Toivakassa eivät kaikki asu keskustaajaman kupeessa, vaan matkaa keskustan palvelujen pariin voi olla useita kymmeniä kilometrejä.
Kunnassa onkin haluttu huomioida syrjemmällä asuvat kahdella eri kimppakyydillä. Toinen tunnetaan nimellä seniorikyyti ja toinen on asiointikyyti. Kummatkin kyydit toteutuvat Tapani Järvelinin taksien avulla.
Seniorikyyti toteutetaan Senioripäivän tapahtumapäivänä, joka toinen tiistai .Seniorikyytiin pääsyn edellytyksinä on se, että on eläkeläinen, liikuntarajoitteinen ja eikä omaa ajokorttia ja autoa. Tällöin voi hakea pääsyä seniorikyytiläiseksi.
Kuljetuspalvelun hakemuslomakkeet löytyvät netistä Toivakan kunnan sivuilta tai paperilomakkeina kirjastolta tai Toivakkatalolta niiden aukioloaikoina. Paperilomakkeet palautetaan hyvinvointisuunnittelija Satu Korhoselle kirjastolle tai Toivakkatalolle. Hakemuksen voi myös postittaa vastauskuoressa, jonka saa halutessaan paperilomakkeen yhteydessä.
Senioripäivä kokoontuu parillisten viikkojen tiistaisin kello 11–13 seurakuntakoti Majakassa. Päivässä on myös mahdollisuus ruokailla pientä maksua vastaan.
– Kuljetuspalvelun myöntäminen on harkinnanvaraista. Pakollinen kriteeri on, että henkilö on eläkeläinen, joka ei saa vammaispalvelu- tai sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua. Vuonna 2024–2025 seniorikyydit kustannetaan testamenttivaroin, kertoo Satu Korhonen.
Mitä seniorikyytiläiset tuumivat tästä kuljetuspalvelusta?
– Tänne ei muuten pääsisi, kun muuta kyytiä ei ole käytettävissä ja suoraan taksikyytiin ei ole varaa. Tämä seniorikyyti on sen hintainen, että pystymme sillä kulkemaan, toteavat Anneli Hokkanen ja Marjatta Lukkarinen.
Molemmat seniorit asuvat Kankaisten kylällä ja kertovat, että senioripäivässä tärkeintä on, että saa tavata tuttuja ja jutella heidän kanssaan.
– Muuten elämä kotosalla on aika yksinäistä. Lisänä tässä senioripäivässä on se, että saa ruokailla, lisäksi kuulee hengellisiä ja kansanlauluja ja pääsee laulamaan itsekin yhdessä toisten kanssa.
Asiointikyyti on myös edullinen ja se on tarkoitettu kaikille sitä tarvitseville. Asiointiliikenteen kuljetus on tilattava edellisenä päivänä kello 14 mennessä suoraan liikennöitsijältä. Asiakkaat noudetaan tarpeen vaatiessa kotipihasta ja tuodaan takaisin kotipihaan, mikäli pihan olosuhteet ovat sopivat käytössä olevalle kalustolle. Muutoin kyytiin noustaan ja poistutaan lähimmältä bussipysäkiltä tai reitin varrella olevasta tienhaarasta.
Asiointikyytejä on kaksi, jotka suuntautuvat eripuolille Toivakan kuntaa. Läntinen reitti kulkee Toivakka–Vanha nelostie–Nisula–Rutalahti–Toivakka ja Toivakka–Paloskylä–Toivakka. Paluukyyti lähtee takaisin viimeistään kello 12.15. Aikaisemmasta takaisinlähtöajasta voivat kyytiläiset ja liikennöitsijä keskenään sopia toisin.
– Asiointikuljetus toteutetaan meno-paluuajona kerran päivässä tiistaisin. Kyytitilaukset on tehtävä etukäteen, mielellään viimeistään edeltävänä maanantaina, toteaa taksiyrittäjä Tapani Järvelin.
Itäinen asiointikyyti kulkee retillä Huikontie – Hautajärventie – Hohontie – Lievestuoreentie – Kivinavetantie – Leppälahdenväylä. Leppälahdenväylä ajetaan tarpeen mukaan. Perillä kirkonkylässä kuljetus on noin kello 10.20. Takaisinpäin kuljetus lähtee tällekin reitille viimeistään kello 12.15.
Tiistaina 26.11. oli Asiointikyydillä mukana mm. Ilmari Rautio Rutalahdesta. Hän totesi, että vaikeata olisi ilman tätä kyytiä päästä tänne kylälle asioimaan. Samaa mieltä on Reijo Hokkanen Paloskylän Soimaharjusta.
– Tulen mielelläni asiointikyydillä kauppa-asioille ja samalla jään Senioripäivän tapahtumaan seurakuntakodille. Tämä on edullinen kyyti. Ei ole omaa autoa, eikä julkinen liikenne siellä päin toimi. Aiempina aikoina bussi kulki Leivonmäeltä, mutta eivät kulje enää Paloskylän suunnalle toteaa Hokkanen.
Toimitukseen Hanna Lahtiselle oli vanhempi naishenkilö soitellut ihan muissa asioissa, samalla hän oli kovasti kehuskellut ja kiitellyt asiointikyytejä.
– Asiointikyydin käyttäjät ovat sellainen tiivis porukka, joka huolehtii myös toisistaan ja kyselee perään, jos ei joku olekaan joskus lähdössä. Tämä on minusta sellaista maaseudun välittämistä parhaimmillaan.
Lisätietoja tästä kyydityksestä antaa Toivakan kunnan Talous- ja hallintosuunnittelija Henna Breilin.
Veikko Ripatti