25.12.2024 | Uurainen
Aili oli suosittu tytön nimi 1920-luvulla, mutta silti on hauska sattuma, että molemmat Uuraisten 100 vuoden rajapyykin saavuttaneet ovat Aileja. Aili Vääränen täytti jo 102 vuotta ja viime kesänä 100-vuotissynttäreitään juhli Aili Karala.
Aili Karala on asunut jo pitkään Rivikuukassa omassa viihtyisässä kodissaan, jossa on paljon muistoja pitkän elämän varrelta. Tämän tästä paikalle pyrähtää myös pojantytär Katja Karala-Kyppö tyttärineen ja tuo eloa ja vilskettä Ailinkin päivään.
Lilja, Miina ja Hilda-Lyydia elävät hyvin erilaista lapsuusaikaa kuin isomummo Aili melkein sata vuotta aikaisemmin.
– Lapsuus oli mukavaa aikaa, olin vanhin lapsista ja minulla oli kaksi pikkuveljeä. Naapurissa oli onneksi tyttöjäkin, Aili muistelee. Tummia pilviä oli tulevaisuuden yllä, mutta lapsuuden Aili sai kuitenkin elää rauhallisessa Suomen maassa ja lapsuuden joulutkin ovat piirtyneet muistoihin kauniina. Eräänä jouluaamuna sängyn vierellä tuolin päällä oli ihan oikea tikkukaramelli, jonka isä oli Hännis-Matin kaupasta hakenut.
– Tuon omenapuun minä istutin vuonna -43. Puita oli kaikkiaan neljä ja yksi on vielä jäljellä ja tekee hyviä punakaneliomenoita, kertoo Aili Karala. Myöhemmin omenapuu on saanut seurakseen leikkimökin. Katja, Lilja, Miina ja Hilda-Lyydia piipahtavat usein Ailia tervehtimässä.
Ala- ja jatkokoulu oli jo käyty ja Aili Taipale oli 15-vuotias kun talvisota syttyi.
– Pelättiin kauheasti, kun venäläiset pommikoneet lensi ylitse. Talvisodan aikaan oli kova pakkastalvi ja silloin niitä koneita näkyi paljon, Aili muistaa. Jyväskylää pommitettiin talvisodassa kaksi kertaa, 29. ja 31. joulukuuta 1939. Kaupungissa valmistettiin tykkejä sekä jalkaväen aseita ja myös junarata oli vihollisen tähtäimessä. Luonetjärvellä oli uusi lentokenttä. Ailikin lähti jo nuorena Tikkakosken tunnelille töihin hylsyjä ja aseita tekemään. Matkat hän polki polkupyörällä kotoa Pirttimäentieltä.
– Voi, että miten lasta väsytti se kolmivuorotyö. Isä lähti helmikuussa -40 rintamalle. Hän oli syntynyt 1898 ja melkein jo vanhan puoleinen, mutta kaikki kelpasivat, Aili kertoo. Isä haavoittui melkein heti ja joutui Helsinkiin sairaalaan, josta juhannusaattona pääsi kotiin.
– Sotajoulut oli tietysti aika puutteellisia. Kahvi oli kortilla, mutta jos hyvin kävi, niin Paanalan Esan kaupasta sitä sai. Meillä oli onneksi sitä viljelysmaata vähän ja karjaa, niin se auttoi paljon. Äiti kehräsi villasta lankaa ja siitä tehtiin sitten lakit lahjaksi, hän muistelee.
Miina Kyppö päätti, että hänen soittimensa on viulu ja hän onkin jo aika taitava. Miina pitää myös hyvää huolta soittimestaan. – Ensin pitää puhdistaa jousi hartsilla, muuten se ei soi kauniisti, hän kertoo. Miina ei olekaan suvun ensimmäinen viulisti, vaan myös Ailin mies Veikko Karala soitti viulua yhdessä pelimanni Sulo Lapin kanssa.
Vuonna 1943 Aili meni naimisiin Veikko Karalan kanssa, joka myös oli sodassa korsuun osuneesta kranaatista kylkeen haavoittunut. Ailista tuli miniä Malvilan taloon Hiirolaan hiukan lähemmäksi kirkonkylää. Vanhemmat lapset Riitta, Kaija ja Pentti syntyivät jo 40-luvulla ja myöhemmin vielä nuorimmainen Mika. Vanhin lapsista on jo 80 vuotta täyttänyt, mikä Ailia vähän naurattaa. Vanhemmat lapset perheineen asuvat Riihimäen seudulla, mutta Mika jäi kotikulmille ja nyt kotitaloa asuttaa lapsenlapsi Katja perheineen.
– Ikävä on, että taas eletään niin sotaista aikaa, rauha olisi niin paljon parempi kaikille, Aili huokaisee.
Maailma on Ailin pitkän elämän aikana muuttunut ja monenlaisesta myllerryksestä on selvitty. Muutama vuosi sitten oli korona, mutta koska Aili oli jo kokenut Skypen ja tabletin käyttäjä, niin viestintä kauempanakin asuvien läheisten kanssa onnistui melko hyvin.
– Nyt minä puhun videopuheluita, mutta hyvin muistan, kun Peltolassa oli puhelinkeskus, Mirja tai Toini vastasi keskuksessa ja Toini vielä hauskasti venytti keskus-sanaa, Aili toteaa.
Kesällä juhlittiin 100-vuotisjuhlia suvun kesken. Lapsenlapsia on 13 ja lapsenlapsenlapsia iso liuta.
– Ailin bravuuri on juhannusletut, niitä me jälkipolvet kokoonnumme aina syömään, Katja Karala-Kyppö kertoo.
Hanna Lahtinen
17.12.2024 | Alueelta, Lue ilmaiseksi, Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Eilen illalla koneen sulkiessani ajattelin, että aamulla kirjoitan jouluisen pääkirjoituksen. Arvelin, että kyllä se joulumieli yön aikana syntyy ja aamulla mielessä on kauniita ja hyväntahtoisia ajatuksia, näen silmissäni joulurauhaa huokuvia kuvia, kulkuset kilkattaa ja enkelikuoro laulaa korvissani.
Ei tullut mitään näistä, tuli päänsärky, enkelikuoron sijaan päässäni soi epävireinen säkkipilli ja ulkona näen pelkkää pimeää. Mieleen nousee kyllä välähdyksiä menneestä vuodesta, mutta…
Näen lapsen käden oven kahvalla, ajattelen, että voi kunpa hän ei avaisi ovea. Mutta hän avaa ja hetken kuluttua toinen 12-vuotias lapsi on kuollut ja kaksi muuta loukkaantunut.
Näen kauniin metsämaiseman, puro solisee, vesi on kirkasta. Margaritifera margaritifera, eli jokihelmisimpukka, eli raakku huojuu hiljaa veden virratessa sen ylitse, kuten on virrannut jo yli sata vuotta. Yhtäkkiä raskas metsäkoneen rengas ajaa puron yli. Ei ole enää kirkasta vettä, ei ole raakkuakaan.
Sitten välähdyksiä ryöppyää. Näen paljon lapsia, joiden ympärillä käydään sotaa, joiden elämä rikotaan ja joiden sydämiin kylvetään vihan siemen. Näen lohkeavia jäävuoria, palavia metsiä ja tulvia kaikkialla.
Pakotan itseni ajattelemaan joulua. Näen kauniin nuoren naisen selaavan somea. Hänellä on samanvärinen iho kuin todennäköisesti oli sillä naisella, jonka lapsen synttäreitä kohta juhlitaan. Mutta tämä nuori nainen poistaa kiivaasti saamiaan rasistisia viestejä, nostaa katseensa ja pakottaa itsensä hymyilemään kantaessaan Lucia-neidon kynttiläkruunua.
Näen joulukuusessa yksinäisenä lepattavan kartonkisydämen, jossa lukee: Lahjakortti 16-vuotiaalle pojalle. Ympäriltä on joulupuusta viety muut sydämet, joissa oli pienempien lasten lahjatoiveita, mutta ketään ei kiinnosta täyttää vähävaraisen teinipojan toivetta.
Nousen, otan teetä ja katson ulos. Ulkona pimeys pitää päivää otteessaan, mutta hangen valkoinen pinta loistaa himmeää valoa. Yksinäinen aamuvirkku hömötiainen pyrähtää lintulaudalla. On uusi päivä täynnä ihania mahdollisuuksia – kaikesta huolimatta.
17.12.2024 | Tilaajille, Toivakka
Toivakan sotaveteraanit ry piti viimeisen kokouksensa 4.12.2024. Kokouksen asialistalla oli Toivakan sotaveteraanit ry:n lakkauttaminen ja sen omaisuuden hallinnan siirrot.
Yhdistyksen viimeisen puheenjohtajan kunniakasta tehtävää on hoitanut Kalevi Jääskeläinen.
Kokouksen alussa kirkkoherra Panu Partanen piti hartauspuheen ja kiitti samalla Toivakan sotaveteraanit ry:tä hyvin sujuneesta yhteistyöstä vuosikymmenten aikana.
– Edelleen pidämme yhteistyötä yllä perinneyhdistyksen merkeissä. Veteraanien näkökulmasta katsomme menneisyyteen ja poisnukkuneisiin. Tiedostamme veteraanitoiminnan loppumisen ja perinneyhdistyksen korvaavan toiminnan. Yksi kysymys onkin se, miten ja mitä ovat tulevaisuuden näköalat? Voimme todeta vain tämän hetken ja valmistua tulevaan, sekä turvallisin mielin jättää huolemme ja murheemme Jumalamme kannettavaksi, Partanen sanoi.
Tärkein ja merkittävin päätös kokouksessa oli, että Toivakan sotaveteraanit ry päätettiin lopettaa tämän vuoden viimeinen päivä 31.12.2024. Toinen tärkeä päätös oli se, että lahjakirjalla Toivakan sotaveteraanit ry lahjoitti Toivakan Pitäjäseuralle veteraanikorsun irtaimistoineen, kenttäkeittiön sekä 1939 vuonna valmistetun tykin. Lisäksi kaikista kuluista huolehtimisen jälkeen jäljelle jäävät varat lahjoitetaan myös Pitäjäseuralle ja Toivakan sotaveteraanit ry:n tili Keski-Suomen Osuuspankissa lopetetaan. Myös Toivakan sotaveteraanien lippu siirtyy Pitäjäseuran omistukseen.
Matrikkelikirjojakin on vielä jäljellä noin 60 kappaleta, mutta ne eivät ole olleet kirjanpidossa mukana. Lisäksi yhdistyksen kokousmateriaalit siirrettiin Toivakan Vanhaan pappilaan.
Jatkossa valtakunnallista ja maakunnallista veteraaniperinnettä vaalii myös perinneyhdistys.
Keski-Suomeen perustettiin Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistys Peurungassa veteraanipäivänä 27.4.2023. Yhdistyksen tarkoituksena on jatkaa veteraaniperinteen siirtoa seuraaville sukupolville. Vuoden 2024 aikana Keski-Suomen sotaveteraanipiiri ja myös valtakunnallinen sotaveteraaniliitto lakkautetaan.
Toivakassa on perustettu epävirallinen perinnetoimikunta jo vuonna 2023. Sen tehtävänä on pitää huolta vielä elossa olevista veteraanipolven jäsenistä ja veteraaniperinteestä. Tähän toimikuntaa tulivat valituiksi Pertti Ahonen (Lions Club Toivakka) Kati Markkanen (Pitäjäseura), Panu Partanen (srk), Kerttu Vesterinen (Toivakan Yrittäjät) Satu Paalanen (Toivakan kunta) ja Janne Karanta (Toivakan sivistystoimi).
Toivakan yhdistyksen veteraanit ja veteraanien lesket tullaan siirtämään automaattisesti kunniajäseninä uuteen Tammenlehvän Keski-Suomen perinneyhdistykseen. Vuoden 2024 lopulla Keski-Suomen Perinneyhdistys siirtyy Tammenlehvän Perinneliiton alaisuuteen.
Kuvassa osa Toivakan sotaveteraanit ry:n viimeiseen kokoukseen osallistuneista järjestäytyivät yhteiskuvaan. Takarivissä vas. Pentti Marttinen, Olavi Jouttijärvi, Marjatta Taipale, Eeva-Liisa Koriseva. Eturivissä ovat Sakari Huovilainen, Pentti Saukko, Kalevi Jääskeläinen ja Irja Nieminen.
Veikko Ripatti
17.12.2024 | Uurainen
Korvatunturille saakka oli kiirinyt tieto, että Kyynämöisillä kasvaa erikoisen tuuheita ja kauniita joulukuusia. Eivät ne tietenkään itsestään tuuheiksi muutu, vaan kevättalvesta käyvät puuamattilaiset Jouko Mäkinen ja Marta López de Mäkinen parturoimassa niitä hieman ja kun riittävän monta vuotta ahkeroi, ovat Kyynämöisten joulukuuset oikeita muotovalioita.
– Koemielessä laitettiin vanhalle perunamaalle kuusia kasvamaan 14 vuotta sitten, ihan suomalaista, mutta myös hopeakuusia ja palsamipihtaa. Nyt neljän vuoden ajan niistä on myyty kuusia koteihin, Jouko Mäkinen kertoo.
Pukki pyörähtää tällä viikolla Korvatunturilla katsomassa tonttujen touhuja, mutta palaa jälleen ensi lauantaina Kyynämöisille ja silloin on mahdollisuus vielä käydä hankkimassa se kylän komein kuusi tai sitten vain istahtaa nuotiolle pukin kanssa turisemaan ja makkaraa paistelemaan tai nauttimaan Titta-tontun glögiä. Erityisesti pukki ilahtuu lapsivieraista, mutta tykkää kyllä aikuisistakin.
– Joulu on kaikkien juhla, pukki vakuuttaa.
Joulukuusimaa löytyy aivan Kyynämöisten entisen kaupan kulmalta ja myös Facebookista nimellä Kyynämöisten joulukuuset.
17.12.2024 | Uurainen
Kangashäkissä toteutettiin tänä vuonna oma Tonttupolku taianomaisissa luontopolku Kontionjäljen maisemissa.
Tempauksen takana olivat kissamuseon hengetär Irma Pölykangas ja Arto Valkonen. Mukaan lähti myös kyläyhdistys Kangashäkkiset ry.
Tapahtuma löysi heti yleisönsä. Noin 50 rohkeaa isompaa ja pienempää kulkijaa suunnisti valaistulla polulla kohti Konttikorven laavua riisipuuron syöntiin ja nuotiomakkaran paistoon. Iloinen puheen porina Wau-huutojen kera kuului sähkövaloin toteutettujen valaistuksien kohdalla. Valoporoja, tonttuja, valonauhoja, patterivaloja ja lyhtyjä oli polun varrella luoden satumaista tunnelmaa pimeään metsän siimekseen. Laavulla lapset koristelivat innokkaasti paikalle tuodun joulukuusen, välillä temmeltäen pimeässä metsässä. Jopa liukureitakin testattiin vähäisessä lumessa. Hauskaa tuntui olevan kaikilla.
– Työtähän tässä oli kaiken suunnittelussa ja toteuttamisessa, mutta onneksi saimme Kangashäkkiset ry.n puheenjohtaja Esko Paloselta lainaksi pitkiä sähköroikkia niin se helpotti paljon. Pitkään olin tätä suunnitellut ja pohtinut, mutta näin positiivisen kokemuksen jälkeen uusitaan tapahtuma taas ensi vuonna, jos terveenä ollaan ja jaksetaan tuumii Irma Pölykangas.
