06.05.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Hangasjärvellä testattiin viikonloppuna, kuinka retkikämppä soveltuisi hätämajoituskohteeksi esimerkiksi pitkän sähkökatkon kylmentäessä sähkölämmitteiset talot. Hangasjärvellä on varaava takka ja kamiinat kaikissa neljässä makuuhuoneessa, talosta löytyy sängyt patjoineen 24 hengelle ja lisää majoitustilaa on saunakamarissa. Myös ruoanlaitto, vessa-asioinnit ja peseytyminen onnistuvat Hangasjärvellä ilman sähköjä; puuhella, huussit ja sauna ovat normaalistikin käytössä, samoin ruoat viileänä pitävä maakellari.
– Testaus meni todella hyvin ja oppia saatiin paljon. Totesimme esimerkiksi, että talvella makuuhuoneiden kamiinoissa täytyy pitää tulta koko yön, eli tarvitaan kipinämikkovuoroja. Takka on kyllä varaava, mutta ainakaan kovilla pakkasilla sen lämpö ei riitä pitämään makuuhuoneita lämpimänä, hanketyöntekijä Outi Raatikainen kertoo.
Testausviikonloppu liittyi Ylä-Muuratjärviseuran hallinnoimaan Leader-rahoitteiseen ”Ylä-Muuratjärven kylätalosta valmiuskeskus” -hankkeeseen.
– Alun perin ajatuksena oli testata Hangasjärven soveltuvuutta hätämajoitukseen talvella, mutta saimme lopullisen Leader-rahoituspäätöksen vasta niin myöhään, että kokeilu piti siirtää kevääseen. Ensi talvena, alkutalvesta, on tarkoitus testata Ylä-Muuratjärven kylätalon toimivuutta valmiuskeskuksena, Raatikainen kertoo.
– Hankkeen päämääränä on luoda toimiva turvallisuussuunnitelma Ylä-Muuratjärvelle, jossa muun muassa määritellään, kuka tekee mitä erilaisissa poikkeustilanteissa. Turvallisuussuunnitelma tulee kaikkien nähtäville nettiin.
– Me pärjäisimme kotonakin, vaikka sähköt olisivat poikki, meillä on leivinuuni ja takka. Lähdimme tänne testaukseen mukaan, kun testiryhmään tarvittiin myös lapsiperheitä, Hangasjärvellä miehensä ja neljän lapsensa kanssa ollut Saila Penttinen kertoi ja totesi, että lapset lähtivät mukaan pääasiassa hyvillä mielin, vaikka sähköttömyys ja kännykättömyys hieman mietityttivätkin.
– Emme siis käytä täällä kännyköitä. Tosi tilanteessahan kännykkämastot mykistyvät aika äkkiä, vaikka itse puhelimessa vielä riittäisikin virtaa, Ylä-Muuratjärviseuran puheenjohtaja Helena Mieskolainen totesi.
– Turvaryhmällä on käytössä VHF-puhelimet, osa puhelimista on kyläseuran ja osa on lainattu Ylä-Muuratjärven metsästäjiltä, eli metsästäjät ovat myös mukana hankkeessa yhteistyötahona.
Lauantaina päivällä Hangasjärvellä oli kolmisenkymmentä henkeä, kun virtapiiriläiset kävivät kahvilla, mutta kaikki eivät jääneet yöksi. Paikalla yöpyi 14 henkeä. Turvaryhmäläiset olivat tulleet järjestelemään paikkoja, kantamaan vettä ja lämmittämään jo aamupäivällä.
– Tosi tilanteessahan vastuu evakuoimisesta on viranomaisilla, mutta kylillä on mietittävä kylien omaa toimintaa. Pienissä kylissä asuvat tietävät, että viranomaisten apu ei ole tulossa ensimmäisenä kylille, vaan pitää osata toimia itse, Outi Raatikainen sanoo ja painottaa viranomaisyhteistyötä. Pohjosilla kylillä on oma turvaryhmä, joka on samalla vapepa-ryhmä; se on avainasemassa toiminnan organisoimisessa poikkeustilanteessa. Viikonloppuna harjoiteltiin myös kyläläisten evakuointia, eli turvaryhmäläiset hakivat joitakin kyläläisiä Hangasjärvelle.
Hangasjärvelle jokaisen piti ottaa mukaan omat eväät ja muut varusteet.
– Sehän pätee myös viranomaisten toteuttamaan evakuoimiseen ja esimerkiksi väestönsuojaan menemiseen; jokaisella on oltava omat eväät ja varusteet 72 tunniksi, Juha Vimpari vapepasta toteaa.
Outi Raatikaisen mukaan harjoituksessa tuli ilmi, että kaikki eivät olleet ottaneet riittävästi lämpimiä vaatteita mukaan.
– Teemme turvallisuussuunnitelman teon yhteydessä myös vinkkilistan tavaroista, joita hätätilanteessa pitää ottaa mukaan. Ruokahuoltoakin on mietittävä, tosi tilanteessa yhteisruokailu ja yhteinen ruokavarasto olisi ehkä toimivin ratkaisu, Raatikainen toteaa.
Kyläturvallisuus on myös yksi Suomen Kylät ry:n kärkiteemoista.
– Siihen liittyy muun muassa kylävara eli kotivaran laajentaminen kylien tasolle, kylien vapaaehtoistoiminnan linkittäminen viranomaistoimintaan ja paikallinen valmiuskeskus -ajattelu. Tämä Ylä-Muuratjärven hanke on tärkeä valtakunnallisestikin pilottina, tällaisia valmiuskeskuspilotteja ei ole vielä kovin paljon tehty, etenkään Keski-Suomessa, Johanna Niilivuo Suomen Kylät ry:stä kertoo.
Tiina Lamminaho
02.05.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Putkilahden Nuorisoseura ry. täyttää 120 vuotta toukokuun neljäs päivä. Nuorisoseura on toiminut miltei yhtäjaksoisesti koko olemassaolonsa ajan. Pitkäaikainen puheenjohtaja Pentti Könnö sanoo, ettei toimintaa luonnollisestikaan ollut esimerkiksi sotavuosina. Nuorisoseuran toiminta hiipui 1950-luvun lopulla ja 60-luvulla, mutta yhdistystä ei lakkautettu ja toimintaa viriteltiin uudelleen 1970-luvulla.
Yhdistyksen pitkäaikainen jäsen, edesmennyt Voitto Salmela muisteli nuorisoseuran toimintaa, kun seura vietti 80-vuotisjuhliaan. Hän oli ollut nuorisoseuran jäsenenä tuolloin 67 vuotta.
Salmela kertoi tuolloin, että Putkilahdessa oli vilkasta nuorten valistustoimintaa jo 1900-luvun alussa, kun kylällä toimi suuri laulukuoro, jota johtivat opettaja Jalmari Pohjola ja Hilma Riihilahti.
Putkilahden Nuorisoseuran esikuvana oli jo vuonna 1890 Korpilahden kirkonkylän nuorisoseura. Seurahanketta edisti myös se, että Keski-Suomen Nuorisoseuran johdossa oli Korpilahden innokas nuorisoseuraihminen Yrjö Forsgren.
Kevättalvella vuonna 1904 Putkilahdessa päätettiin oman seuran perustamisesta. Hakemus lähetettiin Hämeen läänin kuvernöörille. Suuri ilo valtasi kylän, kun saaatiin kuvernöörin vastaus: Kansalaisten Vihtori Salmisen, Jalmari Pohjolan, Lyydia Pohjolan, Severus Perttulan, Inkeri Hakasen ja Kaarlo Peuhan pyyntöön annetaan lupa perustaa Putkilahden Nuorisoseura 4. päivänä toukokuuta 1904.
Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Vihtori Salminen ja sihteerinä Jalmari Pohjola.
Nuorisoseuran aatteelliset periaatteet olivat raittiustyö, säästäväisyys ja lukuharrastuksen elvyttäminen.
Nuoret kokoontuivat aluksi kansakoululla ja eri taloissa. Laulukuoro toimi edelleen. Ohjelmaan kuuluivat kuukausittaiset kokoukset.
Nuoret kaipasivat seuralle omaa tilaa. Katseet kääntyivät Virtasalmen sillan pielessä tyhjillään olleeseen entiseen meijerirakennukseen. Vuonna 1906 päätettiin ostaa kyseinen rakennus tilanomistaja J.V. Engströmiltä. Meijerirakennus oli toiminut aiemmin Häränohjan päärakennuksena, mutta oli myöhemmin siirretty Virtasalmen sillan pieleen. Kauppahinta oli 900 markkaa.
Kansakoululla kokoontumiset olivat olleet enemmän vakavahenkisiä, mutta oman tilan saatuaan Nuorisoseura alkoi järjestää myös iltamia. Iltamien vakavahenkisyys säilyi, mutta lopuksi mentiin aina piirileikkiä tai tanssittiin.
Putkilahden kyläkirjassa todetaan, että alkuaikojen toiminnan varsinainen kohokohta olivat vuoden 1911-1912, kun Martti Korpilahti tuli opettajaksi kansakoululle. Nuori Korpilahti oli aktiivinen; hän lausui, näytteli, piti puheita ja oli musiikkimies. Näytelmäharrastus virisi vahvana ja ensi-illan sai Martti Korpilahden ohjaama kolmiosainen Murtuneita -näytelmä. Pääosia Korpilahden lisäksi näyttelivät Vihtori Salminen, Aino Salminen ja Liida Mikkola.
Vuonna 1914 Nuorisoseuran puheenjohtajaksi tuli opettaja Hanna Auvila, joka perusti puhujaseuran. Jäsenet kirjoittivat vuorotellen puheen jostakin aiheesta ja puhe arvosteltiin. Auvilan aikana juhlaohjelmiin paneuduttiin perusteellisesti.
Pari vuotta myöhemmin Nuorisoseuran puheenjohtajaksi tuli Aleksi Ikonen, jonka aikana toiminta painottui urheiluun. Ensimmäinen seuralehti, Virtasalmen Sanomat, näki päivänvalon.
Kansalaissota kosketti myös Nuorisoseuraa, kun jäsen Oskari Haljala kaatui Lempäälän taistelussa. Lehti vaihtoi nimeään vuonna 1918 ja nimeksi tuli Uusi- yritys.
Voitto Salmelan seitsenvuotinen puheenjohtajakausi oli aktiivista aikaa.
1930-luvulla Nuorisoseurassa pidettiin ahkerasti opintokerhoja. Sota hiljensi Nuorisoseuran toiminnan, joka kuitenkin nousi uuteen kukoistukseen 1940-luvun loppupuolella ja vuoteen 1950 mennessä Putkilahti oli noussut Keski-Suomen nuorisoseuroista elinvoimaisimmaksi.
Parikymmentä vuotta aikaisemmin alkanut näytelmätoiminta virisi uudelleen. Lasse Itäranta ohjasi Kalamajan Salaisuus ja Toppakahvia -näytelmät. Näytelmäryhmä vieraili myös Putkilahden ulkopuolella.
Putkilahden kyläkirjassa todetaan, että kasvua seurasi täydellinen pysähdys, joka alkoi kultakauden viimeiseksi jääneestä pöytäkirjasta vuodelta 1966. Nuorisoseuran talo rapistui ja ikkunat rikottiin. Toiminta tuntui lakanneen tyystin. Rakennusta vuokrattiin jonkin aikaa Aino Riikoselle, joka rakensi uutta kauppaa entisen jouduttua uuden tien alle.
Kylällä alkoi pyöriä Keskusta-puolueen seuratoiminta ja taloissa pidettiin ohjelmallisia iltamia. Nuorisoseuratoimintakin alkoi viritä uudelleen ja kokous ilmoitettiin pidettäväksi Peuhassa.
Puheenjohtajaksi tuli Helena Könnö ja johtokunnan jäseniksi Pentti ja Hannele Könnö, Meeri ja Kalevi Jokinen sekä Ilona ja Antero Reina.
Kylällä haikailtiin oman talon perään ja Seuralan kunnostustyöt aloitettiin. Iltamia pidettiin jälleen.
Pentti Könnöstä tuli Nuorisoseuran puheenjohtaja 1970-luvulla ja hän hoitaa pestiä edelleen.
Toiminna virittyä uudelleen Putkilahdessa järjestettiin muun muassa kudonta- ja tanhukursseja.
Nuorisoseurassa on jatkettu näytelmäperinnettä ja Mirja Könnö on kirjoittanut juhannusiltamiin lukuisia näytelmiä.
-Juhannusiltamia vietetään tänäkin vuonna, Pentti Könnö sanoo.
Seurala on tänä päivänä hyvässä kunnossa ja taloon on tehty useita remontteja.
Lähteet: Korpilahti-lehti, 8.5.1984, Putkilahden kyläkirja: Häreviä hakamiehiä ja väkeviä vaimoja, Pekka Suomäki, 2003.
Maarit Nurminen
30.04.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Vasemmistopuolueiden vapunvietolla on pitkät perinteet Korpilahdella. Vappumarssiperinne elvytettiin vuonna 1984. Sitä ennen vappuna oli marssittu 1950-luvulla. Tuossa yhteydessä vappujuhlien viettoa Korpilahdella muisteli Eevert Lepola. Hänen mukaansa vappujuhlien vietto alkoi Korpilahdella 1900-luvun alussa.
Lepola totesi paikallislehden haastattelussa, että suurlakko oli sysäys työväenliikkeelle ja torppariliikkeelle. Vuoden 1905 myös Korpilahdella ryhdyttiin viettämään vappujuhlia.
Lepolan muistelujen mukaan vappua juhlistettiin sekä kirkonkylällä että Heinosniemellä. Kirkonkylällä juhlat pidettiin työväentalolla, mutta sellaista ei Heinosniemellä ollut. Juhlinta keskittyi Kaisaniemen kalliolle ja viereiselle Kärkisten laivalaituruille, missä järjestettiin vappuna jopa tansseja.
Heinosniemen työväenyhdistys sai oman työväentalon Rientolan vuoden 1910 tietämillä ja vappujuhlia ryhdyttiin viettämään vuorotellen kirkonkylän työväentalolla ja Rientolassa.
Eevert Lepola muisteli, että viimeisenä vappukulkuevuonna 1955 oli kova lumi- ja räntäpyry. Vappukulkueet hiipuivat, mutta juhlia järjestettiin edelleen.
Vuonna 1984 vappumarssin elvyttivät Korpilahden kansandemokraattiset järjestöt. Juhlallisuudet alkoivat luokkasodan muistomerkillä, missä Tyyne Rauhamäki lausui runon sekä muisteli työväenluokan tilannetta yli kuusikymmentä vuotta sitten.
Vappumarssi lähti liikkeelle laivarannasta ja kulki Martinpolkua pitkin virastotalon edustalle. Päiväjuhlaa vietettiin virastotalon edustalla. Puhetta piti Reijo Kettunen. Kettunen näki ajassa myönteisinä piirteinä suomalaisen vapauden, ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja kansainvälisen kanssakäymisen lisääntymisen.
Kettunen totesi tuolloin, että toinen puoli on sodan uhka, hillitön kilpavarustelu, työttömyys, elinympäristön saastuminen, luonnon tasapainon järkkyminen, väkivaltaviihteen raaistuminen sekä kovan ja häikäilemättömän elämäntavan hyväksyminen.
Vuonna 1984 järjestettiin myös iltajuhla Rientolassa. Illan juhlapuhujana oli kansanedustaja Pekka Leppänen.
Vappumarsseja ei Korpilahdella ole nähty vuosikausiin, mutta Korpilahden Vasemmisto järjestää edelleen seppeleenlaskun luokkasodan uhrien muistomerkille vappupuheen kera.
Puhujina on ollut muun muassa paikallispoliitikkoja ja kansanedustajia.
Seppeleenlasku on huomenna vappupäivänä kello 9.
Maarit Nurminen
29.04.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Kelirikko näkyy taas niin valtion teillä kuin yksityisteilläkin.
– Painorajoituksia on enemmän kuin viime keväänä, ja mursketta olemme ajaneet nyt tosi paljon. Kelirikon aikaanhan teitä ei ole mahdollista saada viimeisen päälle kuntoon, mutta mursketta ajetaan pahimpiin paikkoihin, jotta saadaan turvattua liikennöinti, maanteiden hoidon projektipäällikkö Marja Laavisto Keski-Suomen Ely-keskuksesta kertoo.
Korpilahdella 12 tonnin painorajoitus on laitettu Moksintielle ja Sarvenperäntielle sekä Petäjävedentielle Tikkalasta Petäjävedelle päin, myös Kuusanmäentiellä Muuramen puolella on painorajoitus. Punakankaantiellä Korpilahden ja Muuramen rajalla vesi söi tien rungon päällysteen alta niin, että tie sortui ja se jouduttiin sulkemaan kokonaan.
Painorajoitetulla tiellä on sallittu esimerkiksi linja-autojen reittiliikenne ja jätekuljetukset, samoin kirjastoauto ja maitoauto saavat ajaa myös painorajoituksen aikana, mutta puutavararekat eivät saa.
– Henkilöautot eivät teitä riko, mutta niillä on vaikeuksia ajaa tiellä, jos isot autot ovat sen rikkoneet, Marja Laavisto toteaa.
Kelirikko riippuu sekä kevään että syksyn keleistä eli siitä, miten märkä tien runko on ja miten sulaminen tapahtuu keväällä.
– Jos tien pinta ehtii kuivua jo ennen kuin tien runko sulaa, tilanne on parempi kuin silloin, jos sekä pinta että runko sulavat yhtä aikaa, Marja Laavisto toteaa.
– Jos päällä on paksu, kuiva pinta, tie kantaa paremmin, vaikka runko olisi vielä pehmeä, mutta jos myös pinta on märkä, kantavuus on huono, eli mitä paksummalta osalta tie on märkä, sitä huonommin se kestää.
Takatalvi ja uusi lumipeite hidastivat kelirikon etenemistä.
– Kelirikko ei hävinnyt mihinkään. Se, kuinka kauan painorajoituksia on pidettävä, riippuu keleistä, vesisateet ovat pahimpia. Jos on kovin märkää, on mahdollista, että painorajoituksia tulee lisääkin, Laavisto sanoo. Ajantasaiset tiedot painorajoituksista valtion teillä näkee netistä Fintrafficin liikennetilanne-sivulta.
Myös yksityisteillä kelirikkokevät on pahempi kuin viime vuonna.
– Nyt sellaisetkin kohdat routivat, jotka eivät ole aikaisempina keväinä routineet, tieisännöitsijä Tarja Laakso toteaa.
– Kelirikkoa pahentaa se, että syksyllä oli märkää. Toki tilanne riippuu paljon tiestä ja tien kuivatuksesta; sellainen tie, jossa kuivatus on hoidettu hyvin, kuivuu nopeammin.
Tarja Laakson mukaan nyt olisi parasta antaa teiden rauhassa kuivua.
– Soran tuominen ja lanaus ei välttämättä ole tällä hetkellä paras ratkaisu, toki sekin riippuu tiestä. Mutta mielestäni nyt hätäily ei kannata, Laakso sanoo.
– Painorajoituksia tiekunta voi laittaa, isoja autoja ei välttämättä kannata nyt päästää teille rikkomaan pintaa. Painorajoituksen tonnimäärä kannattaa valita tien mukaan, jotkut yksityistiet käyttävät 12 tonnia, jotkut kuutta tonnia ja jotkut laittavat kolmen tonnin painorajoituksen niin, ettei tiellä saa ajaa kuin henkilöautoilla. Kaupungin lupaa painorajoitusmerkkien laittaminen ei vaadi, mutta Digiroadiin ne pitäisi ilmoittaa.
Tiina Lamminaho
29.04.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Juhana Lehmuskoski on toiminut saarnaajana jo 45 vuotta.
– Isä laittoi minut saarnaamaan koululaisjumalanpalveluksessa jo, kun olin 18-vuotias. Papiksi valmistuin vuonna 1979, Juhana Lehmuskoski toteaa ja kertoo, että hänen isänsä oli myös pappi, viimeksi Keiteleen kirkkoherra.
– Olen kuudennen polven körttiläinen, isänikin oli herännäispappi eli körttiläinen. Molemmat vanhempani olivat körttiseuduilta kotoisin, isä Pohjanmaalta ja äiti Savosta. Myös äidin puolelta olen noin kuudetta polvea körttisukua. Ensimmäisen oman Uuden testamentin sain kuuden vanhana, koko Raamatun muutamaa vuotta myöhemmin. Ja luin sen tunnollisesti läpi, Lehmuskoski kertoo.
Körttiläisyys on herätysliike evankelisluterilaisen kirkon sisällä. Lehmuskoski kuitenkin päätyi helluntaiseurakunnan saarnaajaksi, evankelisluterilaisen kirkon ulkopuolelle.
– Olen minä ollut vuoden verran evankelisluterilaisen kirkon pappinakin, Leppävirralla. Siellä asuimme Sorsakosken pappilassa, kirkon yläkerrassa, Lehmuskoski kertoo.
– Opiskeluaikana tulin henkilökohtaisesti uskoon. Lapsenusko minulla oli tietysti ollut pienestä pitäen. Uskoon tulon ajankohdan tiedän tarkasti; Jeesus tuli elämääni, kun sanoin ääneen, että haluan päästää Jeesukseen elämääni.
Lehmuskosken mukaan kaikki evankelisluterilaisen kirkon sisällä eivät siihen aikaan hyväksyneet ajatusta uskoon tulemisesta uudestisyntymisenä, piispoillakin oli erilaisia mielipiteitä ”lahkolaisuudesta”.
Juhana Lehmuskoski erosi papin virasta, ja perhe muutti Toivakkaan.
– Olin siellä puolisen vuotta töissä Stefanus-lähetyksessä. Toivakassa oli silloin hyvin vahva helluntaiseurakunta, lähes kymmenen prosenttia toivakkalaisista oli helluntailaisia. Saimme sieltä ystäviä, ja he pyysivät minua saarnaajaksi, Juhana Lehmuskoski kertoo.
– Se, että päädyimme helluntaiseurakuntaan, on kytköksissä nimenomaan Toivakassa asumiseen. Siellä uskovat olivat yhtä, ja jos oli uskovainen, kuului yleensä helluntaiseurakuntaan. Paikkakunnalle muuttaneet vapaakirkkolaisetkin liittyivät helluntaiseurakuntaan. Jos Toivakassa olisi ollut vahva vapaakirkko tai vaikkapa baptistiseurakunta, olisimme voineet liittyä siihen. Minulle helluntailaisuus oli ennestään tuttua, koska kolme isotätiäni kuului helluntaiseurakuntaan, Arjalle taas helluntailaisuus ei ollut ennestään tuttua.
Helluntailaisuudessa tärkeää on, että seurakunta on nimenomaan uskovien yhteisö. Kaste kuuluu uskoville eli kasteen voi ottaa uskoon tulon jälkeen. Armolahjat, eli esimerkiksi profetiat, tiedon sanat, sairaiden parantaminen ja kielillä puhuminen, kuuluvat helluntailaisuuteen.
– Nimi helluntailaisuus tulee nimenomaan armolahjoista. Helluntaina Pyhä Henki laskeutui ihmisten keskelle ja armolahjat alkoivat toimia. 1900-luvun alussa armolahjojen toimimista vieroksuttiin luterilaisessa kirkossa, mutta esimerkiksi me tutustuimme ensimmäisen kerran Pyhän Hengen tekoihin juuri luterilaisessa kirkossa. Armolahjat eivät ole sidottuja ihmisten tekemiin organisaatioihin, Lehmuskosket selvittävät.
– Martti Luther sanoi, että Raamattu on uskonelämän ja opin ainoa lähde. Raamatussa seurakunta syntyy, kun uskovaiset liittyvät yhteen ja uskovaiset kastetaan, myös armolahjat löytyvät Raamatusta.
Toivakan helluntaiseurakunnassa Juhana Lehmuskoski oli saarnaajana neljä vuotta, ja sen jälkeen hän oli kaksi vuotta Jyväskylän helluntaiseurakunnan saarnaajana.
– Sinä aikana löysimme Eskolan tilan Korpilahdelta. Se oli ollut kahdeksan vuotta autiona, lattiatkin olivat lahonneet. Remontoimme talon ja muutimme Korpilahdelle vuonna 1986. Kun lapsia tuli lisää, teimme taloon vielä laajennuksen, Lehmuskosket kertovat.
– Sitten olin raamatunkäännöstyössä tekemässä Raamattu kansalle -käännöstä kymmenisen vuotta. Jouko Neulanen oli Raamattu kansalle -käännöksessä puuhamiehenä. Hän halusi tarkempaa Raamatun käännöstä kuin kirkon käyttämä, jossa on käännetty enemmänkin ajatuksia kuin sanoja. Minä taas olin opiskellut teologisessa tiedekunnassa kreikkaa, joka on Uuden testamentin alkukieli, ja jatkoinkin vielä opintojani. Kreikan kieli oli alkanut kiinnostaa minua jo lapsena, kun isäni käytti saarnojensa valmisteluun kreikankielistä Uutta testamenttia ja opetti minulle siitä ensin kirjaimet, Juhana Lehmuskoski kertoo.
Raamatunkäännöstyön ohella Juhana Lehmuskoski työskenteli maatalouslomittajana.
– Raamatunkäännöstyöstä kyllä maksettiinkin, mutta aika vähän. Meillä oli Eskolassa itsellä eläimiä, ja kun minua pyydettiin maatalouslomittajaksi, lähdin siihen ja kiertelin sitten useita vuosia Korpilahden maatiloja. Yhden talven asuimme Nurmijärvellä, kun opiskelin kreikkaa Helsingin yliopistossa, ja tein sielläkin opintojen ja raamatunkäännöstyön ohella maatalouslomittajan töitä, Lehmuskoski kertoo ja sanoo toimineensa myös Taloustutkimuksen tutkimushaastattelijana.
– Kynttiläpajan perustimme vuonna 1991 Eskolan navettaan, kun eläimet oli laitettu pois. Se oli enemmän Arjan juttu, mutta kyllä minä siinäkin olin mukana.
Kun raamatunkäännöstyö loppui, Juhana Lehmuskoski toimi Jyväskylän helluntaiseurakunnassa saarnaajana.
– Meillä oli Korpilahdella oma rukouspiiri, jossa oli mukana myös muuramelaisia ja jämsäläisiä. Väki rupesi puhumaan, että pitäisi perustaa oma seurakunta, Lehmuskoski kertoo.
Länsi-Päijänteen helluntaiseurakunta perustettiin vuonna 2010, pitkä nimi lyhennettiin Länsi-Päijänteen seurakunnaksi. Juhana Lehmuskoski on ollut Länsi-Päijänteen seurakunnan saarnajana alusta lähtien, lisäksi hän on itsenäisten helluntaiseurakuntien yhdistyksen, Helluntaikansa ry:n, julkaiseman lehden Ristin Kansa päätoimittaja.
– Monena sitä on tullut oltua. Korona-aikana opettelin vielä uuden taidon, videoiden editoimisen. Kun emme voineet koronarajoitusten takia pitää kokouksia, rupesimme lataamaan puheita ja lauluja Youtubeen. Käytäntö on säilynyt, nyt Youtubeen ladataan lähinnä kokoustallenteita. Ja niitä katsellaan muuallakin kuin Suomessa, saimme juuri Unkarista kortin, Juhana Lehmuskoski kertoo.
Nykyisin Länsi-Päijänteen seurakunta pitää kokouksia Jyväskylässä ja Muuramessa.
– Meillä ei ole omia tiloja, kokoonnumme vuokratiloissa, joista maksamme tuntivuokraa. Pääsääntöisesti olemme joka toinen sunnuntai Jyväskylässä Sepänkeskuksessa Kyllikinkadulla ja joka toinen sunnuntai Muuramen työväentalolla. Lisäksi pidämme joskus kodeissa raamattupiiriä. Kuorotoiminta on mittavassa osassa seurakunnan toimintaa, jonkin verran meillä on hävikkiruoan jakoa, Lehmuskosket kertovat.
Tiina Lamminaho
22.04.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Ei tämä mikään kultakaivos ole, mutta olemme halunneet pitää talon kylällä kokoontumispaikkana. Nyt alamme kaikki olla niin vanhoja, että tarvitsisimme nuorempia mukaan, tai sitten vaihtoehtoina voisivat olla talon vuokraaminen tai myyminen, Juhani Ahvenus kertoi Suojakallion maaseutuseuran vuosikokouksen aluksi. Paikalle oli kutsuttu eteläisten kylien väkeä keskustelemaan Suojakallion tulevaisuudesta.
Suojakallion maaseutuseura, aiemmalta nimeltään Saakosken maamiesseura, omistaa Suojakallion, vuokraa sitä erilaisiin tapahtumiin ja juhliin sekä järjestää siellä tansseja. Myös talon yläkerran asunto on vuokralla, asukas toimii samalla talonmiehenä.
– Ulkopuolisia vuokraajia on ollut ihan hyvin, täällä pidetään muun muassa useita tiekokouksia ja muitakin kokouksia sekä erilaisia juhlia. Vuokratuloilla ei kuitenkaan saa katettua kokonaan talon ylläpitokuluja. Tansseja olemme järjestäneet edelleen, nyt koronan jälkeen vähän harvemmin kuin ennen, Suojakallion maaseutuseuran puheenjohtaja Ritva Ahvenus kertoo.
– Rahaa kuluu lämmittämiseen, keittiössä ja vessoissa pitää olla talvella lämpö päällä koko ajan, etteivät vesijohdot jäädy, ja se vie sähköä. Salia lämmitämme silloin, kun siellä on joku tilaisuus, salissa on öljylämmitin ja ilmalämpöpumppu, ravintolatilassa pönttöuuni.
Viime vuonna talon menot olivat noin 8400 euroa ja tulot noin 9300 euroa, menoja tulee lämmitys- ja muiden ylläpitokulujen sekä kiinteistöveron lisäksi tanssien järjestämisestä.
– Viime vuonna päästiin poikkeuksellisesti plussalle, mutta viime vuonna ei ostettu lämmitysöljyä eikä halkoja, Matti Iistamo kertoo.
– Vuokran pitäisi olla sellainen, että tappiota ei tulisi, mutta toisaalta sellainen, että olisi vuokraajia. Taloa ei voida pitää, jos se ei ole kannattavaa, ei kukaan kovin pitkään omasta pussistaan rupea menoja maksamaan, Juhani Ahvenus totesi.
Keskustelemaan saapuneet kyläläiset olivat yksimielisiä siitä, että Suojakallio on tärkeä Korpilahden eteläisille kylille.
– Täällähän toimii kolme kyläseuraa eli Saakosken, Horkan ja APS-kylien kyläseurat, sekä lisäksi useampi metsästysseura. Kyläseurojen kesken olemme jo pitkään harjoitelleet yhteistyötä muun muassa Maalaismarkkinoiden järjestämisen yhteydessä. Olemme myös nähneet Suojakallion tilojen tarpeellisuuden, Sirkku Mennala Horkan kyläyhdistyksestä totesi.
– Uskoisin, että parasta olisi jatkaa nykyiseltä pohjalta ja saada vain lisää väkeä maaseutuseuraan. Jos lähdettäisiin yhdistämään seuroja, voisi tulla äkkiä eriäviä mielipiteitä, mutta kun maaseutuseuraan liittyisi lisää väkeä, saataisiin lisää talkoolaisia, jotka jaksaisivat pyörittää toimintaa. Ja perinnekin säilyisi, Jarno Siltala sanoi ja totesi, että kun maaseutuseurassa olisi jäseniä eri yhdistyksistä, he näkisivät myös Suojakallion ylläpitoon kuuluvan rahaliikenteen ja ymmärtäisivät, että tiloista täytyy maksaa käypä vuokra.
Keskustelussa sivuttiin myös Suojakallion tilojen markkinointia ja esitettiin ajatuksia vuokrata tiloja kokonaispakettina pitopalvelun kanssa.
Keskustelutilaisuuden päätteeksi Suojakallion maaseutuseura saikin jo uusia jäseniä. Suojakallion kohtalosta on tarkoitus päättää maaseutuseuran syyskokouksessa syyskuun puolivälissä.
Suojakallio on rakennettu alun perin suojeluskunnan taloksi vuonna 1937. Saakosken kyläkirjan ”Luonnonihana paikka valtamaantien varrella” mukaan on arveltu, ettei kylien yhteisen ponnistuksen takana ollut niinkään suojeluskunta-aate, vaan tarve saada kokoontumispaikka. Kun suojeluskunnat sotien jälkeen lakkautettiin, Saakosken maamiesseura osti Suojakallion.
– Tämä oli vuokrattuna Saakosken Urheilijoille ja silloin täällä oli paljon toimintaa. Kun urheiluseuran toiminta lopahti ja vuokrasopimus umpeutui, puutavara-autot pitivät pihaa lastauspaikkana. Ja kun talossa ei asunut ketään, täällä kävi luvattomia kulkijoita, Juhani Ahvenus kertoo.
– Sitten joskus 1960 – 70 -lukujen vaihteessa maamiesseura piti kokouksen, jossa päätettiin kunnostaa talo. Keräsimme jäsenlainaa tuhat markkaa jäseneltä ja lisäksi otimme pankkilainaa ja laitoimme talon kuntoon.
Nyt Suojakalliolla ei Juhani Ahvenuksen ja Matti Iistamon mukaan ole isoja akuutteja remonttitarpeita.
– Ikkunanpokat pitäisi uusi, ikkunoista vetää ja pokat ovat alkaneet lahota, Iistamo kertoo.
– Suurimmat investoinnit on tehty, sali on laitettu kuntoon, samoin ravintola ja keittiö, ja vesijohto ja viemäri täällä on, Ahvenus sanoo.
– Ulko-ovi saisi käydä tiuhemmin, eli tervetuloa vaan kaikki tansseihin. Voi tulla vaikka kuuntelemaan vain musiikkia, Iistamo toteaa.
Tiina Lamminaho
