14.01.2025 | Lukijalta, Tätä mieltä
Martti Korpilahden kotiseutulaulussa puhutaan verestä. Sillä on laulun syntyaikaan liittyvä, nykykuulijan korvaan ehkä särähtävä sivumerkitys. Se ei ole kuitenkaan laulun ainoa ongelma.
”Täällä on”, kyseinen laulun säe alkaa. Mutta tulisiko jatkeeksi laulaa ”naapuri heimoni verta” vai ”naapuriheimoni verta”?
Edellinen on runoilijan omaa tekstiä, jälkimmäinen laulajan tulkintaa. Olen siihen itsekin syyllistynyt. Seikkailukirjojen parissa viihtyville koulupojille on ollut selvää, että muinaisella Suomen niemellä on käyty heimosotia ja että me keskisuomalaiset edelleen elämme näiden muinaisten heimojen rajamailla.
Syynä tämän tietämiseen saattoi olla syksyllä 1909 kirjakauppoihin ilmestynyt Santeri Ivalon romaani Erämaan taistelu. Se sijoittuu Päijänteen seudun ja Savon rauhattomille rajoille. Perimätiedon mukaan Ivalo kirjoitti romaaninsa kesälomillaan Korpilahdella Kurkelan kruununpuustellissa.
Romaani oli syksyn kirjallinen tapaus, mistä kertoo sekin, että Eino Leino piti siitä esitelmän Suomen Kirjailijaliiton pikkujouluissa.
Tapahtumien ketjua yhdisti polkupyöräily, josta 1800-luvun lopulla oli tullut älymystömuotia. I. K. Inha välitti polkupyöriä Suomeen ja saattoi jopa keksiä niille nykyisen suomenkielisen sanan. Ahon pariskunta pyöräili Keski-Euroopassa asti.
Keski-Suomi oli samaan aikaan saanut sivistyneistön piirissä mainetta Vara-Karjalana. Niinpä Santeri Ivalo innostui Helsingissä hankkimaan Aino-pyörän ja polkemaan sillä kohti Jyväskylää. Tarkoitus oli inspiroitua ja kerätä aineistoa tulevaan romaaniin. Ivalo oli väitellyt tohtoriksi historiasta ja saanut nimeä kirjailijana.
Kuhmoisissa pyörä rikkoutui, osuvasti laivasillan kohdalla, ja Ivalo nousi laivaan. Siellä hänet yhytti muuan Väinö Katari, joka mukavan ja kuuluisan miehen tavattuaan teki ehdotuksen. ”Mitä sinä sinne Jyväskylään ajat, jää Korpilahdelle. Minulla on siellä Hyrkkölässä kesäasunto. Vietetään siellä vähän aikaa.”
Ajasta tuli aiottua pidempi ja kohtalokkaampi.
Hyrkkölässä sijaitsi ”Kurkelan herran”, Uno Koskelinin kartano, ja siellä vietti kesää opintojensa lomassa isännän sukulaistyttö Ellinor. Pitäjän kesävieraiden ohjelmaan kuului verkkaisia tsehovilaisia iltoja Tähtiniemen täysihoitolan kuistilla, seuraleikkejä leikkien ja seurustellen. Veijon paljakolle tehtiin huviretkiä jalkapatikassa.
Vuoden päästä syksyllä 1898 Kurkelassa vietettiin Ellinorin ja Santerin häitä. Ne muistettiin ”myrskyisinä”. Tuuli riepotteli Jyväskylän häävieraita kuljettanutta Kaima-laivaa niin, että sen oli rantauduttava saareen. Matkustajat kiipesivät maihin kuin Shakespearen näytelmässä, purkivat saaressa sijainneen ladon ja sytyttivät seinähirret nuotiokseen. Sen äärellä he värjöttelivät kokonaisen vuorokauden voileipien ja tuliaisviinien voimin.
Siitä kertoi Ellinor aikoinaan Lauri Kuusanmäen radio-ohjelmassa.
”Poltetut olivat saunat, viety oli nuotta, rikotut talaat.” – Sellaista tapahtui hämäläisten ja savolaisten kalarikkailla latvavesillä 1400-luvun alkupuoliskolla. Katolisen Ruotsin ja ortodoksisen Novgorodin välistä rajaa piirrettiin eränkävijöiden retkin, kirvein ja keihäin.
Emme tiedä kuinka moneen joulupaperiin Santeri Ivalon romaania Korpilahdella käärittiin, mutta Helsingin Sanomista siitä oli luettavissa Eino Leinon tiivistys.
Romaanissa piirtyy kansanelämä ”sellaisena kuin se todellisuudessa oli”. Ei kuitenkaan ”valokuvauksena vaan mielikuvauksena”, Leino tarkentaa. Kun Topelius ja Runeberg ”onnellisina sunnuntailapsina” loivat kuvia yhdestä ja eheästä isänmaasta, Ivalo korostaa eroja ”sortajan ja sorretun, esivallan ja alamaisen, herran ja talonpojan” välillä.
Ehkä Eino Leino realistina jo aisti oman aikansa ilmanalassa uuden nuijasodan enteitä.
Myös Juhani Ahoa kammetaan alas jalustalta. Syvälle muinaisaikaan kurottuva Ahon Panu on Leinolle ”luonnon-eepos”. Se ”maalaa eteemme sarjan hurmaavia maisemia” ja antaa henkilöiden nousta ”niiden luomasta tunnelmasta kuin utuisesta unelma-merestä”. Leinon kynä oli tunnetusti terävä, tällä kertaa Ahon oletettua symbolismia puhkova.
Erämaan taistelukin lipsahtelee. Tosielämässä ei kesken kevätkylvöjen lähdetty oravia ampumaan eikä hauenkudusta ilvesjahtiin. Kesäiset turkikset eivät voudille kelpaisi. Eikä retkille otettu mukaan arvokasta riipusta hukkumiselle ja ryöstölle alttiiksi. Romaanille siitä toki kutoutui punaista lankaa.
Panun kuittaaminen luonnonlyriikaksi, jossa salot soivat ja polut kertovat ihmetarinoita, ei tee Aholle kuitenkaan oikeutta. Panu luotaa kirjoitushetkensä todellisuutta ja Ahoa askarruttaneita taikuuden, järjen ja uskon kysymyksiä. Tänäänkin samat pohdinnat ”valistuksen dialektiikasta” ovat filosofian kuumaa kärkeä. Järjen valta on irrottanut meidät luonnosta, joka ehkä vielä oli mukana loitsuissa.
Päähenkilön Panun pelko siitä, että valta karkaa hänen käsistään ja kansa kääntää hänelle selkänsä, on sekin mitä ajankohtaisinta totta.
Luettiinko Ivaloa Korpilahdella oman pitäjän poikana? Jos hänet onkin unohdettu, kirjallisuudentutkija Kai Laitinen laati hänestä sentään kauniit muistosanat.
”Alkuperäinen suomenkielinen historiallinen romaani syntyy käytännöllisesti katsoen” Santeri Ivalon myötä, Laitinen asemoi Ivalon tämän Valittujen teosten (1953) esipuheessaan.
Sitä ennen oli ollut ”vain hapuilevia yrityksiä”. Mutta sen jälkeen ”on Ivalon uurtamaa polkua astellut kirjailija toisensa perästä. Oikeastaan vasta Vaaskivi ja Waltari ovat murtaneet perinteen ja poikenneet syrjään Topeliuksen ja Ivalon viitoittamalta tieltä.”
Kurkelan kesinä Korpilahdella ei vain kirjoitettu historiaa, sitä samalla myös tehtiin.
Ivalon romaanihenkilöt eivät suunnista vain kalasaunoilleen, vaan heidän mukanaan lukija pääsee tutustumaan myös Turun teinien opiskeluoloihin, Kuusiston linnan mahtavaan Maunu-piispaan ja Viipurin julmaan linnanherraan ja päätyy lopulta seuraamaan uuden kuninkaan valintaa Tukholmassa.
Onhan tässä mukana jo kaikki se, minkä Waltari vain lavensi uusiin mittakaavoihin.
Kai Laitisen mukaan ”ei Ivalon ensimmäistä polkua enää erotu tästä valtatiestä; se on kulunut näkymättömiin, peittynyt myöhempien kulkijain askelten alle”.
Näillä sanoilla Laitinen ennakoi alansa tutkimuksen käännettä. Sen mukaan teksti ei avaudu enää perehtymällä kirjailijan elämään vaan niihin aikaisempiin teksteihin, joiden päälle uusi teos oli kirjoitettu. Käännettä kutsuttiin ”tekijän kuolemaksi”.
Tähän käänteeseen viitattiin taannoin Jyväskylässä väitöstilaisuudessa, jonka aiheena oli Lassi Nummen runous. Kai Laitinen oli vastaväittäjänä, ja joko tuntematta tutkimuksen uusia tuulia tai tunnelmaa keventääkseen hän osoitti salissa istuvaa Lassi Nummea.
”Ei tekijä ole kuollut. Tuolla hän istuu ilmielävänä.”
Esa Sironen
19.11.2024 | Lukijalta
Kesäkuussa verryteltiin musiikkitapahtumien parissa.
Putkilahden koulupuiston kesä lähti vauhtiin musiikillisissa merkeissä 8.6. kun Helsingin yliopiston keskisuomalaisen osakunnan kuoro Metsoforte piti perinteisen ulkoilmakonsertin. Uutena kesätapahtumana toteutettiin 29.6. kyläpiknik- tapahtuma, jota vietettiin myös musiikin tahdissa. Tuolloin Ylisjärvestä nuotalla kalastetut, voissa paistetut kuoreet maistuivat yleisölle erinomaisesti.
Cafè Virranpuoti ja PopUp käsityöpuoti vauhditti heinäkuuta.
Kyläseuran Cafè Virranpuodilla ja käsityöläisten PopUp käsityöpuodilla on takanaan neljäs heinäkuu entisen kaupan kiinteistössä. Oona Heikkinen on ollut kesätöissä kahvilassa alusta alkaen ja oli nyt toista kesää kahvilatoiminnasta vastaava työntekijä. Oona kertoo havainneensa, että kahvila on kylällä tärkeä kohtaamispaikka. Vaikka asuisi samalla kylällä, ei välttämättä tapaa toisiaan muutoin. – Kahvila omalla laillaan herättää kylää henkiin, hän pohtii. Kahvilatoiminnan ohessa järjestettiin monenlaista toimintaa, esimerkiksi bingo, tikkakisa ja peräkonttikirppis.
Kahvila tarjosi kesätöitä yhteensä viidelle nuorelle. Korpilahden Osuuspankki ja OP-kesäduunikampanja on ollut tärkeä yhteityökumppani tarjoten nuorten palkkaukseen tukea. Oona kiittelee työkavereitaan Sannia, Sohvia, Annikaa ja Ainia suositellen kahvilaa kesätyöpaikaksi. ”Työyhteisö on mukava ja asiakkaatkin ovat hyvällä mielellä”- hän muistelee kesää.
Asiakkaina on kyläläisen ja kesäasukkaiden lisäksi myös ohikulkijoita ja matkailijoita. Erityisesti pyöräilijät ja moottoripyöräilijät tykkäävät pysähtyä Putkilahdessa. Paikallisten käsityöläisten PopUP puodista on lähtenyt mukaan tuliaisia ympäri maailmaa.
Putkilahden Ketterän perinteiset kesäkisat liikuttavat kaiken ikäisiä.
Putkilahden Ketterä- ry järjesti perinteiset kesäkisat 17.7. jolloin urheilukentälle kertyi innokas joukko juoksemaan, hyppimään, heittämään ja kahvittelemaan. Kesäkisat ovat olleet Elinan Ahtiaisen perheen kohokohta vuosien ajan, mukana olivat Aatu 10v, Iida 7v ja Eetu 6v.
– Elina kehuu tapahtumaa vuolaasti: ” Putkilahden Kesäkisat on aivan mahtava koko perheen hyvän mielen urheilutapahtuma matalalla kynnyksellä. Tämä lapsilähtöisempää ja houkuttelevampaa ei kilpaurheilu voi olla. Täällä saa turvallisesti kokeilla kisaamista ja on mahdollisuus tietää, mikä oma tulos oli. Ottelun kolmen lajin suorittamisessa ja oman vuoron odottamisessa vaaditaan lapsilta vähän sinnikkyyttä. Tekemisen myötä saa aitoja elämyksiä onnistumisesta, saa tehdä asioita luvan kanssa täysillä ja olla esillä. Kaikki osallistujat lopulta palkitaan, hienoa että talkoohenkeä löytyy ikätasoisten palkintojen hankintaan. Mitalit ovat todella hienot”.
Elina tuntee työnsä puolesta urheilutoimintaa hyvin, hän työskentelee lajipäällikkönä Suomen Paralympiakomiteassa. ”Tällaisia matalan kynnyksen maksuttomia tapahtumia nykyään ei juuri ole. Myös aikuiset saavat heittäytyä kännykänheiton ja tikkakisan parissa, onnistua tai epäonnistua. Saa olla kannustusjoukoissakin. Esimerkiksi yhteinen alkulämmittely on ollut hauska ja osallistava. Korostaisin myös sitä, että urheilussa ei tarvitse olla aina huippuolosuhteet ollakseen hyvä tapahtuma. Putkilahdessa on helppo osallistua oman toimintakykynsä mukaisesti, vaikka sitten lettujen syöntiin”, Elina toteaa.
Kesäkisatulokset ovat nähtävissä osoitteessa: https://kettera.putkilahti.fi/kesakisat.php
Koulupuistossa harrastetaan syksyn hämärtyessä.
Kyläseura ylläpitää Koulupuiston kiinteistöjä, eli Putkilahden entisen kyläkoulun rakennuksia, kyläläisten käytössä. Syksyllä on investoitu uuteen ilmalämpöpumppuun Jyväs-Riihen Leader- hankerahoituksen turvin
Kylätalon tiloissa pidetään juhlia, kursseja ja erilaista kansalaistoimintaa. Kansalaisopiston jumppa on torstaisin. Suosittuja on myös kansalaisopiston käsityökurssit. Tämän syksyn Ompeluksia- kurssin osallistujat kiittelivät, että tilavissa ja valoisissa luokissa on hyvä työskennellä käsitöiden parissa.
Ompeluksia- kurssilla tehtiin erilaista vaatteiden ”tuunaamista”, asusteita ja kodin tekstiilejä. Kurssin opettajan Sirpa Lahtisen opissa oli turvallista uskaltautua myös vaateompeluun. Kurssilaiset toivovat kovasti, että ompelukurssi saisi keväällä jatkoa.
Koulupuistossa on myös vakituisia asukkaita vuokralla. Kylätalon yläkerrassa on yksi vuokra-asunto vapaana. Se voisi soveltua hyvin esimerkiksi kesäasunnoksi jollekin, joka haluaisi vaikkapa harrastaa palstaviljelyä koulupuiston puutarhassa.
Katsetta tulevaan.
Paikallisilla käsityöläisillä onkin ollut nyt syksy aikaa täydentää varastoja, Kesän PopUp saa jatkoa Joulu-PopUpista 6.-14.12. Virranpuodilla. Kyläseura tarjoaa syyskokouksen yhteydessä su 24.11. kiitoskeiton kylän väelle, jotka ovat olleet mukana kyläseuran toiminnan ja tapahtumien mahdollistamisessa tavalla tai toisella. Seurakunta järjestää kauneimmat joululaulut koulupuistossa 4.12.
Kyläseuran toimintaa ja tapahtumia on helppo seurata yhdistyksen uusilta nettisivuilta putkilahdenkyla.seura.info. Erityisen tärkeä asia on käynnistyvä Putkilahti-Päijänne vesistönkunnostushanke, joka tulee olemaan suuri yhteinen ponnistus paikkakunnalla.
Katri Ruth
Putkilahden kyläseura ry puheenjohtaja
03.09.2024 | Lue ilmaiseksi, Lukijalta, Tätä mieltä, Toivakka
Myrsky Energia on jättänyt Toivakan kunnalle kaavoitusaloitteen noin viiden tuulimyllyn tuuliteollisuusalueesta, jonka nimellisteho olisi 6-10 MW voimalaa kohden. Kaavoitusaloitteesta ilmenee, että Myrsky suunnittelee paikalle myös aurinkovoimaa, jota ei ole mainittu aiemmin, mm. Myrskyn tilaisuudessa sanallakaan. Tuulimyllyjen korkeus on kasvanut jo, kun virallinen hankeprosessi ei ollut vielä edes käynnissä, kymmenellä metrillä 250 metriin. Mikä olisikaan lopputulos?
Voittajia ja todellisia taloudellisia hyötyjiä hankkeessa olisivat todennäköisesti vain ne neljä yksityistä maanomistajaa, joista yksikään ei asu haitta-alueella, kenen maalle tuulimyllyt on luvattu rakentaa. Tällaisen hankkeen kiinteistöverotuotolla ei vielä kuntaan päiväkoteja rakenneta, vaikka Myrskyn edustajat sellaisia mielikuvia mielellään maalailevatkin.
Häviäjiä olisi rutkasti enemmän. Lähimmät vakituisen ja vapaa-ajan asunnot sijaitsisivat vain kilometrin päässä tuulimyllyistä. Maisemahaitta-alue olisi todella laaja perustamiskorkeuden ollessa n. 90 m Päijänteen pinnan yläpuolella. Siihen kuuluisi koko Pohjois-Päijänne, Etelä-Leppävesi, Leivonmäen kansallispuisto, Saarisen ja Maunosen pohjois- ja länsipuoli ja niin edelleen. Sähkönsiirtolinjojen alle maitaan pilkkahinnalla menettävät maanomistajat eivät ole vielä edes tiedossa.
Toivakassa ja Nisulassa upein asia on luonto ja luonnonrauha.
Jyväskylän kaupungin kaupunkirakennelautakunta lopetti Salola Wind Park-tuulivoimayleiskaavan valmistelun kaksi vuotta sitten yksimielisesti. Kaavan toteuttaminen olisi ”haitannut alueen virkistyskäyttöä, ympäristö- ja maisema-arvoja ja olisi aiheuttanut haittaa maakunnallisesti selvitetylle hiljaiselle alueelle”. Samat perustelut kaava-aloitteen hylkäämiselle pätevät myös Päijänteen tällä puolella.
Läntisen alueen rantaosayleiskaavan ja Nisulan kylän osayleiskaavan tarkoituksena on mahdollistaa kyläalueen kehittäminen, ”kylän elinvoiman parantaminen ja ranta-alueiden, vesistöjen sekä luonto- ja maisema-arvon turvaaminen”. Kunnalla on myös omia tontteja myynnissä Nisulan kylän alueella. Tuuliteollisuusalue romauttaisi alueen vetovoiman.
Kunnan ainoa kokonaan Toivakassa sijaitseva hiljainen alue sijaitsee Nisulan ja Haukanmaan rajalla. Jylhät Pohjois-Päijänteen maisemat mainitaan Keski-Suomen kotiseutulaulussakin. Toivottavasti kuntapäättäjät ymmärtävät, että jos hiljaisuuden ja luonnonrauhan kerran menettää, ei sitä enää saa takaisin. Useat Nisulaan lähiaikoina muuttaneet ovat olleet valtavan ihastuneita kyläämme, täältä löytyvään luonnonrauhaan ja monipuoliseen luontoon. Keski-Suomessa tavattiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa lintuharvinaisuus, tulipäähippiäinen, juuri meillä Nisulassa.
Nelostien länsipuolinen Toivakka muodostaa selkeästi kunnan alueelta erottuvan monimuotoisen alueen, jossa on runsaasti todennettuja luontoarvoja. Kunnan pinta-alasta vt. 4 länsipuolella sijaitsee noin kolmannes (n. 30 %), mutta luonnonsuojelualueista täällä sijaitsee kolme neljäsosaa (n. 75 %)!
Kunnan elinvoimaa ja tulevaisuutta tulisi kehittää rakentavasti eikä repivästi. Pidettäisiin niitä kuntalaisia ja vapaa-ajan asukkaita tärkeinä, jotka ovat jo kasvattaneet juurensa tänne, asuneet Toivakassa useiden sukupolvien ajan tai jo hankkineet omistukseensa vapaa-ajan asunnon.
Toivon kuntapäättäjille rohkeutta arvostaa sitä mitä meillä jo on, ja sanoa ei tuulivoimateollisuudelle. Keski-Suomen kotiseutulaulun sanoin ”täällä on kaikki mi kallista on”.
Henna Järvenpää, Nisula
28.08.2024 | Lue ilmaiseksi, Lukijalta, Tätä mieltä, Uurainen
Uurainen haluaa lakkauttaa Kyynämöisten kyläkoulun. Kyynämöisten koululla, kuten muillakin kyläkouluilla, käydään koulua niin ainutlaatuisissa ja elämänläheisissä olosuhteissa, että etenkin nykypäivänä tämä ainutlaatuisuus tulisi ymmärtää ja säilyttää.
Kyläkoulujen puolestapuhuja, Jyväskylän Yliopiston kasvatustieteen, erityisesti opettajankoulutuksen, professori Eira Korpinen on koonnut tutkimustietoa kyläkouluista toimittamaansa Eläköön kyläkoulut -kirjaan (2010). Hän on esimerkiksi tutkinut 30 vuoden ajan peruskoululaisten minäkäsitystä ja terveen itsetunnon kehittymisedellytyksiä. Korpinen kirjoittaa, että kyläkoulujen etuihin kuuluvat läheiset ihmissuhteet ja jokainen tuntee toisensa. Oppilas pystyy luomaan henkilökohtaisia suhteita kouluyhteisön jäseniin ja sosiaalistua yhteisössä, jossa on eri-ikäisiä lapsia ja aikuisia. Pienessä koulussa oppilas kokee olevansa tärkeä henkilö ja keskeisessä asemassa. Pienessä ryhmässä erilaisille oppijoille voidaan sallia enemmän tilaa ja vapautta toimia yhteisössä ja toteuttaa omia toiveitaan, harrastuksiaan ja lahjakkuuttaan. Tämä kokemus edistää lapsen elämisen perusmotivaatiota, jonka taustalla on itsensä hyväksyvä ja itseään arvostava henkilö.
Meidän mielestämme juuri tämä itsetunnon myönteinen kehittyminen on yksi pienten kyläkoulujen tärkeimpiä valttikortteja nykyajan somekeskeisessä maailmassa. Kyläkouluilla rakennetaan välituntisin majaa lähimetsikössä ja kaikki oppilaat voivat halutessaan pelata jalkapalloa, koska kaikki mahtuvat samalle kentälle ja pihalle. Mikä itsetunnon kohotus onkaan, kun iso ylemmän luokan oppilas antaa syötön pienelle ekaluokkalaiselle! Näillä kokemuksilla voi olla valtavan suuri merkitys lapsen tulevaisuudelle.
Mielestämme lapsen itsetunnon kehityksen tukeminen elämänmakuisessa kyläkoulussa on satsaus tulevaan. Kyläkoulu ei ole asia joka vain nielee kunnan rahoja, vaan se voi tuoda myös säästöä tulevaisuudessa hyvinvointina. Pienen koulun yhteisöllisyys on huikeaa, voimme sen kokemuksesta kertoa. Yhteistyö eri-ikäisten lasten kanssa on arkipäivää, yhdysluokissa vanhempi oppilas voi auttaa pienempää ja opetuksen eriyttäminen ja oppilaan henkilökohtainen tukeminen on sujuvaa pienissä opetusryhmissä.
Oma lukunsa on myös kyläkoulujen puolivillit pihat metsikköineen, jotka luovat motoriselle kehitykselle tutkitusti loistavat edellytykset.
Kyynämöisten koulussa on erittäin aktiivisesti toimiva vanhempaintoimikunta ja pieni koulu aidossa maalaismiljöössä on se, mitä moni perhe lapselleen haluaa. Pienessä koulussa lapsi saa olla lapsi ja vanhemman on luontevaa piipahtaa pienen koulun pihalla.
Tuleeko lakkautuksesta sitten oikeasti sitä kaivattua säästöä? Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on arvioinut koululakkautusten vaikutuksia maaseutu- ja saaristoalueilla vuonna 2022. Arvioinnin tilastollinen analyysi on antanut viitteitä koulujen lakkauttamisen negatiivisista elinvoimavaikutuksista kuten lisääntyvästä lähtömuutosta, heikommasta työllisyys- ja työpaikkakehityksestä sekä koulutusmenojen odotettua heikommasta kehityksestä. Karvin arvioinnin johtopäätöksissä kerrotaan kuntien haastavan taloudellisen tilanteen pakottavan kuntia koulujen lakkauttamiseen. Seuraavassa virkkeessä sanotaan, että kouluverkkomuutokset eivät kuitenkaan näytä ratkaisevan elinvoiman haastavaa tilaa vaan pahimmillaan heikentävän tätä entisestään!
Maantieteilijä ja filosofian tohtori Sami Tantarimäki kirjoittaa Korpisen kirjassa, että koulun lakkauttamisessa esimerkiksi palkoissa ja kiinteistökuluissa varmasti säästöjä saadaan, mutta uudelleenjärjestely voikin tuoda odottamattomia kuluja, jolloin säästäminen voi tulla kalliiksi. Tantarimäki kirjoittaa myös, että lakkautuksen ja julkisen kiistelyn kerrannaisvaikutuksilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset niin lapsiin, aikuisiin, kylän ja kunnan vetovoimaisuuteen, muuttoliikkeeseen, palveluihin, aluekehitykseen kuin verotuloihinkin.
Korpinen kirjoittaa, että monet kyläkoululakkautukset on tehty hätiköidysti, hallinnollisesti epämääräisen perustein ja vastoin uusinta tutkimustietoa sekä kustannuksista ja vaikutuksista välittämättä. Korpinen kirjoittaa, että on myös kuntia, joissa kyläkoulut on rauhoitettu ja lakkautuspäätöksiä on peruttu: kunta on profiloitunut lapsiystävälliseksi tulevaisuuskunnaksi. Koulun lakkautukseen liittyvissä laskelmissa tulisi huomioida myös vaikeasti arvioitavia aineettomia seikkoja kuten mm. lasten todellista turvallisuutta, vanhempien turvallisuudentunnetta ja koko yhteisön elämänlaatua. Näitä ei yleensä konsulttien laskelmissa näy, Korpinen kirjoittaa.
Kouluverkkomuutokset ovat lasten kannalta merkittäviä päätöksiä ja lapsivaikutusten arviointi tulisi tehdä erityisen huolella. Lapsia pitää oikeasti kuunnella heidän omaa koulua koskevassa asiassa. Silmiin pistävä huomio Karvin raportissa on se, että kunnissa tehtävien muutosten vaikutuksia arvioidaan kuitenkin melko vähän. Raportin mukaan merkittävien este on se, että kuntien henkilöstöllä ei ole aikaa perehtyä lapsivaikutusten arviointeihin eikä toteuttaa niitä.
Me näemme Kyynämöisten kyläkoulun säilyttämisen mahdollisuutena katsoa tulevaisuuteen uusin silmin. Uuraisten kunnan valttikortti on ollut tähän saakka turvalliset ja kodinomaiset pienet kyläkoulut. Kyläkoulun lakkauttaminen on ajautumista valtavirran massaan.
Kyynämöisten koulun vanhempaintoimikunta,
30 Kyynämöisten koulun oppilaan vanhempaa,
joukko kyläläisiä, kuntalaisia ja entisiä Kyynämöisten koulun oppilaita
06.08.2024 | Lue ilmaiseksi, Lukijalta, Tätä mieltä, Uurainen
Kirjasto antaa mahdollisuuksia kaikille.
Näin osuvasti kiteytti eräs asiakkaamme kirjaston olemassaolon ytimen.
Teimme Uuraisten kirjastossa hiljattain kyselyn, jossa kartoitimme kirjaston merkitystä hyvinvointipalveluna. 94 prosenttia vastanneista kertoi kirjaston vaikuttavan heidän hyvinvointiinsa, ja vieläpä positiivisesti. 6 prosenttia vastanneista ei osannut sanoa. Vaihtoehtona oli myös ”ei vaikuta hyvinvointiini”, mutta siihen ei tullut vastauksia.
Saimme noin 30 kirjallista vastausta, joista kävi ilmi, miten monia eri mahdollisuuksia kirjasto tarjoaa. Esiin nousivat muun muassa virkistys ja rentoutuminen, mutta myös ajan tasalla pysyminen ja uuden oppiminen.
Omatoimikirjasto, kirjat ja lehdet mainittiin useassa vastauksessa. Lisäksi kirjasto on asiakkaillemme kohtaamisia ja yhdessäoloa – tänne tullaan yhdessä perheen kanssa ja tapaamaan muita ihmisiä.
Itse koen kirjaston vahvasti tasa-arvon toteuttajana. Kirjasto on julkinen tila, johon jokainen saa tulla. Se on meille jokaiselle, se on kaikkien yhteinen.
Kirjasto antaa meille kaikille mahdollisuuden tietoon, kulttuuriin ja osallisuuteen. Yhdessä meidän on myös pidettävä kirjastosta huolta.
Kirjastolaisena tuntuu usein, etteivät kaikki päättäjät ymmärrä kirjaston merkitystä, enkä varmasti ole ammattiryhmäni ainoa näin kokeva. Kuntien talous puhututtaa ja näkyy kirjastoissa ympäri Suomen.
Kirjaston merkitys yhteiskunnassamme on elintärkeä, eikä pelkästään hyvinvoinnin ja kulttuurin, vaan myös sivistyksen kannalta.
Muuttuvan maailman keskellä korostuvat media- ja tekstinlukutaidot sekä digitaalisten palveluiden ja laitteiden osaaminen. Kirjastossa jokaisella on pääsy ajantasaiseen, luotettavaan tietoon. Asiantunteva henkilökunta auttaa tiedon löytämisessä ja sen käyttämisessä.
Viime vuonna Uuraisten kirjastosta tehtiin 67 113 lainausta. Kirjastokäyntejä oli noin 21 000.
Tekemämme kysely ja kasvavat kävijämäärät vahvistavat jo tietämäämme tosiasiaa – kirjasto on mittaamattoman arvokas palvelu kuntalaisille ja kesäasukkaille.
Toivottavasti näin saa olla jatkossakin.
Kirjasto ja sen tarjoamat palvelut täytyy pystyä säilyttämään laadukkaina myös taloudellisesti haastavina aikoina.
Assi Kokkoniemi
kirjastovirkailija
06.08.2024 | Lukijalta
Tämä on kertomus siitä, kuinka Kauko Sorjosesta sukeutui keskisuomalainen, taiteen kerääjä ja kotiseutuneuvos.
”Siitä on kohta kuusikymmentä vuotta”, Sorjonen laskeskeli. Hän oli tullut junantuomana Jyväskylään ja etsiskeli paikkakunnalta uusia elämänjuuria. Vanhempi veli oli ostanut Kärkisistä mökin, mutta ei ehtinyt sitä käyttää.
”Myy se minulle”, Sorjonen ehdotti ja lisäsi saman tien, ettei hänellä ollut penniäkään rahaa. Mökissä oli vielä jäljellä pankkilainaa, ja sovittiin, että se siirtyisi mökin hintana Kaukolle.
Mökki oli vaatimaton, kivisellä tontilla. Mutta rannassa oli sauna, joka oli rakennettu Jyväskylän entisen apteekin jykevistä punahonkaisista hirsistä.
”Luhankalainen lähti Jyväskylästä aamulla puoli seitsemän”, Kauko Sorjonen muisteli. ”Lossin rannassa nousin autosta ja kävelin mökille. Illalla palasin saman linjan autolla takaisin Jyväskylään.”
Pian selvisi, että naapurissa, kivenheiton päässä oli talo, jossa Akseli Gallen-Kallela oli viettänyt kesää 1886. Talon tuvassa, avotakan äärelle lienee maalattu eloisa ”Muikunpaistaja”. Taiteilijan kesämatkat alkoivat kiinnostaa ja maisema alkoi näkymään uusin silmin.
”Minulla ei ollut venettä, mutta kanootilla meloskelin Syvälahden rantoja”, Sorjonen kertoi. Lahden pohjasta löytyi Mutasen pappila. Kun sen tarinat alkoivat avautua, Sorjonen huomasi osuneensa todelliseen taidekeskittymään.
Löytyi pappilan oma poika Alvar Cawén. Kun Sorjonen myöhemmin ryhtyi keräämään taidetta, Cawénin tummat, samalla heleänväriset maalaukset herättivät muistoja.
Selvisi sekin, että kolmena kesänä Mutaseen sukuloimaan oli saapunut kameroineen ja maalausvälineineen Ahlstedtin pariskunta. Pieni Alvar pääsi läheltä seuraamaan sen ammattimaista työskentelyä.
Nina ja Fredrik Ahlstedt maalasivat Päijänteen kesäisiä maisemia. Hieman surua heille tuotti havainto, että vanha metsä oli ”tukkihuumassa” kaadettu läheisiltä komeilta harjuilta. Pappilan rantaelämä oli kuitenkin taatun tsehovilaista, ruotsia puhuttiin suomen sekaan ja ulkoilmamaalauksia syntyi.
Siitä alkoi Sorjosen salapoliisityö. Korpilahden maisemaan liittyviä Ahlstedtien tauluja löytyi huutokaupoista ja yksityisiltä omistajilta niin että viitisen vuotta sitten Jämsään, Taidetalo Pässinmäkeen niistä saatiin kokoon näyttely.
Uudelle omistajalleen merkittävin teoksista on Fredrik Ahlstedtin maalaama ”Soutumatka Päijänteellä”. Vuoteen 1898 ajoitettua teosta ei ole signeerattu, mutta taulun takaa löytyy lyijykynällä kirjoitettuna sana ”Livanlahti”. Se oli Sorjoselle mitä tutuin paikka. Siitä hän oli kanootillaan aikoinaan Syvälahteen lipunut.
Taulun takimmaisessa veneessä istuu miehiä, joista kahdella on päässään ylioppilaslakit. Emme tiedä, keitä taiteilija on siihen näin ikuistanut, mutta katsojat ovat arvelleet tunnistavansa siinä Brofeldtin veljekset, Juhanin ja Pekan. Kaksitoista vuotta aikaisemmin he olivat vuoden ajan toimittaneet Keski-Suomi-lehteä.
Entä toinen vene, nimeltään Elli, Alvar Cawénin sisaren nukaan? Siitä voisi jotain kertoa Anja Pailio. Kyseessä on Mutasen pappilan ”naistenvene”. Sellaisia valmistettiin hieman kevyemmistä laudoista, maalattiin sisältä ja ulkoa valkoiseksi, etteivät naisten pitkät hameenhelmat likaantuisi.
Sellaisen veneen sai Anja Pailion isoäiti Sofia Backström 50-vuotislahjana mieheltään vuonna 1921. ”Sillä tehtiin kesäisin retkiä Rutalahden Pätiänsaareen.” Kahvitulet viriteltiin kivenkoloon ja nuoriso uiskenteli rantavedessä. ”Meillä oli tapana kellua ja lukea samalla kirjaa”, Anja Pailio muisteli.
Maisema muovaa siihen vuorovaikutuksessa olevaa ihmistä.
Esa Sironen
