07.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
ELY-keskuksen viime talvena käynnistämä uuden tiesuunnitelman laatiminen ysitielle on vienyt Pekka Ahoselta yöunia ja suunnitelma roikkuu miehen mielen yllä mustana pilvenä. Viimeisimmän version mukana Ahosen talon tontista Lautakontieltä lohkeaisi suuri palanen rinnakkaistien alta ja talo jäisi miehen sanojen mukaan ”monttuun”. Tiesuunnitelmaa tehdään ysitien ohituskaistojen parantamiseksi Patalahden ja Lahdenvuoren välillä.
Suunnittelualueella on neljä olemassa olevaa ohituskaistaa, missä ei ole keskikaidetta ja ohituskaistojen kohdilla on myös suoria yksityistieliittymiä. Kaksi ohituskaistaa sijaitsevat lähellä Korpilahden kirkonkylää eli Painaa ja Lahdenvuori. Lautakontie muuttuisi yksityistiestä maantieksi ja rinnakkaistieksi.
-Rinnakkaistie tulisi kulkemaan talon vierestä. Hehtaarin tontti pienenisi 3500 neliöön ja talo jää entistä enemmän monttuun, kun viereen tulisi kaksikaistainen, asfaltoitu maantie, Ahonen kertoo.
Talon ja tontin lunastaminen valtiolle on Ahosen mukaan yksi vaihtoehto. Tilanne harmittaa Ahosta erityisesti siksi, että talolaina tuli maksetuksi viime keväänä.
-Vihdoin pystyisi elämään vähän helpommin, kun ei tarvitse niin rahan perässä juosta ja lainoja maksaa. Sitten soittaa Destialta mies ja sanoo soittavansa vähän ikävällä asialla, että talosi pitää pakkolunastaa tiehankkeen alta.
Ahonen sanoo, että tiesuunnitelma on muuttunut matkalla ja suunnittelu on johtanut siihen, että Ahosen koti ja sepän yrityksen tilat ovat vaarassa.
Ahonen epäilee, etteivät ihmiset täysin ymmärrä, miten paljon tieremontti tulee muuttamaan maisemaa esimerkiksi Reiviläntien tienoilla.
Tiesuunnitelma on tulossa nähtäväksi todennäköisesti kuluvan vuoden aikana. Kun suunnitelma hyväksytään, suunnitelma on voimassa neljä vuotta. Hankkeelle ei ole vielä tiedossa rahoitusta.
-Minulle on kerrottu, että suunnitelma voidaan uusia kaksi kertaa. Eli siihen kuluisi aikaa yhteensä 12 vuotta, Ahonen laskee.
Ahoselle on myös kerrottu, ettei talon korvaussummasta ole vielä mitään arviota, vaan se määräytyy lunastusajankohdan markkinahinnan mukaan. Lunastuksia voidaan tehdä vasta siinä vaiheessa, kun tiehankkeelle myönnetään toteutusrahoitus.
Ahosta mietityttää, mistä hän pystyisi löytämään uuden paikan, jossa voisi sepän ammattiaan harjoittaa.
-Tämän tavaramäärän ja toiminnan siirtäminen vaatii aikaa. Voi olla vuodenkin projekti. Muutto ei käy ihan käden käänteessä.
Ahonen kertoo, että koko kesä meni pilalle asioita miettiessä.
Tiesuunnitelmia laativa Destia on Ahosen mukaan suhtautunut periaatteessa myönteisesti hänen tekemiinsä ehdotuksiin ja yhteydenottoihin.
-Kyllä siellä kuunnellaan, mutta mitkään tekemäni ehdotukset eivät ole käyneet. Ovat kuulemma liian kalliita.
Maarit Nurminen
03.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Veera Säynätmäki ja Teemu Turunen ostivat Tikkalassa sijaitsevan Syvälahden eli Humperin talon viime vuoden elokuussa. Nyt vanhaa kunnioittaen tehty remontti alkaa olla valmis, uuteen kotiinsa pariskunta muutti Manu-kissan kanssa lokakuun loppupuolella.
– Etsimme nimenomaan vanhaa taloa. Vanhoissa taloissa on aivan omanlaisensa henki ja tunnelma, ja kun me molemmat olemme kasvaneet vanhassa talossa, tuntui vanha talo luonnolliselta valinnalta, Veera Säynätmäki ja Teemu Turunen kertovat.
Humperin talo on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1918.
– Siitä meillä ei ole tietoa, koska talo on alun perin rakennettu. Emme ole vielä kovin paljon ehtineet perehtyä talon historiaan, mutta se kyllä kiinnostaa. Vanhemmat kyläläiset osaavat varmaan kertoa siitä lisää, pariskunta toteaa.
– Sen verran meillä on tietoa, että tämä on ollut Viljasjärven torppa. Tähän tuli isäntä ja emäntä Ohelasta ja Viljasjärveltä, mutta en muista, kumpi tuli kummasta talosta. Humperin taloksi tätä on kutsuttu, koska tässä on asunut ihmisiä, joiden sukunimi oli Humberg, ainakin Onni ja Saara Humberg. Talon viimeinen vakituinen asukas oli Saara Humberg, hänen kuolemansa jälkeen talo oli muutaman vuoden kesäpaikkana. Saara Humbergin ja hänen kanansa minä muistankin lapsuudestani, melkein Humperin naapurista Ohelasta kotoisin oleva Veera Säynätmäki kertoo.
Säynätmäki ja Turunen remontoivat talon perusteellisesti.
– Remontti alkoi purkutöillä. Kävimme talossa kaiken läpi, ainoastaan hirsirunkoon emme koskeneet. Myös tuvan iso uuni on alkuperäinen, mutta sekin on muurattu uudelleen sisältä, samalla teimme uuden piipun. Ja uusi katto taloon tehtiin myös, pariskunta kertoo.
– Alun perin talo oli noin 80 neliön kokoinen. Me teimme kylmän eteisen paikalle laajennusosan, jossa on vessa ja eteistilat ja josta saa tehtyä portaat yläkertaan. Yläkertakin on tarkoitus ottaa asumiskäyttöön, huilaamme hetken ja jatkamme remonttia sitten.
Taloon tuli sähkö, mutta ei vettä.
– Eli me teimme tähän talon historian ensimmäisen sisävessan. Saara oli kyllä sitkeä, kun hän asui tässä yhdeksänkymppiseksi kantoveden varassa, Veera Säynätmäki toteaa.
Remontti sujui Säynätmäen ja Turusen mukaan hyvin.
– Ensimmäiset puoli vuotta purimme vanhaa, otimme muun muassa lattiat auki. Kesään asti teimme itse talkooväen kanssa, kesäkuussa tulivat timpurit avuksi. Muutimme toukokuussa Muuramesta tänne, asuimme ensin rantasaunassa. Remontti sujui yllättävänkin mutkattomasti. Yleinen mielipide taitaa olla sellainen, että vanhan remontoiminen olisi rankkaa ja raskasta, mutta tämä sujui hyvin. Mitään yllätyksiäkään ei tullut vastaan. Tämä oli mukava projekti, ja oli mahtavaa, että ammattimiehet löytyivät omalta kylältä. Samoin rakennustarvikkeita sai omalta kylältä, Mehtosen kaupan kautta.
Remontissa Säynätmäki ja Turunen ovat halunneet säilyttää vanhan talon tunnelman. Esimerkiksi tuvassa sekä seinät että sisäkatto ovat vanhaa.
– Etenkin tupa on jätetty vanhaan asuunsa, myös kamarin tapeteiksi on valittu vanhan talon tunnelmaan sopivaa paperitapettia. Nyt remontin jälkeen päästään parhaimpaan osuuteen eli sisustamiseen, jota myös tehdään vanhaa kunnioittaen, Veera Säynätmäki toteaa.
Talon pihapiirissä on rantasaunan lisäksi vanha navetta ja vanhoja aittoja, piha-aitan hirrestä on löytynyt 1880-luvulta oleva vuosiluku.
Maallemuutto oli Säynätmäelle ja Turuselle itsestään selvä valinta.
– Olemme maalta kotoisin, ja Tikkala on sijainniltaan hyvä paikka. Täältä on helppo kulkea töihin, ja täälläkin on palveluita. Esimerkiksi Mehtosen kauppa ja harrastusmahdollisuudet mahdollistavat sen, ettei aina tarvitse lähteä kaupunkiin saakka, Säynätmäki ja Turunen kertovat.
– Minä olen tykännyt Tikkalasta aina. Halusin käydä välillä muualla, katsomassa muuta maailmaa, ja asuin viitisen vuotta Tampereella. Piti käydä toteamassa, että kaupunkielämä ei ole minua varten, Veera Säynätmäki toteaa.
– Tässä paikassa on kaikki, järvenrantakin. Muistan, että olen käynyt täällä lapsena ja olen aina ihastellut tätä paikkaa, en vain tiennyt, että olen täällä joskus itse emäntänä, Veera Säynätmäki sanoo ja toteaa, että talossa on ollut aiemminkin Veera-niminen emäntä.
Tiina Lamminaho
31.12.2024 | Korpilahti
On elokuinen perjantai-ilta Päijänteen kansallispuistossa. Päivä on ollut lämmin, aurinko laskee. Aallot loiskavat hiekkarantaan, muuten on hiljaista. Tuulen vire käy läpi teltan ja tuo tullessaan kuivan mäntykankaan tuoksun. Koira tuhisee keskellämme. Olo on kylläinen ystävien kanssa jaetun nuotioillallisen jälkeen. Telttasaunan ja iltauinnin jälkeinen raukeus hiipii jäseniin. Oma tuttu retkipatja tuntuu täydelliseltä ja makuupussi on vain peittona. Täydellinen hetki ummistaa silmät ja nukahtaa.
Metsä on ollut itselleni tärkeä ympäristö niin kauan kuin muistan. Pienenä tyttönä siellä leikittiin, rakennettiin koteja ja majoja, oltiin Charlien enkeleitä ja seikkailtiin. Teinivuosina istuttiin ihastuksen kanssa kaatuneella puunrungolla tai tavattiin pienen polun päässä. Olin mukana partiotoiminnassa, Sulkavan Linnavuoren Tähyilijöissä.
Parikymppisenä sienestin, jos ei nyt muuta asiaa metsään noina vuosina ollut. Perheessä on ollut koira jo useamman vuosikymmenen ajan ja karvakavereiden kanssa on samoiltu maita ja mantuja, marjastettu ja sienestetty. Päiväretkiä lähimpään kansallispuistoon Leivonmäelle on kertynyt lukemattomia kertoja kaikkina vuodenaikoina.
Voisi sanoa, että koronavuodet tekivät minusta ja puolisostani retkeilijöitä, kuten niin monista muistakin suomalaisista. Kesällä vuonna 2022 tauti saavutti meidänkin huushollin ja ajankuluksi katselimme erinäisiä retkeilyvideoita YouTubesta. Viikon videomaratonin jälkeen päätimme hankkia asianmukaiset varusteet, jotta päiväretket voisivat laajentua yön yli.
Samaisen vuoden loppupuolella hankimme teltan, ilmatäytteiset makuualustat ja makuupussit kolmen vuoden ajan käyttöön, muutaman retkikattilan ja kaasupolttimen. Kevään hankintalistalle jäi vielä toinen rinkka; minulla sellainen oli entuudestaan. Edessä oli talvi ja pitkä odotus ennen ensimmäistä yön yli retkeä. Sitten saimme ystävän kanssa idean; vietetäänkö uusi vuosi Kiviönniemessä? Ystäväperheissä on kosolti kokemusta vaeltamisesta, retkeilystä ja eräilystä, joten tuumasta toimeen. Kuuden hengen porukalla vietimme uuttavuotta puolijoukkueteltassa yöpyen. Rohkeimmat kävivät telttasaunasta avannossa. Kokeneet kulkijat kertoivat kokemuksistaan ja olisin voinut kuunnella heidän tarinoitaan tuntikausia. Yöllä istuin pitkän pätkän kipinämikkona; ainoita ääniä olivat makuupussien kahina, puiden hentoinen rätinä ja tuulen suhina männyissä.
Vihdoin kevät eteni niin, että edessä oli ensimmäinen telttaretki yön yli. Huhtikuussa, keväällä 2023 suuntasimme Leivonmäen kansallispuistoon, joka oli entuudestaan tuttu ja mistä pääsisimme nopeasti pois, jos kaikki ei sujuisikaan suunnitellusti. Juhlistimme ensimmäistä yön yli retkeä flank steak-pihveillä, valkosipuliperunoilla ja lämpimällä leipäjuustolla kera lakkahillon. Kaikki sujui suurin piirtein mallikkaasti, mutta nukkumatti ei telttaamme löytänyt. Kun seuraavana päivänä saavuimme kotiin ja saimme tavarat purettua, nukahdin sohvalle saman tien useammaksi tunniksi. Ennen nukahtamista ehdin ajatella, että mitähän tästä harrastuksesta oikein tulee, jos kaikki telttayöt ovat samanlaisia.
Saman kevään mittaan kävi selväksi, etten pystyisi jatkamaan tanssiharrastusta. Vuosia aikaisemmin vammautunut polvi kiukutteli toden teolla. Päätös harrastuksen ja suoranaisen elämäntavan lopettamisesta oli vaikea, mutta onneksi retkeily ja luonto tulivat tilalle vastapainoksi työlle. Vaikutti siltä, että polvi kestää kävelyn rinkka selässä. Innostus kasvoi.
Pian edessä oli talvi ja mielessä haikeus. Montako kuukautta on taas odotettava ulkoilmaelämää ja telttaöitä?
Nälkä kasvaa syödessä ja niin on käynyt myös retkeilyharrastuksen kanssa. Joulun tienoilla mies päätti, että tänä vuonna joululahjarahat käytetään kotateltan ja kamiinan hankkimiseen. Retkelle on päästävä myös maan ollessa valkoinen. Ensimmäisen kotatelttayön vietimme pikkupakkasessa Kiviönniemessä jälleen sillä periaatteella, että kotiin pääsee helposti. Yö sujui levottomasti nukkuen, mutta palella ei tarvinnut, vaikka kotateltassa viileneekin heti, kun kamiinan lämpö hiipuu. Seuraavana aamuna oli vielä pimeää, kun keitimme kahvit ja lämmitimme ruisleivät nuotiolla. Nouseva aurinko punasi tammikuista taivaanrantaa; kahvi sekä leipä maistuivat taivaallisilta.
Olemme tähän mennessä vierailleet 14 kansallispuistossa; tänä vuonna uusia tuttavuuksia on tullut kuusi. Olemme yöpyneet teltassa joka kuukausi helmikuuta ja syyskuuta lukuun ottamatta. Alkuvuonna oli liian kylmä erityisesti koiralle. Syyskuussa oli tarkoitus suunnata kolmen yön pienelle vaellukselle, mutta sairastuimme koronaan.
Uusin retkeilyhaaveemme ovat lyhyet talvivaellukset, mutta se vaatii vielä varusteiden hankkimista. Suunnitelmissa on rahojen säästäminen metsäsuksiin ja toiseen ahkioon. Sitten alkaisi varustevarasto olla sellainen, jotta retkeily onnistuu ympäri vuoden kaikenlaisissa olosuhteissa. Rahaa retkeilyvarusteisiin on mennyt, mutta huolellisella huollolla ja hoidolla tavarat ovat pitkäikäisiä.
Retkien ja reissujen suunnittelu on hauskaa ja oleellinen osa harrastusta; seuraavan suunnittelu alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun olemme palaamassa edelliseltä kotiin. Tänä vuonna olen perehtynyt myös retkiruokien kuivaamiseen, mikä on tuonut harrastukseen oman lisänsä. Kasvikuivurissa ovat jauhelihan lisäksi kuivuneet erilaiset pavut, kesäkurpitsa, tomaatti, kasvissuikaleet, tomaattipohjaiset kastikkeet ja jopa fetajuusto. Kuumassa vedessä ne ennallistuvat maistuvaksi retkiruuaksi. Pidemmillä reissuilla, joita meillä tosin on vielä ollut vähän, ruokien kuivaaminen vähentää rinkan painoa merkittävästi. Pussillinen suikalekasviksia tai 400 grammaa jauhelihaa sujahtavat pienen pieneen minigrip-pussiin.
Retkeilyssä oli ja on edelleen monia sellaisia taitoja ja haasteita, jotka tarjoavat mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Yksi näistä taidoista on suunnistaminen ja kartan lukeminen; ne olivat joskus nuorena partiolaisena jotenkin hallussa, mutta taidot ovat päässeet vuosikymmenten käyttämättömyydestä ruostumaan.
Retkeilyharrastus on syventänyt luontosuhdetta. Olen naureskellut, että elämässäni Suomen Tanssiurheiluliitto vaihtui Suomen Luonnonsuojeluliittoon, jonka jäseneksi liityin tänä vuonna. Vaikka asumme hiljaisessa ympäristössä Korpilahden kirkonkylällä ja käymme ahkerasti metsässä arjessakin, luontoon lähteminen elämään tarvittavat varusteet mukanamme on kuitenkin ihan oma juttunsa. Hiljaisuus ja rauha, luonnon tarkkailu, selkeästi erottuvat ja moninaiset lintujen äänet, eri vuodenaikojen tuoksut. Niihin kaikkiin keskittyy uudella tavalla mitä enemmän aikaa luonnossa viettää.
Entäs ne telttayöt? Vaikka ensimmäisillä kerroilla unet jäivät todella huonoiksi, olemme kuluneen vuoden aikana tottuneet yöpymään teltassa. Siihenkään ei opi, ellei sitä tee. Tältä kesältä on painunut mieleen esimerkiksi yö Koloveden kansallispuistossa. Siellä tein ennätyksen teltassa nukahtamisen nopeudessa. Kolmen aikaan aamuyöllä olin hetken hereillä ja kävin ulkona ihastelemassa kirkasta, elokuista tähtitaivasta. Seisoin pimeydessä, hetken linnunradan laidalla.
Maarit Nurminen
Retkeilykavereina ovat aviopuoliso Jyrki
ja labradorinnoutaja Urho
11.12.2024 | Alueelta, Kiinnitetty, Korpilahti
-Titteli tuntuu hienolta ja upealta, Ylä-Muuratjärviseuran puheenjohtaja Helena Mieskolainen sanoo.
Hän toteaa valinnan olevan tunnustus ja arvostuksen osoitus koko kyläyhteisölle ja aktiivisille kylätoimijoille.
-Juuri tässä Ilmarisen Seijan kanssa puhuttiin, miten tärkeää toiminta on meille eläkkeellä oleville. Kylällä viihtyy, kun on tekemistä ja toimintaa. Kyläseurassa teemme työtä omaksi iloksi ja toisten viihtyvyydeksi.
Vuoden Kylä -arvonimi myönnetään Keski-Suomessa nyt 29. kerran. Päätöksen vuoden kylästä teki maakunnallinen kyläyhdistys Keski-Suomen Kylät ry maakunnan maaseututoimijoista koostuvan raadin esityön pohjalta.
Keski-Suomen kylät ry:n tiedotteessa todetaan, että Vuoden Kylä 2025 Ylä-Muuratjärvi on kokoaan suurempi kylä, sillä se on saanut toimintaan mukaan väkeä myös muilta kyliltä, ja kauempaakin. Raati arvosti sitä, että vapaaehtoinen toiminta on kylällä ollut erittäin aktiivista. Toiminnasta heijastuu innostuneisuus ja positiivinen henki. Kyläyhteisössä on selvä yhteinen tavoite; kylän kehittäminen niin, että kylällä viihdytään ja että saataisiin kylälle uusia asukkaita.
-Kylällä toimii Korpilahden pohjoisten kylien talvilämmin kaikille avoin kylätalo, jossa onkin toimintaa päivittäin ja todellakin vauvasta vaariin. Raatia ilahdutti laaja-alaisuus ja se, että nuoret ja lapset ovat vahvasti toiminnassa mukana. Ikäihmiset kokoontuvat säännöllisesti Virtapiirissä, ja seuraavat ikäihmisten yliopiston luentoja kylätalolta käsin. Aikuisille on tarjolla jumppaa, patikkaretkiä ja lentopalloa joko kylätalon pihalla tai naapurikylän koululla. Ja tietysti talkoita, siinä missä nuorille ja lapsillekin. Kylätalo lämpiääkin talkoolämmitysringin avulla; päivät on jaettu tietylle talkoolaiselle ja ringissä on mukana pari ylimääräistä apuria, jos kutsu käy, raadin terveiset kuuluvat.
Kyläseura seuraa aikaansa, ottaa koppia hankkeista ja tarttuu kaikkeen sitä ja asukkaita hyödyttävään; koulutuksiin, hankkeisiin, rahoitusmahdollisuuksiin. Kylätalo on remontoitu Kotiseutuyhdistyksen ja Leaderin tuella sähköttömäksi ja siitä edelleen Pavakiksi, eli paikalliseksi valmiuskeskukseksi. Asian vauhdittamiseksi on haettu hanke Leader JyväsRiiheltä, perustettu ensin naapuriapuryhmä ja sitten VAPEPA-ryhmä, joka toimii pohjoisten kylien yhteisenä. Turvallisuussuunnitelma on tekeillä, ja muutenkin toiminnassa katsotaan tulevaisuuteen.
Maaseutuasumista Ylä-Muuratjärvi edistää vuokraamalla kahta asuntoa kylätalolla, ja on ja on ollut mukana maaseutuasumista edistävissä hankkeissa. Kyläseura ylläpitää myös Patajärven uimapaikkaa sekä Särkijärven laavua.
Palvelujakin kylällä on. Kyytirinki toimii, pizzalauantaina saa kylilläkin tilattua ruokaa kotiin ja Patajärvellä voi vuokrata soutuvenettä. Nuoria työllistetään joka kesä 2-3 henkeä kylän tapahtumiin ja kylätalon ylläpitoon.
-Valintaraadilla oli vaikea valita vuoden kylää, sillä kaikki kolme finalistia ovat upeita kyliä omalla tavallaan. Niinpä raati palkitsee kunniamaininnalla uudenlaisen kylätoiminnan Lievestuoreen Laukaasta ja uuden kylätalon rakentaneen Sirkkamäen Konnevedeltä.
Helena Mieskolainen kertoo, että tunnustusta juhlitaan kylällä täytekakkukahveilla tammikuussa. Ensi lauantaina kyläläisille on tarjolla joulupuuroa kylätalolla.
Ylä-Muuratjärvi on valittu Keski-Suomen vuoden kyläksi myös vuonna 2007.
05.12.2024 | Alueelta, Kiinnitetty, Korpilahti, Tilaajille
Eero Abbeysta piti tulla koripalloammattilainen, mutta loukkaantumiset estivät pääsyn aivan huipulle. Nyt 27-vuotias Eero Abbey pelaa työkseen pokeria.
– Minun piti lähteä lukion jälkeen Yhdysvaltoihin yliopistoon pelaamaan koripalloa, samalla olisin saanut sieltä koulutuksen. Se suunnitelma kaatui, kun loukkasin polveni, Abbey kertoo.
– En tiennyt yhtään, mitä haluaisin tehdä koripallon ulkopuolella. Olin töissä vajaan vuoden verran, kuntoutin polveani ja pelasin pokeria. Pokerin pelaamisen olin aloittanut lukioaikoina, pelasimme lukiokavereitten kanssa pienillä panoksilla. Televisiosta olin nähnyt pokeria pienenä, kun olin sukulaisten luona Yhdysvalloissa. Tajusin jo silloin, että se on strategiapeli, ja minusta se oli tosi siistin näköistä.
Aika pian Eero Abbey tajusi, että pokerilla voi tienata.
– Jäin pois töistä, ja sain enemmän aikaa polveni kuntouttamiselle ja koripallolle. Totesin, että olen paljon onnellisempi, kun tienaan elantoni pokerista, vaikka tienaisinkin paljon vähemmän kuin palkkatyössä, Abbey kertoo.
– Kolmisen vuotta menin koripallo edellä ja tienasin elantoa pokerilla. Sitten loukkaantumisia tuli sen verran, etten olisi välttämättä päässyt ihan huipulle koripallossa. Koripallo vähän jäi, lopullisesti sitten, kun meille oli tulossa perheenlisäystä. Halusin olla kotona ja kasvattaa tytärtämme. Hän on nyt kaksi ja puoli -vuotias.
Eero Abbey pelaa pokeria etupäässä netissä.
– 99 prosenttia peleistä on netissä. Live-reissuja olisi mukava käydä enemmänkin, mutta toisaalta olen itse enemmän nettipelaaja, enkä halua olla pitkiä aikoja, enkä usein, poissa perheen luota. Se voi mahdollisesti muuttua, kun tyttö kasvaa ja puolisolla on helpompi olla yksin kotona hänen kanssaan, Abbey sanoo ja kertoo käyvänsä neljästä kuuteen kertaan vuodessa viikon tai kahden viikon reissuilla, joissa pelataan liveturnaussarjoja.
– Suomessa ei oikein enää ole livepelejä, yleensä käyn Tallinnassa. Tallinnan turnauksiin kokoontuvat Suomen pokeriammattilaiset, siellä on kiva nähdä kollegoita. Olen käynyt pelaamassa myös Prahassa ja Amsterdamissa.
Abbeyn tietojen mukaan Suomessa ammatikseen pokeria pelaa noin 50 – 100 henkeä, ehkä enemmänkin.
– Aika paljon täytyy pelata, että tästä saa toimeentulon. Tulot vaihtelevat tosi paljon, Abbey toteaa.
– Pelatessa voi tehdä kaiken oikein, olla parempi kuin muut ja pelata täydellisesti, mutta silti hävitä pitkiä aikoja. Olen itse tosi kilpailuhenkinen, alussa minulle oli henkisesti raastavaa, kun voitto ja häviäminen ei ollut pelkästään itsestä kiinni. Se on myös kasvattanut minua, Abbey sanoo.
Abbeyn mukaan yksittäisen turnauksen voi voittaa kuka tahansa, mutta tuuri ei kuitenkaan ratkaise, kun pelataan paljon.
– Voi käydä hyvä tai huono tuuri, mutta ei tämä ole uhkapeliä samalla tavalla kuin esimerkiksi kauppojen rahapelikoneet. Olen opetellut peliä, ja tässä pelataan ihminen ihmistä vastaan. Kyse on omasta osaamisesta verrattuna muiden pelaajien osaamiseen, Abbey sanoo ja kertoo itse opiskelevansa peliä paljon ja keskustelevansa muiden ammatikseen pelaavien kanssa.
– Tässä lajissa on tosi haastavaa mitata, kuinka hyvä tai huono on, koska tuurilla on aina vaikutusta, Abbey toteaa ja sanoo kassanhallinnan olevan pelissä erittäin tärkeää.
– Pitää miettiä, kuinka paljon on valmis riskeeraamaan. Jos häviää liikaa, ei pysty ottamaan osaa peleihin, joista voisi voittaa suurempia summia. Pitää ymmärtää se, että voi myös hävitä. Persoonana en ole itse koskaan tykännyt uhkapelaamisesta.
Kun Eero Abbey alkoi pelata pokeria työkseen, hänen vanhempansa tukivat häntä.
– Totta kai he olivat vähän huolestuneita, ja miettivät, voiko tällä tienata elantonsa, mutta molemmat tukivat minua tosi paljon. Suvusta tuli kyllä vähän erilaisiakin reaktioita, oltiin sitä mieltä, että joku koulutus pitää hankkia. Mutta kun sukulaiset näkivät, että pystyn elättämään tällä itseni ja perheeni, he alkoivat ymmärtää valintaani, Abbey sanoo.
– En ole ajatellut ikinä, että pokeri olisi minun elämäntyöni. Toivottavasti löytäisin vielä jotain enemmän yhteiskuntaa hyödyttävää tekemistä. Mutta nyt nautin pokerista, se on vaikea ja monimutkainen peli. En näe, että ihan hetkeen keksisin muuta, johon hurahtaisin näin pahasti ja josta nauttisin näin paljon. Joskus ehkä teen jotain koripallon tai musiikin parissa, mutta en ihan lähitulevaisuudessa.
Strategiapeleistä Eero Abbey kertoo pitäneensä aina. Pokeri on hänelle harrastus ja intohimo.
– En suosittele pokeriammattilaisuutta sellaisille, joilla ei ole intohimoa peliä kohtaan. Jos motiivina on tienata paljon rahaa, siihen löytyy todella paljon parempiakin keinoja. Minulle tämä on intohimo edelleen. Tämä on edelleen samanlaista kuin silloin, kun aloitin, summat vain ovat kasvaneet.
Tiina Lamminaho
05.12.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Kyllikki Vesteri on kirjoittanut puhtaaksi kotitilalla säilyneitä kirjeitä, joita on lähetetty sotavuosina. Pääosin kirjeet ovat hänen vanhempiensa toisilleen lähettämiä; isän Eino Vesterin kirjeet tulivat ”täältä jostakin”.
-Kirjeitä säilytettiin aluksi sellaisessa vanhassa käsilaukussa. Äitini sanoi, että näitä ei saa koskaan hävittää, Kyllikki Vesteri kertoo.
-Kirjeitä on yhteensä 116 kappaletta ja niitä on lähetty sekä talvi- että jatkosodasta. Isäni kirjeet olivat osoitettu äidilleni, Helville ja muulle kotiväelle. Kotona kirjeitä odotettiin ja postin kulku erityisesti rintamalta oli epätasaista.
Kirjeiden lisäksi Vesteristä löytyy kansiollinen sotavuosina otettuja kuvia.
-Tässä on kuva korsusta. Isäni lisäksi voin tunnistaa kuvasta johtaja Olli Routin ja kirjailija Jarl Louhijan. Kuvassa voisi olla myös opettaja Yrjö Saulio. Nämä nimet mainitsen siksi, että he pitivät yhteyttä aseveljinä sotien jälkeen. He kävivät muun muassa syntymäpäivillä kuten isäni juhlissa.
Täältä jostakin,
6.1.1940
Lähetän teille terveiset täältä tuliselta tantereelta. Kyllä täällä aika on mennyt nopeasti, keväisiä henkäyksiä luonnossa.
Meidän komppania on saanut pienen lepohetken taistelun lomassa. Kyllä tunnemmekin olevamme väsyksissä kun monta vuorokautta olemme olleet rumputulessa. Täällä vihollinen on jyllännyt kovalla voimalla, mutta ei ole saanut sanottavia aikaan.
Vaikka olemme tavallaan levossa, olen joutunut toimimaan lähettinä. Olen hiihtänyt suksilla, ajanut ratsulla esimiesteni käskyjä täyttäen. Tämä toiminta täällä on ripeää ja reipasta, vaikka täällä usein rakas koti tulee mieleen.
Minä olen koittanut tehdä parhaani siinä paikalla, mikä minulle on määrätty.
Olen myös iloinen siitä, että nautin esimiesteni luottamusta.
Olen myös iloinen, että olen saanut olla tähän asti terve, moni poika on joutunut sairastamaan. Olemme asuneet korsuissa, teltoissa ja joskus karjalaisissa mökkilöissä.
Siviiliväestö on täältä täydellisesti evakuoitu pois, ei ole ainoatakaan näkynyt. Naisia ei ole näkynyt, vain lottia muonitus- ja saniteettitehtävissä. Seuranpitoon ja tarinointiin ei ole ollut aikaa.
Kyllä tämä Karjalanmaa on saanut kovia kokea, ainaisena sotatantereena. Elämä on ollut uhanalaista täällä rajaseudulla, kun rajan takana vaanii tuo idän painajainen.
Toista on siellä Keski-Suomessa, missä on saatu elää rauhassa. Toivotaan, että tämä maa karistaa harteiltaan pahan sortajan kahleet ja seisoo ylväänä pystypäänä ja katsoo rohkeana tulevaisuuteen.
Täällä tulee mieleen koti, lämmin kotilies, kuinka pitkä on välimatka kotiin, tapahtukoon Herran tahto, että kodin nään.
Kun vaaralle altis on syntymämaa, meidän on seistävä valppaina isänmaan vartijoina. On lohdullista tietää, että koko maailma tukee Suomen sankarillista armeijaa.
Talvisodan tantereilta
Eino
Maarit Nurminen
