31.10.2023 | Korpilahti, Tilaajille
-Hiekkaniemen asukkaille metsä on aina ollut merkityksellinen, Anneli Kuusinen-Laukkala toteaa kotipaikastaan. Hiekkaniemi sijaitsee Patajärven rannalla; toisella puolella on Tikkalan kylä. Hiekkaniemessä on asuttu syrjässä alueen muusta asutuksesta, kun tiekin valmistui vasta 1960-luvun loppupuolella.
Anneli sanoo, ettei kodin pihapiirissä edelleen seisovan vanhan talon alkuperästä ole tarkkaa selvyyttä. Se tiedetään, että Annelin suku muutti tilalle liki 150 vuotta sitten. Vuonna 1874 tilalle saapui aikansa uusperhe, kun Anna o.s. Kock ja Tobias muuttivat Annan tyttärenpojan Oskarin kanssa Hiekkaniemeen. Pieni perhe muutti Hiekkaniemeen Parkkopohjan Vähämäestä ja otti yhteiseksi sukunimekseen Hiekkaniemi ajan tavan mukaisesti.
Anna ja Tobias eivät saaneet yhteisiä lapsia. Anna oli jo Hiekkaniemeen muuttaessaan melko iäkäs, viisissäkymmenissä. Tobias oli Annaa selvästi nuorempi. Anneli on pohtinut, että Anna ja Tobias halusivat Oskarin mukaansa ehkä siksi, että Oskarin äidillä oli muistakin lapsia.
-Tobias oli Oskarin kummi ja ehkä he halusivat Oskarille erilaisen elämän kuin mitä tämä olisi mahdollisesti Vähämäessä saanut.
Sekin tiedetään, etteivät Anna, Tobias ja Oskari olleet Hiekkaniemen tilan ensimmäiset asukkaat, vaan asutusta oli ollut jo paljon aikaisemmin alueella olleessa savupirtissä. Uusi päärakennuskin oli ollut luultavasti jo parikymmentä vuotta.
-Vuonna 1874 Hiekkaniemessä oli jo useampi hehtaari peltoa, sauna, riihi, navetta. Toisaalta vuoden 1840 kartassa ei näy, että täällä olisi ollut asutusta. Selityksiä asiaan olen kuullut kaksi. Toisen mukaan kartanpiirtäjien saapuessa heidät juotettiin hyvin ja niissä olosuhteissa saattoi kartta jäädä Patajärven tältä puolen vajavaiseksi. Tänne oli tien puuttuessa vaikea kulkea. Keski-Suomen museon edustaja taas esitti, että alueella on pidetty sotilaiden leirejä Venäjän vallan aikana. Jos tässä on sijainnut sotilastalo, sitä ei ole välttämättä haluttu karttoihin merkitä.
Patajärven Hiekkaniemen puoli oli hakkaamatonta valtion metsää 1800-luvun puolivälissä. Tikkalan kyläkirjassa olevassa, vuoden 1937 kartassa puhutaan valtionpuistosta. Anneli kertoo, että Anna oli Jämsän nimismiehen sukua, mikä mahdollisesti vaikutti siihen, että Anna perheineen lähetettiin Hiekkaniemeen vartioimaan valtion tiluksia. Tobiaksesta tuli metsänvartija.
Vuonna 1859 oli annettu julistus, että kruunun puistot on jaettava hoitoalueisiin ja ne puolestaan taas vartio-osuuksiin. Vartio-osuuksille asetettiin metsävahti. Metsänvartija saattoi valvonnan lisäksi toimia laillisten metsätöiden työnjohtajana.
-Anna oli tomera ihminen sekä luku- ja kirjoitustaitoinen. Luku- ja kirjoitustaito oli edellytys metsänvartijana toimimiselle. Luulen, että Anna toi sivistyksen Jämsästä tullessaan ensin Vähämäkeen ja sittemmin Hiekkaniemeen. Sen lisäksi, että valtion mailta saatettiin kaataa puuta luvattomasti kaskeamista varten, metsissä harrastettiin myös salametsästystä. Valvonnan lisäksi metsänvartija oli valtion virkamies, joka maksoi metsästäjille heidän saalistamistaan, tapporahan alaisista villieläimistä. Metsästäjät toivat nahat näytille ja saivat korvauksensa. Valtion metsistä myytiin tarvepuuta esimerkiksi rakentamista varten ja tätä kaupantekoa metsänvartijat hoitivat myös.
Tobias ehti olla metsänvartijana parikymmentä vuotta.
-Hän oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen ja hänen nimensä löytyy muun muassa Tikkalan koulun perustamisasiakirjoista. Hän oli myös Korpilahden köyhäinhoitolautakunnan jäsen.
Oskari kasvoi ja meni aikanaan naimisiin Petäjäveden suunnalta tulleen vaimon kanssa. Pariskunta jäi tilalle asumaan ja peri ammattinsa kasvatti-isältään kuin myös yhteiskunnallisen aktiivisuuden.
-Oskarin velipuoli Eevert tuli Vähämäestä Tikkalaan kouluun ja koulukortteeriin Hiekkaniemeen. Oskarin veljistä Eevertistä ja Otosta tuli myös metsänvartijoita. Otto muutti Kyyjärvelle.
Oskarin vanhin poika Kalle, joka oli syntynyt vuonna 1894, meni naimisiin Selma Mäkisen kanssa vuonna 1917. Tila siirtyi Kallen hoitoon ja Oskari siirtyi asumaan naapuriin, rakentamaansa puustelliin. Oskari myös avioitui uudelleen, kun ensimmäinen vaimo oli menehtynyt. Metsänvartijuus siirtyi Oskarin mukana ja Hiekkaniemestä tuli maanviljelystila.
Annelilla on tallessa Oskarin päiväkirjoja, joissa kuvataan tarkkaan talon raha-asioita.
-Siellä on merkintöjä Oskarin rakennuttaman Tikkalan osuuskaupan rakentamisvaiheista. Oskari ei ehtinyt nähdä kaupan avautumista, kun hän kuoli vuonna 1921. Naapuritila jäi Oskarin leskelle ja talo on edelleen saman suvun hallussa, Anneli kertoo.
Kalle oli Annelin pappa.
-Kun pappa halusi eläköityä, tila siirtyi äidilleni ja edelleen minun omistukseeni 2000-luvun alussa.
Anneli muistelee, kuinka pappa saattoi soutaa Patajärven yli Tikkalaan kolmekin kertaa päivässä uutisia kuulemaan kylän naisilta. Kalle-pappa haki postin ja kävi kauppa-asioilla soutureissuillaan.
-Oskarin aikana talossa oli puhelin, mutta Kalle antoi sen pois talon naisväen vastustelusta huolimatta. Siinä meni 50 vuotta ennen kuin puhelin tuli taloon takaisin.
Anneli on syntynyt ja asunut vuoden vanhaksi Hiekkaniemen vanhassa talossa.
-Talon toisessa päässä oli tupa ja toisessa päässä mummon ja papan tilat. Siellä he asuivat talon päässä kuolemaansa saakka. Me muutimme tähän uudempaan rakennukseen.
Anneli sanoo, että metsäympäristö on ollut suvun jäsenille olennaista aina.
-Mehtäläisiä ollaan oltu. Metsä on tarjonnut lisätoimeentuloa vuosikymmenien ajan. Oma isäni oli talvisaikaan metsäyhtiöillä töissä. Yhteiskunnallinen aktiivisuus on ollut toinen piirre, joka on suvussa kulkenut. Kallesta lähtien suvun jäseniä on ollut muun muassa Korpilahden Osuuspankin ja Säästöpankin hallinnossa mukana.
Annelin lapsuudessa talossa oli korkeintaan viisi lypsävää.
-Maito kuljetettiin järven yli Laukkalan maitolaituriin. Kouluun kuljettiin myös järven yli suksilla tai veneellä. Välillä jäihin pudottiinkin tai jouduttiin ongelmiin myrskyssä soutaessa. Kouluaikana muutin kirkonkylälle ja sen jälkeen tie vei opiskelemaan muualle.
Anneli muistelee myös isoisänsä sisarta, Ameriikan Hildaa.
-Hän matkasi Suomeen Montrealista aina laivalla. Olen käynyt hänen haudallaan siellä.
Annelin puolison, Tapani Laukkalan kotitalo on Patajärven toisella puolella.
-Täällä kylällä suvut ovat sekoittuneet pitkiä aikoja, mutta omat sukujuureni ovat olleet muualta. Laukkalan suvun kanssa meni 150 vuotta rinnakkaista eloa ilman avioliittoja, vaikka yhden kerran se oli jo melko lähellä ennen minua, Anneli nauraa.
Palataanpa vielä Hiekkaniemen talon ja tilan perustamisen mysteeriin, johon Anneli toivoo saavansa jonkinlaista selvyyttä.
-Alueella on asunut ja vaikuttanut henkilö, jota on kutsuttu Hiekka-herraksi. Hänen isänsä oli Tikkalan talon poikia ja avioitui Laukkalan talon tyttären kanssa. Hiekka-herra on jopa saattanut rakennuttaa Hiekkaniemen ensimmäisen talon. Hän siirtyi myöhemmin Vihtalahteen ja lopulta Kehälään loppuelämäkseen asumaan.
Hiekka-herra lempinimen alkuperääkin on arvuuteltu; oliko nimellä jotain tekemistä Hiekkaniemen tilan kanssa vai oliko mies kenties vähän suurielkeisempi persoona. Kysymyksiin saattaa olla luvassa vastauksia.
-Hiekka-herran sukulainen otti yhteyttä ja hän on tulossa ensi kesänä käymään. Hän on tutkinut Hiekka-herran sukua. Toivon saavani lisävalaistusta Hiekkaniemen historiaan.
Maarit Nurminen
30.10.2023 | Korpilahti, Tilaajille
– Tähän hurahtaa aivan täysin, toteaa Eeva-Liisa Ikonen kaarrokevillapaitojen kutomisesta. Ikonen on mukana kansalaisopiston kaarrokevillapaitakurssilla, syksyn aikana hän on kutonut jo kolme villapaitaa.
– Pääsin eläkkeelle tänä vuonna, ja olen nyt aloittanut uusia harrastuksia. Kutonut olen aiemminkin, kurssille tulin, kun halusin herätellä kutomisharrastuksen muistin kätköistä, Ikonen kertoo.
– Tässä näkee työnsä tuloksen ja se tekee onnelliseksi. Villapaitoja on ihanaa antaa läheisille ihmisille, samalla antaa lämpöä rakkailleen. Se on hienoa, kun lapsenlapsetkin arvostavat villapaitoja, Ikonen toteaa.
Kansalaisopiston kaarrokevillapaitakurssilla on yhdeksän kurssilaista, toiset ovat neuloneet enemmän, toiset vähemmän.
– Korpilahdelle toivottiin kaarrokevillapaitakurssia ja kansalaisopisto vastasi toiveeseen, kurssin opettaja Tuija Karvonen kertoo.
– Pidän vastaavaa kurssia myös kaupungissa. Täällä Korpilahdella kokoonnumme kerran kuussa, kuukauden viimeisenä keskiviikkona. Väliajat voi kutoa kotona ja täällä minä sitten yritän neuvoa ja opastaa työssä eteenpäin, Karvonen sanoo ja kertoo, että kurssi jatkuu kevätlukukaudella.
– En tiedä, montako villapaitaa kurssilaiset ehtivät kutoa kurssin aikana, kun nyt jo joillakin on monta paitaa valmiina, Karvonen naurahtaa.
Marja-Leena Tuomi ja Tarja Lehtinen ovat molemmat kutoneet paljon, Marja-Leena Tuomi kaarrokevillapaitojakin.
– Olen opetellut tekemään näitä itsekseni, täältä tulin hakemaan lisäoppia. Kun tehdään porukassa, näkee, mitä muut tekevät ja samalla oppii uutta, Marja-Leena Tuomi toteaa.
Tarja Lehtinen kertoo kutoneensa paljon sukkia ja lapasia, ja villapaitojakin.
– Mutta en tällaista kaarrokevillapaitaa, siksi innostuin tulemaan kurssille. Jos saisi nyt yhden valmiiksi, voisi tehdä vaikka toisenkin. Olimme kesällä langanvärjäyskurssilla lammastilalla, nyt halusin tehdä siellä värjäämistäni langoista villapaidan, Tarja Lehtinen kertoo.
– Porukassa on mukavaa neuloa, ja vaikka tarvittaessa purkaakin, Marja-Leena Tuomi ja Tarja Lehtinen toteavat.
Kaarrokevillapaidat ovat tällä hetkellä hyvin suosittuja.
– Tämähän on todella vanha malli, tällaisia villapaitoja on tehty Norjassa, Islannissa, Suomessa ja ylipäätään kaikissa kylmissä maissa, Tuija Karvonen sanoo.
– Kirjoneuleella tehtyyn kaarrokkeeseen tulee puseron lämpimin kohta, eli se lämmittää erityisesti hartioita ja yläosaa. Paita on todella lämmin. Kaarrokevillapaidan tekemisen voi aloittaa joko ylhäältä tai alhaalta, siihen ei tule saumoja, joten viimeistelyä ei tarvita paljoa, vaan paita on kerralla valmis. Sen takia se varmaan monia viehättääkin, Karvonen kertoo ja toteaa, että suureen suosioon kaarrokevillapaidat nousivat muutama vuosi sitten.
– Itse innostuin pari vuotta sitten, ja sitten tulikin neulottua yhdeksän villapaitaa, Karvonen kertoo.
– Malleja on saatavilla todella paljon ja jatkuvasti tulee uusia, ideoita kyllä löytyy.
Tiina Lamminaho
20.10.2023 | Korpilahti, Tilaajille
Kirjoja, lehtiä ja vähän muutakin.
– Kaikki asiakkaat eivät ole siirtyneet nettiin, kirjaston tiskillä asioidaan edelleen ja tehdään esimerkiksi varauksia. Enimmäkseen asiakkaat kyselevät jotain tiettyä kirjaa, tai tietyn kirjasarjan osia, kirjastonjohtaja Liina Mustonen-Luumi kertoo.
– Monet katsovat netistä jonkin tietyn kirjan, jonka haluavat lainata, ja pyytävät apua, jos eivät löydä sitä itse hyllystä. Muutamat asiakkaat kyselevät lukuvinkkejäkin, kun palautavat jo lukemiaan kirjoja, kirjastovirkailija Tuula Vatiainen jatkaa.
– Sellaiset ovat kivoimpia kysymyksiä. Minusta on kiva miettiä asiakkaan kanssa, mikä voisi olla hänelle mieluisaa luettavaa, Liina Mustonen-Luumi toteaa.
Vatiaisen ja Mustonen-Luumin mukaan kirjastolla on paljon vakioasiakkaita, mutta uusiakin asiakkaita tulee viikoittain.
– Monet vakioasiakkaista ovat siirtyneet kokonaan omatoimikäyttäjiksi, niin ettei heitä enää näe ollenkaan, Tuula Vatiainen toteaa.
– Omatoimikirjasto on täällä Korpilahdella hyvin käytetty ja siitä täytyy korpilahtelaisia kiittää, että ongelmia tai häiriöitä ei ole juuri ollut. Näkee, että omatoimikirjastoa arvostetaan täällä, Liina Mustonen-Luumi kiittelee.
Liina Mustonen-Luumi on myös Keljonkankaan ja Säynätsalon kirjastojen johtaja. Asiakaspalvelutyön lisäksi hänelle kuuluu lähiesihenkilön tehtävät, kokoelmatyötä ja kirjaston tiloihin kuuluvia asioita.
– Kokoelmatyö tarkoittaa lähinnä aineistojen poistoa. Koska koko ajan tulee uutta aineistoa, täytyy vanhoja poistaa. Poistoon laitetaan huonokuntoista aineistoa ja sellaista aineistoa, jota ei lainata, Liina Mustonen-Luumi kertoo.
– Meillähän on Jyväskylän kirjastossa kelluva kokoelma, eli aineistolla ei ole kotikirjastoa, vaan kirjat jäävät siihen kirjastoon, mihin asiakas ne palauttaa, jos niihin ei ole varauksia. Uuden aineiston hankinta on keskitetty, aineistoa ei osteta tiettyä yksikköä varten. Hankintaehdotuksia tulee asiakkailta ja niitä toivommekin. Nettisivuilla on lomake hankintaehdotuksia varten, otamme niitä toki vastaan kirjastossakin ja toimitamme eteenpäin.
Kirjojen lisäksi Korpilahden kirjastossa on lainattavana cd-levyjä, seurapelejä sekä ukulele, pääkirjastossa lainattavia soittimia on enemmänkin. E-aineistoa voi käyttää myös omatoimisesti kotoa käsin.
– Kirjaston omaa e-aineistoa meiltä ei kovin paljon kysellä, ilmeisesti ne, jotka haluavat sitä käyttää, löytävät aineiston omatoimisesti. Celia-palvelua kyllä kyselläänkin. Celia oli aikoinaan näkövammaisten kirjasto, nyt palvelu on avattu kaikille, joilla on jokin lukemiseste, vaikkapa luki-vaikeus tai käsien vapina, joka estää fyysisen kirjan lukemisen. Celia-palvelussa on äänikirjoja, joita voi kuunnella tietokoneella tai sovelluksella, lisäksi Celian kirjakerho toimittaa kirjoja cd-levyillä kotiin, Liina Mustonen-Luumi kertoo.
Lasten- ja nuortenkirjoissa lainatuimpia ovat kestosuosikit Risto Räppääjä -kirjat, Tatu ja Patu -kirjat sekä Neropatin päiväkirjat.
– Aikuisten puolella kirjavarauksissa Korpilahdellakin näkyy Satu Rämö -ilmiö. Varatuimpien listalla ovat sekä kaksi häneltä jo ilmestynyttä kirjaa, ”Rósa ja Björk” ja ”Hildur”, että kolmas, vielä hankintalistalla oleva ”Jakob”. Uusimpaan kirjaan on Jyväskylässä yhteensä 564 varausta, kirjoja on tulossa 27 nidettä ja lisäksi viikkolainoihin kuusi nidettä, Mustonen-Luumi kertoo ja vinkkaa, että Satu Rämö on tulossa kirjailijavieraaksi pääkirjastolle 1. marraskuuta.
Kirjastossa on käytettävissä neljä asiakastietokonetta, tulostin ja kopiokone.
– Kaikkia niitä voi käyttää myös omatoimiaikana, tulosteet ja kopiot voi maksaa säästönorsuun. Tietokoneilla voi muun muassa maksaa laskuja, käyttää sähköpostia tai vaikkapa kirjoittaa, aikaa ei tarvitse varata. Koulupäivän jälkeen koululaiset käyvät monesti pelaamassa koneilla, Liina Mustonen-Luumi kertoo.
Kirjastossa on myös pieni kokoustila, jota voi varata, sekä lehtienlukutila, jossa on luettavana niin sanoma- kuin aikakauslehtiäkin. Lehtiä voi lukea myös ilman kirjastokorttia.
– Valitettavasti olemme joutuneet pienentämään lehtivalikoimaa, kun määrärahat pienenevät ja samalla lehtien hinnat nousevat, Liina Mustonen-Luumi toteaa.
– Lehtienlukusalin kalusteiden uusimiseen olen anonut määrärahaa, saa nyt nähdä, miten kaupungin säästöt vaikuttavat siihen.
Kokoustilassa digitutorit opastavat älylaitteiden käytössä joka toinen torstai-iltapäivä. Säännöllisesti kirjastossa käy myös koululaisia ja päiväkotilaisia.
– Ryhmiä käy lähes päivittäin. Neljäsluokkalaisilla on opetussuunnitelmassa kirjavinkkaus ja eppuluokkalaisilla kirjastonkäytön opetusta, he saavat silloin viimeistään kirjastokortin, Liina Mustonen-Luumi kertoo ja Tuula Vatiainen toteaa, että moni hankkii kirjastokortin kyllä jo ennen koulun alkua.
– Kirjasto koetaan tärkeäksi palveluksi, Liina Mustonen-Luumi toteaa.
13.10.2023 | Korpilahti, Tilaajille
Tiistaiaamuisin yrittäjä Mika Rantasen työpäivä alkaa jo aamuyöllä, puoli kolmen aikaan.
– Herätys on kello 2.10, täällä Kahvin Paikan keittiössä olen puoli kolmen aikaan. Aamu alkaa ruisleipätaikinan teolla. Siinä on aika homma, kun ennen kahvilan avaamista eli kello yhdeksää leipoo ensin viitisenkymmentä ruisleipää ja sitten päivän muut tarjottavat, Mika Rantanen toteaa.
Muina arkiaamuina Rantanen aloittaa työt puoli viiden aikaan, pullataikinan teolla. Kahvilaan valmistuu paria laatua pullaa tai pullaa ja munkkeja, suolaista ja makeaa piirakkaa, kääretorttua ja juustokakkua.
– Yritän aina vaihdella vähän mitä leivon, ettei joka päivä ole ihan samoja tarjolla, Rantanen kertoo.
– Nyt on jo oppinut, mitä ehtii tehdä milläkin aikaa. Välillä on neljäkin tuotetta tekeillä yhtä aikaa ja joka askeleella tekee jotain, ottaa vaikka jonkun jutun jääkaapista ohi mennessään. Yritän tehdä niin, että uunit eivät olisi tyhjänä silloin kun ne ovat päällä eli aina seuraava tuote olisi valmiina jonossa uuniin menossa, kun edellisen saa uunista pois.
Päivän aikana Rantanen leipoo tilaustuotteita.
– Tilausasiakkaitakin on aika paljon. Tilauksesta menee muun muassa voileipäkakkuja, täytekakkuja ja juustokakkuja. Ruisleiville on vakituiset asiakkaat ja joka viikko tulee joku uusikin ruisleipäasiakas, Rantanen toteaa ja kertoo, että hänen leipomaansa ruisleipää on viety tuliaiseksi ainakin Kanarialle, Ruotsiin ja Saksaan.
– Torstaisin leivon lihapiirakoita, ne teen vasta, kun kahvila on avoinna. Ne ovat sen verran työläitä tehdä, ettei aamulla ehdi. Sämpylät täytän myös itse, mutta sitä en tee joka aamu.
Kahvin Paikassa kaikki on itse tehtyä, myös sämpylät ja ruisleivät.
– Kun aloitin, kokeilin puolivalmiita munkkeja, jotka vain paistettiin pakasteesta. Ne jäivät myymättä, kaikki itse tehty vierestä myytiin, joten jätin puolivalmiit tuotteet pois, Rantanen kertoo.
Reilussa vuodessa Kahvin Paikka on saanut paljon vakioasiakkaita.
– Tästä on tullut monelle ”olohuone”, jossa käydään säännöllisesti, tietyn porukan kanssa. Asiakkaita on riittänyt ilahduttavan paljon, iso kiitos uskollisille asiakkaille, Rantanen sanoo.
– Yksityistilaisuuksiakin on jonkin verran pidetty, kokouksia ja muun muassa muistotilaisuuksia.
Vilkkainta kahvilassa on aamuisin ja iltapäivisin, puolen päivän molemmin puolin on rauhallisempaa.
– Keittolounasta pohdittiin jo viime syksynä, mutta se veisi aamusta aika paljon aikaa, jotain muuta pitäisi sitten jättää pois. Lounaan syöjiä pitäisi olla aika paljon, eikä sitä olisi hyvä jäädä yli; on siinä monenlaista miettimistä, mutta kyllä sitä harkittu on, Rantanen sanoo.
Asiakkaita käy kahvilassa tasaisesti syksyisenäkin päivänä, vilkkainta Rantasen mukaan on kesäisin.
– Silloin täällä käyvät mökkiläisetkin, ja ihmiset liikkuvat muutenkin enemmän, ohikulkijoitakin käy, Rantanen toteaa.
Innostuksensa leipomiseen Rantanen uskoo perineensä äidiltään.
– Äiti ja sisko pitivät aikoinaan lounasravintolaa Lahdessa, äiti oli kova leipomaan ja myös siskoni leipoo paljon, varmaan oma innostukseni on sieltä peräisin. Nyt tyttäreni opiskelee kondiittori – leipuri -koulussa, hän valmistuu vuoden päästä. Elättelen vähän toiveita, että saisin hänestä kaverin tähän, on hän ollutkin jo lomillaan apuna, Rantanen kertoo.
– Se olisi kiva, kun vielä saisi vähän eloa tähän taloon, nythän tässä on tyhjää joka puolella naapurissa.
Tiina Lamminaho
12.10.2023 | Korpilahti, Tilaajille
Virtapiirissä puhuttiin kuun vaikutuksista.
Eteläisten kylien virtapiirissä keskusteltiin viime viikolla kuun vaiheiden vaikutuksesta erilaisiin töihin. Aihetta alusti Paula Häyrynen Johanna Paunggerin ja Thomas Poppen kirjoittaman kirjan pohjalta.
– Kirjassa on menty vielä kuun vaiheita pidemmälle, mukaan on otettu myös eläinradan merkit, Häyrynen kertoi.
Kirjasta löytyy otolliset päivät hyvin monenlaisille töille, metallien puhdistamisesta alkaen. Myös puut eri tarkoituksiin kannattaa kirjan mukaan kaataa eri aikoina, tiettyinä päivinä saa esimerkiksi palamatonta puuta hellakoukkuja varten.
– Mitä jos kaataakin polttopuut sinä päivänä, kun saa palamatonta puuta, virtapiiriläiset miettivät.
Kuun vaiheiden seuraaminen ja töiden ajoittaminen niiden mukaan oli virtapiiriläisille tuttua puuhaa, monenkin lapsuudenkodissa on almanakkaa seurattu tarkasti.
– Kylvöt piti tehdä nousevan kuun aikaan. Ennen kun oli pienet kylvöalat, pystyttiin tietenkin paremmin sovittamaan kylvö kuun vaiheiden mukaan, virtapiiriläiset pohtivat.
Nousevan kuun aikaan piti hoitaa istutuksetkin, kasvien sanotaan juurtuvan silloin paremmin. Myös rikkaruohojen kitkeminen kannattaa virtapiiriläisten tietojen mukaan hoitaa nousevan kuun aikaan, tiettyinä päivinä kitketyt rikkaruohot pysyvät paremmin poissa.
– Nousevan kuun aikaan tehtäviä asioita on paljon, eivät ihmiset varmaan nykyään ehdi järjestellä töitään kuun mukaan, virtapiiriläiset pohtivat ja muistivat, että ennen sanottiin pyykinkin peseytyvät paremmin kasvavan kuun aikaan.
– Ja tukka pitäisi leikata kasvavalla kuulla. Täydenkuun aikaan taas ei saanut kirnuta. Myös ruisleipätaikinan teko ajoitettiin kuun vaiheiden mukaan.
Häyrysen siteeraaman kirjan mukaan uudenkuun päivä olisi paras aika päästä eroon huonoista tottumuksista.
– En minä takeita anna kirjan neuvojen toimivuudesta, mutta varmaankin moniin näistä sisältyy kokemukseen perustuvaa, vanhaa tietoa, Paula Häyrynen totesi.
– Ennen vanhaan oli paljon tällaista tietoa, joka opittiin jo lapsena. Silloin oltiin tiiviisti tekemisissä luonnon kanssa, kuun vaiheiden seuraaminenkin oli itsestään selvää, virtapiiriläiset totesivat.
– Ennen oli kaikenlaisia sanontojakin. Tosin eivät ne kaikki vanhat uskomukset pidä paikkaansa. Ennen sanottiin, että jos on tiettyinä öinä, joita sanottiin suviöiksi, pakkasta, ei tule marjoja. Tänä vuonna oli suviöinä pakkasta, ja silti tuli hyvin marjoja. Ja pihlajanmarjoista taas on kaksi keskenään vastakkaista uskomusta. Toisten mukaan pihlaja ei kanna kahta taakkaa eli jos on paljon pihlajanmarjoja, tulee vähän lunta. Toisten mukaan taas iso pihlajanmarjasato tietää kovaa lumitalvea.
Kuun vaiheilla todettiin kyllä olevan vaikutuksia, ainakin nukkumiseen.
Viime viikolla eteläisten kylien virtapiiri kokoontui Horkan kylätuvalla. Ilmojen viilentyessä kokouspaikaksi kokeillaan kirjaston kokoustilaa.
– Virtapiiriä voisi pitää kahden viikon välein, eihän kaikkien ole pakko tulla paikalle joka kerta, Paula Häyrynen totesi.
Tiina Lamminaho
