Pääkirjoitus Hanna Lahtinen 28.2.2024
Tämä on ollut paikallisesti isojen uutisten viikko.
Uuraislaiset ovat olleet pakahtua ylpeydestä uudesta kaupastaan. Itsetunto on nyt niin korkealla, että harva uskoo, että terveysasema oikeasti pistetään kiinni, niin kuin hyvinvointialueen kakkosvaihtoehdossa ehdotetaan. Eihän siinä mitään järkeä olisikaan, tämän kävi perusturvajohtaja A-studiossakin kertomassa.
Mutta annetaanko pienen, laadukkaan, hyväkuntoisen, kustannustehokkaan ja työpaikkanakin pidetyn ”gallialaiskylän” kivijalka-aseman sittenkään säilyä, kun koko palveluverkko myllerretään? Asterix Nykänen ja kumppanit tekevät parhaansa ja se saa riittää.
Toivakan terveysaseman tilanne näyttää valitettavasti lähes taputellulta. Toivakassa ei tipahdeta aivan niin korkealta, koska erinomaisen hoitohenkilökunnan ansiosta toivakkalaiset ovat oppineet asioimaan myös etälääkärin vastaanotolla.
Myös valtakunnan tasolla elämme taitekohtaa. Parin päivän päästä meillä on uusi presidentti. Jostain kertoo jotakin, että suureksi otsikoksi nousi se, että väistyvä presidentti Sauli Niinistö herkistyi kyyneliin vieraillessaan kotiseudulla Salossa.
Itkusta on tullut peruskauraa nykymaailman tositeeveemaailmassa, jossa kyynel tirahtaa, kun vuorokauden yhdessäolon jälkeen joutuu päättämään ”huikean matkan”, toki ”henkisesti kasvaneena ja ainutlaatuista kokemusta rikkaampana”. Todennäköisesti 12 vuotta Suomen presidenttinä on myös ollut huikea matka ja henkisesti kasvattava, ainutlaatuinen kokemus ja seitsenkymppisen miehen kyyneleet ovat kuin lahja Suomen kansalle.
Kyyneleitä enemmän itseäni sykähdytti yksi videonpätkä, jossa näytettiin, kuinka Alex ja Suzanne kävivät Saulilla ja Jennillä kylässä. Kättelyn jälkeen Sauli totesi, että meillä on tämmöinen muuttosouvi tässä päällä, vähän sotkua ja sen sellaista. Siis MUUTTOSOUVI, herra presidentti käytti oikeasti sanaa muuttosouvi. Perheessämme on termi ”mummosana” ja muuttosouvi jos mikä on mummosana. Niin sanotaan, kun muutetaan Kelloperältä Rivikuukkaan tai Ruuhimäestä Kotisiltaan. Jotenkin sydämessä läikähti, että myös muutto Mäntyniemestä Espooseen aiheuttaa muuttosouvin.
Muutenkin tapaamisessa oli jotain hyvin perisuomalaista ujoa jähmeyttä. Yhtään en yllättyisi, jos päivällisen päätteeksi kahvista kysyttäessä, olisi lausuttu sanat: ”Ei meidän takia tarvitse keittää”.
