20.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
-Voisipa tehdä aikamatkan ja elää hetken menneiden sukupolvien aikaa tässä tilalla, Kartanon tilan viides isäntä Lassi Iistamo tuumaa.
Tilan historia ja sen entiset asukkaat ovat vahvasti läsnä Lassin ja avovaimonsa Julia Tyryn elämässä, vaikka tilan sekä sen asujien tulevaisuutta suunnitellaan nykyajan lähtökohdista käsin. Kumpikin on kiinnostunut tilan ja sen sukupolvien historiasta ja erityisesti Julia on tehnyt salapoliisityötä tilalta löytyneiden vanhojen kirjeiden ja muun materiaalin parissa.
Alun perin talo on ollut sotilasvirkatalo.
-Kartano on toiminut valtion sotilasvirkatalon lisäksi kouluna. Koska tila oli valtion omistama, täällä vieraili säännöllisesti virkamiehiä tarkastamassa asioita. Tämä edellytti huolellista asiakirjojen säilytystä, mikä on mahdollistanut tilan historian tarkan tutkimisen tänä päivänä. Tila oli siis aluksi vuokralla, mutta siirtyi myöhemmin yksityisomistukseen kun virkatalojärjestelmän purettiin ja virkatalot itsenäistyivät, Julia kertoo.
Kalle Liukkosella oli tilasta vuokrasopimus vuodesta 1882 lähtien ja vuonna 1902 hän antoi vuokraoikeuden vävypojalleen eli tyttärensä Alma Liukkosen miehelle Frans Evald Iivarille. Sukunimi muuttui myöhemmin Iistamoksi.
Frans Evaldin jälkeen tulivat Heikki, Matti, Jussi ja nyt Lassi.
Työhuoneen seinillä on kuvia menneistä sukupolvista.
– Frans Evaldin ja Alman elämä on ollut monella tavalla rankkaa. Perheen kolmesta lapsesta kaksi menehtyi nuorena. Poika meni sisällissodassa ja tytär kuoli keuhkotautiin. Heikki eli Lassin isopappa jäi vielä, onneksi, Julia pohtii.
Oven karmilla roikkuu kaunis, musta silkkipuku. Sen on Lassin isomummin Ennin peruja. Nuoret kertovat, että puvulla taitaa olla ikää noin 90 vuotta. Julia aikoo pukea silkkipuvun ylleen Keski-Suomen yrittäjäjuhlaan tulevana lauantaina, jos puvun kangas vaikuttaa tarpeeksi kestävältä.
-Enni oli Nurmisen sahan omistajien tyttäriä ja siinä talossa vietettiin heidän häitäänkin.
Kartanon tilalla on säilytetty vanhaa huolellisesti, sillä yläkerran vintistä on löytynyt muitakin tekstiileitä erinomaisessa kunnossa. Osa niistä päätyy hirsiseen rantasaunaan, joka on tarkoitus pystyttää rantaan ensi kesänä. Samalle paikalle, missä joskus ennen talonväen sauna on sijainnut.
Muitakin suunnitelmia talon pihapiirin suhteen on ja ne kaikki liittyvät historian säilyttämiseen.
-Haluamme palauttaa ympäristöä sellaiseksi kuin se on joskus ollut. Kaadoimme esimerkiksi tästä talon edestä puut pois, ja maisema Päijänteelle avautui. Tässä talon edessä oli entisaikaan niittyä. Korjauslistalla vanha aittarakennus on listalla kärkipäässä, koska se on jo vähän notkahtanut. Vanhaa ”pappalaakin” on tarkoitus laittaa ihan asumiskuntoon. Nykyisin taloa kutsutaan pappalaksi, mutta alun perin se on ollut talon työväen asuntoina. Omat vanhempani voisivat siinä mahdollisesti joskus sitten asua, ettei heidän tarvitse mennä hoitokotiin, Lassi suunnittelee.
Historian ja perinteiden kunnioittamista on sekin suunnitelma; entisaikaan ikäihmiset hoidettiin pitkälti kotona.
Tilan päärakennus, jossa tilan seuraava sukupolvi Lassi ja avovaimo Julia Tyry asuvat, on järjestyksessään kolmas. Seiniltä löytyy kehystettyjä kuvia, joissa näkyvät mäen törmälle rakennetut aiemmat päärakennukset, kuten ensimmäisenä rakennettu punainen hirsitalo. Seuraava päärakennus oli sävyltään vaalea, ja edeltäjäänsä hieman suurempi ”kartanomainen” talo. Muistoina entisistä asuinrakennuksista ovat vanhat huonekalut, jotka ovat edelleen käytössä.
Lassi Iistamolle on ollut aina selvää, että hän tulee jatkamaan Kartanon tilaa. Omien sanojensa mukaan hänet on siihen kasvatettu, eikä hänellä itsellään ole ollut mitään suunnitelmaa vastaan.
Julia Tyrylle maaseudulla asuminen on myös tuttua, sillä hänen juurensa ovat Tyryn tilalla Jämsässä.
Muutaman vuoden nuoripari kokeili asumista ”keskustassa” eli Korpilahden kirkonkylällä.
-Olihan siinä asumisessakin tietysti puolensa ja helppoutensa, mutta kyllä me tänne mielellämme muutimme.
-Kun oli asunut muutaman vuoden muualla, kotitilaa katseli uusin silmin. Tämä tuntui oikeasti omalta kodilta. Täällä riittää touhua vähän eri malliin, Lassi sanoo.
Lassi Iistamolla on oma yritys, joka tekee muun muassa maanrakennustöitä ja lumen aurauksia. Maataloutta tilalla harjoitetaan vielä Jussi Iistamon nimissä, mutta Lassi on ottanut vastuuta siitäkin puolesta ja sukupolvenvaihdos on tulossa, kunhan aika on otollinen.
Tilalla viljellään nykyisin muun muassa mustakauraa, jota käytetään hevosten ravintona sekä heinää hevosille. Markkina suuntautuu pääosin Keski-Suomen alueelle, mutta tuotteita myydään myös muualle Suomeen.
Julia auttaa kaikissa talon töissä, missä pystyy ja tekee osa-aikaista työtä Korpilahden S-marketissa.
-Olen tehnyt asiakaspalvelutyötä 14-vuotiaasta saakka ja se tasapainottaa mukavasti työtä täällä kotona ja tilalla.
Tulevaisuuden haaveisiin kuuluvat myös eläimet.
-Haluaisimme ottaa pihaan lampaita. Ne pitäisivät huolen myös talon edessä olevasta niitystä.
Lassi ehdottaa, että otamme kuvan ulkona navetan päädyssä, jossa näkyy vanhan navettarakennuksen jyhkeät kivet. Nämä nuoret osaavat todella arvostaa edellisten sukupolvien tekemää kovaa työtä.
Maarit Nurminen
17.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Päijätmoto Oy sai uudet yrittäjät joulukuun alussa, kun korpilahtelainen Ari Kauppinen ja joutsalainen Jussi Vanhalahti ryhtyivät vetämään Muuramessa toimivaa yritystä. Nuoret miehet omistavat yrityksen puoliksi.
– Olemme olleet molemmat tässä huoltomiehinä, minä kuusi vuotta ja Ari vähän pitempään, Jussi Vanhalahti kertoo. Ari Kauppinen sanoo aloittaneensa työt Päijätmotossa vuonna 2015, mutta olleensa välillä vuoden koulussa ja armeijassa.
– Edellinen omistaja halusi myydä Päijätmoton ja keskittyä toiseen yritykseensä. Hän tarjosi yritystä meille, ja ensin sanoimme, ettei meillä taida olla mahdollisuuksia ostaa yritystä. Lähdimme kuitenkin selvittelemään asiaa, tuoreet yrittäjät kertovat.
– Aikaisempaa kokemusta yrittämisestä meillä ei ole, eikä kummallakaan ole edes minkäänlaista kosketusta yrittämiseen sukulaistenkaan kautta. Aika paljon yrittäjäksi ryhtyminen arvelutti, mutta hyvin tämä on lähtenyt käyntiin. Huoltomiehinäkin hoidimme muun muassa laskutusta aika pitkälle itseksemme, joten ei tässä ole kauheasti uutta tullut. Käytännössä kirjanpitopuoli on meille ihan uutta, mutta kirjanpitäjältä saa hyvin neuvoja ja onneksi nykyään ei tarvitse hirveästi pyöritellä papereita, kun kaikki hoituu sähköisesti.
Yrityksen toimintaan uusilla yrittäjillä ei ole tarkoitus tehdä muutoksia. Päijätmotossa huolletaan edelleen veneitä, ja myös mönkijöitä, moottorikelkkoja ja ruohonleikkureita.
– Venepuoli on pääasia. Aluksi keskitymme enemmän veneiden huoltoon, mutta uusiakin veneitä meille on tulossa myyntiin, ja venemoottoreiden myynti on yksi iso osa toimintaa, Kauppinen ja Vanhalahti kertovat. Päijätmotolla on Mercuryn, Suzukin, Hondan ja Tohatsun edustus.
– Mönkijöitä ja moottorikelkkoja meillä huolletaan ehkä keskimäärin muutama kuukaudessa, ruohonleikkureita huolletaan lähinnä kesäisin.
Veneisiin teetetään määräaikaishuoltoja samaan tapaan kuin autoihin, veneiden määräaikaishuollot työllistävät etenkin keväisin ja syksyisin.
– Tämä ala on aika kausiluonteista. Kevät ja syksy ovat kiireisintä aikaa, kesällä on vähän rauhallisempaa, mutta töitä riittää kuitenkin. Talvet ovat hiljaisempia, tämä talvi näyttää nyt tässä vaiheessa aika hyvältä. Silloin, kun aloitin työt täällä, talvisin oli lomautuksiakin, Ari Kauppinen kertoo.
–Tämä ala lähti ylöspäin korona-aikana. Nyt myynnin puoli on hiljentynyt, mutta korona-aikana ostettuja veneitä käytetään huollossa säännöllisesti, Jussi Vanhalahti toteaa.
Jussi Vanhalahti on opiskellut pienkonekorjaajaksi Jämsänkoskella, Ari Kauppinen opiskeli autoalaa Jyväskylässä.
– Olin työharjoittelun autokorjaamossa, mutta kyllä nämä ovat mukavampia ja siistimpiä hommia, Kauppinen toteaa.
– Minulla oli koko ajan ajatuksenakin, etten ryhdy autohommia tekemään, Vanhalahti sanoo.
Molempien miesten mielestä veneiden huoltaminen on mukavampaa kuin autojen huoltaminen.
– Veneet ovat yksinkertaisempia kuin autot nykyään, mutta veneissäkin on jo paljon tietotekniikkaa. Ja aika lailla joka merkillä on omat testerinsä, miehet toteavat.
Puolentoista kuukauden yrittäjäkokemuksella nuoria miehiä ei ole ruvennut yrityksen osto kaduttamaan.
– Toivottavasti ei tarvitsekaan katua, Vanhalahti toteaa.
Tiina Lamminaho
14.01.2025 | Alueelta, Lue ilmaiseksi
Kari Nykänen Korpilahden Erämiehistä arvelee, että Erämiesten ja Moksin Erämiesten yhteinen riistanisäkkäisen lumijälkien laskenta siirtyy ensi viikonlopulta eteenpäin säätiedotusten valossa. Riistakolmiolaskennat käynnistyvät Keski-Suomessa 15.1. Laskenta tulee tehdä 28.2. mennessä.
-Yleensä pyrimme maastoon heti laskennan alettua, kun lumi ei helmikuulle tullessa yleensä ainakaan vähene.
Riistakolmio on nimensä mukaisesti kolmion- mallinen alue, jossa kunkin sivun pituus on neljä kilometriä. Lumisessa maastossa laskentatehtävä on melko työläs.
-Meitä on sekä talvi- että kesälaskennassa mukana 12-13 henkilöä.
Maastossa kuljetaan joko lumikengillä tai liukulumikengillä.
-Metsäsuksilla on vaikea kulkea maaston olosuhteiden vuoksi. Alueella on esimerkiksi hakkuuaukeita, vattupusikoita ja sen sellaista.
Talvilaskennassa lasketaan kolmiolinjan ylittävien lumijälkien lukumäärä seuraavista lajeista: metsäjänis, rusakko, orava, liito-orava, majava, piisami, susi, kettu, naali, supikoira, karhu, kärppä, lumikko, minkki, hilleri, näätä, ahma, mäyrä, saukko, ilves, villisika, valkohäntäpeura, hirvi, metsäpeura ja metsäkauris. Lisäksi merkitään näköhavainnot metsosta, teerestä, pyystä, riekosta, peltopyystä, fasaanista, kanahaukasta ja korpista.
Nykänen on koordinoinut laskentoja Korpilahden Erämiesten osalta toistakymmentä vuotta. Riistalaskentaan hän on osallistunut vuodesta 2008 lähtien.
Kolmioita laskevat vapaaehtoiset metsästäjät ja luontoharrastajat.
-Usealle riistanisäkäslajille, kuten jäniksille, oraville, ketuille ja näätäeläimille, lumijälkilaskenta on ainoa valtakunnallinen vuosittainen kannanseuranta. Aineistoja käytetään myös tutkimuksessa, kertoo erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta.
Riistapäällikkö Olli Kursula Suomen riistakeskuksesta nostaa esille hyvinvoivien riistakantojen merkityksen suomalaiselle metsästyskulttuurille.
-Myös siitä näkökulmasta on tärkeää, että talvikolmioita lasketaan ja saamme ajankohtaista tietoa laskettavista riistanisäkkäistä.
Riistakolmioita on laskettu vuodesta 1989 alkaen. Riistakolmio on metsäriistan runsauden seurantaan kehitetty laskentamenetelmä. Kolmiot ovat pysyviä laskentareittejä, joita laskevat vapaaehtoiset. Lumijälkilaskenta tuottaa Suomessa kansainvälisestikin ainutlaatuista tietoa.
Maarit Nurminen
14.01.2025 | Lukijalta, Tätä mieltä
Martti Korpilahden kotiseutulaulussa puhutaan verestä. Sillä on laulun syntyaikaan liittyvä, nykykuulijan korvaan ehkä särähtävä sivumerkitys. Se ei ole kuitenkaan laulun ainoa ongelma.
”Täällä on”, kyseinen laulun säe alkaa. Mutta tulisiko jatkeeksi laulaa ”naapuri heimoni verta” vai ”naapuriheimoni verta”?
Edellinen on runoilijan omaa tekstiä, jälkimmäinen laulajan tulkintaa. Olen siihen itsekin syyllistynyt. Seikkailukirjojen parissa viihtyville koulupojille on ollut selvää, että muinaisella Suomen niemellä on käyty heimosotia ja että me keskisuomalaiset edelleen elämme näiden muinaisten heimojen rajamailla.
Syynä tämän tietämiseen saattoi olla syksyllä 1909 kirjakauppoihin ilmestynyt Santeri Ivalon romaani Erämaan taistelu. Se sijoittuu Päijänteen seudun ja Savon rauhattomille rajoille. Perimätiedon mukaan Ivalo kirjoitti romaaninsa kesälomillaan Korpilahdella Kurkelan kruununpuustellissa.
Romaani oli syksyn kirjallinen tapaus, mistä kertoo sekin, että Eino Leino piti siitä esitelmän Suomen Kirjailijaliiton pikkujouluissa.
Tapahtumien ketjua yhdisti polkupyöräily, josta 1800-luvun lopulla oli tullut älymystömuotia. I. K. Inha välitti polkupyöriä Suomeen ja saattoi jopa keksiä niille nykyisen suomenkielisen sanan. Ahon pariskunta pyöräili Keski-Euroopassa asti.
Keski-Suomi oli samaan aikaan saanut sivistyneistön piirissä mainetta Vara-Karjalana. Niinpä Santeri Ivalo innostui Helsingissä hankkimaan Aino-pyörän ja polkemaan sillä kohti Jyväskylää. Tarkoitus oli inspiroitua ja kerätä aineistoa tulevaan romaaniin. Ivalo oli väitellyt tohtoriksi historiasta ja saanut nimeä kirjailijana.
Kuhmoisissa pyörä rikkoutui, osuvasti laivasillan kohdalla, ja Ivalo nousi laivaan. Siellä hänet yhytti muuan Väinö Katari, joka mukavan ja kuuluisan miehen tavattuaan teki ehdotuksen. ”Mitä sinä sinne Jyväskylään ajat, jää Korpilahdelle. Minulla on siellä Hyrkkölässä kesäasunto. Vietetään siellä vähän aikaa.”
Ajasta tuli aiottua pidempi ja kohtalokkaampi.
Hyrkkölässä sijaitsi ”Kurkelan herran”, Uno Koskelinin kartano, ja siellä vietti kesää opintojensa lomassa isännän sukulaistyttö Ellinor. Pitäjän kesävieraiden ohjelmaan kuului verkkaisia tsehovilaisia iltoja Tähtiniemen täysihoitolan kuistilla, seuraleikkejä leikkien ja seurustellen. Veijon paljakolle tehtiin huviretkiä jalkapatikassa.
Vuoden päästä syksyllä 1898 Kurkelassa vietettiin Ellinorin ja Santerin häitä. Ne muistettiin ”myrskyisinä”. Tuuli riepotteli Jyväskylän häävieraita kuljettanutta Kaima-laivaa niin, että sen oli rantauduttava saareen. Matkustajat kiipesivät maihin kuin Shakespearen näytelmässä, purkivat saaressa sijainneen ladon ja sytyttivät seinähirret nuotiokseen. Sen äärellä he värjöttelivät kokonaisen vuorokauden voileipien ja tuliaisviinien voimin.
Siitä kertoi Ellinor aikoinaan Lauri Kuusanmäen radio-ohjelmassa.
”Poltetut olivat saunat, viety oli nuotta, rikotut talaat.” – Sellaista tapahtui hämäläisten ja savolaisten kalarikkailla latvavesillä 1400-luvun alkupuoliskolla. Katolisen Ruotsin ja ortodoksisen Novgorodin välistä rajaa piirrettiin eränkävijöiden retkin, kirvein ja keihäin.
Emme tiedä kuinka moneen joulupaperiin Santeri Ivalon romaania Korpilahdella käärittiin, mutta Helsingin Sanomista siitä oli luettavissa Eino Leinon tiivistys.
Romaanissa piirtyy kansanelämä ”sellaisena kuin se todellisuudessa oli”. Ei kuitenkaan ”valokuvauksena vaan mielikuvauksena”, Leino tarkentaa. Kun Topelius ja Runeberg ”onnellisina sunnuntailapsina” loivat kuvia yhdestä ja eheästä isänmaasta, Ivalo korostaa eroja ”sortajan ja sorretun, esivallan ja alamaisen, herran ja talonpojan” välillä.
Ehkä Eino Leino realistina jo aisti oman aikansa ilmanalassa uuden nuijasodan enteitä.
Myös Juhani Ahoa kammetaan alas jalustalta. Syvälle muinaisaikaan kurottuva Ahon Panu on Leinolle ”luonnon-eepos”. Se ”maalaa eteemme sarjan hurmaavia maisemia” ja antaa henkilöiden nousta ”niiden luomasta tunnelmasta kuin utuisesta unelma-merestä”. Leinon kynä oli tunnetusti terävä, tällä kertaa Ahon oletettua symbolismia puhkova.
Erämaan taistelukin lipsahtelee. Tosielämässä ei kesken kevätkylvöjen lähdetty oravia ampumaan eikä hauenkudusta ilvesjahtiin. Kesäiset turkikset eivät voudille kelpaisi. Eikä retkille otettu mukaan arvokasta riipusta hukkumiselle ja ryöstölle alttiiksi. Romaanille siitä toki kutoutui punaista lankaa.
Panun kuittaaminen luonnonlyriikaksi, jossa salot soivat ja polut kertovat ihmetarinoita, ei tee Aholle kuitenkaan oikeutta. Panu luotaa kirjoitushetkensä todellisuutta ja Ahoa askarruttaneita taikuuden, järjen ja uskon kysymyksiä. Tänäänkin samat pohdinnat ”valistuksen dialektiikasta” ovat filosofian kuumaa kärkeä. Järjen valta on irrottanut meidät luonnosta, joka ehkä vielä oli mukana loitsuissa.
Päähenkilön Panun pelko siitä, että valta karkaa hänen käsistään ja kansa kääntää hänelle selkänsä, on sekin mitä ajankohtaisinta totta.
Luettiinko Ivaloa Korpilahdella oman pitäjän poikana? Jos hänet onkin unohdettu, kirjallisuudentutkija Kai Laitinen laati hänestä sentään kauniit muistosanat.
”Alkuperäinen suomenkielinen historiallinen romaani syntyy käytännöllisesti katsoen” Santeri Ivalon myötä, Laitinen asemoi Ivalon tämän Valittujen teosten (1953) esipuheessaan.
Sitä ennen oli ollut ”vain hapuilevia yrityksiä”. Mutta sen jälkeen ”on Ivalon uurtamaa polkua astellut kirjailija toisensa perästä. Oikeastaan vasta Vaaskivi ja Waltari ovat murtaneet perinteen ja poikenneet syrjään Topeliuksen ja Ivalon viitoittamalta tieltä.”
Kurkelan kesinä Korpilahdella ei vain kirjoitettu historiaa, sitä samalla myös tehtiin.
Ivalon romaanihenkilöt eivät suunnista vain kalasaunoilleen, vaan heidän mukanaan lukija pääsee tutustumaan myös Turun teinien opiskeluoloihin, Kuusiston linnan mahtavaan Maunu-piispaan ja Viipurin julmaan linnanherraan ja päätyy lopulta seuraamaan uuden kuninkaan valintaa Tukholmassa.
Onhan tässä mukana jo kaikki se, minkä Waltari vain lavensi uusiin mittakaavoihin.
Kai Laitisen mukaan ”ei Ivalon ensimmäistä polkua enää erotu tästä valtatiestä; se on kulunut näkymättömiin, peittynyt myöhempien kulkijain askelten alle”.
Näillä sanoilla Laitinen ennakoi alansa tutkimuksen käännettä. Sen mukaan teksti ei avaudu enää perehtymällä kirjailijan elämään vaan niihin aikaisempiin teksteihin, joiden päälle uusi teos oli kirjoitettu. Käännettä kutsuttiin ”tekijän kuolemaksi”.
Tähän käänteeseen viitattiin taannoin Jyväskylässä väitöstilaisuudessa, jonka aiheena oli Lassi Nummen runous. Kai Laitinen oli vastaväittäjänä, ja joko tuntematta tutkimuksen uusia tuulia tai tunnelmaa keventääkseen hän osoitti salissa istuvaa Lassi Nummea.
”Ei tekijä ole kuollut. Tuolla hän istuu ilmielävänä.”
Esa Sironen
14.01.2025 | Korpilahti, Tilaajille
– Hanketta hankaloittaa se, että hankealueella ja sen läheisyydessä on paljon Natura-alueita niin vesistöissä kuin maa-alueillakin, sekä suojeltuja perinnemaisemia. Hankkeen toteuttamiseksi eivät riitä normaalit lupamenettelyt, niittokin vaatii poikkeusluvan, hankevastaava Heikki Lamminaho Putkilahden kyläseurasta toteaa. Putkilahti – Päijänne -vesistön parannushankkeen tavoitteena on parantaa Putkilahden vesiluontoa ja pysäyttää vesistön rehevöityminen. Virtauksia on tarkoitus parantaa sekä Päijänteen ja Ylisjärven välisessä Kääjinsalmessa että Päijänteen ja Nokkosen välisessä Rupansalmessa.
– Kääjinsalmi on nyt paikoin alle metrin syvyinen. Se pitäisi saada yli kaksi metriä syväksi, Lamminaho kertoo.
– Virtauksista ei ole tutkittua tietoa, mutta sellaista puhutaan, että etelätuulella Vespuolentien sillan kohdalla vesi virtaisi Kääjinsalmessa Ylisjärvelle päin. Jos Ylisjärvestä tulee sisäjärvi, jonka vesi vaihtuu vain kevättulvien aikaan, ei vesi pysy raikkaana, Lamminaho sanoo ja kertoo, että Nokkosen kohdalla tilanne on lähes samanlainen; myös Rupansalmi on erittäin matala.
– Kun salmia syvennetään, paranee myös sekä kalastuksen että veneilyn mahdollisuudet. Tavoitteena onkin toteuttaa Kääjinsalmeen merkitty venereitti, Lamminaho toteaa.
Lamminahon mukaan hankkeen tarpeellisuudesta ollaan yksimielisiä. Putkilahden kyläseuran kumppaneina hankkeessa ovat Peuhan, Putkilahti-Ruotsulan sekä Ylisjärven osakaskunnat vesialueiden omistajina.
– Asiantuntijakumppanina suunnittelussa meillä on Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry. Heillä on kokemusta vastaavista hankkeista, joten yhdistys on meille erittäin tärkeä yhteistyökumppani, Lamminaho toteaa.
Tällä hetkellä hankkeessa on meneillään selvitys- ja suunnitteluvaihe. ELY-keskus on myöntänyt hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen 38 000 euron tuen, rahoitus tulee osittain EU:n maaseuturahastolta, osittain valtiolta. Seuraavien vaiheiden avustushakemukset on tarkoitus saada ELY-keskukselle tämän vuoden keväällä.
– Kääjinsalmi on Natura-aluetta ja Rupansalmen läheisyydessä on Natura-aluetta, joten vaaditaan tarkkoja selvityksiä, ja se on iso haaste, joka tuo lisäkustannuksia. Lupien saaminen toimenpiteille ei myöskään ole varmaa, Lamminaho toteaa.
– Kääjinsalmen ruoppaus on niin iso projekti, että se vaatii luvan myös AVI:lta. Koska Kääjinsalmea pitää syventää niin paljon, nousee sieltä valtavasti pohjamassaa. Se on kyllä hyvää maanparannusainetta, siinä on typpeä ja fosforia, mutta sen kuljetus pelloille pitää myös ratkaista.
Niiton suunnittelu on Lamminahon mukaan tehty ja sitä tarkennetaan vielä kevään aikana.
– Tavoitteena olisi, että pääsisimme niittämään ensimmäisen kerran tämän vuoden syksyllä. Niittoa olisi tarkoitus tehdä kolmena vuonna, Lamminaho kertoo. Salmien niitot rajataan uoman keskialueelle, joten
uhanalaisten lajien elinolosuhteissa ei aiheuteta muutoksia. Niitetyt vesikasvit siirretään peltoalueille aumoihin kuivumaan ja levitetään myöhemmin pelloille maanparannusaineena.
Ruoppaus on vuorossa aikaisintaan vuoden 2026 syksyllä, lupakäsittelyyn menee Heikki Lamminahon mukaan vähintään vuosi.
Vaikka hankkeen myöhempiinkin vaiheisiin saataisiin tukea ELY-keskukselta, kyläseura ja osakaskunnat tarvitsevat hankkeeseen omarahoitusosuuden. Niiton ja ruoppauksen osalta avustus voi olla 80 prosenttia kokonaiskustannuksista. Myös talkootyö voidaan laskea omarahoitusosuuteen.
– Niiton osalta omarahoitus ei ole sellainen peikko kuin ruoppauksen osalta. Tarkkaa tietoa oman raha tarpeesta ei vielä ole. Ruoppauksen osalta luvituskin maksaa paljon. Koska lupa tarvitaan Aluehallintovirastosta, sille tulee hintaa toistakymmentä tuhatta euroa, Heikki Lamminaho kertoo.
Putkilahden vesistöjen parannushanke on vuosien varrella kaatunut jo kaksi kertaa omarahoituksen puutteeseen.
– 1990-luvun lopulla hanke oli suunniteltu valmiiksi ja rahoituskin oli hankittu. Omarahoitusosuutta ei saatu kokoon, eikä rahoitusta Korpilahden kunnalta, ja hanke lopahti siihen. Samoin kävi vuonna 2004, Lamminaho kertoo.
Nyt tammikuussa kyläseura käynnistää vapaaehtoiseen lahjoitukseen perustuvan varainhankinnan.
– Sen lisäksi avustuksia on saatava lisää. Kartoitamme muun muassa olisiko metsäyhtiöillä, jotka omistavat maata vesistön valuma-alueilla, mahdollisuutta avustaa hanketta esimerkiksi luonnon ennallistamiseen varatuista rahoista. Myös Jyväskylän kaupungin puoleen on tarkoitus kääntyä, Lamminaho sanoo.
Hanketta esitellään tarkemmin Putkilahden kylätalossa kyläseuran järjestämässä tilaisuudessa torstai-iltana 16. tammikuuta kello 18.
Tiina Lamminaho
