17.02.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan marraskuussa julkaisemat uudet kansalliset ravitsemussuositukset näkyvät Kylän Kattauksen ruokalistoissa, mutta suuria muutoksia ei tehdä yhdellä kertaa. Kylän Kattaus valmistaa ateriat Jyväskylän kouluille ja päiväkodeille, käytössä on kiertävä kuuden viikon ruokalista.
– Tai oikeastaan 12 viikon ruokalista, joka koostuu kahdesta, vain hieman toisistaan poikkeavasta kuuden viikon ruokalistasta. Pieniä muutoksia ruokalistoihin tuovat juhlat, esimerkiksi joulun aika, sekä satokausi, vuodenajat ja toiveruokapäivät, liikelaitosjohtaja Tuija Sinisalo Kylän Kattauksesta kertoo.
– Uusien suositusten tultua teimme pieniä muutoksia ruokalistapohjaan. Suunnittelemme ruokalistoja aina muutaman kuukauden etuajassa, nyt meillä on suunnittelussa loppukevään ja kesän ruokalistat.
Prosessoidun lihan käyttöä Kylän Kattauksella on vähennetty jo vuosia, samaan aikaan on myös lisätty kasvisten käyttöä.
– Lihan vähentäminen ja kasvisten lisääminen kuuluu kaupungin resurssiviisas 2040 -ohjelmaan. Olemme jo aika lähellä uusia kansallisia ravitsemussuosituksia, Sinisalo kertoo.
– Toisaalta meillä on strategisena tavoitteena, että mahdollisimman moni oppilas söisi kouluruoan, joten meidän on myös mietittävä, kuinka nopeassa tahdissa voimme lisätä kasvisruokaa. Tällä hetkellä meillä on yksi kasvisruokapäivä viikossa ja muina päivinä on tarjolla sekä kasvisruokaa että sekaruokaa, ja niitä saa ottaa vaikka molempia. Nyt lisäämme kasvisten osuutta sekaruoassa ja samalla vähennämme lihan osuutta.
Salaattipöytään on tuotu tarjolle siemeniä, esimerkiksi auringonkukansiemeniä ja kurpitsansiemeniä. Ruokalistalle on tullut myös yksi kalaruoka lisää.
– Leikkeleitähän meillä ei kouluruokailussa ole enää ollutkaan. Päiväkodeissa meillä on aamupalalla yhtenä päivänä viikossa kalkkunaleikkelettä, ja se säilyy ainakin toistaiseksi. Sitten, kun saamme uudet ikäkausisuositukset, katsomme tilannetta uudestaan, Sinisalo toteaa ja kertoo, että tyydyttyneen rasvan, suolan ja sokerin määrään Kylän Kattauksella kiinnitetään huomiota.
– Teemme paljon itse ja olemme tarkastelleet reseptejämme nyt toisen kerran alle kahdeksan vuoden aikana. Nyt toisella kierroksella sokerin käyttöä pudotettiin viidellä prosentilla, ensimmäisellä kierroksella pudotus oli kymmenen prosenttia. Valmiille tuotteille, joita ostamme, meillä on omat kriteerimme rasvan laadulle ja suolapitoisuudelle, esimerkiksi leipä meillä on vähäsuolaista, Sinisalo sanoo.
Kylän Kattauksen ruokalistojen suunnitteluun vaikuttavat talouden reunaehdot, ravitsemussuositukset sekä se, mitä oppilaat syövät.
– Kasvisruoka olisi ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto, mutta jos ruoka menee hävikkiin, se on resurssien tuhlausta. Tämä on tällaista tasapainoilua, Tuija Sinisalo toteaa.
Sinisalon mukaan ruokalistoja ei muuteta kerralla kokonaan. Muutoksia tehdään myös asiakastyytyväisyyskyselyjen pohjalta, eikä lempiruokia viedä pois listalta.
– Koululaisten lempiruoat ovat pysyneet vuodesta toiseen samoina, mukana lempiruokalistoilla ovat muun muassa lihapullat ja pinaattiletut. Toiveruokalistoilla on muun muassa tortillat ja uunimakkara, joita tarjoamme toiveruokapäivänä, sen sijaan pizzaa emme toiveista huolimatta pysty tarjoamaan. Uutena ruokatoiveisiin on tullut sushi, mutta sitäkään emme pysty tarjoamaan, Sinisalo kertoo.
– Ne, mitä listalta toivotaan pois, ovat yleensä kasvisruokia. Sitten on sellaisia ristiriitaisia ruokia, joita toiset haluavat pitää ruokalistalla ja toiset haluavat ne sieltä pois. Esimerkiksi maksalaatikko on tällainen toisten suosikki ja toisten inhokki. Mutta maksalaatikolla ja mustamakkaralla on selvä syy, miksi ne ovat ruokalistalla. Maksalaatikko ja mustamakkara ovat tuoneet peruslistalle hyvää vaihtelua ja monipuolisuutta, samalla rinnalla on tarjolla hyvä kasvisruokavaihtoehto, jonka voi valita sisäelinruoan sijaan tai sen kanssa, Sinisalo sanoo.
Kylän Kattauksen keskuskeittiöissä Ristonmaalla ja Palokassa valmistetaan yhteensä 18 000 annosta päivässä, palvelukeittiöitä on noin 80 eri puolilla kaupunkia. Nykyään Kylän Kattauksen valmistama ruoka menee kouluihin ja päiväkoteihin; sairaala-aterioiden sekä vanhuspalvelun aterioiden valmistus on siirtynyt hyvinvointialueelle.
Tiina Lamminaho
10.02.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Tämän vuoden ensimmäinen korpilahtelaisvauva syntyi 4. tammikuuta Elisa ja Roope Perälän perheeseen, kolmevuotiaan Iivarin pikkuveljeksi.
– Iivari on tykännyt pikkuveljestä, hän sanoo, että vauva on söpö. Mutta se ei ole Iivarin mielestä kivaa, kun vauva itkee, Elisa Perälä kertoo.
– Iivari tykkää silitellä ja paijailla vauvaa ja viihdyttää häntä, kun hän on leikkimatolla.
Myös perheen puolanalankopaimenkoira Iitu on ottanut tulokkaan hyvin vastaan.
– Iitu oli tosi kiinnostunut vauvasta, kun tulimme kotiin. Nyt se on jo tottunut tilanteeseen ja tajuaa selvästi, että vauva on uusi pentu, joka kuuluu laumaan, Elisa Perälä kertoo.
Perälän vauvan laskettu aika oli loppiaisena.
– Eli vauva syntyi pari päivää ennen laskettua aikaa, ei mennyt onneksi yli, Elisa Perälä toteaa.
– Kyllä me vähän jännitimme, syntyykö vauva jo ennen vuoden vaihdetta ja toivoimme tosi paljon, että synnytys menisi tämän vuoden puolelle.
Vauva-arki on lähtenyt sujumaan hyvin.
– Nyt on ollut paljon rennompaa kuin ensimmäisen kanssa, Roope Perälä toteaa.
– Ei ole niin paljon epävarmuutta, kuin ensimmäisen lapsen kanssa oli, Elisa Perälä sanoo.
– Siinä mielessä on ollut erilaista, kun Iivari syntyi kesällä; nyt täytyy miettiä ihan eri tavalla, mitä vauvalle laittaa päälle ulosmenoa varten. Piti ostaa erilaisia vaatteitakin, meillä oli ennestään pienikokoisia sortseja, mutta niitä ei nyt tarvita.
Iivari on osan viikkoa perhepäivähoidossa.
– Siellä on kavereitakin, kotona olisi vain vauvajuttuja. Olisi kiva antaa Iivarille enemmän aikaa, mutta onneksi hän osaa jo leikkiä itsekseenkin. Monesti olemme toinen Iivarin kanssa, kun toinen on vauvan kanssa, mutta huusholliakin pitää hoitaa, Elisa Perää toteaa.
Vauva oli syntyessään 50 senttiä pitkä ja painoi kolme kiloa 60 grammaa.
– Hyvin hän on kasvanut. Olin jo unohtanutkin, miten paljon vastasyntyneet oikeasti nukkuvat; alkuaika meni niin, että vauva nukkui, söi ja nukkui taas. Nyt hän on jaksanut olla vähän pitempiä aikoja hereillä, Elisa Perälä kertoo.
– Nimet meillä on jo valmiina, kutsumanimi oli tiedossa jo ennen pojan syntymää. Tosin Iivarilla on ollut omia, Ryhmä Hau -pohjaisia ehdotuksiaan, mutta niihin emme nyt tartu.
Korpilahdella Perälät ovat asuneet kolme ja puoli vuotta, tänne he muuttivat Jyväskylästä.
– Muutimme juuri ennen Iivarin syntymää. Siinä vaiheessa alkoi omakotitaloasuminen viehättää ja halusimme omaa tilaa, Elisa ja Roope Perälä toteavat.
Tiina Lamminaho
07.02.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Korkealla mäellä Hirvimäen ja Horkan välimaastossa on Lontoon talo.
– Tässä asui joskus 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Hermanni ja Anna-Leena Lontoo, eli Lontoo oli heidän sukunimensä. Sitä en kyllä tiedä, miksi heillä sellainen nimi oli, molemmat olivat Korpilahdelta kotoisin, Eila Virtanen, talon nykyisen omistajan Juuso Mäkisen mummo kertoo. Juuso Mäkinen ja Ronja Kivimäki ostivat talon Juuson mummolta viime keväänä.
Hermanni ja Anna-Leena Lontoon jälkeen paikalle asettui Eila Virtasen miehen Rauno Virtasen isä Waldemar Virtanen.
– Anna-Leena Lontoo kuoli 1900-luvun alussa. Pariskunnalla oli kuusi lasta, ja Hermanni Lontoo muutti lasten kanssa Saarijärvelle, Eila Virtanen kertoo.
– Tämä oli Maahin torppa, mieheni isä Waldemar Virtanen lunasti tämän vaimonsa Alman kanssa vuonna 1920, ja tämä nykyinen talo on rakennuttu ilmeisesti noin vuonna 1922. Waldemar ja Alma Virtanen ehtivät olla naimisissa kymmenisen vuotta, ennen kuin Alma kuoli vuonna 1928. Waldemar meni leskeksi jäätyään naimisiin itseään paljon nuoremman Maria Lehtosen kanssa, ja he saivat yhteensä kahdeksan lasta, seitsemän poikaa ja yhden tyttären. Alman kanssa Waldemarilla ei ollut lapsia.
Eila Virtasen mies oli sisarusparven kolmanneksi nuorin.
– Me menimme naimisiin vuonna 1964 ja tämän paikan ostimme vuonna 1967, mummo jäi silloin meille syytingille, kuten siihen aikaan vielä oli tapana. Kymmenen vuotta asuimme samassa taloudessa, mummo asui kulmakamarissa, Eila Virtanen kertoo ja toteaa itse ehtineensä asua Lontoon talossa 60 vuotta, viime kevääseen asti.
Juuso Mäkiselle Lontoon talo on ollut aina tärkeä paikka.
– Asuimme parin kilometrin päässä, tämä mummola on ollut minulle toinen koti. Tänne minä mieluummin tulin hoitoon kuin päiväkotiin, täällä sai olla pihalla ja aina oli jotain tekemistä. Ja kun tulin mopoikään, täällä sai ajella mopolla pitkin peltoja, se oli iso juttu, Juuso Mäkinen kertoo.
– Me aloimme seurustella vuonna 2011, ja jo silloin Juuso sanoi, että tänne me joskus muutamme, Ronja Kivimäki toteaa ja sanoo, että Juuson mummon talon ostaminen tuntui luonnolliselta.
– Ei meillä ollut oikeastaan muita vaihtoehtoja. Työt vähän mietityttävät, mutta onneksi nykyään on etätyömahdollisuuksia. Viime kesänä tein etätöitä vanhasta aitasta käsin, se oli aikamoinen toimisto. Ja kyllä täällä on ihana asua, Ronja Kivimäki sanoo.
Ennen Lontoon taloon muuttoaan pariskunta ehti olla muutaman vuoden töissä Lapissa ja vuoden Uudessa-Seelannissa. Parisen kuukautta sitten perhe kasvoi pienellä tyttövauvalla.
– Ennen muuttoa teimme täällä remonttia, minä etupäässä, kun Ronjalla oli vauva vatsassa. Muuttamaan pääsimme loppukesästä, Juuso Mäkinen kertoo.
Nyt remontissa uusittiin lattiat ja kaikki pinnat sisällä, sähkötöitäkin tehtiin vähän. Edellisen kerran talossa tehtiin remonttia vuonna 1991.
– Silloin rakennettiin lisäosa, johon tuli sauna, pesuhuone ja kodinhoitohuone. Ja silloin tehtiin myös vesijohto, vettä tuli ensimmäisen kerran hanasta. Muistan vielä, että se oli kyllä mukava päivä, kun vettä sai hanan avaamalla, Eila Virtanen muistelee ja kertoo, että sähköt kulmakunnalle tuli vuonna 1977.
– Iso remontti talossa oli tehty 1960-luvun alussa, vähän ennen kuin minä ja Rauno menimme naimisiin. Silloin täällä uusittiin ovet, ikkunat ja muurit ja tehtiin tiilikatto, se on nyt muutettu jo peltikatoksi, Eila Virtanen kertoo.
Pihapiirissä oleva aitta ja hieman kauempana oleva riihi ovat taloa vanhempia.
– Ne ovat olleet tässä jo Hermannin ja Anna-Leenan aikaan, 1800-luvun puolella, mutta vuosilukuja niistä ei ole löytynyt. Vilja-aitan hinkalossa lukee Hermanni Lontoo, Eila Virtanen ja Juuso Mäkinen kertovat.
– 1800-luvun lopun kartoissa näkyy talo tällä samalla paikalla eli ilmeisesti tässä on ollut vanha talo, joka on purettu. Tähän taloon on käytetty vanhoja hirsiä; otimme hirsiä näkyville ja niistä näkee selvästi, että ne ovat olleet aiemmin jossain muualla, Juuso Mäkinen sanoo ja kertoo, että 1800-luvun lopulla paikalle kuljettiin eri suunnasta kuin nykyään.
– Vanhoissa kartoissa tieyhteys on täältä Palolahden pihaan. Vanha tienpohja näkyy vielä paikoitellen maastossa.
Pihapiirissä on myös navetta, joka on rakennettu Eila Virtasen mukaan ehkä 1950-luvulla.
– Kolme tai neljä lehmää siellä oli, ja hevonen. Hevonenhan oli välttämätön ennen vanhaan, Eila Virtanen toteaa ja Juuso Mäkinen kertoo muistavansa, kuinka pappa tuli häntä vastaan koulutaksille hevosella ja reellä talvisin, kun Juuso oli alaluokilla koulussa.
Aikoinaan Lontoon talo oli Korpilahdella kuuluisa pontikasta, vähän samaan tapaan kuin naapurikylä Vekkula Jämsän puolella.
– Se oli ennen minun aikaani, silloin, kun talossa oli seitsemän poikaa, ja ehkä sitä puheissa vähän liioiteltiinkin, Eila Virtanen toteaa.
Tiina Lamminaho
31.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Korpilahtelainen Mika Nyberg on lähdössä maaliskuussa Special Olympics -maailmankisoihin Italian Torinoon.
– Tai Torinon kisoista puhutaan, mutta lumilajit ovat vuoristossa lähellä Ranskan rajaa, valmentajana mukaan lähtevä Mikan äiti Eeva Nyberg kertoo.
Mika Nyberg on ollut mukana Special Olympics -toiminnassa 16-vuotiaasta lähtien eli kymmenisen vuotta. Ulkomailla hän on käynyt kilpailemassa kolme kertaa, kahdesti Viron Otepäässä ja kerran Norjassa.
– Maailmankisat ovat Mikan tähän asti isoimmat kisat, osallistujia on yli sadasta maasta, Eeva Nyberg kertoo. Kehitysvammaisille urheilijoille tarkoitetut Special Olympics -maailmankisat järjestetään neljän vuoden välein, kesämaailmankisoihin on osallistunut viime vuosina noin 7000 urheilijaa, talvimaailmankisoihin noin 2000 urheilijaa.
– Hiihtäjiä Torinon kisoissa on 278, sitä en tiedä, monestako maasta he tulevat, Eeva Nyberg toteaa ja kertoo, että Suomea edustaa kymmenen hiihtäjää.
– Koko Suomen joukkueessa on 34 urheilijaa. Hiihdon lisäksi edustajia on alppilajeissa, salibandyssa, taitoluistelussa ja lumikenkäjuoksussa. Mukana on huomattavan paljon maailmankisojen ensikertalaisia. Edellisistä talvimaailmankisoista on jo kahdeksan vuotta, koska neljä vuotta sitten kisat peruttiin.
Special Olympics -kilpailuissa on käytössä tasoluokitusjärjestelmä, urheilijat jaetaan luokkiin siten, että samantasoiset urheilijat kilpailevat keskenään.
– Mika osallistuu 4 X 1 kilometrin sekaviestiin ja hiihtää yhden sekä 2,5 kilometrin kilpailut. Suomessa on paljon 3 – 4 kilometrin kilpailuja, ja se olisi Mikalle sopiva matka, mutta maailmankisoissa 2,5 kilometrin jälkeen seuraava matka on viisi kilometriä, Eeva Nyberg kertoo.
Maailmankisoihin Mika Nyberg on valmistautunut kahdella koko Special Olympics -joukkueen valmistautumisleirillä sekä yhdellä lumilajien leirillä.
– Lisäksi olemme hiihtäneet olosuhteiden mukaan, tänä talvenahan ei aina ole hiihtämään päässyt, Eeva Nyberg toteaa.
– Kilpailuja Mikalla on ollut tänä talvena kaksi, ja kahdet kotimaassa pidettävät kisat on vielä kevättalvella. Mika osallistuu parahiihtocupiin.
Kuntoaan Mika Nyberg pitää yllä pelaamalla jalkapalloa ja käymällä uimassa sekä kuntosalilla joka viikko.
– Nyt Mika on saanut uuden avustajan, jonka kanssa hän pääsee uimaan joka viikko, kuntosalilla käydään täältä toimintakeskukselta, Mikahan käy Korpilahden toimintakeskuksella kolmena päivänä viikossa. Jalkapallo on kuulunut Mikan harrastuksiin alakouluikäisestä asti, ensin kaupungin erityisliikuntaryhmässä, nykyään JJK:n soveltavan jalkapallon ryhmässä, Eeva Nyberg kertoo.
– Nythän Jyväskylässä pyörii soveltavan liikunnan talviurheilukoulu, jossa on mukana eri seuroja ja eri lajeja, ja viime kesänä myös JKU:lla oli soveltavan liikunnan ryhmä. Toivottavasti tämä soveltavan liikunnan tarjonta lisääntyy entisestään, kehitysvammaisetkin kaipaavat mahdollisuutta liikkua, vaikka kaikki eivät haluakaan kilpailla.
Mika Nyberg on halunnut kilpailla aina.
– Jo pienenä Mika piti omia juoksukilpailuja ja osallistui niin Hippo-hiihtoihin kuin kyläkisoihinkin, Eeva Nyberg toteaa. Maailmankisoihin lähtö ei Mika Nybergiä isommin jännitä, Eeva Nyberg sanoo lähtevänsä matkaan uteliaana.
– Olen kuullut maailmankisoista paljon, nyt pääsemme itse kokemaan ne.
Tiina Lamminaho
24.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
– Lehti on tullut jo niin pitkään, että kyläläiset odottavat sitä. Ja se halutaan nimenomaan painettuna lehtenä, moni säilyttää lehdet tallessa, Pekka Könkkölä ja Merja Karila Moksi ry:n hallituksesta kertovat. Moksin kylälehti on ilmestynyt jo 30 vuotta, nykyään lehden kokoamisesta vastaa Moksi ry:n hallitus vajaan kymmenen hengen porukalla.
– Painatuksen ja taiton ostamme, mutta postitus tehdään edelleen talkoilla. Ja postimaksujen säästämiseksi myös jaamme itse lehteä niin paljon kuin pystymme. Ihan jokaista lehteä emme pysty itse jakamaan, lehtiä menee ympäri Suomea muun muassa kesämökkiläisille, nykyään ei kuitenkaan enää ulkomaille. Aikaisemmin Moksin kylälehteä on mennyt Ruotsiin, Merja Karila kertoo.
– Lehden teossa on ollut pakko miettiä talousasioitakin, kun myös tässä talkootyö on vähentynyt. Alkuaikoinahan lehti kopioitiinkin itse kopiokoneella, nyt olemme satsanneet paperin ja painojäljen laatuun, Moksi ry:n sihteeri Moona Tuominiemi-Karila kertoo.
– Lehden ilmestymiskerrat on vähennetty kahteen vuodessa. Suurin muutos on se, että nykyään lehti on Moksi ry:n jäsenlehti. Aikoinaan lehti on jaettu kaikille kyläläisille ja jätepisteen asiakkaille, nyt lehden saa Moksi ry:n jäsenetuna, irtonumeroita myydään toki kenelle vain. Tilattuna kylälehti menee muun muassa Korpilahden kirjastoon ja Jyväskylän pääkirjastoon.
– Moksin kylälehdessä on edelleen kyläläisten kirjoittamia kertomuksia ja koosteet kyläseuran kokouksista, kevään lehdessä kerromme tulevista kesän tapahtumista, ja kylän uusista asukkaista yritämme tehdä aina esittelyn. Kyläseuran hallituksen jäsenet tekevät myös itse sisältöä lehteen, lehdentekijät kertovat ja toivovat, että kyläläiset olisivat aktiivisia lehden teossa.
– Lehteen saa kirjoitella, tai lähettää vaikka valokuvia, jutun ei tarvitse olla iso. Otamme vastaan myös esimerkiksi syntymäpäiväonnitteluja tai muistokirjoituksia. Mainoksiakin lehdessä voidaan julkaista, nyt meillä vain ei ole ollut aktiivista mainosten hankintaa. Alkuaikoina joka lehdessä oli pari sivua mainoksia. Silloin, kun Moksissa oli vielä koulu, kylälehdessä oli paljon koululaisten piirustuksia ja juttuja.
Kylälehden painos on noin 145, Moksi ry:ssä on noin 120 jäsentä.
– Kyläseuraan tulee uusiakin jäseniä, en tiedä sitten houkutteleeko kylälehti, vai muut kyläseuran jäsenedut, kyläseuran jäsenyyshän huomioidaan esimerkiksi tilojen, koneiden ja astioiden vuokrahinnoissa. Meillä on jäsenenä tosi paljon mökkiläisiä, ja jäseniä on myös naapurikyliltä, Moona Tuominiemi-Karila ja Pekka Könkkölä kertovat.
Viime vuoden ensimmäisessä Moksin kylälehdessä Virpi Mikkola ja Sinikka Vuorsalo muistelevat kylälehden syntymää ja alkuaikoja. Lehti sai alkunsa Virpi Mikkolan ideasta, ja ensimmäinen Moksin kylälehti ilmestyi joulun alla vuonna 1994.
Aluksi Virpi Mikkola kirjoitti paljon juttuja itse, mutta kyläläisetkin innostuivat kirjoittamaan jo heti ensimmäisiin lehtiin. Virpi Mikkola ja Sinikka Vuorsalo toteavat, että yksi ahkerimpia kirjoittajia oli Tapio Levänen; Tapio Leväsen historiajuttuja on saatu lukea Moksin kylälehdestä koko kylälehden historian ajan.
Alkuaikoina lehti tehtiin kokonaan talkoilla. Mukana oli monia kyläläisiä ja lehden kasaustalkoisiin tultiin usein koko perheen voimin. ”Hienointa Moksin kylälehden tekemisessä oli se, miten lehden teon kaikki vaiheet kokosivat kyläläiset puhaltamaan yhteen hiileen”, kirjoittavat Virpi Mikkola ja Sinikka Vuorsalo Moksin kylälehdessä.
Tiina Lamminaho
24.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
– Lukumummit ovat lapsille todella tärkeitä. Toki lukumummi-toiminta on tärkeää koulun aikuisillekin, mutta etenkin lapsille sillä on iso merkitys. Toiminnassa on jotain sellaista, mitä koulu ei pysty tarjoamaan; kouluarjessa on todella vaikea tarjota kahdenkeskistä aikaa oppilaalle aikuisen kanssa, Korpilahden yhtenäiskoulun rehtori Satu Lahti sanoo.
Korpilahden yhtenäiskoululla lukumummeja on ollut yli kymmenen vuoden ajan.
– Tällä hetkellä meillä on kolme lukumummia, parhaimmillaan heitä on ollut seitsemän, Tikkalassa on ollut ainakin yksi lukuvaarikin, erityisopettaja Salla Uppsala ja lukumummi Anja Vaara kertovat. Salla Uppsala toimii Korpilahden yhtenäiskoulussa lukumummien yhdyshenkilönä.
– Lukumummeja tai lukuvaareja tarvittaisiin lisää. Tikkalan koulussa ei ole tällä hetkellä yhtään lukumummia tai lukuvaaria, sinnekin heitä otettaisiin mielellään vastaan, Salla Uppsala sanoo ja Anja Vaara kertoo, että nykyiset lukumummit ovat olleet toiminnassa mukana alusta lähtien.
– Mukaan tarvittaisiin nuorempiakin, sellaisia juuri eläkkeelle jääneitä. Minä olen yrittänyt mainostaa tätä hommaa, mutta monet pelkäävät sitoutumista. Tästä voi kyllä pitää taukoakin, minäkin olen välillä poissa, kun olemme matkoilla, Anja Vaara kertoo. Satu Lahti vakuuttaa, ettei koululla mene mikään sekaisin, jos lukumummi tai lukuvaari ei joku viikko tulekaan.
– Lukumummi ei korvaa opettajaa, vaan on lisänä, Satu Lahti toteaa.
Lukumummi-toiminnan tarkoituksena on tarjota lapsille lisää lukukokemuksia sekä innostaa heitä lukemisen pariin yhteisten lukutuokioiden avulla. Toiminnalla on tarkoitus parantaa oppilaiden lukusujuvuutta ja luetun ymmärtämistä.
– Lukusujuvuus vaikuttaa kaikkien lukuaineiden opiskeluun. Jos lukeminen on vaikeaa, se vaikuttaa jatko-opintoihin asti, Salla Uppsala toteaa.
Lukumummi käy koululla kerran viikossa, Anja Vaaralla on neljä omaa oppilasta, joiden kanssa hän lukee, oppilaat tulevat yksi kerrallaan lukumummin luo.
– Jokainen on valinnut kirjan, mitä hän lukee, ja minulla on sama kirja. Oppilas lukee minulle ja minä seuraan kirjasta tai joidenkin kanssa luemme lauseen kerrallaan vuorotellen. Lukutuokio kestää parikymmentä minuuttia, lukemisen lisäksi juttelemme vähän kirjan tapahtumista, ja ehkä joskus jostain kirjassa olleesta vaikeasta sanastakin, Anja Vaara kertoo.
Lukumummi-toiminta on tarkoitettu alakoululaisille kakkosluokkalaisista kuutosluokkalaisiin.
– Pienemmät oppilaat harjoittelevat enemmän lukusujuvuutta, isommilla korostuu ehkä enemmän luetun ymmärtäminen, Salla Uppsala toteaa.
– Lukumummi-toiminta on suosittua, oppilaat monesti haluavat lukumummin luo. Siksi olemmekin joskus lähettäneet kaikki luokan oppilaat vuorotellen lukumummille, nyt kun lukumummeja on vain kolme, olemme valinneet lukumummin luona käyvät oppilaat. Marraskuussa lukumummit osallistuivat koulun lukuviikkoon lukemalla satuja.
Anja Vaara kertoo lähteneensä lukumummiksi, koska tykkää olla lasten kanssa.
– Silloin, kun aloitin lukumummina, minulla ei vielä ollut omia lapsenlapsia, mutta olin valmis mummoksi. Tämä tuo myös tekemistä päivään ja ryhtiä elämään, Anja Vaara toteaa.
– Lukumummiksi tai lukuvaariksi lähtemistä ei tarvitse pelätä, tehtävään saa perehdytyksen ja materiaaleja, sekä tukea kollegoilta. Eikä tässä tarvitse olla koko luokan edessä, tässä ollaan vain yhden lapsen kanssa kerrallaan. Vaitiolovelvollisuus lukumummeilla ja lukuvaareilla on, eli lapsen asioita ei saa kertoa eteenpäin. Minä en edes tiedä lasten sukunimiä.
Lukumummin kanssa luetaan koulun kirjastosta löytyviä kirjoja, oppilas valitsee kirjan yhdessä opettajan kanssa.
– Isommat lukevat joskus lukumummin kanssa jonkun kouluaineenkin kirjoja, esimerkiksi historiankirjan tekstejä, Salla Uppsala kertoo.
– Minä itse haluan, että lapset tutustuvat kirjallisuuteen. Itse luen tosi paljon ja minusta suomen kieli on niin hieno kieli, että sitä täytyy pitää yllä ja lasten on saatava hyvä kielitaito, Anja Vaara toteaa.
– Meitä eläkeläisiä on niin paljon, että sellainen voimavara pitäisi saada käyttöön. Lukumummiksi ja lukuvaariksi pystyy kuka tahansa, tässä ei kysytä, mikä olet ollut ammatiltasi. Ja tämä on kivaa, minä ilahdun joka kerta, kun tulen tänne, Anja Vaara sanoo.
Tiina Lamminaho
