19.11.2024 | Tilaajille, Uurainen
Hanna-Riikka Oikari, 32 Höytiältä on tuore enduron SM-hopeamitalisti. Tosin mitali jaetaan vasta viikon päästä palkintogaalassa, toistaiseksi onnistuneesta kaudesta muistuttavat pokaalit takan päällä.
– Lapsiperhearjessa on ihan muut asiat kuin saavutettu kisamenestys mielessä, Hanna-Riikka sanoo ja aviomies Matti Oikari nyökkäilee. Ympärillä pyörii kolme lasta, Emilia, 5, Vilho 3 ja Olivia, 1.
– Kun kisataan ja lapset on mummolassa, niin keskitymme enduroon täysillä, Matti jatkaa. Tosin on kisavarikko melko tuttu paikka lapsillekin.
Myös Matti Oikarilla on SM-mitali endurossa vuodelta 2018, pronssinen. Mutta nyt on Hanna-Riikan vuoro kisata, Matti valmentaa, huoltaa ja säätää pyörän. Yhteistyön tulos oli huikea, sillä Hanna-Riikka pomppasi Suomen huipulle suoraan äitiysvapaalta.
– Hanna-Riikka pisti eka kerralla paremmaksi ja otti hopean, Matti hymyilee.
Erityisen yllättävää ei ole, että Konnevedeltä kotoisin oleva Hanna-Riikka ja kyyjärveläinen Matti ovat tavanneetkin crossiradalla. Matin laji on ollut pääasiallisesti aina enduro, mutta Hanna-Riikka ajoi nuorempana vain motocrossia, jota ajetaan radalla.
– Crossitausta näkyy Hanna-Riikan ajossa, hän uskaltaa ajaa kovaa sellaisissa kohdissa reittiä, missä pystyy. Enduro on motocrossiin verrattuna kestävyyslaji, Matti kehaisee.
– Pitää myös osata hiljentää, ettei telo itseään. Lapset tarvii äitiä, Hanna-Riikka lisää.
Enduro muistuttaa lajina hiukan rallia, koska se ajetaan maastossa, siinä on erikoiskokeita ja siirtymiä. Legendaarisin suomalaiskisa lienee Päijänteen ympäriajo. Osakilpailu kestää yleensä koko päivän. Sarjoja on miehillä kolme eri kuutiotilavuuksien mukaan ja naisilla yksi, lisäksi on nuorten ja veteraanien sarjat. Pyörällä on lajissa iso merkitys ja siihen saa rahaa uppoamaan, ei kuitenkaan aivan niin paljoa kuin esimerkiksi ralliautoon. Vakuutuksien kallistuminen on viime vuosina karsinut harrastajia.
– Kaluston ei tarvitse olla kovin uutta, meidän kilpapyörätkin on niitä samoja, millä minä ajoin kilpa-aikanani. Esimerkiksi iskunvaimentimien säädöillä on iso merkitys. Valtaosan treenikerroista käytimme säätöjen hakemiseen ja onnistuneet säädöt näkyivät heti vauhdissa. Hanna-Riikka osaa kertoa tarkkaan, mitä pitää tehdä ja minä teen, Matti kertoo.
Vuodessa osakilpailuja on seitsemän, joista Hanna-Riikka ajoi viime vuonna kuusi, kerran hän oli sairaana.
– Olivia oli viime talvena reilu 7-kuukautinen, kun aloin vilkuilemaan kisaohjelmaa. Huomasin, että talvikisoja ajettiin vain pari ja kysäisin Matilta, että kestäisiköhän minulla kunto. Pakko oli kokeilla, ensimmäisessä kisassa talvella olin kolmas, mikä tietysti motivoi lisää. Ensimmäiseen kevätkisaan treenasin pari viikkoa ja haettiin hyviä säätöjä ja sen kisan voitinkin, seuraavassa olin toinen.
– Silloin huomasi kisoissa, että synnytyksestä oli tosiaan aika vähän aikaa, kunto alkoi loppua loppupäivästä. Kesällä lopetin imettämisen ja alkoi marjastuskausi, se olikin erinomaista peruskuntotreeniä. Ajotreenit aloitettiin vasta kesän lopulla. Enduro vaatii lihaskuntoa ja kestävyyttä, koska ajetaan tosi vaihtelevissa maastoissa, joskus jopa suolla. Jos jää jumiin, niin pyörä pitäisi jaksaa nostaa irti, Hanna-Riikka kertoo.
Ajaminen talvella tai kesällä vaatii myös hiukan eri lihaksia, sillä ajoasento on erilainen. Kesällä ei satulassa juurikaan istuta.
Ensi vuonna myös Uurainen näkyy enduroympyröissä, sillä helmikuun ensimmäisenä päivänä Uuraisilla ajetaan miesten SM-osakilpailu. Järjestävänä seurana on Jyvässeudun Enduroseura, jota Oikaritkin edustavat.
– Yksi erikoiskoe ajetaan tässä meillä, yksi pääosin kunnan maalla aika lähellä ja yksi Saarijärven puolella Lannevedellä. Kisakeskus on Uuraisten koulukeskuksella, reittimestari Matti Oikari kertoo.
Hanna Lahtinen
12.11.2024 | Tilaajille, Uurainen
Mirja Vihtamäki on yksi Uuraisten kunnan pitkäaikaisimpia työntekijöitä. Tällä hetkellä hän työskentelee toimistosihteerinä ja käsittelee palkka-asioissa kokemuslisiä, palvelusaikoja ja luottamuspalkkioita. Hän tekee nykyään kolmipäiväistä työviikkoa.
Ennen sote-asioiden siirtymistä hyvinvointialueelle Mirjan työnkuva oli monipuolisempi ja monella tapaa ihmisläheisempi.
– Minulla on vähän ikävä asiakaskohtaamisia, hän myöntää.
Syntyperäinen uuraislainen Mirja Vihtamäki siirtyi vakituiseen työsuhteeseen Uuraisten kunnalle vuonna 1995, mutta sitä ennen hän toimi jo kunnan palveluksessa alalla, joka on kaukana siististä sisätyöstä.
– Opiskelin nuorena siivousteknikoksi, mutta tein 90-luvun alussa maatalouslomituksia. Silloin Uuraisilla oli vielä paljon maatiloja, ja työ oli hyvin ruumiillista. Lomittajana tunsin itseni todella tarpeelliseksi. Sen jälkeen toimin siivoustyönohjaajana viitisen vuotta, mutta sinä aikana huomasin, etten ole oikein työnjohtajatyyppiä, hän naurahtaa.
Seuraava nimike olikin sitten palvelusihteeri. Vuodesta 2006 lähtien hän toimi kunnan sosiaalitoimessa toimistosihteerinä.
– Jokainen tekemäni työ on ollut yhtä arvokasta, ja olen kiitollinen, että olen saanut tehdä monenlaista, hän sanoo.
Sosiaalitoimessa hän huolehti ns. välitystiliasiakkaista, mikä on edunvalvontaa kevyempi tapa auttaa heitä, joilla on haasteita elämänhallinnan kanssa. Hän toimi myös yleisenä edunvalvojana. Lempeän ja äidillisen oloinen Mirja sopi tehtävään hyvin.
– Joskus joku vähän maistissa ollut asiakas on kaulaankin kaupan kassalla kapsahtanut, hän muistaa nauraen.
– Edunvalvonta oli toisaalta hyvin tarkkaa ja byrokraattista, mutta siinä oli myös paljon mieleen jääneitä koskettavia kohtaamisia. Olin monelle se ainut kuuntelija ja koin todella olevani avuksi, hän lisää.
Loppuaikoina välitystiliasiakkaiksi tuli enemmän myös vanhempia asiakkaita. Lisäksi työhön kuului sosiaalilautakunnan sihteerinä toimiminen.
Mirja Vihtamäki palkittiin kesäkuussa kultaisella ansiomerkillä 30 vuoden palveluksesta Uuraisten kunnalle. Palkintoa ojentamassa peruspalvelujohtaja Jouko Nykänen, kunnanjohtaja Juha Valkama ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matleena Kivelä.
– Uuraisten kunnassa on ollut ihan hyvä olla töissä, ja vuodet ovat menneet niin nopeasti. Työkaverit ovat enimmäkseen lasteni ikäisiä.
Mirja Vihtamäellä on eläkeikään vielä puolitoista vuotta, mutta hän on jo vähän miettinyt, että työn tilalle pitää saada jotain uutta.
– Voisin vaikka ryhtyä henkilökohtaiseksi avustajaksi, se voisi olla minun elämänkokemuksellani aika mukavaa, hän miettii.
Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu nykyään Armaksen kanssa touhuilu, joskus kohtalokkainkin seurauksin. Kevyen kompuroinnin seurauksena Mirja joutui pari vuotta sitten sairaalaan operoitavaksi. Armas-koira tuli perheeseen puoliso Pasin kuoltua kolmisen vuotta sitten.
– Pasin kanssa harrastimme asuntoautoilua, mutta se jäi kokonaan, en halunnut edes koko autoon enää astua. Armas tuli täyttämään tyhjää tilaa, ja onneksi Markuksen perhe asuu Uuraisilla. Vanhempi poika Manu asuu Hämeenkyrössä, Mirja kertoo.
Sosiaalitoimen parissa lähes koko työuransa työskennellyt Mirja on hiukan huolissaan tulevaisuudesta.
– Jopa vähän pelottaa oma vanheneminen, riittääkö meille hoitajia ja saadaanko nykyisestä järjestelmästä toimiva ja kansalaisia aidosti palveleva, hän päättää.
Hanna Lahtinen
12.11.2024 | Tilaajille, Uurainen
Jari ja Marjo Kohvakan elämässä neonvalot ovat olleet tärkeässä roolissa, mikä ei heidän tapauksessaan tarkoita esiintymisiä maailman kabareelavoilla.
Uuraisilla valmistetut Neon Systeemin valomainokset ja kyltit ovat muovanneet suuresti maisemaamme yli kolmen vuosikymmenen ajan. Pääosin valomainonta on keskittynyt Keski-Suomeen, mutta myös valtakunnalliset ketjut, kuten K1-katsastus ja Plus-katsastus, ovat käyttäneet heidän palvelujaan.
– Suomi on tullut kyllä aika tutuksi, ihan pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta lähes kaikkialla on tullut käytyä, Jari Kohvakka kertoo.
Neonputkien valmistus ja asennus vaativat erityistä osaamista, ja sitä varsinkin Jari Kohvakalta löytyy. Hän on työskennellyt kyseisen tekniikan parissa jo 70-luvulta lähtien, ensin palkkatyössä Helsingissä ja Kuopiossa, ja 90-luvun alusta alkaen omassa yrityksessään Uuraisilla. Tekniikka on sinä aikana huomattavasti muuttunut, ja nykyään valomainokset käyttävät pääasiassa LED-tekniikkaa. Myös tekotavat ovat muuttuneet, ja käsityöläisyys alalta on katoamassa. Jari Kohvakka osaa tehdä valomainoksia myös ilman laserleikkureita ja konetaittoa, mutta moni muu ei.
Työnjako yrityksessä on ollut sellainen, että Jari on hoitanut tuotannon, asennukset ja huollot, ja Marjo paperien pyörityksen, suunnittelun, teippaukset sekä raha-asiat.
Halli Halmetiellä, muutama kilometri Uuraisilta Kyynämöisten suuntaan, on oikea muistojen aarreaitta, sillä kun on menty asentamaan uutta kylttiä, on entinen korjattu mukaan. Hallilla pölyttyy monta edesmenneiden pankkien ja ravintoloiden valomainosta.
Neon Systeemin kiihkeimmät vuodet sijoittuivat vuosituhannen alkuun; silloin yritys työllisti useita henkilöitä, ja Jari Kohvakka itse teki lähes ympäripyöreitä päiviä. Erityisesti Keskimaa ja Innova olivat tuolloin isoja asiakkaita. Myös poika Kalle oli jonkin aikaa mukana yrityksen toiminnassa, mutta totesi, että opiskelu ja muut alat kutsuvat.
Nyt yrityksen on tullut aika hiljentää tahtia, ja Jarin ja Marjon siirtyä muihin puuhiin. Mitään lepolomaa he eivät ole itselleen järjestäneet – varsinkaan kesällä, mutta kyse on toisenlaisesta tekemisestä. NiittyWillan Mansikkatilan viljelypinta-ala on laajentumassa, ja heillä on myös Luonnonvarakeskuksen testialue, jossa testataan kolmea uutta lajiketta. Marjo on ryhtynyt myös kuivakukkaviljelijäksi. Hänen tekemiään upeita kransseja on tulossa myyntiin esimerkiksi Sesonkipuoti Selmaan.
– Sini-ikiviuhkoa, olkikukkaa, morsiusharsoa, katinliekoa, pellavaa, vehnää, jänönhäntää… luettelee Marjo käyttämiään kasveja ja kertoo nauttivansa käsillä tekemisestä.
Neon Systeemi Oy on olemassa vielä ainakin muutaman vuoden ajan, sillä yrityksellä on saatavia konkurssipesiltä.
– Korona-aika koetteli tätäkin alaa, sillä esimerkiksi ravintolatoiminta hiljeni, ja muutamalle valomainosyritykselle se oli liikaa, ja ne joutuivat saneeraukseen, Marjo kertoo.
Marjo puhkuu intoa uusista suunnitelmista, mutta Jari myöntää, että on myös hiukan haikea olo.
– Ei sitä osaa olla tekemättä mitään, aamulla pitää nousta ja pukea haalarit päälle. Toki tuntuu mukavalta, että ne kaikkein hikisimmät ajat ovat takana, hän sanoo.
Parhaillaan on käynnissä hallin tyhjennys, ja moni on jo käynyt pinkkoja penkomassa ja löytänyt monenlaista nyt tai tulevaisuudessa tarpeellista pikkurahalla. Osa päätyy lopulta kierrätykseen.
– Olen selvitellyt kierrätysasioita ja esittänyt sellaisia kysymyksiä jäteyhtiölle, että heiltäkin on mennyt sormi suuhun. Erilaisia muovilaatuja on todella paljon, Marjo Kohvakka kertoo.
Molempia ilahduttaa, että halliin on löytynyt uusi aktiivinen yrittäjä, vaikkakin hieman eri alalta. Kun halli on saatu pääosin tyhjäksi, niin tilassa aloittaa vuokralaisena Vertanen Xpress, joka tarjoaa autohuolto- ja korjaamopalveluja, mutta myös teippauksia, mitkä onnistuvat hallista jo löytyvillä teippileikkauskoneella ja muulla välineistöllä.
Hanna Lahtinen
12.11.2024 | Tilaajille, Toivakka
Toivakan kunnanvaltuuston maanantain kokous oli alkuvaiheessa varsin hilpeää seurattavaa Youtuben kautta, kun tekniset ongelmat pätkittivät lähetystä ja puoli valtuustoa kävi vuorotellen antamassa teknistä tukea viestintätiimille.
Kun kokous päästiin alkamaan, Toivakan valtuustossa oltiin siinä harvinaislaatuisessa tilanteessa, että keskusteltiin myös veroprosentin laskemisesta.
Nyt veroprosentti on 9,4 ja siihen päädyttiin viime vuonna haastavan taloustilanteen vuoksi. Sittemmin Suur-Savon osakkeiden myynti toi merkittävän korjauksen kunnan talouteen.
Avauspuheenvuorossaan kunnanjohtaja Touko Aalto toi esiin, että päteviä perusteita löytyy sekä laskulle, että ennallaan säilyttämiselle. Hän esitteli laskelmia, joiden mukaan nykyisellä prosentilla kunta ensi vuonna tekisi noin 160 000 euroa ylijäämäisen tuloksen, kun taas veroprosentin lasku veisi tilinpäätöksen miinukselle. Hän kuvasi päätöksentekoa mäkihyppyvertauksella.
– Hyvää hyppyä ei kannata jättää kesken, mutta toisaalta ei kannattaa yrittää niin pitkälle, että kaatuu. Ajoitus on tärkein.
Valtuutettu Juha Juusela (ps) Paula Niemisen (sd) kannattamana oli sen kannalla, että 8,9 olisi Toivakalle sopiva veroprosentti.
– Olisi hienoa, jos Toivakka kuuluisi siihen erittäin harvalukuiseen joukkoon Suomen kunnista, jossa verotus kevenisi. Se olisi näyttävä mainoskampanja kunnalle, Juusela totesi.
– Veroprosentin alentaminen olisi yksi hyvä porkkana lisää jo päätettyjen Muksu- ja Raksarahan jatkoksi, Nieminen jatkoi.
Veroprosentin säilyttämisen kannattajat perustelivat kantaansa kuntatalouden yleisellä epävarmuustilalla.
Päivi Pitko (kesk) haluaa odottaa isojen uudistusten, kuten valtionosuus-, työvoima- ja perusopetusuudistusten yli.
– Riittävästi korvamerkittyä rahaa ei näihin uudistukseen ole tulossa, jatkoi Heidi Hakkarainen (kesk).
Hän myös muistutti, että veroprosentti ei ole erityisen merkittävä seikka, asuinpaikkaa valittaessa ja että 9,4 on yhä varsin kohtuullinen verrattuna muihin keskisuomalaisiin kuntiin.
Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola listasi merkittävän määrän lakisääteisiä palveluja, jotka venyttävät sivistystoimen raamia väistämättä. Myös Kankaisten kyläkoulun säilyttäminen mainittiin.
– Olisi erikoista, jos tietoisesti lähdettäisiin tavoittelemaan alijäämäistä tilinpäätöstä. Sivistystoimi on nykyään kunnan ykköstehtävä, se pitää hoitaa kunnolla, painotti Pentti Kovanen (sd).
Äänestyksen jälkeen päätökseksi tuli äänin
15-6 kunnanhallituksen pohjaehdotus, eli myös vuonna 2025 Toivakan veroprosentti on 9,4.
Kiinteistöveroprosenttien kohdalla ei käytetty puheenvuoroja, vaan päätökseksi nuijittiin kunnanhallituksen pohjaehdotus. Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2025 ovat seuraavat: rakennusten yleinen kiinteistövero 1,30, maapohjan yleinen kiinteistövero 1,30, vakituiset asuinrakennukset 0,50, muut asuinrakennukset 1,65 ja rakentamattomat rakennuspaikat 4,0. Yleishyödylliset yhteisöt eivät maksa kiinteistöveroa.
Valtuusto päätti myös omasta koostaan tulevalla valtuustokaudella. Paula Nieminen esitti, että valtuutettujen lukumääräksi vahvistetaan 19 valtuutettua tulevalle valtuustokaudelle. Ehdotusta ei kuitenkaan kannatettu, joten hallituksen pohjaehdotus, että valtuusto säilyy jatkossakin 21-jäsenisenä, jäi voimaan.
Lisäksi valtuusto käsitteli MAL-sopimusta, jonka merkittävin hanke on Palokanorren kehittäminen, millä ei Toivakan kannalta ole kovin suurta merkitystä. Toivakka kuitenkin hyötyy Oravasaaren ja Lievestuoreen eritasoliittymähankkeista, sekä joukkoliikenteen tuesta.
Lisäksi valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen, että Toivakan kunta ostaa tarjotun kiinteistön ja määräalan Viisarimäestä
25 500 eurolla. Alue on pääosin suojaviheraluetta, josta kuitenkin voidaan saada puukauppatuloa pitkällä aikavälillä.
Hanna Lahtinen
08.11.2024 | Alueelta, Tätä mieltä, Tilaajille
Savelan hernemaissitolpat
Täyttelin silmälääkärin vastaanoton aulassa lomaketta, kaihileikkauksen toivossa ja sen pelossa. Saadessani kysymykset raksitettua, silmäilin esille laitettuja pokamallistoja. Vai olisiko minun tullut aika hankkia koira ja valkoinen keppi? Pieni televisioruutu ja 40 watin lukulamppu ovat saattaneet mykiöni siansaksan alkeiskurssille.
Silmälääkäri pyysi minua ystävällisesti laskemaan leukani metallialustalle ja asetteli otsapannan kohdilleen. Olo oli kuin Hannibal Lesterillä. Murahdin ja haastoin aakkostaulun mustat pirulaiset taistoon. Ylärivi näytti selko suomelta, mutta alarivi sitten sitä saksalaista sikaa.
Kirjainten tihrustamisen jälkeen siirryttiin ihastelemaan värikarttoja. Ne loistivat edessäni kuin vesipisarat auton tuulilasissa, odottaessani Savelan hernemaissitolppien valojen vaihtumista. Punaiset, keltaiset ja vihreät vilkkuivat hedelmäpelin tavoin, valon arkojen silmieni edessä.
Kaihi ja ristitaitto olivat pysyneet loitolla, mutta rutikuivuutta ja punavihreäsokeutta silmiini oli suotu sitäkin enemmän. – Nämä sinun silmäsi ovat niin isot, että niitä pitäisi kastella ainakin neljästi päivässä, silmälääkäri ohjeisti ja kirjoitti apteekista noudettavat substraalit “Annan silmilleni”.
Paluu matkalla Savelan hernemaissitolppia oli ihastelemassa enemmänkin porukkaa. Minä tietenkin keulilla ja vettä tuulilasin pinnalla. Valot vaihtuivat vihreään (saatoin nähdä väärinkin). Jotain häikkää siinä lähtöselvityksessä tuntui olevan vähän kuin Vermossa, sillä tuuttauksia kuului puolelta jos toiselta ja keskisormi tuoksahti, kun kaasutin pois.
Kotosalla kaivoin taskusta ostamani tarpeet esille ja lorautin kastelukannusta kunnon hörpyt “Annan silmilleni”. Räpyttelin hetken luomiani lehtopöllön tavoin ja annoin katseeni levätä maaseudun säkkipimeässä. Täällä ei tarvitse värejä arvuutella. Savelan hernemaissitolpatkin saisivat loistaa, joko mustana tai valkoisena. Säästyisi moni silmä, keskisormi ja auton pilli.
