20.11.2024 | Korpilahti, Lue ilmaiseksi, Uurainen
Päivä Paloasemalla -tapahtumaa vietetään lauantaina 23.11.
Päivästä Paloasemalla on muodostunut suuri valtakunnallinen turvallisuustapahtuma, jossa viihdytään ja opitaan elämyksellisesti paloturvallisuustaitoja. Niin aikuiset kuin lapsetkin voivat esimerkiksi harjoitella alkusammutusta ja opetella palovaroittimen testaamista. Nähtävillä on palokunnan kalustoa, ja tapahtumassa pääsee tutustumaan palokuntalaisiin. Päivää vietetään tuttuun tapaan myös Korpilahden paloasemalla.
Tapahtuman erikoisuutena tänä vuonna on yhteistyössä tuottajayhteisö Recserin kanssa toteutettu paristojen kierrättämistä koskeva rasti, jossa tapahtuman osallistujat pääsevät oppimaan turvallista paristojen ja akkujen kierrättämistä. Kävijöillä on mahdollisuus myös tuoda omia vanhoja ja käytettyjä pienparistoja ja -akkuja kierrätykseen.
20.11.2024 | Lue ilmaiseksi, Uurainen
Aloitin koulutieni syksyllä 1961. Kouluni oli muutama vuosi aiemmin valmistunut, tiilistä muurattu upea koulu, joka on vieläkin käytössä.
Koulumatkaa oli 2 km. Menomatkasta puolet oli ylämäkeä. Kotimatkalla sai sitten nauttia vauhdin hurmasta, kun pitkä Paanalanmäki antoi vauhtia niin polkupyörään kuin talvella suksiin tai potkuriletkaan, jossa saattoi olla puolenkymmentäkin potkuria.
Kotini ei ollut kirkonkylällä, mutta ei ķyläkunnallakaan eli jonkinlaisessa välitilassa. Asuin Vanhalanperällä. Näin ollen minulla ei ollut tarvetta käydä keskustelua sitä asuuko joku kirkolla tai kylällä. Tiedän, että näitä keskusteluja noihin aikohin käytiin kiivaasti.
Tästä esimerkkinä tarina uuraislaisesta koululaisesta, joka kävi luokkansa mukana Linnanmäellä joskus 60-luvun alussa. Huvipuiston portilla kaluunakaulainen portieeri kysyi punamustaan velvetoniverkkapukuun sonnustautuneelta pojalta, mistä kaukaa tämä oli tulossa. Nuori kuukkalainen räväytti, että kirkolta ollaan. Mahtoi portsari ihmetellä keskisuomalaispojan vastausta.
Ķaksi ensimmäistä vuotta opettajani oli Kerttu Heikkilä. Kerttu oli mukava ihminen. En muista, että tunneilla olisi ollut mitään häiriköintiä. Ensimmäisen luokan oppilaista suurin osa oppi lukemaan ennen joululomaa. Laskutaitoakin opittiin ja laulamista samoin.
Lauluun liittyi ensimmäinen julkinen esiintymiseni yhdessä naapurin Riston kanssa. Olin toisella luokalla ja Risto pari luokkaa ylempänä. Uuraisilla järjestettiin tyttöpäivät, johon tarvittiin pari poikaa laulamaan. Käsky kävi ja Riston kanssa vetäistiin joku kansanlaulu. Mikä laulu oli, sitä en muista, mutta eturivin kahden tyhjän tuolin täyttöön liittyvän episodin muistan.
Kun me artistit, kuten nykyään esiintyviä taiteilijoita kutsutaan, tulimme koulun juhlasaliin, oli istumapaikat täynnä. Ainoastaan eturivissä oli kaksi tuolia vapaana. Rohkeina miehenalkuina istuimme vapaisiin tuoleihin odottamaan ohjelman alkua. Tätä iloa ei kestänyt kuin hetken, kun joku akka kävi hätistämässä meidät pois tuoleilta. Oli kuulemma varattu kutsuvieraille. Kahdeksan ja kymmenvuotiaille pojille esiintyminen täydelle salille oli jännittävä tilanne, istumapaikalta häätö ei ainakaan vähentänyt jännitystä. Tuoliepisodi osoitti, että arvostus lapsia kohtaan oli tuohon aikaan aika surkea.
Kerttu Heikkilän jälkeen opettajakseni tuli Alma Saarikko. Saarikko oli pitkäaikainen opettaja
Uuraisilla. Hän tuli töihin sähköttömään kouluun Tappuraharjulle vuonna 1925. Viimeiset oppilaat Almalla oli lukuvuonna 1963 –1964.
Liekö kansakoulun vastustajat olleet asialla, kun Tappuraharjulle saatiin sähkövalo vasta kahdeksan vuotta myöhemmin kuin kirkonkylän muihin taloihin.
Kunnallisveron nousua pelättiin vuonna 1953, kun 800 hengen allekirjoittama adressi toimitettiin lääninhallitukselle Vaasaan. Tarkoitus oli estää ns. Kivikoulun rakentaminen. Adressi päätyi roskakoriin, koska asiamiehet eivät sitä itse allekirjoittaneet. Koulu valmistui kaksi vuotta myöhemmin ja osoittautui heti ahtaaksi. Uutta koulua tarvittiin, sillä sotien jälkeen lastenteko oli kansakunnan yhteinen harjoitus niin maaseudulla kuin kaupungeissa.
Yhteiskunnan tahto oli saada kouluikään varttuneet opintojen ja sivistyksen syrjään kiinni. Kun suuret ikäluokat saatiin kouluihin, tuli ennen kaikkea maaseudulle uusia haasteita. 1960 ja 1970-lukujen suuri muutto tyhjensi maaseutua rajusti. Uuraisilla suuri muutto vei kolmanneksen väestä, ennen kaikkea nuoria aikuisia etelän kaupunkeihin ja Ruotsiin. Tiheä kansakouluverkko harveni, mutta kirkonkylän lisäksi jäi kolme kyläkoulua.
Alma Saarikko sai reippaan luokan viimeiseksi työvuodekseen. Vanha rouva ei käyttänyt enää karttakeppiä luokan rauhoittamiseen. Puhe riitti. Kyyneleet silmissä hän seurasi nousevan nuorison touhuja. Kyyneleet olivat Alman mukaan peräisin tukkeutuneista kyynelkanavista. Piirrustustunnilla kekseliäät pojat hyppivät lattialle levitetyille piirrustuspapereille. Poikien suosikkikenkien pohjakuvion monistaminen muistutti grafiikanvedosten tekoa.
Pitkinä talvikuukausina Alma muistutti olevansa monen oppilaan vanhempien opettaja. Todennäköisesti käytävään rauhoittumaan laitettu oppilas jatkoi tässäkin isänsä perinnettä. Opettaja Alma Saarikko osallistui aktiivisesti Lotta Svärd -järjestön toimintaan. Pariisin rauhansopimuksessa Lottajärjestö kiellettiin. Isänmaallinen työ vaihtui hiljaisuudeksi kunnes veteraanien ja lottien arvo ja kunnia tunnustettiin rautaesiripun kaaduttua. Moni veteraani ja lotta olivat poistuneet joukostamme ennen kunnian palautusta. Tähän joukkoon kuului myös Alma Saarikko.
19.11.2024 | Tilaajille, Uurainen
Hanna-Riikka Oikari, 32 Höytiältä on tuore enduron SM-hopeamitalisti. Tosin mitali jaetaan vasta viikon päästä palkintogaalassa, toistaiseksi onnistuneesta kaudesta muistuttavat pokaalit takan päällä.
– Lapsiperhearjessa on ihan muut asiat kuin saavutettu kisamenestys mielessä, Hanna-Riikka sanoo ja aviomies Matti Oikari nyökkäilee. Ympärillä pyörii kolme lasta, Emilia, 5, Vilho 3 ja Olivia, 1.
– Kun kisataan ja lapset on mummolassa, niin keskitymme enduroon täysillä, Matti jatkaa. Tosin on kisavarikko melko tuttu paikka lapsillekin.
Myös Matti Oikarilla on SM-mitali endurossa vuodelta 2018, pronssinen. Mutta nyt on Hanna-Riikan vuoro kisata, Matti valmentaa, huoltaa ja säätää pyörän. Yhteistyön tulos oli huikea, sillä Hanna-Riikka pomppasi Suomen huipulle suoraan äitiysvapaalta.
– Hanna-Riikka pisti eka kerralla paremmaksi ja otti hopean, Matti hymyilee.
Erityisen yllättävää ei ole, että Konnevedeltä kotoisin oleva Hanna-Riikka ja kyyjärveläinen Matti ovat tavanneetkin crossiradalla. Matin laji on ollut pääasiallisesti aina enduro, mutta Hanna-Riikka ajoi nuorempana vain motocrossia, jota ajetaan radalla.
– Crossitausta näkyy Hanna-Riikan ajossa, hän uskaltaa ajaa kovaa sellaisissa kohdissa reittiä, missä pystyy. Enduro on motocrossiin verrattuna kestävyyslaji, Matti kehaisee.
– Pitää myös osata hiljentää, ettei telo itseään. Lapset tarvii äitiä, Hanna-Riikka lisää.
Enduro muistuttaa lajina hiukan rallia, koska se ajetaan maastossa, siinä on erikoiskokeita ja siirtymiä. Legendaarisin suomalaiskisa lienee Päijänteen ympäriajo. Osakilpailu kestää yleensä koko päivän. Sarjoja on miehillä kolme eri kuutiotilavuuksien mukaan ja naisilla yksi, lisäksi on nuorten ja veteraanien sarjat. Pyörällä on lajissa iso merkitys ja siihen saa rahaa uppoamaan, ei kuitenkaan aivan niin paljoa kuin esimerkiksi ralliautoon. Vakuutuksien kallistuminen on viime vuosina karsinut harrastajia.
– Kaluston ei tarvitse olla kovin uutta, meidän kilpapyörätkin on niitä samoja, millä minä ajoin kilpa-aikanani. Esimerkiksi iskunvaimentimien säädöillä on iso merkitys. Valtaosan treenikerroista käytimme säätöjen hakemiseen ja onnistuneet säädöt näkyivät heti vauhdissa. Hanna-Riikka osaa kertoa tarkkaan, mitä pitää tehdä ja minä teen, Matti kertoo.
Vuodessa osakilpailuja on seitsemän, joista Hanna-Riikka ajoi viime vuonna kuusi, kerran hän oli sairaana.
– Olivia oli viime talvena reilu 7-kuukautinen, kun aloin vilkuilemaan kisaohjelmaa. Huomasin, että talvikisoja ajettiin vain pari ja kysäisin Matilta, että kestäisiköhän minulla kunto. Pakko oli kokeilla, ensimmäisessä kisassa talvella olin kolmas, mikä tietysti motivoi lisää. Ensimmäiseen kevätkisaan treenasin pari viikkoa ja haettiin hyviä säätöjä ja sen kisan voitinkin, seuraavassa olin toinen.
– Silloin huomasi kisoissa, että synnytyksestä oli tosiaan aika vähän aikaa, kunto alkoi loppua loppupäivästä. Kesällä lopetin imettämisen ja alkoi marjastuskausi, se olikin erinomaista peruskuntotreeniä. Ajotreenit aloitettiin vasta kesän lopulla. Enduro vaatii lihaskuntoa ja kestävyyttä, koska ajetaan tosi vaihtelevissa maastoissa, joskus jopa suolla. Jos jää jumiin, niin pyörä pitäisi jaksaa nostaa irti, Hanna-Riikka kertoo.
Ajaminen talvella tai kesällä vaatii myös hiukan eri lihaksia, sillä ajoasento on erilainen. Kesällä ei satulassa juurikaan istuta.
Ensi vuonna myös Uurainen näkyy enduroympyröissä, sillä helmikuun ensimmäisenä päivänä Uuraisilla ajetaan miesten SM-osakilpailu. Järjestävänä seurana on Jyvässeudun Enduroseura, jota Oikaritkin edustavat.
– Yksi erikoiskoe ajetaan tässä meillä, yksi pääosin kunnan maalla aika lähellä ja yksi Saarijärven puolella Lannevedellä. Kisakeskus on Uuraisten koulukeskuksella, reittimestari Matti Oikari kertoo.
Hanna Lahtinen
12.11.2024 | Tilaajille, Uurainen
Mirja Vihtamäki on yksi Uuraisten kunnan pitkäaikaisimpia työntekijöitä. Tällä hetkellä hän työskentelee toimistosihteerinä ja käsittelee palkka-asioissa kokemuslisiä, palvelusaikoja ja luottamuspalkkioita. Hän tekee nykyään kolmipäiväistä työviikkoa.
Ennen sote-asioiden siirtymistä hyvinvointialueelle Mirjan työnkuva oli monipuolisempi ja monella tapaa ihmisläheisempi.
– Minulla on vähän ikävä asiakaskohtaamisia, hän myöntää.
Syntyperäinen uuraislainen Mirja Vihtamäki siirtyi vakituiseen työsuhteeseen Uuraisten kunnalle vuonna 1995, mutta sitä ennen hän toimi jo kunnan palveluksessa alalla, joka on kaukana siististä sisätyöstä.
– Opiskelin nuorena siivousteknikoksi, mutta tein 90-luvun alussa maatalouslomituksia. Silloin Uuraisilla oli vielä paljon maatiloja, ja työ oli hyvin ruumiillista. Lomittajana tunsin itseni todella tarpeelliseksi. Sen jälkeen toimin siivoustyönohjaajana viitisen vuotta, mutta sinä aikana huomasin, etten ole oikein työnjohtajatyyppiä, hän naurahtaa.
Seuraava nimike olikin sitten palvelusihteeri. Vuodesta 2006 lähtien hän toimi kunnan sosiaalitoimessa toimistosihteerinä.
– Jokainen tekemäni työ on ollut yhtä arvokasta, ja olen kiitollinen, että olen saanut tehdä monenlaista, hän sanoo.
Sosiaalitoimessa hän huolehti ns. välitystiliasiakkaista, mikä on edunvalvontaa kevyempi tapa auttaa heitä, joilla on haasteita elämänhallinnan kanssa. Hän toimi myös yleisenä edunvalvojana. Lempeän ja äidillisen oloinen Mirja sopi tehtävään hyvin.
– Joskus joku vähän maistissa ollut asiakas on kaulaankin kaupan kassalla kapsahtanut, hän muistaa nauraen.
– Edunvalvonta oli toisaalta hyvin tarkkaa ja byrokraattista, mutta siinä oli myös paljon mieleen jääneitä koskettavia kohtaamisia. Olin monelle se ainut kuuntelija ja koin todella olevani avuksi, hän lisää.
Loppuaikoina välitystiliasiakkaiksi tuli enemmän myös vanhempia asiakkaita. Lisäksi työhön kuului sosiaalilautakunnan sihteerinä toimiminen.
Mirja Vihtamäki palkittiin kesäkuussa kultaisella ansiomerkillä 30 vuoden palveluksesta Uuraisten kunnalle. Palkintoa ojentamassa peruspalvelujohtaja Jouko Nykänen, kunnanjohtaja Juha Valkama ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matleena Kivelä.
– Uuraisten kunnassa on ollut ihan hyvä olla töissä, ja vuodet ovat menneet niin nopeasti. Työkaverit ovat enimmäkseen lasteni ikäisiä.
Mirja Vihtamäellä on eläkeikään vielä puolitoista vuotta, mutta hän on jo vähän miettinyt, että työn tilalle pitää saada jotain uutta.
– Voisin vaikka ryhtyä henkilökohtaiseksi avustajaksi, se voisi olla minun elämänkokemuksellani aika mukavaa, hän miettii.
Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu nykyään Armaksen kanssa touhuilu, joskus kohtalokkainkin seurauksin. Kevyen kompuroinnin seurauksena Mirja joutui pari vuotta sitten sairaalaan operoitavaksi. Armas-koira tuli perheeseen puoliso Pasin kuoltua kolmisen vuotta sitten.
– Pasin kanssa harrastimme asuntoautoilua, mutta se jäi kokonaan, en halunnut edes koko autoon enää astua. Armas tuli täyttämään tyhjää tilaa, ja onneksi Markuksen perhe asuu Uuraisilla. Vanhempi poika Manu asuu Hämeenkyrössä, Mirja kertoo.
Sosiaalitoimen parissa lähes koko työuransa työskennellyt Mirja on hiukan huolissaan tulevaisuudesta.
– Jopa vähän pelottaa oma vanheneminen, riittääkö meille hoitajia ja saadaanko nykyisestä järjestelmästä toimiva ja kansalaisia aidosti palveleva, hän päättää.
Hanna Lahtinen
12.11.2024 | Tilaajille, Uurainen
Jari ja Marjo Kohvakan elämässä neonvalot ovat olleet tärkeässä roolissa, mikä ei heidän tapauksessaan tarkoita esiintymisiä maailman kabareelavoilla.
Uuraisilla valmistetut Neon Systeemin valomainokset ja kyltit ovat muovanneet suuresti maisemaamme yli kolmen vuosikymmenen ajan. Pääosin valomainonta on keskittynyt Keski-Suomeen, mutta myös valtakunnalliset ketjut, kuten K1-katsastus ja Plus-katsastus, ovat käyttäneet heidän palvelujaan.
– Suomi on tullut kyllä aika tutuksi, ihan pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta lähes kaikkialla on tullut käytyä, Jari Kohvakka kertoo.
Neonputkien valmistus ja asennus vaativat erityistä osaamista, ja sitä varsinkin Jari Kohvakalta löytyy. Hän on työskennellyt kyseisen tekniikan parissa jo 70-luvulta lähtien, ensin palkkatyössä Helsingissä ja Kuopiossa, ja 90-luvun alusta alkaen omassa yrityksessään Uuraisilla. Tekniikka on sinä aikana huomattavasti muuttunut, ja nykyään valomainokset käyttävät pääasiassa LED-tekniikkaa. Myös tekotavat ovat muuttuneet, ja käsityöläisyys alalta on katoamassa. Jari Kohvakka osaa tehdä valomainoksia myös ilman laserleikkureita ja konetaittoa, mutta moni muu ei.
Työnjako yrityksessä on ollut sellainen, että Jari on hoitanut tuotannon, asennukset ja huollot, ja Marjo paperien pyörityksen, suunnittelun, teippaukset sekä raha-asiat.
Halli Halmetiellä, muutama kilometri Uuraisilta Kyynämöisten suuntaan, on oikea muistojen aarreaitta, sillä kun on menty asentamaan uutta kylttiä, on entinen korjattu mukaan. Hallilla pölyttyy monta edesmenneiden pankkien ja ravintoloiden valomainosta.
Neon Systeemin kiihkeimmät vuodet sijoittuivat vuosituhannen alkuun; silloin yritys työllisti useita henkilöitä, ja Jari Kohvakka itse teki lähes ympäripyöreitä päiviä. Erityisesti Keskimaa ja Innova olivat tuolloin isoja asiakkaita. Myös poika Kalle oli jonkin aikaa mukana yrityksen toiminnassa, mutta totesi, että opiskelu ja muut alat kutsuvat.
Nyt yrityksen on tullut aika hiljentää tahtia, ja Jarin ja Marjon siirtyä muihin puuhiin. Mitään lepolomaa he eivät ole itselleen järjestäneet – varsinkaan kesällä, mutta kyse on toisenlaisesta tekemisestä. NiittyWillan Mansikkatilan viljelypinta-ala on laajentumassa, ja heillä on myös Luonnonvarakeskuksen testialue, jossa testataan kolmea uutta lajiketta. Marjo on ryhtynyt myös kuivakukkaviljelijäksi. Hänen tekemiään upeita kransseja on tulossa myyntiin esimerkiksi Sesonkipuoti Selmaan.
– Sini-ikiviuhkoa, olkikukkaa, morsiusharsoa, katinliekoa, pellavaa, vehnää, jänönhäntää… luettelee Marjo käyttämiään kasveja ja kertoo nauttivansa käsillä tekemisestä.
Neon Systeemi Oy on olemassa vielä ainakin muutaman vuoden ajan, sillä yrityksellä on saatavia konkurssipesiltä.
– Korona-aika koetteli tätäkin alaa, sillä esimerkiksi ravintolatoiminta hiljeni, ja muutamalle valomainosyritykselle se oli liikaa, ja ne joutuivat saneeraukseen, Marjo kertoo.
Marjo puhkuu intoa uusista suunnitelmista, mutta Jari myöntää, että on myös hiukan haikea olo.
– Ei sitä osaa olla tekemättä mitään, aamulla pitää nousta ja pukea haalarit päälle. Toki tuntuu mukavalta, että ne kaikkein hikisimmät ajat ovat takana, hän sanoo.
Parhaillaan on käynnissä hallin tyhjennys, ja moni on jo käynyt pinkkoja penkomassa ja löytänyt monenlaista nyt tai tulevaisuudessa tarpeellista pikkurahalla. Osa päätyy lopulta kierrätykseen.
– Olen selvitellyt kierrätysasioita ja esittänyt sellaisia kysymyksiä jäteyhtiölle, että heiltäkin on mennyt sormi suuhun. Erilaisia muovilaatuja on todella paljon, Marjo Kohvakka kertoo.
Molempia ilahduttaa, että halliin on löytynyt uusi aktiivinen yrittäjä, vaikkakin hieman eri alalta. Kun halli on saatu pääosin tyhjäksi, niin tilassa aloittaa vuokralaisena Vertanen Xpress, joka tarjoaa autohuolto- ja korjaamopalveluja, mutta myös teippauksia, mitkä onnistuvat hallista jo löytyvillä teippileikkauskoneella ja muulla välineistöllä.
Hanna Lahtinen
05.11.2024 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisten kunnan Rantapuistohanke etenee suunnitelmien mukaisesti. Hanke toteutetaan pitkään tyhjillään olleelle tontille Uuraisten vanhimman kerrostalon viereen.
– Syksyllä 2023 FCG:n laatiman suunnitelman pohjalta ensimmäisessä vaiheessa valmistuvat ylätasanne ja kuntoportaat, jotka rakennetaan kesällä 2025. Tämä vaihe tuo merkittävän parannuksen Uuraisten keskustan alueen virkistysmahdollisuuksiin ja maisemaan. Maisema avautuu Pikku-Kuukka-järvelle paljon entistä paremmin, vapaa-aikasuunnittelija Mari Sivill kertoo.
Uuraisten kunta on säästökuurilla, mutta Rantapuistohankkeeseen on saatu merkittävä avustus.
– Rantapuistohanke on sisällytetty tämän vuoden investointiohjelmaan, ja valtuusto on myöntänyt hankkeelle 100 000 euron määrärahan. Keväällä 2024 maankäyttötyöryhmä päätti hakea hankkeelle avustusta Aluehallintovirastolta. AVI myönsi hankkeelle noin 40 000 euron avustuksen, mikä mahdollistaa hankkeen toteuttamisen, kertoo Uuraisten kunnan tekninen johtaja Tiina Löytömäki.
Suunnitelmassa on huomioitu myös ylläpitokustannusten minimoiminen.
– Ylläpidosta vastaa kunta, mutta kuntoportaita ei ylläpidetä talvella. Viheralueet toteutetaan pääosin niittyistutuksilla ja hedelmäpuilla, mikä vähentää nurmikonleikkuun tarvetta, Mari Sivill kertoo.
