17.12.2024 | Alueelta, Lue ilmaiseksi, Pääkirjoitus, Tätä mieltä
Eilen illalla koneen sulkiessani ajattelin, että aamulla kirjoitan jouluisen pääkirjoituksen. Arvelin, että kyllä se joulumieli yön aikana syntyy ja aamulla mielessä on kauniita ja hyväntahtoisia ajatuksia, näen silmissäni joulurauhaa huokuvia kuvia, kulkuset kilkattaa ja enkelikuoro laulaa korvissani.
Ei tullut mitään näistä, tuli päänsärky, enkelikuoron sijaan päässäni soi epävireinen säkkipilli ja ulkona näen pelkkää pimeää. Mieleen nousee kyllä välähdyksiä menneestä vuodesta, mutta…
Näen lapsen käden oven kahvalla, ajattelen, että voi kunpa hän ei avaisi ovea. Mutta hän avaa ja hetken kuluttua toinen 12-vuotias lapsi on kuollut ja kaksi muuta loukkaantunut.
Näen kauniin metsämaiseman, puro solisee, vesi on kirkasta. Margaritifera margaritifera, eli jokihelmisimpukka, eli raakku huojuu hiljaa veden virratessa sen ylitse, kuten on virrannut jo yli sata vuotta. Yhtäkkiä raskas metsäkoneen rengas ajaa puron yli. Ei ole enää kirkasta vettä, ei ole raakkuakaan.
Sitten välähdyksiä ryöppyää. Näen paljon lapsia, joiden ympärillä käydään sotaa, joiden elämä rikotaan ja joiden sydämiin kylvetään vihan siemen. Näen lohkeavia jäävuoria, palavia metsiä ja tulvia kaikkialla.
Pakotan itseni ajattelemaan joulua. Näen kauniin nuoren naisen selaavan somea. Hänellä on samanvärinen iho kuin todennäköisesti oli sillä naisella, jonka lapsen synttäreitä kohta juhlitaan. Mutta tämä nuori nainen poistaa kiivaasti saamiaan rasistisia viestejä, nostaa katseensa ja pakottaa itsensä hymyilemään kantaessaan Lucia-neidon kynttiläkruunua.
Näen joulukuusessa yksinäisenä lepattavan kartonkisydämen, jossa lukee: Lahjakortti 16-vuotiaalle pojalle. Ympäriltä on joulupuusta viety muut sydämet, joissa oli pienempien lasten lahjatoiveita, mutta ketään ei kiinnosta täyttää vähävaraisen teinipojan toivetta.
Nousen, otan teetä ja katson ulos. Ulkona pimeys pitää päivää otteessaan, mutta hangen valkoinen pinta loistaa himmeää valoa. Yksinäinen aamuvirkku hömötiainen pyrähtää lintulaudalla. On uusi päivä täynnä ihania mahdollisuuksia – kaikesta huolimatta.
17.12.2024 | Tilaajille, Toivakka
Toivakan sotaveteraanit ry piti viimeisen kokouksensa 4.12.2024. Kokouksen asialistalla oli Toivakan sotaveteraanit ry:n lakkauttaminen ja sen omaisuuden hallinnan siirrot.
Yhdistyksen viimeisen puheenjohtajan kunniakasta tehtävää on hoitanut Kalevi Jääskeläinen.
Kokouksen alussa kirkkoherra Panu Partanen piti hartauspuheen ja kiitti samalla Toivakan sotaveteraanit ry:tä hyvin sujuneesta yhteistyöstä vuosikymmenten aikana.
– Edelleen pidämme yhteistyötä yllä perinneyhdistyksen merkeissä. Veteraanien näkökulmasta katsomme menneisyyteen ja poisnukkuneisiin. Tiedostamme veteraanitoiminnan loppumisen ja perinneyhdistyksen korvaavan toiminnan. Yksi kysymys onkin se, miten ja mitä ovat tulevaisuuden näköalat? Voimme todeta vain tämän hetken ja valmistua tulevaan, sekä turvallisin mielin jättää huolemme ja murheemme Jumalamme kannettavaksi, Partanen sanoi.
Tärkein ja merkittävin päätös kokouksessa oli, että Toivakan sotaveteraanit ry päätettiin lopettaa tämän vuoden viimeinen päivä 31.12.2024. Toinen tärkeä päätös oli se, että lahjakirjalla Toivakan sotaveteraanit ry lahjoitti Toivakan Pitäjäseuralle veteraanikorsun irtaimistoineen, kenttäkeittiön sekä 1939 vuonna valmistetun tykin. Lisäksi kaikista kuluista huolehtimisen jälkeen jäljelle jäävät varat lahjoitetaan myös Pitäjäseuralle ja Toivakan sotaveteraanit ry:n tili Keski-Suomen Osuuspankissa lopetetaan. Myös Toivakan sotaveteraanien lippu siirtyy Pitäjäseuran omistukseen.
Matrikkelikirjojakin on vielä jäljellä noin 60 kappaleta, mutta ne eivät ole olleet kirjanpidossa mukana. Lisäksi yhdistyksen kokousmateriaalit siirrettiin Toivakan Vanhaan pappilaan.
Jatkossa valtakunnallista ja maakunnallista veteraaniperinnettä vaalii myös perinneyhdistys.
Keski-Suomeen perustettiin Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistys Peurungassa veteraanipäivänä 27.4.2023. Yhdistyksen tarkoituksena on jatkaa veteraaniperinteen siirtoa seuraaville sukupolville. Vuoden 2024 aikana Keski-Suomen sotaveteraanipiiri ja myös valtakunnallinen sotaveteraaniliitto lakkautetaan.
Toivakassa on perustettu epävirallinen perinnetoimikunta jo vuonna 2023. Sen tehtävänä on pitää huolta vielä elossa olevista veteraanipolven jäsenistä ja veteraaniperinteestä. Tähän toimikuntaa tulivat valituiksi Pertti Ahonen (Lions Club Toivakka) Kati Markkanen (Pitäjäseura), Panu Partanen (srk), Kerttu Vesterinen (Toivakan Yrittäjät) Satu Paalanen (Toivakan kunta) ja Janne Karanta (Toivakan sivistystoimi).
Toivakan yhdistyksen veteraanit ja veteraanien lesket tullaan siirtämään automaattisesti kunniajäseninä uuteen Tammenlehvän Keski-Suomen perinneyhdistykseen. Vuoden 2024 lopulla Keski-Suomen Perinneyhdistys siirtyy Tammenlehvän Perinneliiton alaisuuteen.
Kuvassa osa Toivakan sotaveteraanit ry:n viimeiseen kokoukseen osallistuneista järjestäytyivät yhteiskuvaan. Takarivissä vas. Pentti Marttinen, Olavi Jouttijärvi, Marjatta Taipale, Eeva-Liisa Koriseva. Eturivissä ovat Sakari Huovilainen, Pentti Saukko, Kalevi Jääskeläinen ja Irja Nieminen.
Veikko Ripatti
17.12.2024 | Uurainen
Korvatunturille saakka oli kiirinyt tieto, että Kyynämöisillä kasvaa erikoisen tuuheita ja kauniita joulukuusia. Eivät ne tietenkään itsestään tuuheiksi muutu, vaan kevättalvesta käyvät puuamattilaiset Jouko Mäkinen ja Marta López de Mäkinen parturoimassa niitä hieman ja kun riittävän monta vuotta ahkeroi, ovat Kyynämöisten joulukuuset oikeita muotovalioita.
– Koemielessä laitettiin vanhalle perunamaalle kuusia kasvamaan 14 vuotta sitten, ihan suomalaista, mutta myös hopeakuusia ja palsamipihtaa. Nyt neljän vuoden ajan niistä on myyty kuusia koteihin, Jouko Mäkinen kertoo.
Pukki pyörähtää tällä viikolla Korvatunturilla katsomassa tonttujen touhuja, mutta palaa jälleen ensi lauantaina Kyynämöisille ja silloin on mahdollisuus vielä käydä hankkimassa se kylän komein kuusi tai sitten vain istahtaa nuotiolle pukin kanssa turisemaan ja makkaraa paistelemaan tai nauttimaan Titta-tontun glögiä. Erityisesti pukki ilahtuu lapsivieraista, mutta tykkää kyllä aikuisistakin.
– Joulu on kaikkien juhla, pukki vakuuttaa.
Joulukuusimaa löytyy aivan Kyynämöisten entisen kaupan kulmalta ja myös Facebookista nimellä Kyynämöisten joulukuuset.
17.12.2024 | Uurainen
Kangashäkissä toteutettiin tänä vuonna oma Tonttupolku taianomaisissa luontopolku Kontionjäljen maisemissa.
Tempauksen takana olivat kissamuseon hengetär Irma Pölykangas ja Arto Valkonen. Mukaan lähti myös kyläyhdistys Kangashäkkiset ry.
Tapahtuma löysi heti yleisönsä. Noin 50 rohkeaa isompaa ja pienempää kulkijaa suunnisti valaistulla polulla kohti Konttikorven laavua riisipuuron syöntiin ja nuotiomakkaran paistoon. Iloinen puheen porina Wau-huutojen kera kuului sähkövaloin toteutettujen valaistuksien kohdalla. Valoporoja, tonttuja, valonauhoja, patterivaloja ja lyhtyjä oli polun varrella luoden satumaista tunnelmaa pimeään metsän siimekseen. Laavulla lapset koristelivat innokkaasti paikalle tuodun joulukuusen, välillä temmeltäen pimeässä metsässä. Jopa liukureitakin testattiin vähäisessä lumessa. Hauskaa tuntui olevan kaikilla.
– Työtähän tässä oli kaiken suunnittelussa ja toteuttamisessa, mutta onneksi saimme Kangashäkkiset ry.n puheenjohtaja Esko Paloselta lainaksi pitkiä sähköroikkia niin se helpotti paljon. Pitkään olin tätä suunnitellut ja pohtinut, mutta näin positiivisen kokemuksen jälkeen uusitaan tapahtuma taas ensi vuonna, jos terveenä ollaan ja jaksetaan tuumii Irma Pölykangas.
17.12.2024 | Toivakka
Kankaisten kyläkoululla ei oltu hiljaa torstaina vaan näyteltiin, laulettiin, naurettiin ja itkettiin, kun maailman paras kouluruuan tekijä Hilja Puikkonen istui kuningattaren tuoliin. Eläkkeelle siirtyvä ikuinen farkkutyttö pääsi katsomaan koululaisten tekemää juhlanäytelmää, jossa ei puhuttu naisten iästä eikä painosta, vaan sen sijaan käytiin vakoilemassa Hiljuskan työelämää Toivakan kunnan palveluksessa kuudella eri vuosikymmenellä.
Kaikki alkoi 1970-luvun kokkaamiskoulusta, josta valmistunut Hilja pyöräili Kankaisten koululle töihin Elsa-opettajan ja pönttöuunien aikaan. Oppilaat haaveilivat kanaviillokista ja lantusta, ja sitä varten oli ensin kynittävä se kana ja laitettava tulet keittiön puuhellaan. 1980-luku toi mukanaan koulun remontin ja paljon uusia työkavereita mm. ylioppilastyttö Päivin. Oppilaat kuiskivat, että onko se totta, että Hilja voi ottaa uunimakkaravuuan kuumasta uunista ilman patalappuja? Ja olihan se totta – ne sormet pystyy mihin vaan!
Sitten tuli 90-luku ja työkavereiksi pari nuorta opettajaa: Vesa ja Taina. Keittiö oli koulun keskus ja Hilja kuunteli siellä kaikkien huolet vuorotellen. Sirkka toi ruokatarvikkeita ja Pentti johti johtokuntaa. Kymppiuutiset tulivat kuvaamaan avaruusyökoulua loppukevennykseensä. Ja Hilja palautti työkavereitaan säännöllisesti maanpinnalle ja opetti vähän elämää. 2000-luku oli astianpesukoneiden, tietokoneiden ja kännyköiden aikaa. Suomea johti Tarja Halonen ja koulussa pomottivat Hiljan lisäksi Jonna, Taina ja Päivi. Puhelinasia puhutti ja Hiljalla oli varmaan sormensa pelissä, kun vanhempien kanssa sovittiin lasten kännyköiden repussa pitämisestä.
2010-luvulla Hilja siirtyi kokkailemaan keskuskeittiöön Toivakkaan ja huristeli sieltä ruuan kanssa Kankaisille. Vanha koulu todettiin niin huonokuntoiseksi, että piti rakentaa uusi. Ruuhiryhmäkin tuli mukaan ja Hilja ja Irma pääsivät koristelemaan uuden ruokasalin joulun kunniaksi vimosen päälle. 2020-luku aloitettiin räväkästi maaliskuun koronasululla. Koululaiset laitettiin etäopetukseen. Hilja jakoi perheille ruokakasseja ja patisti oppilaita meet-tunneille, ja päästinhän sitä lopulta maskien kanssa takaisin koululle ja tortilloja syömään.
Vuosikymmenten kuluessa Hilja on ruokkinut satoja kyläkoulun oppilaita. Näin he Hiljaa muistelevat:
– Hilja oli aivan maailman paras kouluruuan valmistaja. Jonossa seisottiin ja Hilja annosteli sopivan annoksen. Muisti aina kysyä: Onko sopivasti?
– Hiljan lempeä katse on vieläkin muistoissa, kun hän istui tiskipöydän lähellä keittiössä ja katseli ruokailevia oppilaita.
– Hilja keittiössä oli kuin äiti kotona, joka päivä ne tutut kasvot ja ojentikin, jos ei ihan toiminut pelisääntöjen mukaan.
– Hilja oli aina iloinen ja jutteli ja kuunteli, jos oli jotain tärkeää mielen päällä.
– Laskiaisen pulkkamän ”pitkien pelaavien” jälkeen mentiin koulun keittiöön ja siellä oli Hiljan kermalla täytetyt laskiaispullat. Maistui erityisen hyvältä kirpsakan pakkaspäivän päälle.
– Parasta olivat mantelikala ja spagettipaistos – vieläkin tulee vesi kielelle, kun niitä muistelee.
Ei siis ihme, että juhlanäytelmä päättyi sanoihin: – Tästä ei enää nyt muuta puutu kuin kolminkertainen eläköön-huuto Hiljalle! Eläköön! Eläköön! Eläköön!
Taina Hoskari
