10.09.2024 | Pääkirjoitus
Monia pieniä kieliä uhkaa katoaminen. Suomi ei ole pieni kieli, vaikka sitkeästi sellaista narratiivia meille esitetäänkin. Maailmassa puhutaan noin 6000 eri kieltä ja tässä joukossa Suomi kuuluu 50 vahvimman kielen joukkoon. Mutta onko oikein käyttää sanaa narratiivi tässä yhteydessä vai voisiko sen korvata esimerkiksi sanaparilla tarkoitushakuinen viesti?
Suomen kieltä ei uhkaa englanti, vaan suomalaisten ihastus käyttää anglismeja. Aikaisemmin lainattiin sanoja, nykyään usein kokonaisia lauseita.
Suomen kieltä kirjoitetaan yhä paljon, mutta yhä harvemmin kynällä paperille. Näppisvihreet ovat korvanneet mustetahrat. Hymiöt kirjeeseen pirskotellun hajuveden.
Yhdyssanavirheet ovat oikea komiikan – usein tahattoman – temmellyskenttä. Keskiaukeamalla on juttu eläkeläisten kuumailmapallolennosta. Kiitos jutun kirjoittajan, joka jo ekaluokalla opasti minua suomen kielen saloihin, en kerro, että kuuma ilmapallo vei eläkeläiset taivaisiin. On vähän eri asia, särähtääkö kielikorvassa, vai kieli korvassa.
Myös suomen kielen kielioppi muuttuu. Moni puhuu rapautumisesta, toiset vain muuttumisesta. Kehityskulku on joskus se, että jos jotain virhettä riittävän kauan toistetaan, niin siltä poistetaan virheen status. Esimerkiksi kielitoimisto hyväksyy nykyään, että joku alkaa kirjoittamaan. Aikaisemmin piti alkaa kirjoittaa.
PaikallisUutiset täyttää tänä vuonna 60 vuotta ja on siis 60-vuotias. Saattaa olla, että 10-vuoden kuluttua lehti täyttää 70-vuotta.
Hanna Lahtinen
06.09.2024 | Alueelta, Tätä mieltä, Tilaajille
Kuuntelin Pariisin Olympialaisia herkällä korvalla. Ihmetystäni herätti huippu-urheilijoiden lausunnot, kuinka he ehtisivät palautua seuraavan päivän kisoihin? Seppo Rätyä tuli ikävä, kun kuunteli urheilijoiden analyyseja Eiffel-tornin juurelta. Seppo se osasi sentään sanoa aikoinaan asiat halki, poikki ja pinoon.
Otetaan yhdeksi esimerkiksi hapokkaaksi kutsuttu 400 metrin juoksu. Omassa mielessäni täysi ratakierros ei matkana kovin kummoiselta kuulostanut, lähinnä kivenheitolta.
Pukeuduin paskanruskeaan urheiluasuuni ja lähdin Uuraisten stadionille testaamaan Pariisin kisoissa kuulemiani puolitotuuksia. Tiesin, että Kuukan mondo ei valehtelisi näissä asioissa. 400 metrin lähtöpaikan vierellä pullea rusakko söi keinonurmea. Elukasta tuskin olisi vetoavukseni? Omin voimin oli otettava Ritolat. Yleisöä en myöskään paikalle kaivannut, enkä “Bankseja” häiritsemään suoritustani.
Kyyristyin lähtötelineisiin saalistavan gepardin elkein ja tunsin pinkeitten pohkeitteni uhkuvan alkukantaista voimaa. Hepin jälkeen pinkaisin täyteen raviin. Polvilumpiot rusahtelivat somasti ehtiessäni takakaarteeseen ja “hallitsevan piirimestarin” vauhti sen kuin lisääntyi.
Maalissa ravistelin housun lahkeen sisään eksyneen käpysen pois. Rivakka liike toimi samalla oivana loppuverryttelynä, enkä katsonut tarpeelliseksi lähteä yhden yön vuoksi Kiiskilänmäelle korkean paikan leirille. Eiköhän tässä palautuisi matalammallakin, omalla plyysisohvalla?
Hermotus tuntui toimivan entiseen malliin. Sakean makkarakastin ja perunamuusin tuoksun ehtiessä sohvalle saakka, reagointini oli välitöntä ja haarukka hetkessä tanakasti kädessäni. Illalla mentäisiin vielä yö kalaan ja lastattaisiin soutuveneen nokkaan korillinen Koffia palautusjuomaksi. Eikös se Tohmajärven keihäsjätti hoitanut mentaaliset harjoitteet samalla tavoin?
Seuraavana päivänä palattiin Kuukan mondolle. Ei pahemmin hapottanut ja pistelin ratakierroksen menemään edellispäivän tavoin tasaisen tappavalla tahdilla. Airi otti herätyskellolla aikaa ja totesi maalilinjan ylitettyäni juoksun menneen reilusti alle minuutin. Mitä se nyt tekee neljä kertaa kymmenen sekuntia? Aivan sama mihin aika maailmantilastoissa sijoittuisi. Tässä mitattiin pelkästään palautumisen tasoa.
Huippu-urheilijoilla saattaa olla erilaiset kriteerit palautumisen suhteen, mutta meikäläisellä ei tehnyt tiukkaakaan vetää paria ratakierrosta vuorokauden sisällä ja suorittaa vielä kotityöt päälle.
Muistan selostajan toivoneen Pariisin kisoissa sopivan hidasta alkuerävauhtia, että suomalaisilla olisi paremmat mahdollisuudet jatkoon pääsylle. Olisi ollut tietenkin mukavampaa kuulla eetteristä, kuinka suomalaiset pinkovat, niin kovaa, etteivät muut perässä pysyneet. On eri asia toivoskella, kuin suorittaa.
Osa kisailijoista palasi Pariisin kisoista maitojunalla, patonki kainalossa ja pää täynnä viiniä. Neljän vuoden kuluttua olisi vuorossa Los Angeles. Luulisi siinä ajassa palautuvan hapokkaimmankin kaverin.
03.09.2024 | Tilaajille, Uurainen
Koen olevani etuoikeutetussa asemassa, kun saan tehdä töitä uuraislaisten nuorten parissa elämän mutkikkaalla polulla, totesi seurakunnan nuoriso-ohjaaja Merja Kinnunen PaikallisUutisten haastattelussa noin 10 vuotta sitten. Silloin työvuosia oli takana jo yli 30. Nyt 40 vuoden uran jälkeen Merjan jäädessä eläkkeelle, ajatukset ovat yhä samat.
Merjan läksiäisiä vietettiin seurakuntakodilla viime torstaina, Teivaalan Tuvan hyvän ruuan ja vuosien varrella kertyneiden yhteistyökumppaneiden ja ystävien kesken.
24-vuotias kinnulalainen Merja Huuskonen tuli valituksi Uuraisten seurakunnan ensimmäiseksi nuoriso-ohjaajaksi vuonna 1984. Merjaa valitsemassa olivat muiden mukana Simo Koskinen, Tellervo Lehtoranta ja Mauno Kaartinen, joista kaksi viimeksi mainittua myös pitivät puheen hänelle läksiäisjuhlassa, jota vietettiin viime torstaina.
Tellervo Lehtoranta teki Merjasta myös ensimmäisen haastattelun elokuun alussa vuonna -84. Silloin hän oli ehtinyt jo kokea ensimmäiset rippileirinsä, mutta ei ehkä arvannut, että leirejä olisi edessä vielä yli 80, mikä tarkoittaa, että leirielämän ”hyvin nukuttuja öitä” mahtuu hänen elämäänsä reilun kahden ja puolen vuoden edestä ja monessa perheessa Merjan leiriohjauksesta ehdittiin nauttia kahdessa sukupolvessa. Jutun lopussa tuore nuoriso-ohjaaja esitti itselleen toiveen: ”Kun vain aina osaisi olla oma itsensä”. Merja on osannut ja juuri siksi hänestä pidetään niin paljon.
Vaikka nuoret ovatkin olleet Merja Kinnusen pääasiallinen työn kohde, pienessä seurakunnassa työnkuva on ollut paljon laajempi. Esimeriksi Sirkka Salminen muisteli lukuisia näytelmäprojekteja, joita hän on ollut Merjan kanssa toteuttamassa.
– Laita siihen, että Merja on ihan huippu, pyysi viime kesän rippikoululainen Jimi Friman, jonka albaa Merja Kinnunen pistää ojennuksen.
Valkokankaalla pyörinyt kuvakavalkadi osoitti, että yksi Merjan erinomaisista ominaisuuksista on ollut heittäytymisen taito.
Juhla oli hyvin Merjan näköinen, mutkaton, pokkuroimaton, paljon pitkiä halauksia sisältävä, sekä hauska. Muitakin Merjaan liitettyjä adjektiiveja juhlassa lueteltiin.
– Kysyin meidän koulun nuorilta, että millainen Merja heidän mielestään on ja eniten häntä luonnehdittiin sanoilla ”rento ja kiltti”, kertoi koulukeskuksen rehtori Sami Pasanen. Hän ja kaikkien kyläkoulujen edustajat kiittelivät vuolaasti toimivaa yhteistyötä, ”Merjan kerhot” ovat nauttineet suurta suosiota. Höytiän koulun johtaja Jouni Hämäläinen antoi myös erityiskiitoksen siitä, että Merjan kanssa on voinut keskustella myös aidosti tärkeistä asioista – kuten Kivijärven kalakanasta.
Ilman itkua juhlasta ei tietenkään selvitty, mutta henkistä nenäliinaa tarjosi sankari itse.
– Jos joskus jossain tarvitaan sijaista tai muuten henkilöä, joka tykkää toimia nuorten parissa, niin minua voi kysäistä.
Hanna Lahtinen
03.09.2024 | Lue ilmaiseksi, Lukijalta, Tätä mieltä, Toivakka
Myrsky Energia on jättänyt Toivakan kunnalle kaavoitusaloitteen noin viiden tuulimyllyn tuuliteollisuusalueesta, jonka nimellisteho olisi 6-10 MW voimalaa kohden. Kaavoitusaloitteesta ilmenee, että Myrsky suunnittelee paikalle myös aurinkovoimaa, jota ei ole mainittu aiemmin, mm. Myrskyn tilaisuudessa sanallakaan. Tuulimyllyjen korkeus on kasvanut jo, kun virallinen hankeprosessi ei ollut vielä edes käynnissä, kymmenellä metrillä 250 metriin. Mikä olisikaan lopputulos?
Voittajia ja todellisia taloudellisia hyötyjiä hankkeessa olisivat todennäköisesti vain ne neljä yksityistä maanomistajaa, joista yksikään ei asu haitta-alueella, kenen maalle tuulimyllyt on luvattu rakentaa. Tällaisen hankkeen kiinteistöverotuotolla ei vielä kuntaan päiväkoteja rakenneta, vaikka Myrskyn edustajat sellaisia mielikuvia mielellään maalailevatkin.
Häviäjiä olisi rutkasti enemmän. Lähimmät vakituisen ja vapaa-ajan asunnot sijaitsisivat vain kilometrin päässä tuulimyllyistä. Maisemahaitta-alue olisi todella laaja perustamiskorkeuden ollessa n. 90 m Päijänteen pinnan yläpuolella. Siihen kuuluisi koko Pohjois-Päijänne, Etelä-Leppävesi, Leivonmäen kansallispuisto, Saarisen ja Maunosen pohjois- ja länsipuoli ja niin edelleen. Sähkönsiirtolinjojen alle maitaan pilkkahinnalla menettävät maanomistajat eivät ole vielä edes tiedossa.
Toivakassa ja Nisulassa upein asia on luonto ja luonnonrauha.
Jyväskylän kaupungin kaupunkirakennelautakunta lopetti Salola Wind Park-tuulivoimayleiskaavan valmistelun kaksi vuotta sitten yksimielisesti. Kaavan toteuttaminen olisi ”haitannut alueen virkistyskäyttöä, ympäristö- ja maisema-arvoja ja olisi aiheuttanut haittaa maakunnallisesti selvitetylle hiljaiselle alueelle”. Samat perustelut kaava-aloitteen hylkäämiselle pätevät myös Päijänteen tällä puolella.
Läntisen alueen rantaosayleiskaavan ja Nisulan kylän osayleiskaavan tarkoituksena on mahdollistaa kyläalueen kehittäminen, ”kylän elinvoiman parantaminen ja ranta-alueiden, vesistöjen sekä luonto- ja maisema-arvon turvaaminen”. Kunnalla on myös omia tontteja myynnissä Nisulan kylän alueella. Tuuliteollisuusalue romauttaisi alueen vetovoiman.
Kunnan ainoa kokonaan Toivakassa sijaitseva hiljainen alue sijaitsee Nisulan ja Haukanmaan rajalla. Jylhät Pohjois-Päijänteen maisemat mainitaan Keski-Suomen kotiseutulaulussakin. Toivottavasti kuntapäättäjät ymmärtävät, että jos hiljaisuuden ja luonnonrauhan kerran menettää, ei sitä enää saa takaisin. Useat Nisulaan lähiaikoina muuttaneet ovat olleet valtavan ihastuneita kyläämme, täältä löytyvään luonnonrauhaan ja monipuoliseen luontoon. Keski-Suomessa tavattiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa lintuharvinaisuus, tulipäähippiäinen, juuri meillä Nisulassa.
Nelostien länsipuolinen Toivakka muodostaa selkeästi kunnan alueelta erottuvan monimuotoisen alueen, jossa on runsaasti todennettuja luontoarvoja. Kunnan pinta-alasta vt. 4 länsipuolella sijaitsee noin kolmannes (n. 30 %), mutta luonnonsuojelualueista täällä sijaitsee kolme neljäsosaa (n. 75 %)!
Kunnan elinvoimaa ja tulevaisuutta tulisi kehittää rakentavasti eikä repivästi. Pidettäisiin niitä kuntalaisia ja vapaa-ajan asukkaita tärkeinä, jotka ovat jo kasvattaneet juurensa tänne, asuneet Toivakassa useiden sukupolvien ajan tai jo hankkineet omistukseensa vapaa-ajan asunnon.
Toivon kuntapäättäjille rohkeutta arvostaa sitä mitä meillä jo on, ja sanoa ei tuulivoimateollisuudelle. Keski-Suomen kotiseutulaulun sanoin ”täällä on kaikki mi kallista on”.
Henna Järvenpää, Nisula
03.09.2024 | Tilaajille, Toivakka
Pienten ponnistus -kuntakonferenssi järjestettiin Toivakassa 22.9. Mukana oli vaikuttava joukko eri alojen asiantuntijoita. Joukolla pohdittiin pienten kuntien ja kuntalaisten tulevaisuutta maantieteellisesti laajassa, harvaan ja epätasaisesti asutetussa maassa nimeltä Suomi.
Alkupuheenvuorossaan kokoonkutsuja, kunnanjohtaja Touko Aalto toivotti vieraat kaiken keskeltä kaiken keskelle Toivakkaan.
– Muutosten syyt ovat olleet kaikkien tiedossa, mutta poliittinen kyky uudistua ja vastata haasteisiin, on ollut hidasta. Esimerkiksi väestön ikääntyminen ja sote-menojen kasvu ei todellakaan ole tullut yllätyksenä. Valitettavan usein tilanteisiin vain ajaudutaan ja sitten vasta reagoidaan. Syy ja seuraus, syy ja seuraus, painotti Touko Aalto.
Alivaltiosihteeri Susanna Huovinen valtiovarainministeriöstä loi katseen kuntakentän tulevaisuuteen, mikä ei varsin aurinkoiselta näytä.
Ikääntyneiden määrä kasvaa, syntyvyys laskee, työvoiman määrä vähenee ja sen saatavuuteen liittyy haasteita, eli kansakunnan hartiat käyvät koko ajan kapoisemmiksi.
Väestökehitys vaikuttaa kuntien talouteen ja edellytyksiin järjestää palveluita. Koska väestö keskittyy kaupunkeihin, eri kuntien rahoituksellinen epätasapaino vahvistuu. Väestökehitys aiheuttaa kustannuspaineita sekä väestöä menettävissä että kasvavissa kunnissa.
Absoluuttisesti väestö on vähentynyt eniten 2 000 – 10 000 asukkaan kunnissa, suhteellisesti eniten alle 2000 asukkaan kunnissa. Vuonna 2023 alle 5000 asukkaan kuntia oli 130. Väestönmuutos on ollut niistä negatiivinen 121 kunnassa. Toivakka ja varsinkaan Uurainen eivät ole olleet pahimpia menettäjiä, vaan kehyskunnan status luo jopa kasvun edellytyksiä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on muuttanut merkittävästi kuntien asemaa, TE-palveluiden siirtyminen ensi vuonna kuntien hoidettavaksi muuttaa edelleen kuntien tehtäväkenttää.
Kaikesta tästä ja myös globaaleista heilahduksista johtuen kunnat eriytyvät ja erilaistuvat.
Kuntataloutta vahvistavista uusista toimenpiteistä huolimatta kuntatalouden arvioidaan heikentyvän selvästi vuodesta 2024 lähtien. Kuntatalouden tulojen ja menojen epätasapaino syvenee lähivuosina erityisesti kasvavien kustannusten, investointipaineiden ja sote-uudistukseen liittyvien valtionosuuksien täsmäytysten ja takaisinperinnän seurauksena.
Synkkienkin lukujen valossa Susanna Huovinen näki, että pienissä kunnissa on myös paljon mahdollisuuksia
– Elinvoimaa tuovat sellaiset asiat kuin monipaikkaisuuden lisääntyminen, vapaa-ajan asuminen, etätyö, matkailu, metsäbiotalous, puhdas siirtymä, tuuli- ja aurinkovoima. Vahvuuksia ovat myös yhteisöllisyys, luonto, puhdas ympäristö ja turvallisuus. Huoltovarmuus ja ruokaturva tulevat korostumaan tulevaisuudessa, Huovinen päätti.
Konsultti Heikki Vento luennoi työllisyysuudistuksesta. Hänkin maalaili tulevaisuudesta synkähkön kuvan, mutta teki sen harvinaisen hauskasti.
TE-toimistojen työvoimapalvelut ja osa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskusten tehtävistä siirtyy kuntapohjaisille työllisyysalueille 1.1.2025 alkaen. Alueita on tulossa 45 kappaletta. Keski-Suomeen alueita syntyy kolme; pohjoinen, eteläinen ja Jyväskylä-Muurame.
– Uudistus on kompromissi. Kunnat saivat uuden tehtäväkokonaisuuden niiltä poisotetun soten tilalle. Työ- ja elinkeinoministeriö sai työllisyysalueet, joissa työvoimaa pitää olla vähintään 20 000, valtiovarainministeriö sai kannustavan rahoitusmallin, joka jollain aikavälillä aiheuttaa myös kuntien lukumäärän tarkastelun. Rahoitusmalli on todellakin kannustava, eli julma, Vento totesi.
Ihmisten saaminen töihin vuosi vuodelta tärkeämpää siksi, että työikäisten määrä laskee suhteessa eläkeikäisiin mikäli väestökehitys jatkuu nykyisenlaisena. Vento näytti esimerkkikaaviota, jossa vuonna 2022 18-64-vuotiaista työllisten määrä oli 77,9 prosenttia. Jotta vuonna 2040 saman ikäisistä olisi yhtä monta töissä, työllisyysasteen pitäisi olla 99,4 prosenttia, mikä ei tietenkään edes ole käytännössä mahdollista. Mutta mitä tapahtuu, jos työvoimaa ei saada ja ovatko yritykset valmiita ottamaan tarjolla olevaa työvoimaa vastaan?
– Mitä toimenpiteitä pieni kunta voi tehdä itse? Mikä on ylipäätään julkisen työvoimaviranomaisen ja kuntien rooli? Näitä kysymyksiä tullaan tulevaisuudessa vakavasti pohtimaan, Vento kertoi.
Jotta uudistus onnistuisi, hän listasi neljä keskeistä asiaa. Ensinnäkin asiakaslähtöisyys. Toiminnan pitää lähteä asiakastarpeisiin vastaamisesta. Toiseksi yhteistyö ja luottamus, joiden on toimittava kaikkien osapuolten kesken. Kolmas tärkeä asia on perusasioiden toimiminen; asiakkaiden palveluprosessit ja asiakasohjaus voi toimia vain perusasioiden eli viranomaistyön toimiessa. Neljänneksi hän listasi vielä digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisen.
– Ensin on kuitenkin hoidettava tehtävien siirto ja toimintojen käynnistyminen työllisyysalueilla kunnialla. Työlista on valtava – priorisointi ja hallittu kaaos on väistämätöntä, Heikki Vento ennusti.
Kunnallisalan kehittämissäätiön toimitusjohtaja Jenni Airaksinen jatkoi samalla lähes inhorealistisella linjalla, mutta tarjoili myös positiivista ajattelemisen aihetta.
– Ennen hyvinvointialueuudistusta tilanne oli, että missään muussa maassa eivät näin suuret hyvinvointitehtävät olleet näin eri kokoisten kuntien harteilla. Nyt valtion suhde hyvinvointialueisiin on alistussuhde ja samaa henkeä on hyvinvointialueiden suhteessa kuntiin. Joka portaalla on myös pula rahasta tai ainakin sitä käytetään perusteluna moneen asiaan, hän arvioi.
Kuntien elinvoiman mittaamisessa keskitytään Airaksisen mielestä jopa liikaa pelkkään kasvuun.
– Vaikka kasvu keskittyy vain pieneen osaan kunnista, se ei tarkoita, etteikö elinvoimaa voisi löytyä paljon suuremmasta osaa Suomen kuntia. Ilman uusiutumista läpi koko organisaation, ei kuitenkaan pärjää yksikään kunta. Kasvuun perustuvasta elinvoimatarinasta pitäisi siirtyä erilaisten kuntien voimavaroja tunnistavaan ja korostavaan monivivahteisempaan tarinaan, hän muotoili.
– Kunta on tai ainakin sen pitäisi olla paikalliseen demokratiaan perustuva elämän edellytyksiä luova organisaatio. Tässä ajassa kuntien pitää pysyä paikallisdemokratian puolustajina ihan täysillä, Airaksinen korosti.
Ennen lounastaukoa kuultiin vielä paljon parjatun Keski-Suomen hyvinvointialueen konsernipalveluiden toimialuejohtaja Lasse Leppää. Hän uskoo, että sote-uudistuksen huonoon imagoon vaikuttaa enemmän aika, jolloin se tehtiin, kuin itse uudistus.
– Soteuudistus ei todellakaan syntynyt onnellisten tähtien alla. Uudistus tapahtui liian myöhään, mutta väärään aikaan, aikana, jolloin koronan vuoksi hoitojonot olivat pitkiä, valtava inflaatio, korot nousussa ja Euroopassa sota. Uudistusta edelsi vuosikymmenen mittainen, eripurainen lainsäädäntövalmistelu, jolloin monet kunnat asettuivat odottavalle kannalle siten, että eivät esimerkiksi investoineet olemassa olevaan infraan tai sähköisiin palveluihin. Tämä oli aivan luonnollinen tapa toimia epävarmassa tilanteessa. Niinpä perintö joka vuoden 2023 alusta Hyvinvointialueelle lankesi, oli korjausvelkapainotteinen, mutta varoja korjaamiseen ei ole.
Lisäksi Keski-Suomessa oli poikkeuksellisen hajanainen sotejärjestämismalli ennen uudistusta ja kuntien ja sairaanhoitopiirin välejä hiersi valtava Nova-investointi.
Kohta kaksi vuotta sote-uudistuksen jälkeen on huomattavissa, että hyvinvointialueiden ja valtion suhteessa talousasiat ovat korostuneet.
– Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksellinen alijäämä ei kuitenkaan ole uusi asia. Kuntien järjestämisvastuun aikaan soten alijäämät ”hukkuivat” kuntatalousjärjestelmän sisään jakautuen yli 300 kunnalle ja sairaanhoitopiirille. Hyvinvointialueuudistuksen myötä soten rahoituksellinen alijäämä on tullut ensimmäistä kertaa kansallisesti läpinäkyväksi. Lasse Leppä totesi.
Moni on leimannut koko uudistuksen epäonnistuneeksi, mutta Leppä näkee, että nyt ei ole oikea aika aloittaa uutta sotehallinnon uudistusta vaan keskittyä sisältöön.
– Avoimista kysymyksistä huolimatta Suomen julkiset palvelut toimivat verrattain hyvin ja kansalaisten luottamus julkiseen valtaan on hyvä, hän päätti.
Lounaan jälkeen päästiin arkiliikuntaan, josta luennoi apulaisprofessori Arto Hautala. Hän näki, että liikunnan arki on Suomessa pitkälti kuntien käsissä.
– Suomessa on yli 42 000 liikuntapaikkaa, joista 70 prosenttia on kuntien omistamia.
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö Kulta ry: puheenjohtaja Rosa Meriläinen esitteli nyt niin esillä olevat kolme pointtia, jotka hänellä olivat jäätelö, makkaraa ja kalja.
– Kaikki missä voidaan myydä jäätelöä, makkaraa tai kaljaa ovat kunnalle tärkeitä tapahtumia, Meriläinen totesi.
Maanviljelijä Lauri Jaatisesta on tullut käytetty puhuja Toivakan kunnan tilaisuuksissa ja syystäkin. Nuori viljelijä edustaa maaseudun valoisaa tulevaisuusvisiota. Hän on omalla tilallaan rohkeasti osoittanut mitä vihreä siirtymä maataloudessa tarkoittaa. Biokaasulaitos on Mäntyniemen tilan näkyvin ja kallein satsaus, mutta ei ainut. Koneiston uusiminen on mahdollistanut uusia tapoja toimia, murskeviljaan siirtyminen on säästänyt 15 000 litraa polttoöljyä vuosittain ja oikealla lannoituksella saadaan ravinteet heti kasvien käyttöön. Syväjuuriset viljelykasvit ja maan kasvukunnon parantaminen säätösalaojituksilla ovat myös osa maatalouden vihreää siirtymää.
Päivän aikana kuultiin myös monia kommenttipuheenvuoroja erityisesti pienten kuntien johtajilta. Heitä oli paikalla Touko Aallon lisäksi Juha Rehula Padasjoelta, Mikko Kärnä Rautavaaralta ja Juha Herrala Isojoelta. Mukana oli myös Keski-Suomen maakuntajohtaja Pekka Hokkanen ja Suomen kylät Ry:n puheenjohtaja Arto Pirttilahti. Median muutoksesta kertoi Keskisuomalaisen varapäätoimittaja Inkeri Pasanen. Puheenvuorojen lisäksi myös kahdenkeskiset jutustelut antoivat eväitä ja ajattelemisen aiheita osallistujille.
– Keskustelu itsessään on konkreettinen tapa tehdä yhteistyötä. Itse uskon vahvasti, että kunnat, joissa ihmiset viihtyvät, myös menestyvät. On hyvä muistaa, että kunta on aina olemassa kuntalaisia varten, totesi Touko Aalto.
Hanna Lahtinen
