09.02.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Hieman yli satavuotias talo Hurttian koulun vieressä on ollut niin sahanjohtajan asuntona, kuin kouluna ja koulun ruokalanakin, nyt talossa on neljä asuntoa. Kaunis mansardikattoinen talo on rakennettu vuosina 1916 – 1920.
Mikko Strangin kirjoittamassa Iloniemen sahan historiassa ”Ikkunat Päijänteelle päin” kerrotaan, että Joonas Vehmas vanhempi osti Iloniemen tilan vuonna 1916. Vuonna 1918 Joonas Vehmas vanhempi, Joonas Vehmas nuorempi, sahanomistaja Jussi Nurminen ja maanviljelijä Lauri Piesanen perustivat Korpilahden Terva- ja Sahateollisuus Oy:n. Johtaja Joonas Vehmas nuorempi rakennutti Ilomaan tilalle omaksi asunnokseen kartanomallisen, kaksikerroksisen talon. Strangin kirjan mukaan johtaja itse asui alakerrassa ja yläkerrassa oli huoneet palvelijoille, ylähallista meni ovi ainakin neljään huoneeseen. Johtajan asunnossa oli jopa sisäsauna.
– Se oli ilmeisesti paikkakunnan ensimmäisiä sisäsaunoja, Marja Elsinen toteaa. Elsinen ja hänen puolisonsa Esa Ikkala ostivat talon vuonna 2016 Jyväskylän kaupungilta.
Korpilahden kunnan omistukseen talo päätyi jo vuonna 1925. Korpilahden Terva- ja Sahateollisuus Oy oli mennyt konkurssiin ja Joonas Vehmas nuorempi kuoli vuoden 1925 alkupuolella. Kunta osti koko Ilomaan tilan, mutta myi sen vielä samana vuonna Iloniemen sahan toimintaa jatkaneelle Frans Kivistölle. Johtajan asuntona olleen talon sekä tonttialueen, johon sisältyi myös peltoa, kunta jätti itselleen kylälle perustettavaa kansakoulua varten. Hurttian koulu aloitti talossa elokuussa 1925, Strangin kirjan mukaan luokkahuoneena oli talon hieno vierassali. Alakoulu aloitti seuraavana vuonna yläkerrassa, jonne oli saatu luokkahuone yhdistämällä kaksi kamaria. Suuri oppilasmäärä pakotti kunnan hankkimaan lisätilaa; viereen rakennettiin koulutalo, jossa koulunkäynti aloitettiin vuonna 1928.
– Niin kauan kuin Hurttian koulu oli toiminnassa, tässä talossa oli koulun ruokala ja keittiö. Aluksi ruoka tehtiin tässä, loppuajasta tässä oli vain jakelukeittiö. Lisäksi tässä oli kolme asuntoa, kaksi ylhäällä ja yksi alhaalla. Kunta vuokrasi asuntoja, Marja Elsinen kertoo.
Hurttian koulu lopetettiin vuonna 2013.
– Vuonna 2016, kun me ostimme tämän, talo oli tyhjillään. Kaupunki oli onneksi pitänyt täällä lämmöt päällä, Elsinen kertoo.
– Asunnoissa oli aloitettu remonttia, ilmeisesti jo Korpilahden kunnan aikana, mutta se oli täysin kesken. Jostain oli purettu lattiaa, jostain kattoa, ainoastaan ruokalana ollut tila oli asuttavassa kunnossa.
Marja Elsisen mukaan taloon oli rakennettu lisäosa ja uusi sisäänkäynti koulun puoleiseen päätyyn joskus silloin, kun koulun ruokala oli talossa. Lisäosaan oli tehty vessat, käsienpesualtaat ja siivouskomero.
– Asunnoissa ei ollut suihkuja, ainoastaan pienet vessat. Me teimme asuntoihin pesuhuoneet ja uusimme keittiöt sekä kaikki pinnat ja lisäsimme lämmöneristystä. Teimme myös parvekkeeseen väliseinän. Aikaisemmin parvekkeelle pääsi vain toisesta yläkerran asunnosta, mutta siitä näki sisälle toiseen yläkerran asuntoon. Nyt molempiin asuntoihin kuuluu oma osa parvekkeesta, Elsinen kertoo.
– Taloon piti myös hankkia kaikki liittymät, aikaisemmin ne olivat yhteisiä koulun kanssa. Ja talotekniikka piti uusia ja eriyttää koulusta. Silloin, kun me ostimme tämän, tässä oli öljylämmitys, nykyään tässä on maalämpö. Aikoinaan täällä on varmaankin ollut joka huoneessa uuni, savupiippujakin on neljä. Nyt jäljellä on kaksi kaakeliuunia.
Esa Ikkalan ja Marja Elsisen tekemä remontti valmistui kokonaan jouluksi 2017.
– Ensimmäiset asukkaat muuttivat tänne jo vuonna 2016, ensimmäisenä valmiiksi saatiin ruokalana ollut osa, Elsinen kertoo.
– Periaatteessa tähän saisi useammankin asunnon, mutta halusimme pitää asunnot perheasunnon kokoisina, eli asuntoja on nyt kaksi alhaalla ja kaksi ylhäällä. Sauna on ulkorakennuksessa. Sekin on uusi, vanhat ulkorakennukset oli purettu tästä silloin, kun me ostimme tämän.
Talon ulkoasu on suojeltu, talo on määritelty paikallisesti kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi rakennukseksi. Keski-Suomen museon tekemässä inventoinnissa mainitaan muun muassa talon klassismin henkinen koristelu ja parvekkeelta avautuvat näkymät Raspio-järvelle.
– Ilman Esan ammattitaitoa tällaista ei olisi voinut korjata. Oman työn osuus on merkittävä, tähän on tehty hirveä määrä tunteja. Pitää kyllä tykätä vanhoista taloista, että jaksaa tällaisen kanssa temuta, Marja Elsinen toteaa.
– Olen iloinen siitä, että yli satavuotias talo on edelleen ryhdikäs. Toki siitä näkee, että ajan hammas on purrut, eikä talo ihan joka paikasta ole aivan suora, mutta se kuuluu vanhaan taloon.
Tiina Lamminaho
07.02.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Juho Varsell ja Kalle Vanhala aloittivat pilkkikauden jo viime vuoden puolella. Peräti marraskuussa. Juho myöntää, ettei pienellä lammella jääpeite ollut vielä edes viittä senttiä. Parikymppiset nuoret ovat varustautuneet jäälle menoon asiallisesti ja kaulassa roikkuvat jääpiikit.
-Pilkillä yritetään käydä viikottain, Joni sanoo. Juho lisää, että kalalle lähdetään kelien mukaan.
-Lumisateella, myrskyllä tai kovalla pakkasella ei niinkään tule lähdettyä, nuoret miehet tuumaavat.
Pilkkijät kairaava reiät ja Juho asettaa kaikuluotaimen paikalleen. Jään alla ei näy liikettä.
Saaliin suhteen ei ole erityisiä tavoitteita.
-Mennään sillä, että kaikki käy, Juho sanoo.
Joni kertoo yrittäneensä kuhaa, mutta vielä ei ole tärpännyt.
Tänä talvena nuoret kalastajat aikovat kokeilla myös matikkapilkkiä.
-Kohtahan se on parhaat ajat käsillä. Sitä kalastetaan illasta pimeän tultua.
Pilkkitoukat jäivät kotiin jääkaappiin, mutta mukana on keinotekoisia pilkkitoukkia. Niitäkin käytetään tarpeen vaatiessa. Pilkissä käytetään myös vieheitä.
Juho kertoo, että edellisenä päivänä Kallen kanssa kalareissulla Oittilassa pieneen mormuska-vieheeseen oli käynyt kiinni vajaa kiloinen hauki. Se on jäänyt ainakin mieleen viimeisimmistä kalareissuista.
-Jännitti kestääkö siima, kun oli kevyt morrivapa.
Pojat kertovat, että ylös nostetut kalat päätyvät ruokapöytään, jos ei omaan, niin sukulaisten ja tuttavien. Ahvenet maistuvat pannulla paistettuna ja kesällä on savustettu kuhaa.
Kesäaikaan uistellaan.
-Viime kesänä tuli käytyä heittelemässä myös muutamalla koskella. Vetouistelua tulee paljon kesällä harrastettua, Juho kertoo.
Juhon pikkuveli Joni Varsell harrastaa myös perhokalastusta.
Juho ja Joni ovat kalastaneet pienestä pitäen; Kallen kalastus alkoi Juhon myötä.
-Kalastaminen kulkee suvussa. Kalaa on pyydetty niin pilkillä kuin katiskalla ja verkoillakin, Juho sanoo.
Maarit Nurminen
Koko perhe kalastaa
Jarkko Jokisen ja Jenna Leinosen koko nelihenkinen perhe kalastaa.
-Jarkko on harrastanut kalastusta ja pilkkimistä koko ikänsä. Hän on käynyt nuoresta pojasta lähtien pilkillä isänsä kanssa. Paikkakuntalaisena Korpilahden vesistöt alkavat olemaan jo aika tuttuja. Myös minä olen kalastanut pienestä pitäen vanhempieni kanssa, mutta pilkkimisestä innostuin vasta Jarkon myötä, Jenna Leinonen kertoo.
Perheen kaksi poikaa Oliver ja Oskar ovat jo innokkaita kalastajia. Oskar oli muutaman kuukauden ikäinen, kun hän on ollut mukana pilkkireissulla. Vauva kulki mukana auton turvaistuimessa pilkkipulkassa.
– Isompana hän nukkui monet päikkärit pilkkiahkion pohjalla lampaantaljan päällä. Vaikka meidän pojat ovat vauhdikkaita, eivätkä jaksa yleensä pitkään keskittyä tiettyyn tekemiseen, pilkkireissuilla he jaksavat kyllä odottaa, milloin kala nappaa. He istuvat pitkiäkin aikoja jäällä kaloja narraamassa.
Jokiset suuntaavat pilkille kerran viikossa.
-Kun kevättä kohti mennään ja valoisuus lisääntyy, on tarkoitus käydä useamminkin. Keväämmällä ehtii työpäivän jälkeenkin jäälle ennen kuin aurinko laskee. Pääsiäisen tienoilla ohjelmassa on perinteinen pilkkipäivä minun isäni kanssa. Jonkun verran tehdään reissuja koko sakilla eli mukana ovat lapset ja koirakin. Silloin valitsemme yleensä paikan, josta tulee hyvin edes pientä kalaa, jotta mielenkiinto tekemiseen säilyy. Kun pojat ovat mukana, eväät ovat tärkeä asia. Yleensä mukana on jotain herkkuja ja kaakaota. Välillä pyydämme mummin poikien kanssa kotiin ja silloin yritämme saada suurempia ahvenia. Meillä on kummallakin kaikuluotaimet käytössä apuvälineinä.
Jenna kertoo, että saaliiksi yritetään saada ahvenia.
-Mitä isompia, sen parempi. Hauetkin joskus kiusaavat.
-Lohi taitaa olla kyllä aika harvinainen saada, särkiä tulee joskus, Oskar sanoo.
-Suuret kalat tai saalit jäävät mieleen, mutta kyllä jokainen reissu on omanlaisensa.
Oliverin mieleen on jäänyt yksi kalareissu viime talvelta, jolloin hän sai oman ennätyskalansa.
Kalansaaliista valmistetaan ruokaa sen mukaan, mitä sattuu tulemaan.
-Isommat ahvenet paistetaan ja jos haukia saadaan tehdään ehdottomasti haukipullat. Jarkko valmistaa itse ruuat kaloista ja pojat seuraavat tarkasti vierestä. Siinä samalla käydään läpi kalan anatomiaa, Jenna kertoo.
Perheen kalastusharrastus ei rajoitu pilkkimiseen, vaan sulan veden aikana virvelöidään ja ongitaan.
– Tämä on sellainen koko perheen yhteinen harrastus. Ja kun niitä kaloja narrailee, eletään siinä hetkessä eikä koulun tai työpäivän tapahtumat paina meidän kenenkään mieltä. Lisäksi Korpilahdella on niin älyttömän kauniita paikkoja ja kun Päijänteen kansi menee jäähän, tulee Korpilahteakin nähtyä ihan uusista näkökulmista.
Maarit Nurminen
Ahvenia, ulkoilua ja liikuntaa
Kari Immonen kertoo harrastaneensa kalastusta koko ikänsä, ensin kesäonkea ja 1960-luvun lopulta lähtien pilkkimistäkin.
– Olen Saimaan rannalta kotoisin. Isä oli kova kalamies, hänen kanssaan lähdin ongelle heti kun opin kävelemään, Immonen kertoo.
Nykyään Immonen pilkkii enimmäkseen Putkilahdessa, Päijänteen lahtivesillä kuten Nokkosella, ja myös Ylisjärvellä.
– Nuorempana tuli käytyä pohjoisessakin, mutta enää ei viitsi lähteä. Tässä käyn lähijärvillä, Putkilahden lisäksi naapurissa, Hauhajärvellä, ja Hartolassakin, Immonen toteaa.
– Ahvenia sieltä pääasiassa tulee ja haukia. Tänä talvenakin hauki sai iskettyä siiman poikki, hauella on niin terävät hampaat.
Immonen kertoo käyttävänsä ainoastaan tasapainoja ja jigejä.
– Toukilla en pilki ollenkaan. Sormethan siinä paleltuu, jos pakkasilla pujottelee toukkia koukkuun, Immonen sanoo.
– Pilkillä käyn yleensä joka toinen päivä, jos kelit antavat myöten. Siinä tulee samalla ulkoilua ja liikuntaa. Saatan kairata päivän aikana monta kymmentä pilkkireikää, eihän sitä tyhjällä reiällä viitsi kauaa istua. Kovilla pakkasilla en lähde jäälle. Joskus aikoinaan kävin yli 20 asteen pakkasillakin, mutta en enää nykyään. Tosin, jos ei tuule yhtään, ei 20 asteen pakkanen ole paha.
Tänä talvena Immonen pääsi pilkille jo itsenäisyyspäivänä.
– Tässä muutama vuosi sitten lahtivesillekään ei päässyt kun vasta ihan joulukuun lopussa. Nytkin piti alkutalvesta olla todella varovainen, kun jään paksuus vaihteli paljon, Immonen kertoo.
– Silloin, kun ensimmäiset jäät tulevat, ahven on maukkaimmillaan. Se on tankannut talvea varten ja on paksulihainen. Ahven on muutenkin Suomen järvikaloista maukkain, Immonen kehuu ja kertoo syövänsä paljon kalaa.
– Pidämme emännän kanssa molemmat kalasta. Jos sitä ei saa itse, pitää hakea kaupasta. Parasta on paistettu ahvenfile perunoiden ja kantarellimuhennoksen kanssa.
Tänä talvena Immonen sai kalaa joulukuussa, avannoista nousi isojakin ahvenia. Sen sijaan tammikuun puolella kalat ovat kartelleet Immosen pilkkiavantoja.
– Tammikuussa kalaa ei ole kuulemma tullut oikein muuallakaan Keski-Suomessa, Immonen toteaa.
– Ilmoistahan se on kiinni, milloin kala syö. Yleensä sanotaan, että kun matalapaine tulee, kalat ovat syövimmillään. Kyllä se saalis vaihtelee päivien mukaan, monta hukkareissuakin on tullut tehtyä.
Tiina Lamminaho
05.02.2024 | Korpilahti, Lue ilmaiseksi
Korpilahden Urheiluautoilijoiden 18-vuotias Jooa Iivari ajoi uransa kolmannessa nelivetokalustolla ajetussa rallissaan itsensä kenties pysyvästi nousevien haastajien joukosta ennakkosuosikkien listalle. Lauantai-iltana Rovaniemellä päättynyt Arctic Lapland Rally toi nuorelle kuljettajalle upean voittotaistelun jälkeen kakkostilan SM2-luokassa.
Kauden alku on ollut vahva, kun muutaman viikon takaa SM-kauden avauksesta tuli jo upea kolmostila, jota täydennettiin Jämsässä F-Cup Rallisarjan nelivetoluokan voitolla viikkoa ennen Rovaniemellä jatkunutta SM-sarjaa. Alkukausi Asunmaa Racingin Renault Clio Rally3:lla on ollut siis vähintäänkin onnistunut, kun pokaalikaappia on kartanlukija Jaakko Jäntin (OUA) kanssa täydennetty joka startilla.
Rovaniemellä kilpailu alkoi perjantaina Aittajärven 22,5 kilometrin mittaisella erikoiskokeella kolmanneksi nopeinta vauhtia, mutta eroa pohjat ajaneeseen Henri Hokkalaan kertyi 14,4 sekuntia. Perjantain muilla neljällä erikoiskokeella vauhti oli jo parempaa ja päivän neljäs erikoiskoe tuotti pohja-ajan 0,9 sekunnin erolla Hokkalaan. Perjantain jälkeen kokonaistilanteessa oltiin toisena, 18,4 sekuntia kärkipaikasta.
-Eka pätkä tuli liian varovasti, sen jälkeen lähti sujumaan. Raviradan pätkät oli tosi liukkaat, mutta päivä sisälsi onnistumisia, pohjat ja hyvää fiilistä, kertoili Iivari perjantaina illalla.
Lauantaille oli sään puolesta luvattu lumisadetta, joka muutaman pakkasasteen myötä oli paikoin jäätävää vesisadetta. Iivarin autokunnassa koko perjantai oli tultu yhdellä rengaskerralla, joten lauantaihin saatettiin sikäli startata levollisemmin, kun mukana oli vieläpä pari ek:ta jotka ajettiin kisassa kahdesti, joten rengaskulumaakin voisi tulla.
Lauantai käynnistyi jälleen Aittajärven erikoiskokeella, joka sujui nyt paremmin, mutta Hokkala venytti eroa 1,7 sekuntia ja vielä 1,8 sekuntia lisää seuraavaksi ajetulla Siikakämän erikoiskokeella. Kokonaistilanteessa Iivarin autokunta oli nyt jäänyt 21,9 sekunnin päähän. Aamupäivän päätteeksi ajettiin Ounasvaaran rinteessä vain reilun kilometrin mittainen rykäisy, jossa Iivari kuroi eroa kiinni Hokkalaan peräti 4,2 sekuntia, taistelumieli oli nyt kaivettu pintaan.
Pitkässä päivähuollossa latauduttiin samanlaiseen iskuun myös iltapäivälle.
Huollon jälkeen ajettu 32,65 kilometrin mittainen Sarriojärvi maittoi erinomaisesti ja tuloksena oli pohja-aika, josta Hokkala jäi peräti 13,3 sekuntia, joten eroa johtopaikkaan olikin enää 4,4 sekuntia.
Supernopealla Patovaaran erikoiskokeella Hokkala kasvatti eroa 2,1 sekuntia, josta Iivari kuittasi 1 sekunnin takaisin Kemijärven lyhyellä yleisöerikoiskokeella.
Voittotaistelu ratkeaisi kilpailun päättävällä, toistamiseen ajettavalla pitkällä Sarriojärven erikoiskokeella, johon Iivari lähti 5,5 sekunnin eroa kuromaan kiinni.
Erikoiskokeen puoliväliin asti kaksikko tuli väliajoissa lähes tasatahtia, mutta sitten väliajat alkoivat kääntyä Iivarin eduksi. Hurja kiri toi lopulta 4,7 sekunnin pohjat Hokkalaan nähden, mutta harmittavasti se ei aivan riittänyt, kohtaloksi jäi 0,8 sekunnin karvas tappio kokonaistilanteessa.
-Jäähän siitä tietenkin aina hampaankoloon kun on noin liki. Iso kiitos kaikille kannustajille, yhteistyökumppaneille ja kaikille jotka tämän mahdollistaa. Erityisesti Asunmaan Teemulle autosta, tuumaili Iivari viimeisen erikoiskokeen maalissa.
Kilpailun jälkeen sunnuntaina oli kuljettaja ehtinyt jo hieman syventyä tarkemmin menestyksen ja tappion saloihin.
-Auto tulee koko ajan tutummaksi ja vauhti on jo selvästikin kohdallaan, loppu on vain nuotista kiinni nyt, tietää mitä treenata. Kilpailun avauspätkällä olisi pitänyt heti hyökätä, mutta eka pätkä on tunnetusti minulle vaikea, ei meinaa eka pätkä koskaan onnistua ajallisesti. Maalissa ne palkinnot kuitenkin jaetaan eikä ero ollut iso, pienimmän kokonaisajan omaava on voittaja. Ennen kuukauden päästä ajettavaa Tuurin SM-rallia pyritään tekemään mahdollisimman paljon nuottitreeniä, jotta oltaisiin vielä vahvempia, tiivistää Iivari.
Kuva: Merita Mäkinen
Teksti: Jani Seppälä
02.02.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Korpilahden kuvaamon lopetettua toimintansa, passikuvaan on pitänyt hakeutua Korpilahtea kauemmaksi. Viime toukokuussa perheineen Korpilahdelle muuttaneella Heimolalla on ollut aiemmin studio muun muassa Mikkelissä.
-Olen koulutukseltani kuva-artesaani. Mikkelissä tein päätoimisesti valokuvausta. Korpilahdella on mahdollisuus tehdä studiokuvauksia ja erilaisia projekteja. Nyt on tulossa luovan valokuvauksen keskus alue 16 -näyttelyyn kuviani mukaan. Olen tekemässä myös podcast-sarjaa, jossa on mukana 20 vuotta ammattimallina uraa tehnyt henkilö ja Fotofinlandia fine art- sarjan voittaja. Teemme kohtaamispohjaisen podcast-sarjan. Olen toiminut Jyväskylän yliopistolla kokemuksellisen oppimisen asiantuntijana kohtaamisesta. Kohtaamisen kehittäminen on ollut oma intohimo jo 20 vuotta, Heimola kertoo.
Heimola pystyy kuvaamaan monipuolisesti erilaisia kuvia studiossaan.
-Tässä on tosi hyvät puitteet. Minulla on ollut kaupunkistudioita ja monesti ne ovat tilaltaan lyhyempiä. Tässä pystyy kuvaamaan muun muassa kokovartalokuvia. Tämä on toiseksi paras studio, mikä mulla on ollut. Tässä on vain luovuus rajana.
Muutamat korpilahtelaiset ovat jo löytäneet tiensä passikuviin.
-Ajattelen sen palveluna. Varsinkin vanhemmille ihmisille on parempi, ettei tarvitse lähteä kauas. Joillekin voi olla korkea kynnys lähteä asioimaan Jyväskylään. Paikalliselle palvelulle on aito tarve. Helsingin Sanomissa oli juuri juttu siitä, kuinka Suomessa on henkilöitä, joilla ei ole edes henkilökorttia. Digitaalinen maailma voi olla ikäihmisille haasteellinen. Olen itsekin kuvaajana ajatellut passikuvia ikään kuin sivutuotteena, mutta nyt sen ymmärsi, mikä aika voi mennä passin hakemiseen kaikkiaan. Passikuvan arvo nousi itsellekin, koska sillä on ihmisille itselleen suuri merkitys.
Heimola on kehitellyt uutta tuotetta, valokuvakirjaa. Kirja voisi olla vaikkapa huomenlahja tai syntymäpäiväkirja.
-Ajatuksena on, että itse valokuvausprosessi olisi kokemuksellinen, eikä pelkästään lopputulos. Ihmiset kokevat usein tulevansa nähdyksi, kun ovat kuvattavana.
Maarit Nurminen
02.02.2024 | Korpilahti, Tilaajille
Entinen hoivakoti vanhainkoti Iltatähden vieressä on nyt Pienkoti Pellava, vaativan tason lastensuojelulaitos alle 12-vuotiaille. Yrittäjät Henriika Aittokoski ja Maiju Hakkarainen ostivat kiinteistön Korpilahden Vanhustentuki ry:ltä marraskuussa.
– Aika on mennyt remonttia tehdessä ja papereita pyöritellessä. Työntekijät on palkattu, nyt odottelemme lapsia, ja heidän tulonsa myötä oikeiden töiden alkamista, Aittokoski ja Hakkarainen totesivat viime viikolla.
Pienkoti Pellavaan otetaan kerrallaan korkeintaan neljä lasta. Palvelua yrittäjät myyvät kaikille Suomen hyvinvointialueille.
– Tätä ei ole sidottu mitenkään Keski-Suomen hyvinvointialueeseen, vaan sijoituslapsia voi tulla mistä päin Suomea tahansa. Se on hyvä, että olemme keskeisellä paikalla, tänne on helppo tulla mistä päin vain, Hakkarainen ja Aittokoski toteavat.
– Meille sijoitettavat lapset tulevat hyvinvointialueiden kautta. Sosiaalityöntekijät ottavat meihin yhteyttä ja yhdessä pohdimme, voimmeko auttaa meille sijoitukseen tarjottua lasta, ja sopiiko hän ryhmään.
Pienkoti Pellava on Aittokosken ja Hakkaraisen mukaan profiloitunut psyykkisesti oireileviin lapsiin.
– Tänne tulevilla lapsilla saattaa olla mielenterveyden häiriöitä tai esimerkiksi traumataustaa, Henriika Aittokoski toteaa ja kertoo, että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet myös lapsilla.
– Vielä kymmenisen vuotta sitten tyypillinen oireileva lapsi saatiin kuntoutettua sillä, että hänelle asetettiin rajat, nyt tarvitsee yleensä tehdä paljon muutakin. Mielenterveyspuolen osaamiselle on todella tarvetta. Tällaisia pienten lasten vaativan tason yksiköitä ei Suomessa ole montaa, saati että niissä olisi vapaita paikkoja. Lastenpsykiatrian osastoille on pitkät jonot, joten lapsi saatetaan laittaa laitokseen odottamaan osastolle pääsyä, kun oireilun kanssa ei pärjätä kotona.
Aittokosken ja Hakkaraisen mukaan jokaisen Pienkoti Pellavaan tulevan lapsen kanssa työskennellään yksilöllisesti. Se, kuinka kauan lapsi Pienkoti Pellavassa on, riippuu lapsesta ja hänen perheensä tilanteesta.
– Jokaisella lapsella on yksilölliset tarpeet ja esimerkiksi erilainen koulukunto. Teemme myös vahvaa yhteistyötä lasten perheiden kanssa, Aittokoski ja Hakkarainen sanovat.
– Sijoituksen lopullinen tavoite on, että lapsi palaisi kotiinsa. Pystymme vastaamaan sekä lyhyempiin että pitkäaikaisiin sijoitustarpeisiin.
Henriika Aittokoski on koulutukseltaan sosionomi, lastensuojelun parissa hän on työskennellyt 11 vuotta. Maiju Hakkarainen on yhteisöpedagogi. Hän on työskennellyt lastensuojelussa yhdeksän vuotta, lisäksi hänellä on työkokemusta nuorten parista.
– Olimme monta vuotta samassa työpaikassa, lastensuojelulaitoksessa Jyväskylässä. Jotenkin päädyimme ryhtymään yrittäjäksi, naiset toteavat.
– Meillä on aika lailla samanlainen arvopohja ja samanlaisia ajatuksia siitä, kuinka tätä työtä tehdään. On mukavaa lähteä viemään tätä yhdessä eteenpäin.
Pienkoti Pellavaan on palkattu yrittäjien lisäksi kymmenen työntekijää.
– Täällä on koko ajan aikuisia paikalla. Aamu- ja iltavuorossa on kummassakin kolme tai neljä työntekijää, yöllä paikalla on yksi työntekijä, Aittokoski ja Hakkarainen kertovat.
– Työntekijämme ovat sosiaali- ja terveyspuolen osaajia. Työhakemuksia tuli ilahduttavasti, saimme kasaan laatutiimin, naiset toteavat.
– Korpilahdella meidät on otettu hyvin vastaan, täällä on kannustava ilmapiiri.
Tiina Lamminaho
25.01.2024 | Korpilahti, Tilaajille
– Vanhempien vertaisryhmätapaamiset ovat eräänlainen vanhempainillan ja yhteisten kohtaamisten välimuoto. Vanhempainilloissa on toivottu, että olisi enemmän aikaa keskustella toisten vanhempien kanssa, vertaisryhmätapaamisissa pääpaino on juuri toisten vanhempien kohtaamisessa ja yhteisissä keskusteluissa. Me kasvatusohjaaja Emma Kiiskisen ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja Tiia Uusitalon kanssa olemme mukana ohjaamassa keskustelua, vastaamassa kysymyksiin ja esittelemässä illan teemaan liittyvää materiaalia, Korpilahden päiväkodin johtaja Minna Pajala kertoo.
Korpilahden päiväkodissa järjestetään kevään aikana kolme vertaisryhmätapaamista, joihin toivotetaan tervetulleeksi päiväkodissa ja eskarissa olevien lasten huoltajien lisäksi kunnallisessa perhepäivähoidossa olevien lasten huoltajat. Ensimmäinen vertaisryhmätapaaminen pidetään huomenna torstaina ja siellä keskustellaan lasten ruutuajasta ja älylaitteiden käytöstä. Toinen tapaaminen on maaliskuussa teemalla rajojen asettaminen, kevään viimeisessä tapaamisessa toukokuussa puhutaan eskarilaisten siirtymisestä koululaisiksi.
– Kasvatusohjaajat ovat pitäneet aiemmin vertaisryhmätapaamisia Jyväskylän keskustassa sekä etäyhteyksien välityksellä. Yhdessä Minnan kanssa ideoimme, että voisimme järjestää vastaavia omia tapaamisia täällä Korpilahdella. Kevään tapaamisiin valitut teemat ovat nousseet esille varhaiskasvatuksen arjessa ja vanhempien puheissa, eli aiheet on valittu tarpeiden perusteella, Emma Kiiskinen sanoo.
– Eskarista kouluun siirtyminen on koko perhettä koskeva muutos, joka varmasti herättää kysymyksiä, Tiia Uusitalo toteaa ja Minna Pajala toivottaa eskarista koululaiseksi -iltaan tervetulleeksi myös nuorempien kuin ensi syksynä kouluun siirtyvien vanhemmat.
– Eskarilaisesta koululaiseksi siirtyminen on sellainen aihe, jossa vanhemmilla on varmasti paljon kysymyksiä toisille vanhemmille, esimerkiksi koulumatkaan tai puhelimen hankintaan liittyen, Emma Kiiskinen sanoo.
– Vertaisryhmissä voi jakaa myös vinkkejä ja hyviä käytäntöjä, jotka ovat toimineet omassa perheessä, tarkoitus ei ole jakaa vain huolia, Minna Pajala toteaa.
– Mekin jaamme vinkkejä, esimerkiksi älylaitteisiin liittyen voimme vinkata jotain kehittävää tekemistä ruutuajalle, Emma Kiiskinen sanoo.
– Jos vanhemmilla on jotain huolia tai haasteita, vertaisryhmien tapaamiset ovat matalan kynnyksen paikka pyytää luontevasti apua minulta, varhaiskasvatuksen erityisopettaja Tiia Uusitalo toteaa.
Emma Kiiskinen on ollut kasvatusohjaajana Korpilahden päiväkodissa viime syksystä lähtien.
– Työskentelen keväällä 2020 alkaneen hankkeen kautta, hanke on tuonut Jyväskylän alueelle yhteensä viisi kasvatusohjaajaa varhaiskasvatukseen, Kiiskinen kertoo.
– Kasvatusohjaaja on päiväkodissa aikuinen, joka ei ole sidottu mihinkään lapsiryhmään. Teemme paljon yhteistyötä Tiian sekä ryhmien työntekijöiden kanssa ja minä pidän pienryhmiä lasten tarpeiden mukaan. Nyt nämä kerhoryhmät ovat olleet tunnetaitoihin sekä vuorovaikutus- ja leikkitaitoihin keskittyviä, Emma Kiiskinen kertoo.
– Toinen puoli työtäni on perheiden kanssa tehtävä työ. Minulla on mahdollisuus jalkautua perheiden luo. Olen ollut aikaisemmin varhaiskasvatuksen opettajana; siinäkin tuli työskenneltyä paljon perheiden kanssa, mutta varhaiskasvatuksen opettajilla ei ole perheiden kanssa tehtävään yhteistyöhön samanlaisia resursseja kuin kasvatusohjaajilla.
Hanke, joka on mahdollistanut kasvatusohjaajan Korpilahdenkin päiväkotiin, todennäköisesti loppuu toukokuussa. Jyväskylässä on kaksi varhaiskasvatuksen kasvatusohjaajaa, jotka eivät ole tämän hankkeen kautta palkattuja.
– Kouluissahan kasvatusohjaajia on ollut jo kauemmin, mielestäni kasvatusohjaajille on tarvetta myös päiväkodeissa, Minna Pajala toteaa.
– Kasvatusohjaaja voi esimerkiksi tukea perheitä äkillisissä muutoksissa nopeasti, mikäli perhe haluaa kasvatusohjaajan tukea, Tiia Uusitalo sanoo ja toteaa, että varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävä on antaa tukea lapsen kasvuun ja oppimiseen liittyvissä asioissa, kasvatusohjaaja taas voi tukea perhettä missä vain lapsen tarpeisiin perustuvassa tilanteessa.
– Tarvittaessa voin myös ohjata perhettä muunlaisen avun piiriin. Minulta saa apua matalalla kynnyksellä, eikä ongelman tarvitse olla iso. Voimme miettiä yhdessä ratkaisuja ihan arkisiin pulmiin, vaikkapa syömiseen tai pukemiseen liittyviin kiukkukohtauksiin, Emma Kiiskinen toteaa.
Vertaisryhmätapaamisissa voidaan Pajalan, Kiiskisen ja Uusitalon mukaan käsitellä muitakin aiheita kuin nyt päätettyjä.
– Mikäli vanhemmat ottavat ryhmätapaamiset hyvin vastaan, voimme jatkaa niitä. Hyviä aiheita on paljon, huoltajatkin voivat esittää toiveita käsiteltävistä aiheista, Minna Pajala toteaa.
Tiina Lamminaho
