07.01.2025 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisilla on aloittanut uusi kerho. Tai oikeastaan uutta on vain nimi ja järjestäjä. Ikäihmisten asumisyksikkö Rivikuukassa on vuosikymmenten ajan kokoonnuttu kerhoilemaan, mutta siirtyminen hyvinvointialueen alaisuuteen uhkasi katkaista perinteen.
Apuun riensi yksityinen toimija Mattilan Hoivapalvelut ja nyt Kimppakerhoon kokoonnutaan ohjaaja Piia Karttusen johdolla joka toinen perjantaiaamu. Kahden euron kahvimaksulla saa viettää mukavan parituntisen iloisessa seurassa. Vuoden viimeisessä kerhossa pidettiin tietovisa ja pelattiin lentopalloa ilmapallolla. Kerho on kaikille avoin.
– Myös kylvetyspalvelu onnistuu samalla käynnillä, kun on meihin etukäteen yhteydessä, kertoo toimitusjohtaja Samuli Mattila ja lisää, että yritys etsii parhaillaan toiminnalle yhteistyötahoja, jotta kerhon kulut saataisiin katettua ja ehkä joskus jotain spesiaaliakin tarjottua.
– Myös erilaiset vieraat ovat tosi tervetulleita kerhoon esimerkiksi esiintymään, kertomaan ajankohtaisista asioista tai vaikka muistelemaan menneitä, hän jatkaa.
Rivikuukassa kokoontuu myös Ukkokerho tiistaisin ja se toimii vieläkin enemmän vapaaehtoispohjalla. Kätevät isännät, kuten Esko Litmanen ja Pertti Huutonen keittelevät kahvit ja sitten turistaan ja vaihdetaan kuulumiset. Myös SPR pitää Costa Rica -kerhoa ja kaikkialle vapaaehtoistyöhön ehtivä Irja Seppänen käy Rivikuukan käytävällä lukemassa lehtiä ja rupattelemassa lauantaisin. Kahden eläkeläisjärjestön kerhot ja muut toiminnot ovat tärkeitä kokoontumismahdollisuuksia nekin.
Tämänkaltainen yhteisöllinen toiminta tunnustetaan erittäin tärkeäksi, mutta silti siitä on tullut taloushuolien kanssa kamppailevan hyvinvointialueen yksi säästökohde. Erityisen tärkeää ikäihmisten helppo ja säännöllinen kokoontumismahdollisuus on Uuraisilla, josta puuttuu ympärivuotinen kahvila ja esimerkiksi Shellin joka-aamuinen kyläparlamentti elää enää vain muistoissa.
– Uuraisten kunta hoiti esimerkiksi vanhuspalvelut todella hyvin ja kustannustehokkaasti. Kolmatta sektoria ja yksityisiä toimijoita tarvitaan nyt, jotta esimerkiksi nämä tärkeät yhteisöllisyyttä ja myös terveytä ylläpitävät ja kokoontumiset eivät pääse loppumaan. Mattilan Hoivapalvelut tarjoaa tällä hetkellä Uuraisilla tukipalveluja ikääntyneille ja meillä on vammaispalvelulain mukaisia asiakkuuksia, sekä jonkin verran kotihoitoa yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa. On iso etu, että olen uuraislainen ja näen minkä tyyppisille palveluille on tarvetta ja pystyn etsimään niihin ratkaisuja, Samuli Mattila sanoo.
Hanna Lahtinen
07.01.2025 | Kiinnitetty, Tilaajille, Toivakka
Toivakan kunnan taloutta on usean valtuustokauden ajan sävyttänyt kaikesta säästäminen. Kriisikunnan rajakin on häilynyt toisinaan pelottavan lähellä, mutta juustohöyläten ja omaisuutta myymällä on vuosi kerrallaan selvitty.
Suurin yksittäinen tuloutus tapahtui vuonna 2023, kun kunta myi omistamansa Suur-Savon Sähkön osakkeet Savonlinnan kaupungille reilulla kolmella miljoonalla eurolla.
Vuoden 2024 aikana Toivakka on onnistunut siirtymään alijäämien kattamis- ja säästötoimien kierteestä kohti kasvua ja kunta kertoo suuntaavansa nyt voimavaransa kuntalaisten hyvinvointiin ja kunnan tulevaisuuden turvaamiseen.
Verot pysyvät ennallaan vuoden 2024 tasolla, ja vuoden 2025 talousarvio ennustaa 166 000 euron positiivista tilikauden tulosta. Tämä on merkittävä saavutus, joka mahdollistaa useita uusia aloitteita erityisesti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Rahoitustuottojen ja -kulujen jälkeen vuosikate on 896 652 euroa.
Erityisenä painopisteenä tulee olemaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi. Konkreettisena lapsiperheiden hyvinvointia ja arjen tukea lisäävinä toimenpiteinä otetaan käyttöön sekä muksuraha että maksuton varhaiskasvatus vuoden 2025 alusta.
Toivakan kunta tahtoo huomioida myös asemakaavan ulkopuolisen alueen asukkaat ja tukea arjen sujuvuutta ja teiden kunnossapitoa 50 000 euron satsauksella yksityisteiden avustuksiin. Lisäksi uudisrakentajan raksaraha otettiin käyttöön 1.6.2024 ja se on käytössä koko talousarvio- ja taloussuunnitelmavuosien ajan.
Toivakan kunta investoi vuoden 2025 aikana vesihuollon verkoston, taajama-alueen tieinfrastruktuurin ja led-valaistusprojektin II-vaiheen kaltaisiin kohteisiin sekä jatkaa suunnitelman mukaisia koulukeskuksen korjausinvestointeja. Näiden välttämättömien investointikohteiden lisäksi kunta jatkaa Viisarimäen yritysalueen kehittämistä, Nisulan OKT-alueen pienvenelaiturin pysäköintialueen toteuttamisen ja Uimalan rakennusten ja rakenteiden päivittämisen kautta. Tulevaisuutta suunnitellaan myös uuden kuntosalirakennuksen hankesuunnitelman ja Toivakantien maisemasuunnittelun aloittamisen avulla.
Kuvassa Toivakan tiimi markkinoi peukut pystyssä esimerkiksi Raksarahaa viime vuoden raksamessuilla. Sama meno jatkunee tänä vuonna.
Hanna Lahtinen
04.01.2025 | Uurainen
Taina Liekari on 55-vuotias Espanjassa viimeisimmät vuodet asunut suomalaisnainen, joka on viime vuoden elokuussa aloittanut varsin hurjalta kuulostavan urakan. Hän nimittäin kiertää maailman, eikä suinkaan lentäen tai autolla, vaan kävellen. Matkalla maailman ympäri Taina on jo nyt tutustunut moniin ystävällisiin ihmisiin eri kulttuureista. Kuvassa hänen kanssaan 18-vuotias espanjalainen kamppailulajien taitaja, Jordi Vela, joka taittoi Tainan seurana matkaa yhden päivän ajan. Hänen taustajoukoissaan on mukana myös uuraislaista väriä.
Matkaan mahtuu toki osuuksia, jotka ovat mahdottomia jalkaisin edetä ja ne osuudet onkin luvallista edetä käyttämällä lentokonetta tai laivaa. Näitä osuuksia ovat muun muassa meret.
Kuka sitten myöntää luvat maailmanympärikävelyn oikeaoppiseen suorittamiseen? Liekari haluaa suorittaa kävelyn niin sanotusti virallisesti ja sitä varten on tärkeää noudattaa Guinnessin maailmanennätys -instituution laatimia virallisia ohjeita. Laaditut säännöt ovat hyvinkin yksityiskohtaiset ja jopa tiukat. Muun muassa lepopäiviä matkan aikana saa kertyä tietty prosenttiosuus matkaan käytetystä ajasta, reitin tulee kulkea vähintään neljän maanosan kautta ja kahden, täsmälleen maapallon vastakkaisilla puolilla toisistaan olevan pisteen kautta.
Kävelijä aloitti urakkansa Madridista, Espanjasta ja on edennyt 136 vuorokauden aikana Espanjasta, Ranskan, Monacon, Italian ja Slovenian kautta Kroatiaan, jossa hän tapaa miesystäväänsä muutaman päivän ajan ja jatkaa jälleen matkaansa. Kilometrejä on ehtinyt kertyä liki 3000. Edessä on vielä yli kymmenkertainen määrä, joiden taivaltamiseen kuluu ennakkolaskelmien mukaan reilu neljä vuotta. Tavoitteena Liekarille on saada urakka päätökseen ennen 60-vuotispäiväänsä. Stressiä Taina ei asiasta kuitenkaan ota; jos matkassa kestää pidempään, niin sitten matkassa kestää pidempään. Stressin kanssa taivaltamalla hän ei halua edetä, vaan ennemmin ihmetellen maailmaa mieli avoimena ja uusia kokemuksia kokien.
Liekari ei ole ensimmäistä kertaa lenkkikengissä. Hän on nimittäin harrastanut runsaasti kestävyysurheilua, muun muassa vaeltamista ja pyöräilemistä. Pari vuotta sitten hän muun muassa käveli Espanjasta Suomeen, sitä ennen lämmittelyiksi kiersi Espanjan polkupyöräillen.
Maailman ympäri käveleminen ei ole halpaa. Jo pelkästään noin 50 matkan aikana kuluvaa lenkkikenkäparia muodostavat budjettiin ison loven, puhumattakaan yöpymisistä, vakuutuksista, ruoasta, juomasta, muista varusteista ja pakollisista menoista. Tätä varten Liekari on aloittanut yhteistyökumppaneiden etsimisen jo aloittaessaan retken suunnittelemisen.
Sponsoreiden etsintä on ollutkin ehkä yllättäen hyvin haasteellista ja tässä kohtaa Liekarin matkaan mukaan taustavoimaksi hyppäsi uuraislainen Pasi Haarala, joka on ollut Tainan matkassa mukana auttaen sponsoreiden etsimisessä. Toistaiseksi Haarala toimii harrastuspohjalta ja auttamisen halusta, mutta matkan edetessä tietysti toiveissa olisi saada managerin työstä myös korvausta.
– Olen seurannut Tainaa sosiaalisessa mediassa jo tuolta Espanja-Suomi -kävelyn ajoista alkaen ja jo tuolloin olin vaikuttunut hänen sisukkuudesta, positiivisuudesta ja päättäväisyydestään. Huomatessani somesta Tainan tarvitsevan ajan puutteen vuoksi apua sponsoreiden hankkimisessa, päätin tarjota omaa osaamistani hänelle ja pian olinkin osa hänen pientä, mutta ahkeraa tiimiä, pitkäaikaista varainhankintakokemusta salibandyjoukkueidensa puolesta omaava Haarala kertoo.
Toistaiseksi varainhankinta Liekarin matkalle on sujunut hitaasti edeten; muutamia rohkeita ja ennakkoluulottomia yhteistyökumppaneita on löytynyt, mutta suuri osa yrityksistä on toistaiseksi ollut melko varovaisia ja jopa epäileväisiä Liekarin projektia kohtaan. Usein vastauksena yhteistyökumppanuuskyselyihin on ollut ”todella mielenkiintoinen projekti, palataan asiaan, kun on kävelty hieman enemmän” -tyylinen vastaus.
– Luonnollisesti tämän tyylinen projekti on jotain täysin uutta, erilaista ja sellaista, johon yritykset eivät välttämättä joka päivä törmää. Onhan Liekaria ennen ainoastaan kahdeksan ihmistä koko maailmassa suorittanut tämän valtavan haasteen. Viime viikkoina, matkan edettyä jo noin 3000 kilometriä, on yrityksiltä saatu palaute ollut jo enemmän toiveita herättävää ja usko Tainaa kohtaan on kasvanut. Tämä on lupaava merkki, Haarala kertoo ja haluaa muistuttaa, että matkan edetessä ja Liekarin tunnettuuden ja seuraajamäärien lisääntyessä yhteistyökumppanuuksienkin hintaa tullaan luonnollisesti tarkistamaan.
– Suosittelenkin kaikkia hyppäämään Tainan matkaan nyt!, Haarala jatkaa yrityksille vinkaten.
Tainan matka sosiaalisessa mediassa:
Instagram
Facebook
YouTube: Hiker Taina
31.12.2024 | Korpilahti
On elokuinen perjantai-ilta Päijänteen kansallispuistossa. Päivä on ollut lämmin, aurinko laskee. Aallot loiskavat hiekkarantaan, muuten on hiljaista. Tuulen vire käy läpi teltan ja tuo tullessaan kuivan mäntykankaan tuoksun. Koira tuhisee keskellämme. Olo on kylläinen ystävien kanssa jaetun nuotioillallisen jälkeen. Telttasaunan ja iltauinnin jälkeinen raukeus hiipii jäseniin. Oma tuttu retkipatja tuntuu täydelliseltä ja makuupussi on vain peittona. Täydellinen hetki ummistaa silmät ja nukahtaa.
Metsä on ollut itselleni tärkeä ympäristö niin kauan kuin muistan. Pienenä tyttönä siellä leikittiin, rakennettiin koteja ja majoja, oltiin Charlien enkeleitä ja seikkailtiin. Teinivuosina istuttiin ihastuksen kanssa kaatuneella puunrungolla tai tavattiin pienen polun päässä. Olin mukana partiotoiminnassa, Sulkavan Linnavuoren Tähyilijöissä.
Parikymppisenä sienestin, jos ei nyt muuta asiaa metsään noina vuosina ollut. Perheessä on ollut koira jo useamman vuosikymmenen ajan ja karvakavereiden kanssa on samoiltu maita ja mantuja, marjastettu ja sienestetty. Päiväretkiä lähimpään kansallispuistoon Leivonmäelle on kertynyt lukemattomia kertoja kaikkina vuodenaikoina.
Voisi sanoa, että koronavuodet tekivät minusta ja puolisostani retkeilijöitä, kuten niin monista muistakin suomalaisista. Kesällä vuonna 2022 tauti saavutti meidänkin huushollin ja ajankuluksi katselimme erinäisiä retkeilyvideoita YouTubesta. Viikon videomaratonin jälkeen päätimme hankkia asianmukaiset varusteet, jotta päiväretket voisivat laajentua yön yli.
Samaisen vuoden loppupuolella hankimme teltan, ilmatäytteiset makuualustat ja makuupussit kolmen vuoden ajan käyttöön, muutaman retkikattilan ja kaasupolttimen. Kevään hankintalistalle jäi vielä toinen rinkka; minulla sellainen oli entuudestaan. Edessä oli talvi ja pitkä odotus ennen ensimmäistä yön yli retkeä. Sitten saimme ystävän kanssa idean; vietetäänkö uusi vuosi Kiviönniemessä? Ystäväperheissä on kosolti kokemusta vaeltamisesta, retkeilystä ja eräilystä, joten tuumasta toimeen. Kuuden hengen porukalla vietimme uuttavuotta puolijoukkueteltassa yöpyen. Rohkeimmat kävivät telttasaunasta avannossa. Kokeneet kulkijat kertoivat kokemuksistaan ja olisin voinut kuunnella heidän tarinoitaan tuntikausia. Yöllä istuin pitkän pätkän kipinämikkona; ainoita ääniä olivat makuupussien kahina, puiden hentoinen rätinä ja tuulen suhina männyissä.
Vihdoin kevät eteni niin, että edessä oli ensimmäinen telttaretki yön yli. Huhtikuussa, keväällä 2023 suuntasimme Leivonmäen kansallispuistoon, joka oli entuudestaan tuttu ja mistä pääsisimme nopeasti pois, jos kaikki ei sujuisikaan suunnitellusti. Juhlistimme ensimmäistä yön yli retkeä flank steak-pihveillä, valkosipuliperunoilla ja lämpimällä leipäjuustolla kera lakkahillon. Kaikki sujui suurin piirtein mallikkaasti, mutta nukkumatti ei telttaamme löytänyt. Kun seuraavana päivänä saavuimme kotiin ja saimme tavarat purettua, nukahdin sohvalle saman tien useammaksi tunniksi. Ennen nukahtamista ehdin ajatella, että mitähän tästä harrastuksesta oikein tulee, jos kaikki telttayöt ovat samanlaisia.
Saman kevään mittaan kävi selväksi, etten pystyisi jatkamaan tanssiharrastusta. Vuosia aikaisemmin vammautunut polvi kiukutteli toden teolla. Päätös harrastuksen ja suoranaisen elämäntavan lopettamisesta oli vaikea, mutta onneksi retkeily ja luonto tulivat tilalle vastapainoksi työlle. Vaikutti siltä, että polvi kestää kävelyn rinkka selässä. Innostus kasvoi.
Pian edessä oli talvi ja mielessä haikeus. Montako kuukautta on taas odotettava ulkoilmaelämää ja telttaöitä?
Nälkä kasvaa syödessä ja niin on käynyt myös retkeilyharrastuksen kanssa. Joulun tienoilla mies päätti, että tänä vuonna joululahjarahat käytetään kotateltan ja kamiinan hankkimiseen. Retkelle on päästävä myös maan ollessa valkoinen. Ensimmäisen kotatelttayön vietimme pikkupakkasessa Kiviönniemessä jälleen sillä periaatteella, että kotiin pääsee helposti. Yö sujui levottomasti nukkuen, mutta palella ei tarvinnut, vaikka kotateltassa viileneekin heti, kun kamiinan lämpö hiipuu. Seuraavana aamuna oli vielä pimeää, kun keitimme kahvit ja lämmitimme ruisleivät nuotiolla. Nouseva aurinko punasi tammikuista taivaanrantaa; kahvi sekä leipä maistuivat taivaallisilta.
Olemme tähän mennessä vierailleet 14 kansallispuistossa; tänä vuonna uusia tuttavuuksia on tullut kuusi. Olemme yöpyneet teltassa joka kuukausi helmikuuta ja syyskuuta lukuun ottamatta. Alkuvuonna oli liian kylmä erityisesti koiralle. Syyskuussa oli tarkoitus suunnata kolmen yön pienelle vaellukselle, mutta sairastuimme koronaan.
Uusin retkeilyhaaveemme ovat lyhyet talvivaellukset, mutta se vaatii vielä varusteiden hankkimista. Suunnitelmissa on rahojen säästäminen metsäsuksiin ja toiseen ahkioon. Sitten alkaisi varustevarasto olla sellainen, jotta retkeily onnistuu ympäri vuoden kaikenlaisissa olosuhteissa. Rahaa retkeilyvarusteisiin on mennyt, mutta huolellisella huollolla ja hoidolla tavarat ovat pitkäikäisiä.
Retkien ja reissujen suunnittelu on hauskaa ja oleellinen osa harrastusta; seuraavan suunnittelu alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun olemme palaamassa edelliseltä kotiin. Tänä vuonna olen perehtynyt myös retkiruokien kuivaamiseen, mikä on tuonut harrastukseen oman lisänsä. Kasvikuivurissa ovat jauhelihan lisäksi kuivuneet erilaiset pavut, kesäkurpitsa, tomaatti, kasvissuikaleet, tomaattipohjaiset kastikkeet ja jopa fetajuusto. Kuumassa vedessä ne ennallistuvat maistuvaksi retkiruuaksi. Pidemmillä reissuilla, joita meillä tosin on vielä ollut vähän, ruokien kuivaaminen vähentää rinkan painoa merkittävästi. Pussillinen suikalekasviksia tai 400 grammaa jauhelihaa sujahtavat pienen pieneen minigrip-pussiin.
Retkeilyssä oli ja on edelleen monia sellaisia taitoja ja haasteita, jotka tarjoavat mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Yksi näistä taidoista on suunnistaminen ja kartan lukeminen; ne olivat joskus nuorena partiolaisena jotenkin hallussa, mutta taidot ovat päässeet vuosikymmenten käyttämättömyydestä ruostumaan.
Retkeilyharrastus on syventänyt luontosuhdetta. Olen naureskellut, että elämässäni Suomen Tanssiurheiluliitto vaihtui Suomen Luonnonsuojeluliittoon, jonka jäseneksi liityin tänä vuonna. Vaikka asumme hiljaisessa ympäristössä Korpilahden kirkonkylällä ja käymme ahkerasti metsässä arjessakin, luontoon lähteminen elämään tarvittavat varusteet mukanamme on kuitenkin ihan oma juttunsa. Hiljaisuus ja rauha, luonnon tarkkailu, selkeästi erottuvat ja moninaiset lintujen äänet, eri vuodenaikojen tuoksut. Niihin kaikkiin keskittyy uudella tavalla mitä enemmän aikaa luonnossa viettää.
Entäs ne telttayöt? Vaikka ensimmäisillä kerroilla unet jäivät todella huonoiksi, olemme kuluneen vuoden aikana tottuneet yöpymään teltassa. Siihenkään ei opi, ellei sitä tee. Tältä kesältä on painunut mieleen esimerkiksi yö Koloveden kansallispuistossa. Siellä tein ennätyksen teltassa nukahtamisen nopeudessa. Kolmen aikaan aamuyöllä olin hetken hereillä ja kävin ulkona ihastelemassa kirkasta, elokuista tähtitaivasta. Seisoin pimeydessä, hetken linnunradan laidalla.
Maarit Nurminen
Retkeilykavereina ovat aviopuoliso Jyrki
ja labradorinnoutaja Urho
30.12.2024 | Uurainen
Punahilkka katsoo ulos pitsi-ikkunasta metsästäjä vierellään. Mutta Punahilkan mekon alta paljastuukin Manneken Pis, joka on matkustanut Brysselistä Uuraisille.
Liisa Stenman-Kässin ja Timo Kässin keltainen koti ”Restan mutkassa” tai ”Valtuustonmutkassa” on täynnä muistoja ja mukavia leikkipaikkoja ja esineitä lastenlasten ja isovanhempien yhteisille leikeille.
Toivolan talo on Uuraisten kirkonkylän vanhin asuinrakennus, ainut 1800-luvulta säilynyt. Sen vanhin osa, koulunpuoleinen siipi, on rakennettu 1860-luvulla ja siinä on tiettävästi toiminut kestikievari. Silloin talon ohi kulki Kokkola-Viipuri valtatie, eli valtatie 13. Uudemman osan on rakentanut Matti Riihimäki, eli Riihi-Matti, 1900-luvun alussa. Peltikaton talo sai 1950-luvulla ja se onkin ollut talon säilymisen kannalta olennaista.
Kurkun kostuketta kulkija aikoinaan tarvitsikin, sillä vaikka talo sijaitsee yhä mäellä, ovat aika ja katepillarit Nälkämäkeä kovasti loiventaneet ja nimikin muuttunut Kuukanpoluksi.
– Nälkämäen nimi on syntynyt nälkävuonna 1868, silloin tietä tehtiin valtion hätäaputöinä, tietyötä vastaan tarjottiin jotakin velliä, kertoo Timo Kässi.
Restan mutka -nimitys taas viittaa Frestadiuksen kauppaan, joka sijaitsi Toivolan talon vieressä ja purettiin tasan 50 vuotta sitten tien levennyksen ja tasauksen yhteydessä. Moni oli jo tuolloin Uuraisilla sitä mieltä, että kylänraitilta pilattiin silloin nekin viimeiset kauneuden rippeet, jotka Saarijärventien uuden linjauksen jäljiltä olivat jääneet.
– Restan Maijalta minäkin kävin ostamassa Kiekuja ja Kaikuja, Timo Kässi muistaa.
Frestadiuksen kaupan vieressä sijaitsi Uuraisten Osuuskaupan ensimmäinen kauppaliike paikalla, jolle seuraavaksi rakennettiin punatiilinen Osuuspankin rakennus, jossa myöhemmin toimi myös Uuraisten Sähkötyö. Osuuskauppa puolestaan siirtyi askeleen eteenpäin, nykyisin Lähikuukkana tunnettuun rakennukseen. Päiväkoti Pikkulan paikalla sijaitsi ensimmäinen Uuraisten Säästöpankki, sekin ehti muuttaa muutaman kerran kohti pohjoista ennen suurta pankkikriisiä 90-luvulla. 1940-luvulla rakennettiin koulun viereen Osuuskassan ja Apteekin talot, jotka yhä ovat hyväkuntoisina olemassa.
Toivolan talo sijaitsi siis ennen vielä enemmän Uuraisten ydinkeskustassa kuin nykyään. Koska se on säilynyt alkuperäisessä asussaan, sillä on myös rakennushistoriallista arvoa.
Viimeksi Riihimäen suvusta talossa asuivat Impi ja Kaisa, naimattomat sisarukset.
– Riihimäen tytöt, tarkentaa Timo Kässi ja muistaa kuinka sisaruksista railakkaampi, Impi, poltteli tupakkia ulkovessassa.
– Kivelän Kauko kertoi, että Impillä oli tapana säilyttää tupakka-askia nutturassaan, Liisa lisää.
– Kun minä muutin 80-luvulla Uuraisille, niin tuossa pellolla oli vielä lehmiä, se on minun ensimmäinen muistikuvani tästä talosta, kertoo Liisa Stenman-Kässi. Kun siskoista aika jätti, talo jäi tyhjilleen 90-luvun alussa.
Sitten taloa omisti Ruut Aaltonen, joka asui Restan Jussin (Jussi Airaksela) kanssa tuossa naapurissa, ja hän pelasti täältä vanhoja esineitä, joita on nykyään esillä esimerkiksi Teivaalan Tuvalla. Hän myi sitten talon Rauno Veijoselle, jolta me taas talon ostimme vuonna 2008, ja nyt olemme tässä jo 10 vuotta asuneet.
Se, mikä Liisan ja Timon sai aikoinaan Toivolan hankkimaan, onkin mielenkiintoinen tarina ja alkusysäys tapahtui vaellusreissulla Lemmenjoella Lapissa.
– Lemmenjoella on Karhu-Korhosen kirjasto, josta ajatus jotenkin siirtyi tähän taloon ja mietimme kirjastopubia vanhaan taloon Uuraisilla. Sitten tähän ilmestyi Myytävänä-lappu ja mehän ostimme tämän. Kirjastopubi-ajatus haihtui aika pian, mutta kun alkoi olla ajankohtaista miettiä, missä vanhana asutaan, niin tässä oli sopivasti haastetta. Talo oli kaunis – vaikkakin ränsistynyt ja sijainniltaan mitä mainioin, Liisa miettii.
Muuttoa edelsi kaikessa rauhassa tehty remontti, johon Kässit saivat 5000 euroa valtionavustusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen perustusten ja lattiarakenteiden uusintaan.
– Kaksi asiaa talossa oli kunnossa ja ne puolsivat vahvasti ostopäätöstä. Ne olivat vanhemman puolen kivijalka ja konesaumakatto. Tuvan puoli oli ns. multapenkillä ja luulimme, että hirsissä olisi paljon lahoa, mutta eipä ollutkaan. Talo edustaa vanhaa elementtirakentamista, eli rakenteista näkee, että ei tätä ole silloin 1800-luvullakaan uusista hirsistä tehty, vaan ainakin osia on siirretty muualta, Timo kertoo.
Tupaa hallitsee komea uuni, joka muistuttaa suuresti paikalla aiemmin ollutta, mutta on kuitenkin uusi.
– Perinnerakentamiseen erikoistunut arkkitehti Risto Vuolle-Apiala totesi, että kyllä vanhan uuninkin ehkä voisi korjata, mutta päädyimme rakentamaan uuden ihan paloturvallisuuden vuoksi. Entisessä kokonaisuudessa oli 50 litran pata ja tuli laitettiin hellarautojen alla, suuluukkua ei ollut. Tämä on vain hieman modernimpi ja sen muurasi Asko Sironen Saarijärveltä, Liisa ja Timo kertovat. Talossa on myös muutama uusi pönttöuuni.
Ikkunat ja ovet valmisti Kelloperän puuseppä Lauri Honkanen ammattitaidolla ja vanhoja työtapoja kunnioittaen.
– Velipoika Aapo ja Litmasen Esko olivat isona apuna rakennustöissä koko remontin ajan, Liisa ja Timo kiittelevät. Lattialankuiksi löytyi isoja tuulenkaatoja omasta metsästä ja Liisa opetteli uuden taidon ja kutoi taloon sekä räsymatot että verhot.
70-vuotiaaseen, kolmen lehmän navettarakennukseen tehtiin sauna ja pyykkitilat ja vähän kuin bonuksena Aura-tyttärelle loft-tyylinen asunto.
– Aura asuu nykyään vakituisesti Espoossa perheineen, mutta onpa tukikohta täälläkin.
Talo on vanha, mutta ei museo. Kässit ovat purkaneet muutamia kerroksia ja tuoneet omiaan lisää. Kokonaisuus on kotoisa ja jännittävä. Paljon esineitä on myös tuotu Vanhalasta, jossa Liisa ja Timo olivat sukutilan sukupolvien ketjun edellinen lenkki.
– Kyllä me edelleenkin tykätään asua tässä, mopot vähän pärisee, mutta pitää ajatella, että kaksitahtibensan haju on elämän merkki.
Elämän merkkejä ovat myös sorminuket Punahilkka ja metsästäjä, jotka ikkunalaudalta pääsevät tämän tästä pieniin sormiin mielikuvituksen apuvälineiksi lastenlasten ja isovanhempien yhteisiin leikkeihin.
Hanna Lahtinen
Remonttikuvat: Aapo Kässi
