Riitta Linnan Pesula ja Siivouspalvelu He-Ri ei joistakin huhuista huolimatta ole lopettamassa toimintaansa, ei sinne päinkään. Vaikka 70-vuotiskahvit juotiin jo toissa vuonna, ei ikänsä töitä paiskinut, jo isomummuksi ehtinyt Riitta tunne tarvetta jäädä vapaalle. Viime vuonna oli yrityksen 20-vuotisjuhlavuosi, jota juhlittiin työn merkeissä. Uuraisten entisellä paloasemalla sijaitsevassa pesulassa pesukoneet pyörivät ja mankeli hurisee. Riitan elämänkumppani Reino Karppinen lukee toimistossa lehteä ja vanha tuttu asiakas tuo pestävää. Samalla vaihdetaan kuulumiset. – Työ on minulle ihan terapiaa, hulluksihan minä tulisin, jos pitäisi jouten olla, Riitta sanoo. Lisävirtaa antavat mukavat ja tyytyväiset asiakkaat. Ennen koronaa hänellä oli vielä pesulan lisäksi useita siivouspaikkoja ja 2-3 työntekijää, mutta nykyään hän työskentelee yrityksessä pääosin yksin. Tarvittaessa apuna on seuraava sukupolvi. – Kyselyjä tulee yhä paljon, luotettavalle siivouspalvelulle on aina tarvetta.
Pesulan tilat ovat vuosien varrella rakentuneet käytännöllisiksi ja toimiviksi. Isoja pesukoneita on neljä ja lämpömankelilla leveyttä pari metriä. Kuivausrummun lisäksi on tilava kuivaushuone liikkuvine naruineen entisessä paloautojen hallissa. Pesula vastaanottaa lähes kaikenlaista pyykkiä. Jos esimerkiksi jonkun maton peseminen ei Uuraisten laitteilla onnistu, on Riitta Linnalla tuttuja pesumestareita Jyväskylässä, joiden kanssa hän tekee yhteistyötä. Pesula- ja siivousyrittäjyys on ollut Riitta Linnan elämän parasta aikaa. Hän ryhtyi alalle viisikymppisenä, konkurssin kovan koulun kokeneena kuljetusyrittäjänä. – En kuulu kirkkoon, mutta minulla on aina ollut vahva usko johdatukseen. Näin unen, jossa minua neuvottiin ostamaan paloasema ja perustamaan pesula. Moni nauroi, mutta tunne oli niin vahva, että uskalsin tähän ryhtyä, eikä ole tarvinnut katua, Riitta Linna päättää.
Juho Varsell ja Kalle Vanhala aloittivat pilkkikauden jo viime vuoden puolella. Peräti marraskuussa. Juho myöntää, ettei pienellä lammella jääpeite ollut vielä edes viittä senttiä. Parikymppiset nuoret ovat varustautuneet jäälle menoon asiallisesti ja kaulassa roikkuvat jääpiikit.
-Pilkillä yritetään käydä viikottain, Joni sanoo. Juho lisää, että kalalle lähdetään kelien mukaan.
-Lumisateella, myrskyllä tai kovalla pakkasella ei niinkään tule lähdettyä, nuoret miehet tuumaavat.
Pilkkijät kairaava reiät ja Juho asettaa kaikuluotaimen paikalleen. Jään alla ei näy liikettä.
Saaliin suhteen ei ole erityisiä tavoitteita.
-Mennään sillä, että kaikki käy, Juho sanoo.
Joni kertoo yrittäneensä kuhaa, mutta vielä ei ole tärpännyt.
Tänä talvena nuoret kalastajat aikovat kokeilla myös matikkapilkkiä.
-Kohtahan se on parhaat ajat käsillä. Sitä kalastetaan illasta pimeän tultua.
Pilkkitoukat jäivät kotiin jääkaappiin, mutta mukana on keinotekoisia pilkkitoukkia. Niitäkin käytetään tarpeen vaatiessa. Pilkissä käytetään myös vieheitä.
Juho kertoo, että edellisenä päivänä Kallen kanssa kalareissulla Oittilassa pieneen mormuska-vieheeseen oli käynyt kiinni vajaa kiloinen hauki. Se on jäänyt ainakin mieleen viimeisimmistä kalareissuista.
-Jännitti kestääkö siima, kun oli kevyt morrivapa.
Pojat kertovat, että ylös nostetut kalat päätyvät ruokapöytään, jos ei omaan, niin sukulaisten ja tuttavien. Ahvenet maistuvat pannulla paistettuna ja kesällä on savustettu kuhaa.
Kesäaikaan uistellaan.
-Viime kesänä tuli käytyä heittelemässä myös muutamalla koskella. Vetouistelua tulee paljon kesällä harrastettua, Juho kertoo.
Juhon pikkuveli Joni Varsell harrastaa myös perhokalastusta.
Juho ja Joni ovat kalastaneet pienestä pitäen; Kallen kalastus alkoi Juhon myötä.
-Kalastaminen kulkee suvussa. Kalaa on pyydetty niin pilkillä kuin katiskalla ja verkoillakin, Juho sanoo.
Maarit Nurminen
Koko perhe kalastaa
Jarkko Jokisen ja Jenna Leinosen koko nelihenkinen perhe kalastaa.
-Jarkko on harrastanut kalastusta ja pilkkimistä koko ikänsä. Hän on käynyt nuoresta pojasta lähtien pilkillä isänsä kanssa. Paikkakuntalaisena Korpilahden vesistöt alkavat olemaan jo aika tuttuja. Myös minä olen kalastanut pienestä pitäen vanhempieni kanssa, mutta pilkkimisestä innostuin vasta Jarkon myötä, Jenna Leinonen kertoo.
Perheen kaksi poikaa Oliver ja Oskar ovat jo innokkaita kalastajia. Oskar oli muutaman kuukauden ikäinen, kun hän on ollut mukana pilkkireissulla. Vauva kulki mukana auton turvaistuimessa pilkkipulkassa.
– Isompana hän nukkui monet päikkärit pilkkiahkion pohjalla lampaantaljan päällä. Vaikka meidän pojat ovat vauhdikkaita, eivätkä jaksa yleensä pitkään keskittyä tiettyyn tekemiseen, pilkkireissuilla he jaksavat kyllä odottaa, milloin kala nappaa. He istuvat pitkiäkin aikoja jäällä kaloja narraamassa.
Jokiset suuntaavat pilkille kerran viikossa.
-Kun kevättä kohti mennään ja valoisuus lisääntyy, on tarkoitus käydä useamminkin. Keväämmällä ehtii työpäivän jälkeenkin jäälle ennen kuin aurinko laskee. Pääsiäisen tienoilla ohjelmassa on perinteinen pilkkipäivä minun isäni kanssa. Jonkun verran tehdään reissuja koko sakilla eli mukana ovat lapset ja koirakin. Silloin valitsemme yleensä paikan, josta tulee hyvin edes pientä kalaa, jotta mielenkiinto tekemiseen säilyy. Kun pojat ovat mukana, eväät ovat tärkeä asia. Yleensä mukana on jotain herkkuja ja kaakaota. Välillä pyydämme mummin poikien kanssa kotiin ja silloin yritämme saada suurempia ahvenia. Meillä on kummallakin kaikuluotaimet käytössä apuvälineinä.
Jenna kertoo, että saaliiksi yritetään saada ahvenia.
-Mitä isompia, sen parempi. Hauetkin joskus kiusaavat.
-Lohi taitaa olla kyllä aika harvinainen saada, särkiä tulee joskus, Oskar sanoo.
-Suuret kalat tai saalit jäävät mieleen, mutta kyllä jokainen reissu on omanlaisensa.
Oliverin mieleen on jäänyt yksi kalareissu viime talvelta, jolloin hän sai oman ennätyskalansa.
Kalansaaliista valmistetaan ruokaa sen mukaan, mitä sattuu tulemaan.
-Isommat ahvenet paistetaan ja jos haukia saadaan tehdään ehdottomasti haukipullat. Jarkko valmistaa itse ruuat kaloista ja pojat seuraavat tarkasti vierestä. Siinä samalla käydään läpi kalan anatomiaa, Jenna kertoo.
Perheen kalastusharrastus ei rajoitu pilkkimiseen, vaan sulan veden aikana virvelöidään ja ongitaan.
– Tämä on sellainen koko perheen yhteinen harrastus. Ja kun niitä kaloja narrailee, eletään siinä hetkessä eikä koulun tai työpäivän tapahtumat paina meidän kenenkään mieltä. Lisäksi Korpilahdella on niin älyttömän kauniita paikkoja ja kun Päijänteen kansi menee jäähän, tulee Korpilahteakin nähtyä ihan uusista näkökulmista.
Maarit Nurminen
Ahvenia, ulkoilua ja liikuntaa
Kari Immonen kertoo harrastaneensa kalastusta koko ikänsä, ensin kesäonkea ja 1960-luvun lopulta lähtien pilkkimistäkin.
– Olen Saimaan rannalta kotoisin. Isä oli kova kalamies, hänen kanssaan lähdin ongelle heti kun opin kävelemään, Immonen kertoo.
Nykyään Immonen pilkkii enimmäkseen Putkilahdessa, Päijänteen lahtivesillä kuten Nokkosella, ja myös Ylisjärvellä.
– Nuorempana tuli käytyä pohjoisessakin, mutta enää ei viitsi lähteä. Tässä käyn lähijärvillä, Putkilahden lisäksi naapurissa, Hauhajärvellä, ja Hartolassakin, Immonen toteaa.
– Ahvenia sieltä pääasiassa tulee ja haukia. Tänä talvenakin hauki sai iskettyä siiman poikki, hauella on niin terävät hampaat.
Immonen kertoo käyttävänsä ainoastaan tasapainoja ja jigejä.
– Toukilla en pilki ollenkaan. Sormethan siinä paleltuu, jos pakkasilla pujottelee toukkia koukkuun, Immonen sanoo.
– Pilkillä käyn yleensä joka toinen päivä, jos kelit antavat myöten. Siinä tulee samalla ulkoilua ja liikuntaa. Saatan kairata päivän aikana monta kymmentä pilkkireikää, eihän sitä tyhjällä reiällä viitsi kauaa istua. Kovilla pakkasilla en lähde jäälle. Joskus aikoinaan kävin yli 20 asteen pakkasillakin, mutta en enää nykyään. Tosin, jos ei tuule yhtään, ei 20 asteen pakkanen ole paha.
Tänä talvena Immonen pääsi pilkille jo itsenäisyyspäivänä.
– Tässä muutama vuosi sitten lahtivesillekään ei päässyt kun vasta ihan joulukuun lopussa. Nytkin piti alkutalvesta olla todella varovainen, kun jään paksuus vaihteli paljon, Immonen kertoo.
– Silloin, kun ensimmäiset jäät tulevat, ahven on maukkaimmillaan. Se on tankannut talvea varten ja on paksulihainen. Ahven on muutenkin Suomen järvikaloista maukkain, Immonen kehuu ja kertoo syövänsä paljon kalaa.
– Pidämme emännän kanssa molemmat kalasta. Jos sitä ei saa itse, pitää hakea kaupasta. Parasta on paistettu ahvenfile perunoiden ja kantarellimuhennoksen kanssa.
Tänä talvena Immonen sai kalaa joulukuussa, avannoista nousi isojakin ahvenia. Sen sijaan tammikuun puolella kalat ovat kartelleet Immosen pilkkiavantoja.
– Tammikuussa kalaa ei ole kuulemma tullut oikein muuallakaan Keski-Suomessa, Immonen toteaa.
– Ilmoistahan se on kiinni, milloin kala syö. Yleensä sanotaan, että kun matalapaine tulee, kalat ovat syövimmillään. Kyllä se saalis vaihtelee päivien mukaan, monta hukkareissuakin on tullut tehtyä.
Jokihaaralainen Jyri Vilokkinen on saavuttanut aikidossa 5. danin vyön, mikä on jo niin korkea saavutus, että siihen hyväksyntä pitää hakea aikidon kehdosta, eli Japanista. Aikidon korkeammat arvot myönnetään vain suosituksesta ja vaativat monipuolista toimimista lajin hyväksi. Aikido on kamppailulaji, mutta aikidossa vastustajaa ei ikinä pyritä vahingoittamaan. Aikidotekniikat perustuvat vastustajan voiman hyväksikäyttöön. Tekniikoiden tavoitteena ei ole vastustajan voittaminen, vaan hänen hyökkäystahtonsa nujertaminen. Aikido tuli Jyri Vilokkisen elämään jo vuonna 1988 ja on pysynyt mukana aina. Tällä hetkellä hän ohjaa yhdet treenit viikoittain Jyväskylän monnarilla ja lisäksi käy 2-3 kertaa harjoittelemassa. – Pidän ohjaamista erittäin tärkeänä myös oman kehittymisen kannalta. Parhaimmillaan treenin vetäminen on hyvin luova tila, jossa vuorovaikutus on äärimmäisen tärkeää, hän määrittelee. Aikidon ominaispiirre on, että siinä ei kilpailla, ainakaan toisten kanssa. – Juuri siksi laji sopii minulle. Nuorena harrastin jonkin verran myös judoa, mutta en pitänyt lajin kilpailullisista elementeistä. Kilpaileminen jotenkin kaventaisi aikidoa ja tekisi siitä pinnallisemman. Itsensä kehittämisen lisäksi lajiin kuuluu keskittyminen, rauhoittuminen ja toisten kunnioittaminen. Aikido lisää kokonaisvaltaisesti henkistä ja fyysistä hyvinvointia, hän määrittelee. – Aikido toimii myös erittäin hyvin stressinpoistajana, koska siinä joutuu keskittymään sekä fyysisesti että mentaalisesti liikkeisiin niin täysin, ettei samalla edes pysty pohtimaan jotain työasioita tai huolia, hän lisää. Suomessa on harrastajia noin 4000 ja Jyväskylää sanotaan jopa aikidon mekaksi. – Toiminta on myös melko kansainvälistä, Jyväskylässä käy treenaajia ulkomailta ja itsekin olen käynyt treenaamassa Ruotsissa, Ranskassa ja Tsekeissä. Aikido on hyvin yhteisöllinen laji. Minne tahansa maailmassa menisinkään ja vaikka kaikki menisi mönkään, niin jos löydän sieltä aikidosalin, tiedän että minua autetaan ja tarjotaan esimerkiksi yösija, Vilokkinen kertoo. Nykyaika on jossain määrin aikidon uhka. Ihmisistä on tullut keskittymiskyvyttömämpiä, osittain mobiililaitteiden ja nopeita ärsykkeitä suoltavien sovellusten vuoksi. Aikido ei ole urheilun pikaruokaa, vaan vaatii keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä, mutta palkitsee harrastajansa harmonisella voimalla. Sana aikido tarkoittaakin suomeksi harmonisen voiman tietä.
Eteläisen Keski-Suomen seurakuntia koskeva rakennemuutosselvitys on valmistunut. Selvittäjänä toiminut Sami Lahtiluoma on luovuttanut Jyväskylän, Muuramen, Toivakan, Joutsan, Uuraisten, Petäjäveden ja Hankasalmen seurakuntia koskevan selvityksen tuomiokapitulille. Selvittäjä suosittaa raportissaan Petäjäveden, Joutsan ja Toivakan seurakuntien lakkauttamista ja liittämistä osaksi Jyväskylän seurakuntaa. Taustalla on Joutsan ja Toivakan seurakuntien vuonna 2022 esittämät pyynnöt seurakuntajaon selvittämisestä, joten näille seurakunnille tulos on odotettu, osin toivottukin. Petäjävedellä vastaanotto on todennäköisesti ristiriitaisempi. Pyynnön jälkeen hiippakunnan tuomiokapituli teki aloitteen seurakuntajaon uudistamisesta laajemmin, joten tilanne selviteltiin myös Jyväskylän, Muuramen, Toivakan, Joutsan, Uuraisten, Petäjäveden ja Hankasalmen seurakuntien osalta.
Toivakan seurakunnassa on jäseniä reilut 1500 ja se on selvityksen selkeästi pienin seurakunta. Seurakunta on kuitenkin tärkeä Toivakan asukkaille, esimerkiksi viime vaaleissa Toivakassa oli kirkon kahdeksanneksi korkein äänestysprosentti 32,8. Toimintakertomuksessa 2022 todetaan, että Toivakan seurakunnan toimintatilastot ovat lähes poikkeuksetta vireämmät verrattuna samankokoisiin seurakuntiin Lapuan hiippakunnassa ja koko Suomessa. Korona kuitenkin hiljensi seurakuntaelämää, eikä se ole täysin palautunut. Myös yhteistyökumppanin muuttumisella kunnasta hyvinvointialueeksi on vaikutusta. Entiset kumppanit, jotka tunnettiin puolin ja toisin kunnan ja seurakunnan yhteistyössä, ovat osin vaihtuneet ja hyvinvointialueen toimintojen siiloutuminen hankaloittaa yhteistyötä. Toivakan seurakunnan tilinpäätösten 2020-2022 ja talousarvion 2024 lukujen valossa yhdessä kohdassa kriisimittarit ovat jo täyttyneet, sillä tilikauden tulos ilman kertaluonteisia eriä on negatiivinen kolmena peräkkäisenä vuotena. Myös tilikauden 2024 budjetoitu tulos ilman kertaluonteisia eriä, eli puun myyntituloja on 43 883 euroa negatiivinen. Raportissa todetaan, että seurakunnalla on metsää reilut 200 hehtaaria ja ne on ”aikalailla hakattu loppuun”. Toivakan seurakunta on siis tehnyt taloutensa eteen lähes kaiken mahdollisen ja niukkuus uhkaa jo seurakunnan elinvoimaa ja toimintaa. Vuonna 2023 seurakunnassa vakituisessa palvelussuhteessa työskenteli seitsemän henkilöä, joista kolme oli kokoaikaisia. – Mielestäni Toivakan seurakunnan alueen seurakunnallinen toiminta turvataan parhaiten liittymällä Jyväskylän seurakuntaan, toteaa kehittämiskonsultti Sami Lahtiluoma raportissaan.
Uuraisten seurakunnalla katsotaan olevan edellytykset jatkaa itsenäisenä. Seurakunnassa on jäseniä reilut 2 500. Vuosina 2013-2022 jäsenmäärä on vähentynyt noin seitsemällä prosentilla, mikä on Jyväskylän ja Muuramen jälkeen selvitysseurakunnista kolmanneksi vähiten. Kunnassa on paljon lapsia ja seurakunnan jäsenistö onkin Suomen matalimpien keski-ikien joukossa. Seurakunnan talous on kohtuullisen vakaalla pohjalla. Vuosille 2024- 2026 on budjetoitu lievää ylijäämää, mutta käytännössä nollatuloksen tasoa, mikä tarkoittaa sitä, että seurakunnan talous ei kerrytä varallisuutta tulevaan kirkon ja tapulin maalaushankkeeseen. Seurakunnalla on seurakuntakotia varten otettua lainaa 495 000 euroa taseessa, mutta sitä ei ole lyhennetty vuosina 2022-2023, vain maksettu korkoja. – Tämä ei ole kestävää, Lahtiluoma toteaa. Vuoden 2022 tilinpäätöksessä ei kuitenkaan täyttynyt yksikään kriisiytyvän seurakunnan talousmittareista.
Selvitystyön aikana esillä olivat yhden seurakunnan malli ja seurakuntayhtymä. Sami Lahtiluoma suosittaa yhden seurakunnan mallia, eli Joutsan, Petäjäveden ja Toivakan liittämistä Jyväskylän seurakuntaan. Selvityksen mukaan liitos turvaisi seurakuntaelämän jatkumisen Joutsan, Petäjäveden ja Toivakan seurakuntien alueella. Tilanteen jatkuessa nykyisellään niiden on hyvin vaikea yksin tasapainottaa talouttaan ja siten ylläpitää seurakunnallista työtä ja palveluja jäsenyyden yhä vähentyessä. Tuomiokapituli käsittelee raporttia istunnossaan 14. helmikuuta ja päättää mahdollisesta aloitteesta koskien seurakuntajaon uudistamista. Asian esittelijänä toimiva lakimiesasessori Tuomas Hemminki pitää perusteltuna, että edellisten lisäksi myös Hankasalmen seurakunta lakkautetaan.
Esperi hoivakoti Soivakka on toiminut Toivakassa pian kuusi vuotta. Vuonna 2017 Toivakka oli kiperän päätöksen edessä. Oma moneen kertaan laajennettu ja remontoitu palvelutalo oli siinä kunnossa, että remontti ei enää ollut kannattava. Vaihtoehtona oli rakentaa itse arviolta noin 2,5 miljoonan kiinteistö tai antaa kunnan ikäihmiset yksityisen palvelutuottajan käsiin. Tuntematon herätti luonnollisesti pelkoja ja ennakkoluuloja. Esimerkiksi yleisötilaisuudessa toukokuussa 2017 pessimisti eturivissä epäili, että Toivakka ei ole yksityiselle toimijalle tarpeeksi houkuttava. Lisäksi arveltiin, että toivakkalaiset eivät kelpaa Esperille työntekijöiksi. Tuolloin oletettiin sote-uudistuksen toteutuvan vuoden 2019 alusta, mutta kuten nyt tiedämme, näin ei käynyt. Päätös olla rakentamatta omia seiniä oli todennäköisesti Toivakan kannalta paras joka kantilta tarkasteltuna. Myös vanhalle palvelutalokokonaisuudelle kävi paljon paremmin kuin yleisötilaisuudessa 2017 uumoiltiin. Silloin sille tarjottiin lähes ainoaksi vaihtoehdoksi katepillarilla jyräämistä. – Oli minulla itsellänikin ennakkoluuloja, olin työskennellyt Toivakan kunnassa vuodesta 2008 ja tarkkaan mietin, haenko tätä tehtävää. Silloinen perusturvajohtaja Anu Pihl kannusti ja onneksi hain, Soivakan yksikönjohtaja Päivi Pitko kertoo. – Nyt koen aidosti, että olemme pystyneet nostamaan hoivan laatua Toivakassa. Pienessä kunnassa kaikki suunnitelmat piti tehdä alusta alkaen. Tämä taas on kuin karkkikauppa, jossa on valtava tietopohja ja aineisto käytettävänä, pitää vain osata tehdä oikeita valintoja. Olemme panostaneet laatuun ja jatkuvaan kehittämiseen. Hyvä ei silti tarkoita samaa kuin täydellinen toki ihmisten tekemässä työssä virheitä tai vahinkojakin joskus sattuu, mutta niistä otetaan oppia, hän jatkaa. Soivakka on kaikilla mittareilla mitattuna huippuyksikkö, asiakas-, henkilöstö- ja läheistyytyväisyys ovat korkealla, lisäksi viranomaiset käyttävät Soivakkaa esimerkkinä siitä, miten asiat voi olla hyvin.
Esimerkkinä Päivi Pitko mainitsee päivätoiminnan. Hoitajamitoitus nousi viime huhtikuusta alkaen siten, että työntekijöitä on oltava 0,65 asiakasta kohden. Soivakassa alettiin jo hyvissä ajoin miettimään, miten asiaan reagoitaisiin niin, että se näkyisi myös asukkaiden arjessa. – Koettiin, että olimme aikaisemminkin pystyneet hoitamaan asiakkaiden perustarpeet hyvin. Teimme analyysin, johon osallistuvat asiakkaat, läheiset ja henkilökunta ja totesimme, että aamupäivään kello kymmenestä alkaen pystymme irrottamaan yhden henkilön päivätoimintaan. Päivätoimintaa pyörittämään päätyivät henkilökunnasta he, joilla on siihen intoa ja inspiraatiota. Jenni Partanen, Riikka Huusko, Heli Ruotsalainen ja Kati Laakso ovat idearikas tiimi. – Vuorovaikutus asiakkaan kanssa on erilaista ja hyvin merkityksellistä. Itse pidän mielelläni musiikki- ja muisteluhetkiä. On upeaa kuunnella lähes sadan vuoden takaisia kokemuksia ja saan kohtaamisista tosi paljon myös itselleni, Heli Ruotsalainen kertoo Päivätoimintaa suunnitellaan asukaskokouksissa, jossa kerätään toiveita ja ideoita. Esimerkiksi asukkaalta tulleeseen toiveeseen, että läheisiä kutsuttaisiin useammin Soivakkaan, on vastattu. On järjestetty elokuvapäiviä, valokuvanäyttely, muotinäytös, taidenäyttely kirjastolle, ulkoilua ja jumppahetkiä yhdessä. Päivätoiminta näkyy hyvin myös Soivakan some-kanavissa. Vuorovaikutus myös henkilökunnan kesken toimii. – Usein tulee sellainen tunne, ettei kotiin malttaisi lähteä, Riikka Huusko sanoo. – Ilosta suruun mennään tosi nopeasti, kun näin elämän äärirajalla työskennellään, mutta on ihana, että työpaikalla saa tuntea ja nähdä koko elämän rikkauden, Jenni Partanen jatkaa. Hän on päivätoiminnan lisäksi erikoistunut saattohoitoon ja someen. Soivakka on useimmille asukkaille paikka, jonne he kuolevat. –Työssä on tietty rooli, joka auttaa kohtaamaan asiakkaan kuoleman, miettii Heli Ruotsalainen. – Se on osa arkea, mutta aina kuitenkin merkityksellistä ja pysäyttävää, jatkaa Päivi Pitko. Jokaisesta edesmenneestä jää myös muistoja, jotka vielä kauan jälkikäteen nostavat hymyn huulille.
Soivakassa eletään hyvää ja täyttä arkea. Talossa viihdytään ja yhteishenki välittyy jokaiselle Soivakassa vierailevalle. Silti yleiskuva Suomen vanhustenhuollosta on usein hyvin negatiivinen. – Se on harmi. Minäkin olen sitä mieltä, että hoitajat ansaitsevat palkankorotuksen, mutta mielestäni asiaa voisi edistää kertomalla, miten huippuammattilaisia he ovat ja miten arvokasta työtä tämä on. Nyt lähinnä revitellään epäkohdilla, mikä taas johtaa siihen, että alalle ei uskalleta hakeutua, vaikka tarve on koko ajan kasvava, Päivi Pitko sanoo. Vuonna 2019 Suomessa kohistiin kun muutamasta Esperin hoivakodista löydettiin epäkohtia ja koko yksityinen hoitosektori sai mainehaitan ja sen seurauksena rahoitusongelmat. Vaikka Soivakassa ei koskaan ole ollut mitään huomautettavaa, aika oli henkilöstölle raskasta. – Tuli tunne, että pitää hävetä hoitajana olemista ja se on todella väärin. Kohun myötä valvonta lisääntyi ja se on minusta hyvä asia, Pitko miettii. Kohua seurasi korona, mutta siitäkin selvittiin. – Yksikön esimies on ratkaisevassa asemassa, miten kohut ja muutokset työpaikalla koetaan, Päivi osaa hommansa todella hyvin, Heli antaa tunnustusta.
Soivakka on hyvinvointialueelle sekä ostopalvelu, että palvelusetelituottaja. – Hyvinvointialue tekee palveluntarpeen arvioinnin ja ohjaa asiakkaat meille. Hyvinvointialueen hallinto näyttäytyy meille yhä hieman liian siiloutuneena. Kunnan kanssa toimiessa oli yksi henkilö, joka tiesi kaikkien toivakkalaisten tarpeet. Nyt on jokaisella asiakasryhmällä, kuten omaishoidettavilla, ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevilla ja sairaalasta siirtyvillä eri vastaava, lisäksi on vielä huolipuhelimen kautta tulevat tarpeet. Uudella organisaatiolla on vielä kehitettävää, jotta tiedon kulku olisi jouhevaa, Pitko miettii. Vaikka Soivakka on malliesimerkki hyvästä hoivakodista, ei henkilökunnan rekrytoiminen sinnekään ole helppoa. Talo on 45-paikkainen ja asukkaita olisi tulossa, mutta hoitajia tarvittaisiin lisää.
Kevään yhteishaku käynnistyy pian. Jenni Partanen ja Päivi Pitko kävivät äskettäin kertomassa Toivakan koulukeskuksen oppilaille, että hoitoala on ihan hyvä vaihtoehto. – Alalla on monia hyviä puolia, voi asua missä haluaa, koska kaikkialta löytyy töitä, pankistakin saa lainaa, koska meillä on varmat työpaikat. Lomat pyörii sujuvasti, voi tehdä halutessaan osa-aikatyötä, itseään voi kouluttaa ja kehittää työssä ollessaankin, Päivi Pitko listaa. Soivakkaan on mahdollisuus päästä myös oppisopimuksella oppimaan. Ennen elämänuran valitsemista voi vaikka pyrkiä kesätyöhän Soivakkaan, tarjolla on monia mielenkiintoisia tehtäviä hauskassa seurassa.
Neuvola on hyvä nimi, se kertoo, että kyseisestä paikasta saa neuvoja. Suomalaiset tietävät myös, että neuvolassa on tapana mitata ja tarkistaa osaatko hyppiä yhdellä jalalla tai muistatko värien nimet. Äitiys- ja lastenneuvolatoiminta alkoi jo 1920-luvulla ja se on oikea suomalaisen hyvinvoinnin tukijalka. Seniorineuvola tai virallisesti seniorin hyvinvointineuvola on aika paljon uudempi juttu, mutta kyse on melkein samasta asiasta. Seniorineuvolasta saat neuvoja ja erilaisia mittauksiakin, esimerkiksi verenpaineen tai -sokerin, tehdään. Yhdellä jalalla ei tarvitse hyppiä, jos ei halua, mutta saat ohjausta halutessasi esimerkiksi ravitsemus- ja lääkeasioissa. Aivoterveyttä pyritään ylläpitämään Finger- toimintamallin mukaan: Verisuoniterveyden hoito, Uni ja rentoutuminen, ravitsemus, sosiaaliset suhteet, aivotreeni ja liikunta. Seniorineuvolassa voidaan tehdä myös muistiriskitesti. Ja koska kaikki on nykyään siellä netissä, niin tarjolla on myös ohjausta sähköisten sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöön. Perussairauksien hoito ja kontrollit sen sijaan eivät kuulu seniorineuvolan palveluihin. Seniorineuvolan kynnys on hyvin matalalla, eikä aikaakaan tarvitse etukäteen varata. Pienten, mutta mieltä kaihertavien terveyshuolten kanssa ei siis kannata jäädä yksin, vaan huolen voit jakaa seniorineuvolan työntekijän kanssa. Jos apu ei löydy neuvolakäynnillä, niin ainakin saat vinkin, miten asian kanssa edetä. Uuraisilla seniorineuvola aloitti viime marraskuussa vastaanoton kerran kuussa, yleensä kuukauden toisena keskiviikkona aamusta puoleenpäivään saakka, lisäksi seniorineuvolalla on puhelinaika tiistaista torstaihin klo 8-9. Seuraava neuvola on ystävänpäivänä 14.2. Turhan tiuhaan heti ulko-ovesta tullessa oikealla sijaitseva ovi ei ole vielä käynyt. Oven takana tulijaa tervehtii Jaana Janhonen. Hän uskoo, että tarvetta seniorineuvolalle Uuraisillakin on, mutta palvelusta ei vielä tiedetä riittävästi. – Olen 90-luvulla valmistunut sisätauti- ja kirurgisen sairaanhoitajaksi ja toimin pitkään kotihoidossa Lievestuoreella, tykkäsin siitä tosi paljon. Kun lääkäritoiminta Lievestuoreella lopetettiin vuonna 2011, sinne perustettiin seniorineuvola, jonka toiminta kesti kuusi vuotta. Työ sisälsi paljon hoidollisia toimenpiteitä, kuten haavanhoitoa ja pistoksia, mutta myös muistitestejä ja ohjausta. Seniorineuvolan jälkeen olen toiminut ennaltaehkäisevässä työssä Laukaassa, kertoo Janhonen taustastaan. Sote-uudistuksen myötä seniorineuvola-ajatus heräteltiin uudelleen henkiin. Kun sekä sosiaali- että terveysasiat kuuluvat nyt hyvinvointialueelle, voi seniorineuvola tarjota apua entistäkin laaja-alaisemmin. – Tärkein tavoite on ennaltaehkäistä ja tunnistaa ikääntyvän terveysriskejä, tukea turvallista ikääntymistä omassa kotiympäristössä ja vahvistaa palveluiden saantia oikea-aikaisesti. Tämä on paikka, jossa voi istahtaa alas ja kertoa mieltä painavat asiat, etsitään niihin sitten yhdessä vastauksia, Jaana Janhonen kertoo. Uuraisten lisäksi hän pitää seniorineuvolaa Laukaassa ja Lievestuoreella. Seniorineuvolan palvelut on tarkoitettu 65-vuotiaille ja sitä vanhemmille. 68-vuotiaiden kunto tsekataan koko ikäluokan kattavasti – Tänä vuonna 68 vuotta täyttäville on laitettu kutsu osallistua hyvinvointitarkastukseen. Pääosin kutsu on laitettu sähköisesti Omaolon kautta ja siinä ohjataan täyttämään terveyskysely, toki myös paperinen versio menee osalle. Hyvinvointitarkastuksessa on kolme osiota, terveys-, elämänlaatu ja suunterveyden kysely. Kun olen saanut vastaukset, mietitään yhdessä asiakkaan kanssa, haluaako hän vastaanottoajan, vai käydäänkö asioita läpi puhelimella, myös videopuhelu on mahdollinen, Janhonen kertoo. Jaana Janhonen jalkautuu myös mielellään kuntien tai yhteisöjen tapahtumiin kertomaan esimerkiksi ravitsemuksesta. Seniorineuvolan toimintaa kehitetään tämän vuoden loppuun kestävän hankkeen avulla. Janhonen toivoo, että hankkeen loppumisen jälkeen seniorineuvoloista tulee vakiintunut toimintamuoto. – Se, että pystyy auttamaan vaikka vain pienissä asioissa, on valtavan palkitsevaa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta Tietosuojalauseke-sivulta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten. Emme kuitenkaan käytä tällä sivustolla Google Analyticsiä tai samanlaista ohjelmistoa, joka keräisi kävijätietoja.
