkoi porautua Paja-ahon maaperään. Kolmessa metrissä vastaan tuli kallio.
Porauskalusto tottuneesti käytellyt aliurakoitsija Matti Lehtinen arveli kallion lohkeavasta koostumuksesta, että kovin syvälle ei tarvitse mennä, ennen kuin vettä löytyy. Lopulta pora tavoitti pohjaveden 130 metrin syvyydessä. Seuraavaksi kaivoon asennetaan pumppu ja suoritetaan vedentuotannon tarkistus. Mikäli vedentulo on vielä heikkoa, ratkaisuksi todennäköisesti sopii painehalkaisu. Painehalkaisulla tarkoitetaan toimenpidettä, missä porareikä tukitaan noin 20 metrin syvyydelle ja kaivoon lasketaan 5000-10000 litraa vettä noin 300 barin paineella. Veden paine aukaisee kalliossa olevat ruhjevyöhykkeet, joita pitkin kalliopohjavesi virtaa. Näillä konsteilla syntyy toimiva kaivo lähes varmasti.
– Jopa 600 metriin saakka on mahdollista meidän laitteilla porata. Syvin porattu kaivo on ollut 540 metriä, Matti Lehtinen kertoo.
Porakaivon etuja ovat veden riittävyys ja laatu; pinta- ja sulamisvedet eivät kaivoon pääse. Jatkuvassa käytössä se on myös lähes huoltovapaa. Joillakin alueilla maaperässä saattaa olla vedenlaatua heikentäviä mineraaleja, kuten rautaa, mangaania tai arseenia. Sen sijaan radonkaasu ei aiheuta merkittäviä turvallisuusriskejä nykyaikaisten porakaivojen käyttäjille. Nyt ymmärretään, että kaivon pitää tuulettua. Uusien porakaivojen hatuissa on korvausilmaventtiili.
Kaivonporaus Olympialla on jo 27 vuoden kokemus syvien reikien poraamisesta. Toiminta-alueena on koko Suomi. Vesikaivoja enemmän porataan tällä hetkellä maalämpökaivoja.
– Maalämpö on tätä päivää. Se on lähes aina paras vaihtoehto uuteen omakotitaloon ja paljon tehdään myös remonttikohteita, Matti Lehtinen kertoo.
Maaperään sitoutunut energia saadaan käyttöön poraamalla maalämpökaivo ja asentamalla siihen keruuputkisto. Maalämmön etuja ovat kotimaisuus, kustannustehokkuus, ekologisuus ja pitkäikäisyys. Miinuspuolena ainoastaan melko kallis hankintahinta.
Hanna Lahtinen
20.08.2024 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisten helluntaiseurakunta perustettiin samana vuonna kuin PaikallisUutisten edeltäjä Jyväskylän Ympäristölehti, eli vuonna 1964. Seurakunta juhli kuutta vuosikymmentään 10. elokuuta koko päivän tapahtumalla.
Ohjelmassa oli seurakunnan historianäyttely, kirpputori, kahvila, lounas, syntymäpäiväjuhla, yhdessäoloa, pelejä ja puuhaa lapsille, grillausta, iltanuotio bändin säestyksellä ja lopuksi iltahartaus.
Päiväjuhlassakaan ei pönötetty, vaan napakasti ja musiikin säestyksellä käytiin läpi seurakunnan vaiheet. Henkilöt puhujapöntössä vaihtuivat, kun joka vuosikymmenen oli saanut oman kertojansa. Varhaisvaiheita ennen varsinaisen seurakunnan perustamista kertasi Aimo Mäkinen. Arto Veijonen kertoi 60-luvun tärkeät vaiheet ja mainitsi sellaiset nimet kuin Martti Asikainen, Taavi Vääränen, Toivo Jämsä ja Aimo Takanen, jotka kiersivät ja keräsivät samoin uskovan joukon yhteen.
Seurakunta perustettiin Höytiän työväentalo Moskovassa 24. toukokuuta 1964, jolloin jäseneksi liittyi 31 henkilöä. Heistä kaksi oli kunniavieraina mukana myös 60-vuotisjuhlassa. Aili Vääränen, 102 vuotta ja Kerttu Vihavainen, 99 vuotta. Jo vuosikymmenen lopulla pieni Uuraisten helluntaiseurakunta teki päätöksen Anja Pajulan Thaimaan lähetystyön tukemisesta.
Uuraisten helluntaiseurakunnan 60-vuotisjuhla sisälsi monia kohtaamisia. Jarmo Saarni tapasi seurakunnan vanhimman, 102-vuotiaan Aili Vääräsen, taustalla Merja Saarni juttelee Kerttu Vihavaisen kanssa.
Pikkuhiljaa toiminta vakiintui ja jäsenmäärä lisääntyi, 70-luvulle tultaessa helluntailaiset tunnettiin telttakokouksista. Vuonna 1978 hankittiin ensimmäinen oma kokoontumistila, Välirinne, aivan Uuraisten keskustasta. Seurakunnan ensimmäinen työntekijä Olavi Karhu aloitti ja toimi puolen vuoden ajan. Myös nuorisotyö ja kerhot vakiinnuttivat paikkansa osana seurakunnan toimintaa. 70-lukua muisteli entinen poikakerholainen Risto Mäkinen.
Seuraavaksi tuulitakissa ja hikipannassa puhujapönttöön 80-lukua muistelemaan marssi Markku Koskinen. Tuolla vuosikymmenellä avattiin lähetyskirpputori ja rakennettiin oma Kokkolammen leirikeskus, josta tulikin tärkeä kesämuistojen hankkimisen paikka.
– Olin aika innokas leiriläinen. Leireillä sai uida, pelata ja kuulla taivaan iskän sanaa, Koskinen muisteli.
Seurakunnan pastorina toimi Jorma Laulumaa Helli-vaimo tukenaan ja lähetystyössä tuettiin Jarmo ja Merja Saarnia ja järjestettiin esimerkiksi lähetystyöiltoja. Kaikki olivat mukana myös juhlassa.
90-luvun esittelijänä toimi Marja Lehmuskoski, joka tuolloin muutti takaisin synnyinkuntaansa.
– 90-luku oli laman vuoksi synkkä ja ihmiset olivat ahtaalla. Seurakuntamme toi moneen perheeseen valoa ja uskoa parempiin aikoihin. Monesti myöhemminkin olen huomannut elämän myllerryksissä ajattelevani, että onneksi on seurakuntaperhe.
90-luvulla hankittiin myös nykyinen toimitila, joka sitä ennen toimi kauppana ja baarina. Musiikkitoiminta monipuolistui ja avioparityö alkoi. Jorma Laulumaan jälkeen pastoreina toimivat Tauno Kajander ja Kurt Äijäläinen.
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä toiminta vain lisääntyi ja monipuolistui, syntyi lauluryhmiä ja bändejä. Lähetystyö kohdentui Thaimaan lisäksi Kambodžaan, Etiopiaan sekä Papua Uuteen-Guineaan. Lähetystyöstä tuli myös seuraava pastori, Jarmo Saarni, häntä seurasi Miko Puustelli, joka iloisella olemuksellaan nosti helluntaiseurakunnan profiilia koko kunnassa. Yhdessä Timo Kuusjärven kanssa he kohtasivat ihmisiä myös ovityön kautta.
Eeva Äijäläinen muisteli tuota vilkasta aikaa ja iloitsi erityisesti siitä, kuinka nuoret ottivat yhä enemmän vastuuta esimerkiksi kerhotoiminnasta.
2010-luku oli hyvin lähetystyöpainotteinen. Vahvasti mukana olivat ja ovat yhä Liisa ja Roger Finch
– Lähetystyön kenttä ei ole vain kaukana Aasiassa tai Afrikassa, vaan myös Eurooppa tarvitsee lähetystyötä, sen huomasin jo asuessani 30 vuotta Belgiassa, Liisa Finch kertoi. Lähetyspastori Roger Finch puolestaan löysi kutsumuksensa maasta, joka tällä vuosikymmenellä nousi vielä isompiin otsikoihin, eli Ukrainasta.
2020-luku toi tullessaan koronan, mikä vaikeutti seurakuntaperheelle niin tärkeitä kokoontumisia, mutta pakotti myös kehittämään uusia tapoja kohdata.
Miko Puustellin jälkeen pastoriksi tuli Timo Koivisto ja hänen aikansa tullaan muistamaan myös ukrainalaisten aikana. Helluntaiseurakunnalla oli keskeinen asema pakolaisten kotouttamisessa ja samalla myös yhteistyö kunnan ja luterilaisen seurakunnan kanssa yhä vahvistui.
Juhlassa nostettiin esiin paljon nimiä, mutta Liisa Finch halusi painottaa yhtä asiaa:
– Me olemme yhdessä seurakunta. Meistä jokaista tarvitaan. Haluan kiittää teistä jokaista.
– Edelleen haluamme tavoittaa uuraislaisia ja viedä evankeliumin ilon ja toivon sanomaa näihin aikoihin sopivalla tavalla, nykyinen seurakuntapastori Jyrki Hakonen toteaa.
Hänellä on nyt takanaan noin puoli vuotta Uuraisilla ja paikkakunta alkaa tuntua yhä enemmän omalta.
Sekä pastorina toimiminen, että Uurainen olivat hänelle uusia asioita.
– Hyvin on lähtenyt käyntiin. Aina on mukava tänne auton nokka kääntää. Olen iloinen, että rukouksiini vastattiin ja minut johdatettiin tänne. Erityisesti sydäntäni on koskettanut vapaaehtoisten työ. Tällä hetkellä kun seuraa uutisia, niin onhan tämä maailma aika kauhea paikka, tässä ajassa on paljon epävarmuutta ja pelkoa. Haluaisin, että Uuraisten helluntaiseurakunta on paikka, jonne jokainen voi tulla hyväksytyksi omana itsenään ja josta löytyy aina toivoa, Jyrki Hakonen päättää.
Hanna Lahtinen
14.08.2024 | Tilaajille, Uurainen
Ensi kesänä puhaltavat Jokihaaran Paunetin Aittakioskilla uudet tuulet. Mikko ja Maija Nieminen ovat päättäneet siirtyä 25-vuotisen kioskiharrasteen jälkeen reserviin ja vastuuvetäjän paikka on avoinna.
– Olo on aika haikea, yli 150 nuorta on viihtynyt ohjauksessamme kioskilla. Tarina on vailla vertaansa. Mukavia muistoja on paljon ja on hienoa, kun tapaa aikuistuneita jäätelönmyyjiä ja huomaa, miten elämä on heitä kantanut, Mikko Nieminen sanoo.
– Esimerkiksi Määtän perheestä meillä on ollut 11 lasta kesätöissä ja myös heidän vanhempansa ovat auttaneet tarvittaessa, Maija Nieminen jatkaa. Tänäkin kesänä kioskissa on työskennellyt seitsemän nuorta.
Vaikka neljännesvuosisadan kestänyt kioskivapaaehtoistyö on ollut mukavaa, on se myös sitonut ja esimerkiksi jäätelömenekin arviointi on ollut joskus haastavaa.
Tämä kesä ei ollut myynnillisesti ennätyksellinen, mutta siihen olikin selkeä syy. Niin tarpeellinen kuin tieremontti olikin, ei terävän sepelin tai raitaverkon päällä ajaminen houkuttanut kuin aivan välttämättömiin ajoihin ja moni valitsi kiertotien.
Vaikka Niemiset kioskivastuusta luopuvatkin, ei vapaaehtoistyö lopu. Jokihaaraan on jälleen suunnitteilla uusi laavu, tällä kertaa Vehniäntien varteen Karhunkivelle.
– Elämä jatkuu, vaikka toiminta muuttuu. Ensi lauantaina meidät tapaa Tikkakosken tohinoissa. Järkkäreinä touhutaan, äänentoistoa viritellään ja mahdollisesti Jokihaaraa ja Tikka-tuotteita esitellään, he kertovat.
13.08.2024 | Lue ilmaiseksi, Uurainen
Miisa Lappalainen on pian 23-vuotias nuori nainen. Hän on syntynyt ja kasvanut Uuraisilla ja asuu tällä hetkellä Helsingissä.
Juuri nyt Miisaa jännittää, että pääseekö hän kisaamaan Suomen kauneimman tittelistä legendaariseen Miss Suomi -kilpailuun. Semifinaaliin hän on tiensä jo selvittänyt.
– Huhtikuussa hain mukaan, toukokuussa oli casting ja kesäkuussa vasta julkistettiin semifinalistit. Kuukausi piti pitää asiaa salassa, paitsi nyt perheelle tietenkin sai kertoa, Miisa kertaa kesän tapahtumia.
Kesään on mahtunut myös paljon koulutuksia ja haastatteluja ja Miisa kokee, että on jo nyt saanut paljon eväitä elämään. Tavoite on silti kirkas ja selkeä, tulla kruunatuksi seuraavaksi Miss Suomeksi.
Mallin työ on Miisa Lappalaiselle jo tuttua. Mallikuvissa hymyillään paljon vähemmän kuin missiposeerauksissa. kuva Ellina Noronen.
Misseys on ollut Miisa Lappalaisen mielessä jo lapsena, mutta iän myötä haave on jalostunut kruunu päässä hymyilevästä kaunokaisesta paljon enemmäksi. Liikunnallisen elämäntavan mallin hän sai kotoa, sillä äiti Tanja Peränen on Uuraisten Liinojen pitkäaikaisimpia aktiiveja.
– Lukiossa ehkä aloin ymmärtämään, että missinä saa aseman, jota voi käyttää hyväksi omien uratavoitteiden, mutta myös tärkeäksi kokemiensa asioiden edistämiseen, hän kertoo.
Tärkeäksi Miisa kokee esimerkiksi lasten ja nuorten asiat. hän on valmentanut pitkään joukkuevoimistelua Vaajakosken Illusionissa ja saanut olla varhaisnuorten tyttöjen kanssa tekemisessä ja tukemassa heidän kasvuaan. Miss Suomen hakuprosessiin liittyy jokin hyväntekeväisyysprojekti ja Miisa tekee omansa luontevasti Illusionin kanssa, kohteena on erityisesti lapsiperheköyhyyttä vastaan taisteleva Hope ry. Syksyllä on tulossa hyväntekeväisyystapahtuma, mutta jo nyt pystyy tekemään vaate- tai voimisteluväline- sekä rahalahjoituksia. Tarvittavat tiedot löytyvät esimerkiksi Instagramista, josta Miisa löytyy nimellä Miisamelinda.
– Aikuiseksi kasvaminen ja oman itsensä löytäminen ei nykymaailmassa ole ihan helppoa. On valtavasti paineita ja epärealistisiakin odotuksia. Itsellänikin on syömishäiriötausta ja siksikin haluan toimia esikuvana ja kertoa, että kaikesta voi selvitä ja että elämässä on myös paljon hyvää tarjolla, hän kertoo.
Esikuvana olemisesta Miisalla on ennestäänkin paljon kokemusta ja hän tiedostaa vastuunsa, sillä voimistelijat katsovat valmentajaansa todellakin ylöspäin, imevät vaikutteita ja ovat valmiita tekemään lähes kaiken, mitä ihailtu esikuva pyytää.
Miss Suomeksi pyrkiminen eri vaiheineen on nykyään pitkä ja perusteellinen työhönhakuprosessi, jossa kauneus on vain yksi osa-alue. Mallin työ on Miisalle jo entuudestaan tuttua, mutta misseys on paljon enemmän kuin vaatteiden esittelyä. Missikandidaattien esiintymistaitoja petrataan monin tavoin, harjoitellaan hissipuhetta, kävelyä, sekä hymyä.
– Miss Suomi edustaa aina kulloisenkin aikakauden naista ja naisen asemaa laajemminkin. Enää ei missillä ole esimerkiksi ulkonäöllisesti mitään rajoituksia, ei pituus- tai painorajoja. Miss Suomi voi myös olla naimisissa tai äiti. Koko matkan ajan on selkeästi pitänyt tuoda haastatteluissa esille, että on valmis tekemään työtä missiorganisaatiolle ja toimimaan tehtävässä parhaalla mahdollisella tavalla. Isoin yllätys on ollut, miten paljon olen oppinut itsestäni. Koulutukset ovat tosi laajat ja monipuoliset ja meistä pidetään myös aidosti huolta. Olen jo nyt saanut luotua tärkeitä kontakteja ja oman tulevaisuuden suunta on selkiytynyt, hän kertoo.
Miss Suomen kruunu on Miisalle vain välitavoite, hän haluaa luoda itselleen pitkän ja monipuolisen uran. Hän haluaa toimia esimerkiksi juontajana ja esiintyjänä. Hyväntekeväisyys kiinnostaa häntä myös pidemmällä tähtäimellä, hän haluaa tehdä konkreettista hyvää.
Miisalla on moniakin esikuvia missimaailmassa, mutta lähimenneisyyden misseistä hän arvostaa esimerkiksi Essi Unkuria.
– Haluan olla sellainen missi, joka jää mieleen. Että vuosienkin päästä muistetaan, että se vuoden 2024 Miss Suomi Miisa Lappalainen hoiti hommansa hyvin.
Miisa Lappalaista voi käydä äänestämässä sivulla missuomi.fi. Semifinaali käydään 17.8.2024
Hanna Lahtinen
06.08.2024 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisten viikkoa vietettiin pari viikkoa sitten ja monien eri järjestäjien tapahtumissa oli todellakin mistä valita. Viikko alkoi motoristibaritoni Esa Ruuttusen konsertilla, joka keräsi kirkkoon ison yleisön.
Myös sunnuntain kansanlaulukirkossa ilahduttavan moni oli päättänyt tuulettaa kansallispukuaan ihmisten ilmoilla.
Marjoniemi on miljöönä erityisesti lapsiperheitä ihastuttava ja toki kauniissa maisemissa ja rakennuksissa lepää jokaisen silmä, siksipä Perhepäivä oli oikein onnistunut. Lapsille oli tarjolla myös Miska Pressankatin konsertti keskiviikkona Hyvinvointipäivän yhteydessä ja vielä Leikkipihapäivä seurakuntakodilla perjantaina. Sekä tietenkin perinteiset Nappulaolympialaiset.
Viikon mittaan urheiltiin muutenkin totuttuun tapaan monipuolisesti. Ekin Kuppi ja pesäpallon Itä-Länsi ratkottiin tekonurmikentällä ja Frisbeegolf luonnollisesti Aittovuori Disc GolfParkissa.
Uusin tulokas oli Darts, jossa Uuraisten mestariksi itsensä heitti Jouni Kines.
Toripäivänä säästyttiin tällä kertaa sateelta ja yleisöä riittikin koko päivän ajan tasaisesti ja paljon. Moni kävi myös Asta Huutosen taidenäyttelyssä vanhassa Salessa, näyttely on avoinna vielä viikon.
Viikon päätteeksi pienet koirat kokoontuivat Kyynämöisten kyläkentällä.
06.08.2024 | Tilaajille, Uurainen
Vuoden uuraislainen on Taisto Lähteelä ja Uuraisilla vallinnee harvinaisen suuri yksimielisyys, että nyt meni titteli oikeaan osoitteeseen. Hyvän mielen tuottamista on vaikea mitata, mutta Taisto on tämän tuotantosuunnan ehdoton huippuosaaja.
Palkinto jaettiin Uuraisten viikon Toripäivänä. Sankari itse oli palkinnostaan hämmentyneen ilahtunut ja palkitsi toriyleisön sillä millä parhaiten osaa, eli harmonikan helskyttelyllä.
Kunnan kulttuurituottaja-kirjastonjohtaja Minna Vilenius oli tehnyt ansiokkaan taustatyön ja koonnut kunnanjohtaja Juha Valkamalle juontokortteihin jämäkän paketin Taisto Lähteelä-tietoutta.
Jos toripäivänä jotain meni ohitse, niin tässä toripuhe kokonaisuudessaan:
Vuoden uuraislainen syntynyt Jokihaaran Ristiaholla 16.4.1936, on siis tällä hetkellä 88-vuotias, iloinen ja reipas, nauravainen ja varsinainen veijari.
Hän on soittamalla tekniikan oppinut harmonikkataituri, viihdetaiteilija ja yleisön suosikki monissa kilpailuissa Hän sanoo opetelleensa itse nuotit, koska samat nuotit toimivat vaikka Thaimaassa ja koska musiikki on kansainvälinen kieli. Niinpä hänellä olikin opetellessaan keikoilla mukana metrin nippu nuotteja.
Hän asuu edelleen kotona Jokihaarassa, Luonnetjärventien varrella vaimonsa Railin kanssa.
Isä Väinö oli yksi seitsemästä sisaruksesta, pienviljelijä ja metsätyömies. Äiti Sylvi oli aikanaan Hankalan lavalla lipunmyyjänä ja koska poika oli monesti kuvioissa mukana, tämä innostui musiikista esikuvanaan paikkakuntalainen, yhden miehen orkesteria mukanaan polkupyörälläkin kuljettanut harmonikkataituri Sulo Lappi.
Isä Väinöllä oli 3-rivinen harmonikka, jota Taisto-poika kokeili niin rempseästi, että se katkesi. Oman ensimmäisen haitarinsa hän sai 15-vuotiaana, ja siitä oli suunta heti tanssilavalle soittamaan. Soittamista on kestänyt yhteensä jo 73 vuotta.
Taisto Lähteelä on palkittu kuluvana vuonna,16.4.2024, Suomen Harmonikkaliiton hopeisella ansiomerkillä nro 435, huomionosoituksena harmonikkamusiikin hyväksi tekemästä pitkäaikaisesta työstä.
Vanhan Jazzin ystävät ry on nimennyt hänet jo vuonna 2010 Kunniajazzariksi.
Hän on osallistunut säännöllisesti vuosittain Valtakunnalliseen senioriharmonikkakilpailuihin vuodesta 2012, jolloin hän saavutti viidennen sijan,vuonna 2013 neljännen sijan ja sai yleisön suosikki -palkinnon. Vuosina 2016 ja 2018, sekä tänä vuonna palkintopokaali on ollut pronssinen.
Vuoden Uuraislaisesta mainitaan kirjassa YY, KAA, KOO, Arjen kuvaa ja tarinoita Keski-Suomen rytmimusiikista 1930-luvulta-1970-luvulle, että hänen nimeään kantava, yhtyeensä soitti miltei viikottain vuosina 1951-1961 mm. seuraavilla tanssilavoilla: Palokan Rientola, Korpilahden Kisapirtti, Muuramen Hiekkarinne, Jyväskylä Kivistön talo, Saakosken Suojakallio, Tikkakosken Tikanmaja, Jyväskylän Mäki-Matti, Kyyjärven Maamiesseurantalo, Pylkönmäen Pajumäen lava, Äänekoski Kovalan lava, Puuppolan Maamiesseurantalo, Jyväskylä Valtion talo, Jylhänperän Hiidenlinna, Lievestuoreen Työväentalo.
Siellä soitti siis Taisto Lähteelän yhtye, Taisto Lähteelän kvintetti jne. Vuonna 2024 Taisto Lähteelä on Vuoden Uuraislainen.
